keskiviikko 4. toukokuuta 2022

Lahjakirja äidille!

 

 

Äitienpäivä on kevään ihanimpia juhlapäiviä. Moni miettii kummissaan, että mitä hankkia äidille lahjaksi, mutta oma äitini oli aina tyytyväinen, kunhan joku lapsista meni käymään hänen luonaan.

Oma äitini on jo kuollut, mutta hän oli iloinen, kun vein hänelle lahjaksi kirjoja, sillä hän oli ahkera lukija. Tietysti vein myös kukkia, sillä hän rakasti niitä.

Olen koonnut kirjalistan, jossa on 10 lahjakirjaa äideille. Klikkaamalla kirjan nimeä pääset lukemaan lähemmin kirjan sisällöstä. 

 

Kaisa Åkerman: Hajusteentekijän tytär

 

 

Kaisa Åkermanin historiallinen esikoiskirja Hajusteentekijän tytär sijoittui kauas menneisyyteen, yli kolmen tuhannen vuoden taakse. Ilussan äiti oli hajusteentekijä ja hän koulutti tyttärensä samaan ammattiin. Kiehtova ja koukuttava romaani.

 

Ann Patchett: Hollantilainen talo

 


Ann Patchettin Hollantilainen talo oli tarina perheestä, jonka henkilöt oppivat lopulta tuntemaan toisensa ja unelmansa. Kirja koukutti, sillä siinä oli draamaa kyllikseen, oli mm. perinnönjakoriitoja, joita päsmäröi ikävä äitipuoli, ja joka potki lapsipuolensa ulos kodistaan.


Torey Hayden: Näkymätön tyttö

 


 

Torey Haydenin Näkymätön tyttö  antoi äänen nuorelle tytölle, jota oli aina kohdeltu kurjasti. Toisinaan äiti ei ole paras mahdollinen kasvattaja. Onneksi tyttö sai apua ja tukea Toreylta ja muilta auttajilta.

 

Anna-Liisa Haavikko: Kaari

 

 

Kaari Utrio on ollut suomalaisten rakastama kirjailija ja on edelleen. Tämä vuosi on hänen juhlavuotensa, sillä hän täyttää heinäkuussa 80 vuotta. Anna-Liisa Haavikon kirjoittama elämäkerta, nimeltään Kaari, tuo kattavasti esille tämän ahkeran kirjailijan ja sanavalmiin yhteiskunnallisen vaikuttajan.

 

Merja Mäki: Ennen lintuja

 


Merja Mäen esikoiskirja Ennen lintuja oli evakkokirja, josta myös äitini olisi pitänyt kovasti. Hän oli Talvisodan ja Jatkosodan aikana pieni lapsi, mutta muisti evakkomatkat ja puhui niistä paljon. Ennen lintuja kosketti sieluni syvimpiä tunteita ja  toi uusia näkökulmia evakkomatkalle joutuneista ihmisistä, siitä mitä he joutuivat kokemaan ja näkemään. Allin tarinoima kertomus oli niin todellisen tuntuisesti kerrottu, että oli kuin olisin ollut mukana tapahtumissa. Äidin ja tyttären välinen ikävä riitely toi monet kerrat kyyneleet silmiini.

 

Satu Rämö: Talo maailman reunalla

 


 

Satu Rämön kirjassa Talo maailman reunalla pääsin tutustumaan Islantiin ja varsinkin maaseudulle, sillä Rämön nelihenkinen perhe muutti asumaan korkeiden vuorten keskellä olevaan kylään, aluksi vain vuokralle, mutta miten sitten kävikään. Talo maailman laidalla on Rämön omakohtainen kertomus perhe-elämästä Islannin maaseudulla mahtavan vuoristoisen luonnon keskellä. Kirja on hauska ja sisältää paljon tietoa islantilaisesta elämästä, ihmisistä, tavoista, luonnosta ja kulttuurista. 

