Maria Peura: Esikoinen

 

"Lapseni, tämän kertominen ei tule olemaan helppoa."

Maria Peuran kuudes romaani Esikoinen, kertoi omaelämäkerrallisen tarinan esikoislapsesta. Kirjailijan esikoislapsi huostaanotettiin nuoruudessa. Esikoinen kertoi noista traumaattisista ajoista ja mitä niihin sisältyi. Lisäksi Esikoinen kävi lävitse kirjailijan omia tuntemuksia noilta ajoilta. Nykyisyydessä Maria Peura on huolissaan omista, muistisairaasta ja näkövammaisesta, vanhemmistaan, mutta joskus tilanne oli toinen. Silloin vanhemmat saivat olla hänestä huolissaan.

Äitini oli huolissaan ryhdyttyäni suhteeseen lapseni isän kanssa. Hän oli huomannut, että olin muuttunut vakavaksi, hän kyseli, miksi minä en enää koskaan naura. 

Ei ihme, että äiti oli huolissaan tyttärestään, jolla oli ensinnäkin ollut päihdeongelma ja sitten vielä väkivaltainen seurustelusuhde. 

Äidistäni, joka oli minut murskannut, tuli minun lapselleni ihana isoäiti. 

Vanhemmat ovat toisinaan ikäviä tyyppejä arvostellessaan omia lapsiaan. Aina pitäisi muistaa tukea ja kannustaa, vaikka mitä ongelmia lapset aiheuttaisivat. Ja uskoisin, että jokainen lapsi niitä ongelmia tuo vanhemmilleen, kaikkea tosin ei kerrota ääneen. 

Maria Peuran vanhemmat olivat opettajia. Opettajat ovat kovia arvostelemaan, sillä sitä heiltä vaaditaan työssään. Kirjailija sai varmasti arvostelua kaikesta mitä hän teki. Mutta uskoisin, että arvosteleminen on myös ollut vastavuoroista. Kukapa lapsi ei arvostele vanhempiaan harva se päivä. Varsinkin lasten ollessa nuoria, vanhempien arvostelu voi olla hyvin julmaa ja äänekästä. 

Lapseni ei suostu asumaan lastensuojelulaitoksessa vapaaehtoisesti. Yritän taivutella häntä. Hän ei halua, että hänet joudutaan ottamaan huostaan. Jos hän ei suostu vapaaehtoisesti, hänet pidetään laitoksella pakolla.

Lasta piti suojella häneltä itseltään omien tekojensa vuoksi. Opettajien lasta olisi pitänyt myös suojella hänen tekojensa vuoksi. Hän selvisi kuitenkin monesta vaarasta. Myös hänen lapsensa on selvinnyt.

Maria Peuran Esikoinen vei mukanaan kirjailijan traumaattisiin muistoihin.Tämä tunnelmaltaan tummasävyinen kirja pakahdutti jokaisella sivullaan. Todella hieno kirja kaikessa traagisuudessaan. 

 

Maria Peura, Esikoinen *****

Otava 2023

s. 319

Omaelämäkerrallinen teos

Kaisu Tuokko: Kosto

 

Myöhemmin Ylva kuvaili näkemäänsä poliisille ja Facebook-päivityksessään näin: "Oli kuin elvytysnukke olisi kellunut vedessä."

Kaisu Tuokon esikoisdekkari Kosto aloitti Kristiinankaupunkiin sijoittuvan uuden dekkarisarjan. Heti kirjan alussa eräs pariskunta löysi merestä ruumiin purjehdusreissullaan. Tuo ruumis kuului eräälle nuorukaiselle. Mutta miten hän oli joutunut veteen vaatteet päällä? Lisäksi hän oli hyvä uimari. Ettei vain joku naamioinut murhaa itsemurhaksi.

Eevi ehti rekisteröidä Matsin tuoksun, joka oli sama kuin vuosia sitten. Mies tuoksui aina mereltä ja auringolta.

