lauantai 21. maaliskuuta 2020

Karin Slaughter: Viimeinen leski




Mies hyppäsi ulos.
Michelle tarttui avaimiinsa. Hän pinkaisi liikkeelle ja juoksi täyttä vauhtia tytärtään kohti. Hän alkoi huutaa, mutta oli jo liian myöhäistä. Ashley oli juossut pakoon, ihan kuten he olivat hänelle opettaneet.
Mikä oli hyvä, sillä mies ei halunnut Ashleyä. Mies halusi Michellen.

Huippusuositun amerikkalaiskirjailijan Karin Slaughterin Viimeinen Leski on Sara Linton/Will Trent-dekkarisarjan uusin suomennettu teos. Kirja alkoi vuoden 2019 heinäkuussa, kun tartuntatautien tutkijalääkäri siepattiin keskellä kirkasta päivää. Kirjan jatkosta selvisi, että kyseisen tutkijan kyvyille oli kehitelty erittäin ikävä ja vaarallinen tehtävä. Kyseisen tutkijan mieli oli murrettu, jotta hän suostuisi tehtävään, ja tuon ilkeän murtamisen takana oli vaarallinen lahko, jota johti erittäin kieroutunut henkilö.

Kaksi maata järisyttänyttä räjähdystä. ”Lähdetään.” Will hölkkäsi autoa kohden. Hän oli Georgian etsivätoimiston, GBI:n, erikoisagentti. Sara oli lääkäri. Heidän ei tarvinnut alkaa keskustella siitä, mitä heidän pitäisi tehdä.

Will ja Sara sekaantuivat 4. elokuuta lahkon toimintaan. Eräiden tapahtumien jälkeen myös Sara kidnapattiin, ja Will aloitti hillittömän roistojen jahtaamisen. Tässä kirjan alkuasetelmat, ja voin luvata, että kirjan tarina on huikean koukuttava. Kirjan alkujuonista kerrotaan kolmen eri henkilön näkökulmista, sillä Willin ja Saran lisäksi tarinaa katsellaan myös Willin työparin Faithin näkökulmasta. Faith on auttanut työpariaan monet monituiset kerrat, sillä Willillä on lapsuustraumojen lisäksi dysleksia. Myös Will on auttanut työpariaan monet kerrat pois pahoista tilanteista.

Leiri ei ollut syntynyt yhdessä yössä. Paikka vaikutti suunnitellulta yhteisöltä. Kaksi erillistä aluetta. Kasvihuone. Rakennelma. Vaivattomasti saatavissa oleva ruoka. Naisten ja miesten pukeutumistapa. Seuraajien alistuvainen tottelevaisuus. Tunne siitä, että sääntöjä noudatettiin. Dashin laatimia sääntöjä.

Karin Slaughter on yksi suosikkidekkarikirjailijoistani. Olen lukenut Sarasta ja hänen kuolleesta miehestään kirjoitetut sarjat, samoin Will Trentistä. Itkin älyttömästi, kun Saran mies kuoli. Toivoin kovasti, että kirjailija kirjoittaisi, että Sarasta ja Willistä tulisi pari, mutta Will oli pirullisen Angien kanssa naimisissa. Tässä dekkarissa Will on lopultakin eronnut Angiesta, ja jo oli aikakin.

Will Trent ja Sara Linton joutuivat Viimeisen lesken tarinassa vaarallisen lahkon piiriin, lahkon, joka suunnitteli suurta tehtävää. Mikä se tehtävä oli ja mitä tapahtuisi Saralle, jonka kyseinen lahko sieppasi? Will ja Saran perhe pelkäsivät pahinta koko ajan. Lahkon johtaja suunnitteli Saralle oman tehtävän, mutta siihen voit tutustua kirjan parissa. Jälleen kerran Karin Slaughter näytti miten kirjoitetaan mestarillinen dekkari. Tällä kertaa teemana oli lahko ja sen paholaismainen johtaja.

Karin Slaughter, Viimeinen leski *****
suom. Päivi Paju
HarperCrime 2020
s. 549
The Last Widow 2019
Will Trent-dekkari

Slaughter Karin: Pettävä hiljaisuus
Slaughter Karin: Yli rajan
Slaughter Karin: Rikollinen
Slaughter Karin: Näkymätön

6 kommenttia:

  1. En ole lukenut Slaughteria. Mutta kuulostaa siltä, että dramatiikkaa ja karmeuksia on luvassa tässä kirjassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä sarja antaa parhaiten sille lukijalle, joka on aloittanut sarjan alusta. Tietää mitä eri henkilöille on tapahtunut, minkälaiset taustat heillä on jne. Mielestäni kirjojen parhaus näkyy henkilöhahmojen omien tarinoiden kautta. Heistä tulee tuttuja.
      Tämän kirjan tarina kertoo lahkosta. Noita ikäviä lahkoja löytyy jatkuvasti ja aina jokin tapahtuma sysää lahkojen muodostumista. Tämäkin lahko alisti naisia ja tyttöjä.

      Poista
  2. Kiitos postaukesta! Odotan kovasti, että saan tämän käsiini äänikirjana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti äänikirjalla on hyvä lukija. Lukijan valinta on tärkeää. Toisinaan, vaikka olisi miten jännittävä kirja, nukahdan, jos lukijan ääni on tasaisen monotoninen.

      Kuunteluiloa ja aurinkoista sunnuntaita :)

      Poista
  3. Huh, lahkot ovat pelottava asia. Oletpa taas löytänyt koukuttavaa kirjallisuutta. 🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin lahkot ovat pelottavia. Niissä on aina joku pahis johdossa, jota jäsenet seuraavat, huolimatta siitä mitä johtaja saa päähänsä.

      Tämä oli tosi koukuttava dekkari.

      Lukuiloa ja aurinkoista sunnuntaita sinulle Rita 🌹

      Poista