Irene Vellan runo poikkeusajasta

Oli maaliskuun 11. päivä vuonna 2020, kadut olivat tyhjät, kaupat kiinni, ihmiset eivät menneet enää ulos.
Mutta kevät ei tiennyt siitä mitään.
Ja kukat alkoivat avautua
aurinko alkoi loistaa
ja pääskyset palasivat.
Ja taivas värjäytyi ruusunpunaiseksi ja siniseksi.
Aamuisin leipä ja kakut paistuivat.
Pimeä laskeutui yhä myöhemmin,
ja aamun valo tunkeutui aikaisin sisään suljetuista ikkunoista.

Oli maaliskuun 11. päivä vuonna 2020, ja lapset opiskelivat verkkoyhteydellä.
Ja iltapäivällä oli korvaamattoman peli-chatin vuoro.
Oli vuosi, jona ulos sai mennä vain ostoksille.
Pian kaikki sulkeutui, myös toimistot.
Armeija ryhtyi valvomaan liikkumista ja rajoja, koska sairaaloissa ei ollut enää tilaa kaikille.
Ja ihmiset vain sairastuivat.
Mutta kevät ei tiennyt sitä.
Ja silmut jatkoivat tunkeutumistaan esiin.

Oli maaliskuun 11. päivä vuonna 2020, ja kaikki määrättiin karanteeniin. Vanhukset, perheet ja myös nuoret.
Niin pelko muuttui todeksi
ja kaikki päivät tuntuivat samalta.
Mutta kevät ei tiennyt sitä
ja ruusut puhkesivat taas kukoistukseensa.
Yhdessä syömisen ilo löytyi uudelleen.
Ilo kirjoittaa niin, että mielikuvitus laukkaa vapaana.
Ilo lukea ja lentää kuvitelmien matkassa.

Oli eräs, joka opetteli uuden kielen.
Eräs, joka tarttui uudelleen valmistumista vailla oleviin opintoihinsa.
Eräs, joka ymmärsi rakkautensa suuruuden jouduttuaan eroon elämästä.
Eräs, joka lakkasi tyytymästä tietämättömyyteen.
Eräs, joka sulki toimiston ja avasi kahdeksanpaikkaisen ravintolan.
Eräs, joka jätti tyttöystävänsä huutaakseen maailmalle, että rakastaakin parasta kaveriaan.
Oli eräs, joka ryhtyisi lääkäriksi auttaakseen kaikkia, jotka huomenna tarvitsisivat apua.
Oli vuosi, jona ymmärrettiin tervehdysten ja aitojen tunteiden merkitys.
Vuosi, jona maailma tuntui pysähtyvän
ja talous romahtavan.
Mutta kevät ei tiennyt sitä
ja kukat tekivät tilaa hedelmille.

Ja sitten saapui vapautuksen päivä.
Olimme kaikki TV:n ääressä ja pääministeri sanoi Yleisradiolle, että hätätila oli päättynyt ja tauti hävinnyt taistelun.
Että me italialaiset olimme voittaneet yhdessä.
Ja niinpä me lähdimme kaduille.
Kyyneleet silmissämme.
Ilman hengityssuojia ja hansikkaita.
Syleilimme läheisiämme niin kuin he olisivat veljiämme.

Ja silloin saapui kesä.
Koska kevät ei tiennyt sitä
ja oli jatkanut olemistaan.
Huolimatta kaikesta.
Huolimatta taudista.
Huolimatta pelosta.
Huolimatta kuolemasta.
Koska kevät ei tiennyt sitä
ja opetti meille kaikille
elämän voiman.

Irene Vella

suom. Iida Riekko

Rafel Nadal Farreras: Palmisanon kirous

Lupaa minulle, että jos lapsi on poika, teeskentelet, että hän on sinun ja kasvatat hänet Convertiniksi. Annetaan hänelle nimeksi Vitantonio. Vain me kaksi tiedämme, että nimi on kunnianosoitus lapsen isälle Vito Oronzolle sekä Antoniolle, joka olisi antanut pojalle nimensä, jotta tämä pelastuisi Palmisanojen kiroukselta.