Sarjan päähenkilöinä toimivat rikostutkija Mats Bergholm ja toimittaja Eevi Manner. Päähenkilöt olivat seurustelleet lukioaikana, mutta sitten jotain oli tullut väliin. Jotain pientä säpinää löytyi heidän väliltä edelleen, mutta he molemmat olivat nykyisin parisuhteissa, joista ei niin vain irrota viettämään muisteluhetkiä entisen heilan kanssa. 

Mats katseli kuvaa vuosien takaa ja muisti Eevin tuolta ajalta, kun kaikki oli vielä ollut mahdollista. Kun oli ollut vielä he kaksi, yhdessä, nuorina ja rakastuneina.

Saapa nähdä miten Matsille ja Eeville käy tulevissa kirjoissa. Tämähän vaikutti vähän samanlaiselta kuin Ruthin ja Nelsonin suhteen kiemurat Elly Griffithsin dekkarisarjassa. Tykkään tietysti Griffithsin dekkareista ja tykkään tosi paljon tästä kotimaisesta uutuusdekkarista. Raikasta menoa ja meren tuoksun voi melkein tunnistaa kirjan sivuilta. Jottei kirja olisi ollut ihan liian romanttinen, niin murhatutkimushan siitä sitten tuli. Mutta kuka oli murhaaja? Voin sanoa sen, että en itsekään arvannut murhaajaa. Mutta tarina koukutti ja minä viihdyin Kristiinankaupungissa.

Kaisu Tuokon uutuusdekkari Kosto syventyi pikkukaupungin salaisuuksiin varsin mallikkaasti.

 

Kaisu Tuokko, Kosto ****

Otava 2023

s. 294

Dekkari 

Cosy-crime

 

Sarah Pearse: Parantola

 

Hänen edessään seisoo hahmo. Kasvoton hahmo.

Englantilaisen Sarah Pearsen psykologinen trilleri Parantola sijoittui Sveitsin Alpeilla sijaitsevaan hotelliin, joka oli ollut 1900-luvun alkuvuosikymmeninä parantolana, jossa hoidettiin tuberkuloosiin sairastuneita ihmisiä. Kirjan päähenkilö Elin Warner matkusti miesystävänsä kanssa kyseiseen hotelliin viettämään veljensä kihlajaisia. Kihlajaiset eivät päässeet alkamaan, sillä morsian, joka oli töissä kyseisessä hotellissa apulaisjohtajana, katosi. 

Valtava maski kätkee kasvot kokonaan. Mitään piirteitä ei pysty erottamaan.

Jotain hämärää tai kammottavaa tuossa hotellissa/parantolassa oli tapahtunut jo aiemminkin. Elin sai selville kaikenlaisia outoja juttuja, mitä varsinkin menneisyydessä oli tapahtunut. Sitten hän kuuli, että myös hotellin arkkitehti oli kadonnut hotellin rakennusvaiheissa. Voisiko vuoristosta löytynyt luuranko kuulua kyseiselle miehelle.

Juoksu loppui tähän. Hän ei voi enää paeta.

Kirjassa elettiin talviaikaa, jolloin vuoristossa tapahtuu yleensä lumivyöryjä. Tuollainen suuri lumivyöry motitti hotellille joitakin asukkaita ja henkilökunnan. Tuossa joukossa oli myös kasvoton murhaaja, jolla oli selvät suunnitelmat teatraalisten rikostensa tekemiseen. Mitä tapahtui hotellilla? Olosuhteet olivat hyytävät ja klaustrofobiset. Mitä Elin sai selville? Lue kirja ja koukutu. Suosittelen, että et lue kirjaa nukkumaan mennessä, sillä niin minä tein, enkä voinut lopettaa, ennen kuin tiesin kuka, mitä ja miksi teki mitä tekikään. 

Sarah Pearsen psykologinen trilleri Parantola  sisälsi synkkiä salaisuuksia.

