torstai 20. toukokuuta 2021

Paula Ritanen-Närhi: Nykyaikainen kaupunkipuutarha

 

Viimeiset kaksikymmentä vuotta olen rakentanut paritalon pihastamme unelmieni kotipuutarhaa. Vuosien saatossa piha on kehittynyt lapsiperheen nurmikkopihasta kahden aikuisen vihreäksi olohuoneeksi.

 

Paula Ritanen-Närhen Nykyaikainen kaupunkipuutarha on puutarhaihmisille ihastuttava ja samalla hyödyllinen tietoteos. Sellaiselle, joka haaveilee samanlaisesta rehevästä pihasta, jossa on tietynlainen järjestys ja harmonia, teos antaa valtavasti hyödyllisiä neuvoja sekä sanallisesti että upeiden kuvien kautta. Valokuvista osa on Paula Ritanen-Närhen omasta kotipihasta otettuja ja niistä huokuu kerroksellisuus, monivuotisuus ja mielikuvitusrikkaus. Kirjan kansikuvaan voisi kuvitella elävän puutarhatontun kurkkimaan, sillä tämä puutarhakirja on satumainen.

 

Puutarhakasvit viihtyvät parhaiten ryhmissä, jotka koostuvat kerroksittain istutetuista puista, pensaista ja perennoista. Kasvuston pienilmasto on hyvä ja rehevyyden takaa kevyt varjo, jota puut luovat alleen. Monimuotoinen kasvusto luo suotuisan elinympäristön monipuoliselle hyönteis-, eläin- ja lintulajistolle.

 

Puutarha tarvitsee siis monipuolisen kasvuston, jota puut kevyesti varjostavat. Olen yrittänyt istuttaa kesäkodille hedelmäpuita, jotta niistä tulisi varjoa muulle kasvustolle. Aurinkoinen, tuulinen ja kuiva saari on vaikea paikka saada rehevyyttä aikaiseksi. Lisäksi peurat, kauriit, jänikset ja myyrät pitävät huolen siitä, että saavat oman osansa puutarhan sadosta. Samoin etanat, kotilot ja muut pienet piipertäjät ovat löytäneet tiensä varsinkin mansikkamaalle. Ainakin mansikat viihtyvät paahteisessa puutarhassa.

 

Kasvupaikan valo-olot ja maaperän laatu tulee ottaa huomioon lajeja valittaessa. Yksi laji viihtyy valossa, toinen varjossa. Jotkut pitävät kuivasta maasta, toiset kaipaavat kosteutta pidättävää multaa. Talvimärkyyttä eivät useimmat perennat siedä.

 

Moni aloitteleva puutarhuri tekee virheitä, niin minäkin, kukkien valinnassa ja istutuksissa. Asumme rivitalon päädyssä ja annan kukkien levitä sinne, missä ne haluavat kasvaa. Pidän kevätkaihonkukan sinisistä kukista ja lehtien rehevyydestä. Istutin kyseistä kukkaa kukkapenkkiin, mutta aina se hävisi sieltä. Sitten istutin kevätkaihonkukan taimia nurmikon ja laatoituksen viereen ja siinä se on levinnyt monimetriseksi kasvustoksi.

 

Viljeleminen laatikoissa ja astioissa on palkitsevaa. Pienellekin pihalle mahtuu viljelylaatikko tai kukkapenkkiin voi varata alueen yrteille. Myös parveke on erinomainen hyötykasvien viljelypaikka. Kukkaruukussa voi kasvattaa perunoita ja tomaatteja.

 

Paula Ritanen-Närhen Nykyaikainen kaupunkipuutarha on runsas tietoteos ja ihastuttava katselukirja puutarhakärpäsen puremille lukijoille. Kädet multaan ja kylvö- ja istutushommiin, nyt on vihdoin kevätistutusten aika.

 

Paula Ritanen-Närhi, Nykyaikainen kaupunkipuutarha

kuvat Paula Ritanen-Närhi, Valtteri Närhi ja Seppo Närhi

Minerva 2016

s. 160

Puutarhakirja

 

Tämän istutuksen näin viime kesänä Matin ja Liisan asemalla. Tällä tavalla pieneenkin pihaan saadaan lisätilaa kukille ja/tai viljelykasveille. Kuvan välityksellä onnittelut tytölleni!
 

 

 

6 kommenttia:

  1. Ihailen ihmisiä, jotka jaksavat paneutua täysillä puutarhanhoitoon. Tädilläni on todella kaunis puutarha Pohjanmaalla. Minulla ei valitettavasti ole viherpeukaloa, mutta osaan kuitenkin nauttia kukkaloistosta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sinulla on taito valokuvata kukkia todella kauniisti. Nautitaan kukista :)

      Poista
  2. Varmasti mielenkiintoinen ja hyödyllinen kirja.
    Puutarhakirjojen äärellä tulee haaveiltua säännöllisesti. :)
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara :)
      Tämän ihastuttavan kirjan äärellä on ihana haaveilla ja suunnitella pihajuttuja.
      Mukavaa loppuviikkoa :)

      Poista
  3. Olen lukenut tämän ihanan kirjan. Tämä on hyvä tietoteos puutarhaa rakentavalle. Ja jos joku juttu onkin tuttu, kertaus kannattaa aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta :)
      Samaa mieltä, kertaus kannattaa. Olen postannut tästä kirjasta aiemminkin, mutta tästä voi postailla vaikka joka kevät.

      Poista