Katalonialainen Rafel Nadal Farreras on kirjoittanut kirjan, Palmisanon kirous, kahdesta italialaisesta suvusta; Palmisanot ja Convertinit. Palmisanon suvun miespuoliset jäsenet kuolivat yksi toisensa jälkeen ensimmäisen maailmansodan aikana, niin myös Donatan mies, joka kuoli samaan aikaan kuin ystävänsä Antonio Convertini. Pian Antonion leski Francesca ilmoitti hyvälle ystävälleen Donatalle odottavansa lasta, joka myös odotti lasta. Yllä olevassa lainauksessa Donata ilmoitti huolestaan Francescalle, sillä hän ei halunnut poikansa saavan Palmisanojen kirousta. Niinpä Francesca otti pojan kasvatikseen, ja yhdessä he ilmoittivat hänen saaneen kaksoset, tytön ja pojan.

Oikeastaan lapsilla oli kaksi äitiä, jotka kasvattivat heitä yhdessä, muun kylän tietämättä. Donatalla oli tapana imettää poikaansa Vitantoniota ja Francescalla puolestaan Giovannaa. Joskus he kuitenkin vaihtoivat lapsia, ja niin nämä tottuivat kahteen äitiin, mammaan ja ziaan.

Donatan huoli Palmisanojen kirouksesta läheni, kun Vitantonio kasvoi aikuiseksi ja toinen maailmansota puhkesi. Hän sai pojan piiloutumaan asevoimilta ja välttelemään sotaa, mutta liittoutuneiden lähestyessä Italiaa, Vitantonio ilmoitti Donatalle, että aikoo osallistua näiden rinnalla natseja ja fasisteja vastaan. Donatan oli pakko vihdoin kertoa, että pelkäsi Palmisanojen kirousta, eikä poika selviäisi elossa sodasta.

Onko minun veljeni vielä kipeänä? Vitantonio säpsähti. Hän nosti katseensa kirjasta ja näki Giovannan ovensuussa. Giovanna oli ilmestynyt siihen kuin tyhjästä. Vitantonio ei ollut tavannut siskoaan joululoman jälkeen, sillä tyttö ei ollut viettänyt pääsiäistä kotona vaan oli käynyt opintomatkalla Roomassa.

Kaksosena kasvaneet Vitantonio ja Giovanna olivat todella läheisiä, vaikka opiskelut eri kouluissa ja ystäväpiirit erottivat heidät toisistaan. Mussolinin valtakautena fasistit pääsivät valtaan, ja antifasisteja pidätettiin. Rafel Nadal Farreras kirjoittaa kirjoissaan maalaissuvuista fasismin aikana sekä Italiassa että Espanjassa. Palmisanon kirouksessa Giovanna liittyi antifasisteihin, jotka taistelivat Francon joukkoja vastaan Espanjassa. Sieltä hän siirtyi samoihin puuhiin Italiaan. Hyvin vaarallista puuhaa, eikä fasistit epäröineet ampua vastustajiaan.

He kävelivät nokkosten ja karhunvatukoiden keskellä käsikkäin. Alajuoksulla kasvillisuus oli vaihtelevampaa. Timjamit, rosmariinit ja villiruusut sekä sarsaparillat, malvat ja tupsulaventelit laskeutuivat töyräiltä vesirajaan; ympärillä kasvoi mastiksipistaaseja, lootuspuita ja siellä täällä myös tamariskejä, jotka kertoivat Tarantonlahden läheisyydestä.

Rafel Nadal Farrerasin Palmisanon kirous on runsaan rehevä kuvaus kahdesta suvusta, joita varjosti kirous. Sukutarinan ohella kirja on myös yllättäen romanttinen rakkaustarina, joka heräsi italialaisella sotatantereella.