 

Sarah Pearse, Parantola ****

suom. Kirsi Luoma

Otava 2023

s. 441

Sanatorium 2020

Psykologinen trilleri

Alpit

Anu Vähäaho: En voi sua unhoittaa poies

 

Tämä oli Larryn ensimmäinen varsinainen laivamatka, ja se tuntui hetki hetkeltä yhä enemmän myös viimeiseltä. Hän oli painanut ajatuksen paluumatkan vääjäämättömyydestä kauas mielensä perukoille, sillä täällä pohjolan äärillä vietettäisiin kuitenkin seuraavat kahdeksan viikkoa. Siinä ajassa, August oli luvannut, hän vähintään unohtaisi koettelemuksensa ja todennäköisesti jopa rakastuisi pohjoiseen kaupunkiin ja sen rehellisiin ihmisiin.

Anu Vähäahon historiallinen esikoisteos En voi sua unhoittaa poies sijoittui pohjolan valkeaan kaupunkiin, Ouluun. Tukholmalainen vakavamielinen aatelismies Laurence von Rosen matkasi ystävänsä ohjaamassa laivassa Ouluun. Hän oli kyllästynyt siihen, että muut ohjailivat hänen elämäänsä. Hän ei halunnut naimisiin, mutta avioliittosopimus odotti vain hänen allekirjoitustaan Tukholmassa. Oulussa olisi aikaa miettiä sitä, mitä hän tahtoi elämältään.

Hän tunsi syvää häpeää, mutta samalla yhä kivistävämpää halua saada kietoa käsivartensa edes hetkeksi Emerentia Brantin ympärille.

Von Rosenin aika Oulussa oli todella kiireinen, mutta hän ehti heti alkuun ihastua Emerentia Brantiin, joka asui isänsä ja äitipuolensa kanssa. Emerantian aika kului opetushommissa mamselli Wacklinin tyttökoulussa ja köyhäintalolla. Muitakin kiireitä löytyi. Emerentia eli Emmi halusi pysyä naimattomana ja olla itsenäinen ja vapaa, mutta sehän ei sopinut varsinkaan äitipuolelle.

Vielä kolme kokonaista viikkoa! Ei pitänyt surkutella yhteisen ajan vähyyttä, vaan iloita siitä, että sitä vielä oli. Ne olivat äidin sanoja. Yllättäen niistä ei ollut lainkaan apua.

Rakastuin heti alkulehdillä tähän ihanaan historialliseen kirjaan, joka kuvasi 1820-luvun Oulua. Kirjan sivuilta pystyi jopa seuraamaan sitä minkälainen kaupunki oli tuohon aikaan. Von Rosenin aikana Oulu tosin paloi, joten sen jälkeen Oulu on kokenut runsaasti muutoksia. 

Anu Vähäahon ihastuttava historiallinen rakkausromaani En voi sua unhoittaa poies saa sydämen tykyttämään. Saivatko Emerentia ja Laurence lopulta toisensa? Suosittelen kirjaa historiallisten rakkausromaanien lukijoille. Tähdenlentoja ja kimallusta kirjalle ja sen kirjoittajalle.

Anu Vähäaho, En voi sua unhoittaa poies *****

S & S 2023

s. 445

Historiallinen rakkausromaani

1820-luvun Oulu

Oulujoen helmet-sarjan 1. osa 

Esikoisteos

 

Kristina Ohlsson: Jäänmurtaja

 

Paikalliset sanoivat, että yhtä pitkää pakkaskautta ei ollut nähty Hovenäsetissä vuosikausiin. Viimeinkin oli saatu kunnollinen talvi.

Kristina Ohlssonin dekkarissa Jäänmurtaja oli talvi. Strindberg-dekkarisarjan ensimmäinen osa Myrskynvartija sijoittui syksyyn. Sarjan nimi tulee päähenkilöstä August Strindbergistä, joka rakasti ulkona luistelemista retkiluistimilla. Hän oli opettanut myös naisystävänsä, rikostutkija Maria Martinssonin nauttimaan luistelemisesta. 