 

Karin Smirnoff: Viedään äiti pohjoiseen

 


Ruotsalaisen Karin Smirnoffin raivoisan upea esikoiskirja Lähdin veljen luo on saanut jatkoa Viedään äiti pohjoiseen tarinalla. Sarja on trilogia ja jatkoa saadaan syksyllä. Tätä sarjaa voisin lukea pitemmällekin. Päähenkilön väkivaltainen isä oli kuollut aiemmin ja nyt kuoli äiti. Yllätys oli melkoinen, kun kirkko oli täynnä sukua, josta äiti ei ollut puhunut mitään. Tästä sarjasta on tekeillä tv-sarja.

 

Douglas Stuart: Shuggie Bain

 

 

Douglas Stuartin Shuggie Bain kertoo riipaisevan äiti-poika-tarinan. Äiti oli alkoholisoitunut ja pieni poika yritti selviytyä päivästä päivään ja parantaa äitinsä riippuvuuden. Teos pohjautuu kirjailijan omaan lapsuuteen Skotlannissa.


Johanna Mo: Varjolilja

 


 

Ruotsalaisen Johanna Mon Varjoliljat jatkaa Saarimurhat-dekkarisarjaa. Viihdyin tosi hyvin ensimmäisen dekkarin Yölaulajan seurassa ja Varjoliljat jatkoi samaa pehmeämpää dekkarityyliä, mikä sopii herkemmillekin lukijoille. Kirjan miljöönä toimii tunnelmallinen Öölanti. Varjoliljaan loi tunnelmaa kuuma elokuinen sää. Kirjan poliisit, Hanna ja Erik, saivat tehtäväkseen etsiä erästä isää ja hänen pientä poikaansa. Pian tehtävänkuva muuttui vakavampaan suuntaan. Johanna Mon vähäeleinen tyyli koukuttaa ja viihdyttää yllättävästi.

 

Ninni Schulman: Kun kellot seisahtuvat

 


Ninni Schulmanin toimittaja Magdalena Hanssonista kertova dekkarisarja on ollut alusta asti yksi suosikeistani. Dekkarissa Kun kellot seisahtuvat Magdalenan mielenterveys kärsi kovasti, eikä hän olisi millään jaksanut tehdä mitään, vaikka oli kaunis kesä menossa. Hän ajatteli olevansa surkea äiti ja vaimo. Kirjan lopussa hän sai jostakin voimia pelastaa läheisen henkilön.  


Onnea äideille ja lukuiloa 💗💖💝💙💚💛💜💗💖💝

 

 

 

 

10 kommenttia:

  1. Näistä en ole lukenut yhtäkään, mutta kovin houkuttelevilta kuulostavat!

    VastaaPoista
  2. Paljon kiinnostavia kirjoja, joista vain Smirnoffin olen lukenut. Tuo Merja Mäen kirja on mulla kirjastossa varauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merja Mäen esikoisteos on todella hyvä. Lukuiloa sen parissa :)

      Poista
  3. Hyviä vinkkejä! Näitä voisi vinkata lahjavihjeeksi itsellekin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Helmis :) Aina on hyvä ajatella myös mitä itse haluaa lukea. Lukuiloa :)

      Poista
  4. Kiinnostavia kirjoja vinkkaat äideille, aika monta olen lukenut. Shuggie Bain on lukulistalla, mutta se on aika rankka. Odotan vaikka ensin aurinkoa ja lämpöä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shuggie Bain voi kauhistuttaa ja järkyttää. Valitettavasti lapset joutuvat kasvamaan myös päihderiippuvaisten äitien kanssa.

      Poista
  5. Kiitos vinkeistä! Ainakin Hajusteentekijän tytär, Hollantilainen talo ja Talo maailman reunalla kiinnostavat. Lisäksi myös Utrio, vaikka en ole tainnut lukea häneltä vielä mitään. Tajusin tämän Utriota koskevan epäkohdan kun hankin yhden hänen teoksensa kirpparilta, tyätyy siis korjata asia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villis kommentistasi :) Suosittelen Utrion teoksia, jos pidät historiallisista romaaneista. Pidän eniten keskiaikaan liittyvistä kirjoista, joita Utrio on kirjoittanut. 1800-luku ei oikein kiinnosta, mistä hän on myös kirjoittanut.

      Poista