Rafel Nadal Farreras, Palmisanon kirous

suom. Satu Ekman

Bazar 2019

s. 378

La maledicció dels Palmisan 2015

A. W. Yrjänä: Arcana

Illalla sytytän takkaa

kirjoitukset käy tulena toteen

puhuu kohisten ensi kieltään

istun keräämässä kipunoita

niiden novat pian laskettu

ja avaruus niin kaareva

että tulee kotiin ennen kuin

tietääkään

Yllä oleva lainaus on osa A. W. Yrjänän esikoisrunoteoksen Arcana runoa Paratiisi. Yrjänä on tullut tutuksi CMX-bändin laulajana, sanoittajana, säveltäjänä ja basistina.

Arcanan jälkeen Yrjänä on julkaissut neljä muuta runoteosta ja esikoisromaanin nimeltään Joonaanmäen valaat. Arcanan runoista nousee hyvin esille Yrjänän kiinnostus uskontotieteitä, teologiaa ja filosofiaa kohtaan, mutta myös salatieteitä ja parapsykologiaa kohtaan, okkultismia, magiaa ja yliluonnollisuutta kohtaan.

Jos muutan luostariin

messuun noustaan aamukolmelta

sormet kohmeessa kylmästä

jäykkänä työstä

Yllä olevassa on lainaus runosta Maailmalle kuollut, jossa kerrotaan tarinaa siitä, mitä luostarissa tapahtuu. Runon lopussa kerrotaan, että kenties luostarissa opitaan ylistämään Jumalan poissaoloa ja miten rinnassa oleva kivi sulaisi pois.

W. Yrjänän runot puhuttelevat elämän tavallisuuden pohdinnoilla, joita rikastuttaa uskonnosta poimitut eri merkitykset. Alla oleva lainaus on runosta Memento.

Aina istun tähän pöytään jolle

katetaan ruokaa kuin tuskassa:

hedelmiä viiniä lihaa juustoa

nojaan pinoon kirjoja

sivut näyttävät jo revenneiltä

unohtamalla halveksituilta

A.W.Yrjänä, Arcana

Like 1997

s. 99

Runoteos

Hédi Fried: Bodrin tarina

Olin onnellinen lapsi onnellisessa kaupungissa. Sitten kuitenkin tapahtui asioita, joista ei ole helppo kertoa eikä helppo kuulla. Haluan silti kertoa ja toivon, että sinä kuuntelet.

Hédi Fried syntyi Romaniassa vuonna 1924. Hän menetti Auschwitzin keskitysleirillä vanhempansa ja sukunsa. Hän ja hänen pikkusiskonsa selvisivät noista kauhujen ajoista. Hän otti elämäntehtäväkseen kertoa mitä tuolloin tapahtui ja lastenkirjassa Bodrin tarina kerrotaan hänen lapsuutensa ajan tapahtumista. Hédi Fried menetys on hirveää lapselle. Hänelle jopa kerrottiin, että vanhempasi kaasutetaan kuoliaaksi juuri nyt vieressä olevassa kaasukammiossa. Savu vain pölisi piipusta ja haju oli hirveä.

Paras ystäväni oli Bodri, jolla oli pehmeä ruskea turkki. Pikkusiskoni mielestä Bodri oli hänen, mutta äiti sanoi, että Bodri oli meidän kaikkien koira. Bodri ja minä kuitenkin tiesimme, että se oli eniten minun.

Bodrin tarinan on kuvittanut kauniisti ruotsalainen kirjailija ja kuvataiteilija Stina Wirsén. Kuvitus on vanhahtava, mutta samalla erittäin herkkä ja sopii hienosti yhteen tarinan kanssa.