Kun Maria joutui tutkimaan erästä tulipaloa, ei hänelle jäänyt enää aikaa luisteluun. Sittemmin hän perehtyi työparinsa kanssa murhatutkimukseen, eikä Augustin ja hänen rakkaudelle jäänyt aikaa kuin nukkua muutama tunti vierekkäin öiseen aikaan. Maria ei ollut vielä valmis sitoutumaan, sillä hänen edellinen miehensä oli ollut väkivaltainen.

Käytettyjen tavaroiden kauppa oli ollut Augustin unelma, ja unelmia toteuttaessaan oli aina syytä olla varovainen. Sellaiseen liittyi ilmeinen riskitekijä: unelma saattoi hyvinkin tuottaa pettymyksen ja katkeroittaa mielen.

August oli erittäinkin tyytyväinen siihen, että hyppäsi pois tukholmalaisesta oravanpyörästä, sillä hän rakasti uutta työtään ja antiikkimyymäläänsä. Hän sai tehdä työtä omaan tahtiinsa ja siinä tutustui hyvin ihmisiin. Varsinkin yli kahdeksankymppinen Gunnar vaikutti hanakalta neuvomaan kaikenlaisissa asioissa. Tulipalon jälkeen Gunnar vaati Augustia vartioimaan yöllä naapurustoa hänen kanssaan. Eihän sitä tiennyt, missä seuraavaksi palaa. 

Kristina Ohlssonin dekkari Jäänmurtaja kuuluu rauhalliseen cosy-crime-genreen. Ohlssonin tyyli on hyvin lavea. Voisi luulla, että tätäkin yli 600-sivuista järkälettä olisi voinut vähän tiivistää sieltä täältä ja tuolta, mutta loppujen lopuksi se tuli luettua aika nopsaan tahtiin. Ja aion lukea seuraavankin sarjan dekkarin, sillä Hovenäsetin kylän asukkaita on ollut  kiva seurata kahden kirjan verran. Hyvin kotoisan oloinen dekkarisarja. 

Ps. Se kauan sitten tapahtunut murhageissi ei ratkennut vieläkään. Ei sunkaan väärä ihminen istu syyttömänä vankilassa?

 

Kristina Ohlsson, Jäänmurtaja *****

suom. Pekka Marjamäki

Wsoy 2023 

s. 633

Isbrytare 2021

Dekkari

Strindberg-sarja 2. osa

 

Kristina Ohlsson: Myrskynvartija

Anu Ojala: Kuolinsoitto

 

Pimeys nielaisi hänet sisäänsä jo muutaman askeleen jälkeen, ja samalla hetkellä kun hän irtautui mökin valoista, hänessä heräsi se sama alkukantainen pelko kuin silloin, kun hän oli käynyt täällä viimeksi.

Anu Ojalan dekkari Kuolinsoitto jatkaa hurjalla ryminällä Ronja Jentzsch-sarjaa. Ensimmäinen sarjan dekkari Jääsilkkitie aloitti Tornio-Haaparanta-rajalle sijoittuvan jännittävän kansainvälisestä huumesodasta kertovan sarjan, jonka päähenkilönä toimii Lapin poliisissa toimiva poliisi Ronja Jentzsch. Toinen sarjan päähenkilöistä on tullitarkastaja Kristian, joka sekaantui heti ensimmäisessä dekkarissa rikosvyyhtiin, ja on sen jälkeen ollut rikollisten silmätikkuna, niin myös tässä kirjassa. 

Kristian tajusi että ikävöisi kaveriaan loppuikänsä, että tämän nyt pintaan puskevan kaipauksen kanssa hän joutuisi tulemaan toimeen joka ikisenä päivänä tästä eteenpäin. Eikä hän silti osannut itkeä, ei vaikka tunsi, miten hänen sisällään syvyyksissä, ulottumattomissa, kasvoi jotain niin raskasta, että se jonain päivänä rikkoisi hänet. 