Kirjan alkusivulla on kuva Hédi Friedin lapsuuden perheestä. Kuvassa näkyy onnellinen perhe, johon kuului isä, äiti, ja kaksi tyttöä. Hédillä oli hyvä ystävä naapurissa ja he leikkivät yhdessä joka päivä koiriensa kanssa. Toinen tytöistä kävi sunnuntaisin kirkossa ja toinen synagogassa. Toinen oli juutalainen, toinen ei, ja tästä syntyi ongelmia, joiden johdosta heidän yhteiset leikkinsä lopetettiin, kun syttyi sota.

Kun ajattelin Bodria, sain voimia, ja kun muistelin entistä elämääni, jaksoin vielä hetken. Ajattelin Bodria kun minulla oli nälkä, ajattelin Bodria kun minua väsytti, ajattelin Bodria kun minulla oli ikävä äitiä ja isää. Näin kului monta päivää ja monta yötä.

Hédi Fried on ruotsalainen kirjailija ja psykologi. Vuonna 1945 toisen maailmansodan loppumisen jälkeen Punainen risti vei hänet ja hänen siskonsa Ruotsiin. Auschwitz oli Saksan keskitysleireistä suurin ja siellä tapettiin 1-1,5 miljoonaa ihmistä vuosina 1940-45. Suurin osa heistä oli juutalaisia. Myös poliittisia vankeja, sotavankeja, seksuaalisia vähemmistöjä, vammaisia ja romaneja tapettiin leirillä.

Hédi Fried pelkää vastaavanlaisten tapahtumien kehittyvän uudestaan, sillä oikeistodemokraatit ovat lisänneet koko ajan kannatustaan sekä Ruotsissa että muissa länsimaissa. Kirjailija on kulkenut 80-luvulta lähtien puhumassa kouluissa holokaustista ja siitä ajasta, kun hän oli siskonsa Livin kanssa keskitysleirillä. Bodrin tarina on herkkä ja koskettava tarina tuosta ikävästä aikakaudesta. Ei unohdeta holokaustia.

Hédi Fried, Bodrin tarina

kuvitus Stina Wirsén

suom. Sanna Manninen

Sitruuna 2020

s. 24

Historien om Bodri 2019

Lastenkirja

Tuutikki Tolonen: Mörköviesti

Jos oli vaeltanut maanalaisissa tunneleissa mörön ja Portinvartijan kanssa kuten Maikki, tiesi että melkein mitä tahansa merkillistä saattoi olla olemassa. Kaikenlaisia valoa hohtavia ja hohtamattomia olentoja, purevia ja pistäviä, siivekkäitä ja evällisiä, veden alla eläviä, taivaalla lentäviä, mitä tahansa.

Tuutikki Tolosen mielikuvituksellisen ihastuttava Mörköviesti on möröistä kertova satukirja. Ensimmäinen osa on nimeltään Mörkövahti, jossa hurmaava mörkö nimeltään Grah tulee Maikin perheeseen lapsenvahdiksi. Toinen kirja on nimeltään Mörköreitti, jossa Maikki seikkailee mörköjen maailmassa. Mörköviesti kertoo villin vallattoman tarinan siitä, miten möröt ja vähän muutkin mörkömaan kummalliset asukit tulevat etsimään Maikin perheeltä apua ongelmiinsa.

Kirjan pääosassa on Hellemaan perheen pienin jäsen Maikki, joka on aloittanut ensimmäisen luokan koulussa. Perheeseen kuuluu isä, äiti, isosisko Hilla, joka pelaa jalkapalloa ja isoveli Kaapo, joka tutkii luonnon ihmeellisyyksiä. Kaapo on saanut apua tekemiinsä tutkimuksiin ystävältään Runarilta, joka on elänyt kauan mörköjen maassa.

Luokan edessä, maahan tipahtaneiden pahvien keskellä, seisoi Grah suurena, pörröisenä ja multapaakkuja rapisevana. Se seisoi liikkumatta paikallaan, aivan niin kuin Maikki oli sitä neuvonut, mutta sen keltaiset, hehkuvat silmät pyörivät päässä sinne tänne. Siitä vähänkään mörköjä tunteva saattoi ymmärtää sen olevan vähän peloissaan.

Pasi Pitkänen on kuvittanut möröistä kertovan fantasiakirjasarjan hauskalla tavalla. Kuvitus ja kertomus täydentävät iloisella tavalla toisiansa. Vaikka kirjoissa kerrotaan melkein kaikkia lapsia pelottavista möröistä, niin silti kirjat ovat hurjan hauskoja ja huumorintajuisia. Hellemaan perheen lapset eivät pelkää minkäänlaisia otuksia ja olentoja, eivät edes ilkeitä noitia, tai kiukkuista opettajaa. Onneksi vanhemmillakin on aika pitkä pinna, jota ei edes seinään ilmestynyt reikä säikäyttänyt. Siihenkin ongelmaan löytyi perheen lapsilta hyvä ratkaisu.

Tuutikki Tolosen mörkökirjoja rakastetaan ympäri maapallon, sillä sarjaa on myyty jo 27 maahan. Lisäksi Mörkövahdista on tulossa Hollywood-elokuva, joten uskon sen tuovan lisää lukijoita Mörkökirjoille. Voi kun olisi saanut lukea näistä symppismöröistä jo lapsuudessa, sillä pelkäsin pimeää ja mörköjä ihan kamalasti. Luultavasti joku pelotteli minua pienenä lapsena pimeässä asuvilla möröillä, koska pimeys on vieläkin jotakin niin kauheaa, että nukun edelleen mieluummin yölampun valossa kuin pimeässä. Pelottavat möröt ovat loppujen lopuksi lempeitä ja hellyttäviä otuksia, joita ei tarvitse pelätä. Tuutikki Tolosen Mörköviesti jatkaa sympaattista fantasiaseikkailua mörköjen parissa.

”Sinä tulit! Senkin rakas kultanöpönenämultapaakkumörkö! Tule tänne niin minä halaan sinua!”

Tuutikki Tolonen, Mörköviesti *****

kuvitus Pasi Pitkänen *****

Tammi 2020

s. 239

Lastenkirja

Tuutikki Tolonen: Mörkövahti

Tuutikki Tolonen: Mörköreitti

Celeste Ng: Tulenarkoja asioita - Hyvää naistenpäivää!

Kaikki Shaker Heightsin asukkaat puhuivat sinä kesänä siitä, miten Richardsonien kuopus Isabelle oli lopulta seonnut ja polttanut perheen talon.

Yhdysvaltalainen kirjailijan Celeste Ng:n Tulenarkoja asioita koukutti minut heti ensimmäisestä lauseesta. Mitä sellaista tapahtui, että lapsi päättää polttaa kotinsa? Huikea koukutus ja niitä koukkuja jatkui pitkin tarinaa. Tietysti tämä ensimmäisen lauseen koukutus kiinnosti ihan loppuun saakka, sillä sitä ennen loppuhuipennusta kehitellään hyvinkin juonikkaasti. Alkukoukku on vain houkutteleva alkujuoni, ja se tepsi minuun. Tosin olisin myös halunnut, että tämä kirjan käännekohta olisi pysynyt kirjan lopussa. Kirja oli sen verran juonikas, että tarina olisi imaissut mukaansa, vaikka käännekohta ei olisi kerrottukaan.

Celeste Ng syventyy kirjassaan varsinkin erilaisiin äiti - teemoihin. Rouva Richardson oli mielestään erittäin pätevä nykyajan äiti. Hänelle oli jo lapsuudesta asti selvää, että hän hankkii monta lasta, neljä, ja hyvän ammatin, toimittaja, ja hyväpalkkaisen miehen, asianajaja. Rouva Richardson tiesi todella tarkkaan kaikesta ja kaikista, ja jos ei tiennyt, niin otti selvää, vaikka epärehellisillä keinoilla. Näitä tietoja hän käytti omasta mielestään erittäin hyvin kirjan tarinassa. Moni kirjan henkilöistä oli eri mieltä. Varsinkin hänen nuorin tyttärensä Isabelle eli Izzy.