Jääsilkkitie kertoi siitä, miten kahdesta kaveruksesta tuli yllättäen rikollisia, kun he piilottivat rikollisten repun. Toinen jopa intoutui alkamaan huumekauppiaaksi, ja loppuhan siitä tuli. Tuo reppu ja sen sisältö aiheuttivat Kristianille edelleen ongelmia. Kansainvälinen huumerikollisuus on sarjan mukaan uinut tiukasti Suomeen ja Ruotsiin, jopa sisälle poliisiin, kuten olemme reaalimaailman oikeudenkäynneistä ja tuomioista nähneet. Huumeissa liikkuu suuret rahat, jotka houkuttelevat uusia tekijöitä. Myös Kristian ja hänen ystävänsä sokaistuivat repusta löytyneistä rahoista. 

Kuin olisi sukeltanut avantoon, jäiseen veteen jääkannen alle, tietämättä mitä edessä oli.

Anu Ojalan dekkarissa Kuolinsoitto on jäädyttävän upea viimeinen lause. Kirjan lopussa oli myös jännittävä koukku seuraavaan dekkariin. Kuolinsoitto merkitsee sitä, että joku on kuollut. Kuolinsoiton vainajat olivat nuoria, jotka kuolivat valitettavasti huumeisiin. Anu Ojalan dekkari Kuolinsoitto vei syvälle huumerikollisuuteen, mutta syvempää on vielä edessäpäin.

 

Anu Ojala, Kuolinsoitto

Gummerus 2023

s. 264

Dekkari

Ronja Jentzsch-sarja 2. osa 

 

Anu Ojala: Jääsilkkitie

Jenna Kostet: Kuuden Katariinan jäljillä

 

Kirjoita meistä, he kuiskailevat. Kuvittelen heidät niinä hiljaisina talvipäivinä, kun museon painava puuovi käy harvakseltaan eikä matkailijoita saavu sisään.

Odotin Jenna Kostetin tietoteosta Kuuden Katariinan jäljillä pitkään. Kirja on ollut hyvin suosittu täällä Varsinais-Suomessa. Kertoohan kirja Turun linnan asukkaista 1500-1600-luvuilta ja myös Toisen maailmansodan pommitusten jälkeisestä ajasta, kun  linnaa korjattiin nykyiseen ulkonäköönsä. Turun linnassa on nähty ja koettu kaikenlaista draamaa. Kustaa Vaasan pojat aiheuttivat kaikenlaista puhetta ja tapahtumia. Kirjan aloittaa Katariina Stenbock (1535-1621), joka oli Kustaa Vaasan kolmas vaimo.

Nuori Katariina naitetaan setäikäiselle, puolikuurolle, hammasmätäiselle Kustaa Vaasalle, joka on Katariinan tädin entinen aviomies. Katariinalta ei kysytä mielipidettä.

Luulenpa, että 16-vuotias tyttö on ollut kauhuissaan kuullessaan, että hänet naitetaan neljäkymmentä vuotta vanhemmalle tädin miehelle. Kustaa Vaasa halusi tytön itselleen, vaikka tytöllä oli jo sulhanen ja vaikka kirkko oli sukulaissuhteen vuoksi vastaan. Kustaa Vaasa oli kuningas ja häntä piti totella. Yhdeksän lasta tarvitsi äidin. Tosin vanhin lapsista, Erik, oli vanhempi kuin Katariina S. 

Katariina S. matkustaa miehensä kanssa Suomeen talvella vuonna 1555. Kuninkaan oleskelu Suomessa liittyy vuosina 1555-1557 käytävään Venäjän sotaan, jota Kustaa Vaasa johtaa Venäjän Iivana IV:tä eli Iivana Julmaa vastaan. Ruotsista Suomeen lähti koko kuningasperhe.

Olen käynyt monet kerrat linnassa, mutta enpä tiennyt aiemmin, että Kustaa Vaasan perhe on asunut siellä. Tämä kirja on siis todellinen historiateos. Historiaa on luettu koulussa, mutta se historia oli miesten kirjoittamaa ja yleensä aika sotaisesta näköalasta kirjoitettua.  Suomi kuului Ruotsiin Kustaa Vaasan aikana, joten hieno kuulla, että kuningas jopa asui täällä perheineen.