Rouva Richardson vuokrasi anteliaisuuttaan vuokrakaksionsa yksinhuoltajaäidille ja hänen tyttärelleen. Hän ei voinut kuitenkaan olla sekaantumatta näiden kahden elämään. Huoleton taiteilijaäiti Mia Warren oli rouvalle kuin punainen vaate, joka piti saada ruotuun ja noudattamaan sääntöjä. Alkuun hän oli tyytyväinen, kun hänen lapsensa ystävystyivät Mian tyttären kanssa, mutta sitten epäluuloinen mieli kehitteli kaikenlaisia juttuja päässään.

Kaupungissa oli juoruiltu pitkin kevättä pienestä Mirabelle McCullough´sta, jota toisin ajattelevat kutsuivat nimellä May Ling Chow, ja nyt puntaroivana oli vihdoinkin jotain uutta ja sensaatiomaista.

Tietysti rouva Richardson sekoitti näppinsä myös ylläolevaan koko kaupunkia koskevaan huoltajuuskiistaan. Kumpi oli pätevämpi hoitamaan pientä tyttöä, biologinen äiti vai sijaisäiti. Tästä jutusta kehittyi suuri draama, suorastaan kuohuva koski, joka sekoitti Richardsonien perheen ja Mian ja hänen tyttärensä elämän. Mia oli luvannut tyttärelleen, että matkalaukkuelämä loppuu, ja he jäävät asumaan Shaker Heightsiin, mutta toteutuiko tämä lupaus? Mian tytär oli saanut kivoja ystäviä ja jopa poikaystävän. Hän olisi halunnut pysyvämmän ja turvallisemman elämän. Rouva Richardson oli hänen mielestään ihanneäiti.

Shaker Heightsissa kasvaneen Celeste Ng:n Tulenarkoja asioita on menestynyt hyvin, ja sen käännösoikeudet on myyty 33 maahan. Kirjasta on tulossa tv-sarja. Kirjailijan esikoisteos Olisi jotain kerrottavaa julkaistaan suomeksi keväällä 2020.

Celeste Ng:n vanhemmat muuttivat Hong Kongista Yhdysvaltoihin 60-luvun lopussa. Kiinalaistausta näkyy molempien kirjojen juonikuvioissa. Celeste Ng on kiinnostava uusi kirjailijatuttavuus, jonka Tulenarkoja asioita vangitsi minut tarinan sisälle heti ensimmäisestä lauseesta ja janosin lisää tekstiä, kunnes oli pakko laittaa takakansi kiinni.

Celeste Ng, Tulenarkoja asioita

suom. Sari Karhulahti

Gummerus 2019

s. 382

Little Fires Everywhere 2017

                  Aurinkoista naistenpäivää!

Jørn Lier Horst: Luolamies

Ruumis oli täysin kuivunut. Kuollut mies istui nojatuolissa huulet repeytyneinä ja kellertävän mustat hampaat paljaina. Päälaesta törrötti yhä muutama pölyinen ja kiilloton hiustupsu. Kasvojen luut kuulsivat ihon läpi. Sormet olivat ohuet, tummuneet ja halkeilleet.

Norjalaisen Jørn Lier Horstin dekkari Luolamies sijoittuu norjalaiseen Larvikin rannikkokaupunkiin. Paikallinen poliisi William Wisting tutki naapurinsa kuolemaa. Mies oli yksineläjä, jota kukaan ei ollut kaivannut. Niinpä hän sai olla kuolleena monta kuukautta, ennen kuin hänet löydettiin. Kuolema todettiin tod.näk. luonnolliseksi.

Joulu lähestyi ja kuusikauppiaat olivat liikkeellä. Eräästä kuusitarhasta löytyi saman ikäinen mies kuolleena kuin Wistingin naapuri oli. Jokin intuition tapainen liikkui kokeneen poliisin mielessä, mutta tapahtumat vyöryivät päälle, joten Wisting sulki mielensä ja jatkoi toisaalla aukeavan rikosvyyhdin purkua.

Valkoisuudessa oli jotain levollista ja rauhoittavaa. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Line tunsi rentoutuvansa. Hänellä ei ollut tiukkoja deadlineja, ei ukaaseja siitä, että seuraavan päivän lehteen olisi tuotettava niin ja niin monen merkin verran tekstiä. Hän voisi aikatauluttaa päivänsä vapaasti ja saisi työstää reportaasia, jota oli itse ehdottanut. Kellään muulla ei ollut valtaa päättää, mikä oli tärkeää, mitä jutussa piti olla ja mikä piti jättää pois.

Line oli Wistingin rikostoimittajatytär, joka tuli jouluksi kotiin. Hän oli päättänyt tehdä lehteen jutun yksinäisyydestä. Aiheen hän sai heidän naapuristaan, jota kukaan ei kaivannut. Hän oli saanut luvan tutkia poliisiraporttia ja naapurin asuntoa. Pian hän haistoi tutkimuksessa outoja yhteyksiä.

Samaan aikaan Wisting tiimeineen löysi yhä enemmän tutkimusmateriaalia, ja juttu laajeni Yhdysvaltoihin asti. Pian Wistingin tiimiin lensi tutkijoita rapakon takaa. Jotain suurta oli tekeillä, jonka myös lehdistö haistoi. Line päätti kuitenkin pysyttäytyä oman tutkimuksensa parissa, sillä siitä löytyi outoja vihjeitä ja salaisuuksia. Linen haastatteluista naapureiden ja paikallisten asukkaiden keskuudessa nousi esille outo tarina, jopa sellainen, että siitä olisi ollut viisainta puhua isän kanssa.

Jørn Lier Horstin Wisting-sarja on vertaansa vailla oleva dekkarisarja, joka pureutuu tavallisten ihmisten arkipäiviin, salaisuuksiin ja rikoksiin. Luolamiehen pääpahis tehtaili rikoksia kymmeniä vuosia. Hän osasi piiloutua hyvin naapurustoon. Tyyppinä huomaamaton, hiljainen, eristäytynyt ja puhumaton ei juuri kiinnitä kenenkään huomiota. Niinpä sellainen voi tehdä rikoksia muiden huomaamatta. Jørn Lier Horstin Luolamies puhuttelee henkilöidensä yksinäisyydellä, mutta huomioi, että yksinäisyys voi olla toisinaan rikollisten esirippu.

Jørn Lier Horst, Luolamies

suom. Outi Menna

Otava 2017

s. 383

Hulemannen 2013

Wisting-dekkari

Jørn Lier Horst: Hylkiöt
Jørn Lier Horst: Tulikoe 
Jørn Lier Horst: Luolamies

Ylellä on alkanut 10-osainen tv-sarja Wisting, joka pohjautuu Horstin Luolamieheen ja Ajokoiraan.

Tässä koko sarja. Poimin listan Kirjarouvan elämää-blogista. Sarjan osat (suluissa suomennokset) 
1. Nøkkelvitnet 2004  

2. Felicia forsvant 2005  

3. Når havet stilner 2006  

4. Den eneste ene 2007 

5. Natmannen 2009 

6. Bunnfall 2010  (Hylkiöt 2019) 
7. Vinterstengt  2011  (Suljettu talveksi 2016)    

8. Jakthundene 2012  (Ajokoirat 2017)   

9. Hulemannen 2013  (Luolamies 2017)

10. Blindgang 2015  (Tulikoe 2018) 

11. Når der mørkner 2016     

12. Katharina-kodet 2017  

13. Det innerste  rommet  2018