Jos Katariina S. oli minulle mysteeri, niin on myös Kaarina H. Hän on tukholmalaisen valtaneuvoksen äpärätyttären ja aviorikoksen takia viralta 1530-luvulla pannun kirkkoherran tytär, joka päätyy hovineidoksi kuningatar Katariina Stenbockin hoviin. Miksi ihmeessä Ingeborg Åkentyttären ja irstaan kirkkoherran tytär on päätynyt kuningattaren hoviin?

Kaarina Hannuntyttärestä (1539-1596) tuli Kustaa Vaasan pojan Juhanan jalkavaimo ja tämän lasten äiti. Juhana sai hallittavakseen Suomen 19-vuotiaana. Kaarina oli tuolloin 17-vuotias ja hänestä tuli Turun linnan armollinen rouva ja emäntä. Aikamoinen urakehitys nuorelle piikatytölle. Kaarina H. tiesi, että Juhanan piti avioitua jossakin vaiheessa arvonsa tavalla. Juhana Herttua antoi Kaarinalle runsaat korvaukset, mutta lapset jäivät hoviin kasvatettaviksi.

Syksyllä vuonna 1561 Juhana on valmis hankkiutumaan säädynmukaiseen avioliittoon. Hän lähettää lokakuussa sihteerinsä Ezechias Gebhartin Puolaan kosimaan Katariinaa hänen puolestaan, ja marraskuussa Sigismund Augustus vastaa pyyntöön myöntävästi.

Suomen herttuakunta sai oikean renesanssiprinsessan herttuattarekseen, Katariina Jagellonican (1526-1583). Koska Katariina J. oli katolinen, Juhana oli avioliittosopimuksessa luvannut, että Katariina saa pitää uskonsa ja harjoittaa sitä kotonaan. Turun linnaan rakennettiin Katariinalle pieni kappeli. Heidän avioliittonsa vuonna 1562 suututti isoveli Erikin, joka vangitutti herttuaparin vuonna 1563.

Erikillä on silmää naiskauneudelle. Toisin kuin Juhana, joka ilmeisesti pysyttelee uskollisena sekä omalle Kaarinalleen että Katariina J:lle, Erikillä on ollut useita jalkavaimoja ja naisia, jotka ovat lämmittäneet hänen vuodettaan ja synnyttäneet hänelle lapsia. Se, että Erik iskee silmänsä Kaarinaan, ei siis sinällään ole kovin ihmeellistä.

Kaarina Maununtytär (1550-1612) oli 14-vuotias, kun Erik kiinnostui hänestä. Hän oli vasta viidentoista, kun hän synnytti ensimmäisen lapsensa Erikille. Pari avioitui ensin salaa, mutta myös virallisesti vuonna 1568. Vihkimisen jälkeisenä päivänä maalaistyttö kruunattiin Ruotsin kuningattareksi. Samana vuonna heidät vangittiin, ja Juhanasta tehtiin kuningas.

Aika jonka viides Katariinani viettää Turussa, on muutosten aikaa. Pietari Brahe toimii Turussa kenraalikuvernöörinä 1630-1650-lukujen välisen ajanjakson, kreivin ajan, niin kuin sanonta kuuluu.

Kirjan viides Katariina oli Kristiina Katariina Stenbock (1608-1650), joka asui Turun linnassa miehensä Pietari Brahen kanssa. Kuudes Katariina oli yllättäen sisustussuunnittelija Carin Bryggman (1920-1993), joka on vastannut Turun linnan korjaustöiden sisustuksesta.

Jenna Kostetin upea teos Kuuden Katariinan jäljillä toi esille kiinnostavasti Turun linnan historiaan kuuluneita naisia.

Jenna Kostet, Kuuden Katariinan jäljillä

Aula & Co 2023

s. 292 + Lähteet ja kirjallisuus

Tietoteos

Historia

 

Jenna Kostet: Margaretan synti

Herman Lindqvist: Villit Vaasat