keskiviikko 19. joulukuuta 2018

J. M. Barrie: Peter Pan



”Niin, kyllä se poika on aika itserakas”, Wendy joutui myöntämään. Äiti oli alkanut kysellä häneltä Peteristä.
”Mutta kulta pieni, kuka hän oikein on?”
”Tietenkin Peter Pan.”
Äiti ei ymmärtänyt ensin alkuunkaan, ketä Wendy tarkoitti, mutta sitten hän palautti mieleensä oman lapsuutensa ja muisti hämärästi Peter Pan – nimisen pojan, joka kuulemma asui keijukaisten luona.

J. M. Barrien Peter Pan on kaikille tuttu kirjahahmo. Peter Pan on pieni poika, joka ei kasva koskaan aikuiseksi. Hänen kotinsa sijaitsee kaukana Kaukamaassa ja hänen ystäviään ovat Raikuli-keiju ja kadonneet pojat. Tarinan alussa Peter Pan lentää Darlingin perheen lasten luokse, kun heidän äitinsä ja isänsä olivat juhlimassa naapurissa, ja isä oli vienyt lähtiessään lastenhoitaja Nanan koirankoppiin kiinni, sillä hän oli suuttunut Nanalle. Nana olisi voinut estää tapahtumat, mutta hän oli koirankopissa kiinni. Peter Pan nimittäin houkutteli Darlingin lapset mukaansa Kaukamaahan.

Lento Kaukamaahan kesti pitkään, eikä sinne lennetty lentokoneella, ehei, vaan jokainen lapsi lensi itse. Kaukamaa on saari, jota asustaa Peterin ja kadonneiden poikien lisäksi merirosvot, intiaanit sekä keijut ja tietysti Raikuli-keiju, joka oli ihastunut Peter Paniin. Kadonneita poikia oli kuusi. Merirosvoja oli iso joukkio ja heitä johti julma kapteeni James Hook eli J. Hook alias kapteeni Koukku, sillä hänen oikean kätensä tilalla oli rautakoukku.

Poikien tullessa Kaukamaahan, he huomaavat, että kaikki saaren asukkaat kiertävät saarta samaan suuntaan ts. kadonneet pojat etsivät Peteriä, merirosvot etsivät kadonneita poikia, punanahat etsivät merirosvoja ja pedot etsivät punanahkoja. Wendyn lentäessä Kaukamaahan yksi kadonneista pojista ampui häntä rintaan ja melkein tappoi hänet. Onneksi Wendy virkosi tapahtuneesta ja ryhtyi pojille äidiksi. Aika Kaukamaassa oli täynnä seikkailuja, vauhtia ja jännitystä, mutta koti-ikävä voitti.

Skotlantilaissyntyinen James Matthew Barrie (1860-1937) tunnetaan parhaiten Peter Panin ansiosta. Kirjailija ryhtyi viiden orpopojan kasvatusisäksi heidän vanhempiensa kuoleman jälkeen, ja Peter Pan kehittyi saduista, joita hän kertoi lapsille. Kirjailija kirjoitti Peter Panin näytelmäksi, jonka ensiesitys oli 1904 ja kirja ilmestyi 1911. Kirjailija testamenttasi kirjan oikeudet lastensairaalalle, jolle edelleen menevät kaikki tekijänoikeuskorvaukset.

Olen käynyt katsomassa Peter Panista tehdyn kesäteatteriesityksen ja se oli jännittävä ja koskettava. Peter Pan sopii hyvin näytelmiin, elokuviin, musikaaleihin, animaatioihin, sarjakuviin ja tietokonepeleihin. Sari Karhulahden suomennos on tehty alkuperäisestä Peter Pan and Wendy teoksesta ja huikeasta kuvituksesta vastaa Petri Hiltunen. Jännittäviä lukuhetkiä tämän maailmankirjallisuuden klassikkosadun matkassa.

Vanhat vihamiehet katsoivat toisiaan pitkään. Kapteeni Koukkua värisytti, ja Peterin huulilla leikki tuttu merkillinen hymy.
”Jaaha, Peter Pan”, kapteeni sanoi lopulta. ”Tämä kaikki on siis sinun aikaansaannostasi.”
”Aivan, James Hook”, Peter vastasi tiukasti. ”Tämä kaikki on tosiaan minun aikaansaannostani.”
”Koppava ja hävytön nulikka!” kapteeni huusi. ”Valmistaudu kuolemaan!”
”Paha ja kavala kapteeni!” Peter vastasi. ”Sopii yrittää ottaa minut hengiltä!”

James Matthew Barrie, Peter Pan *****
Suom. Sari Karhulahti
Kuvitus Petri Hiltunen
Art House 2002, 3. painos
s. 245
Peter Pan and Wendy 1911 


4 kommenttia:

  1. Voi Mai, mikä aamun avaus ja postaus:)
    Peter Pan oli tyttöaikainen suuri ihastukseni kohde, minkä näin nyt vienosti tunnustan, ja josta näin jopa toistuvaisuniakin toivoen olevani Helinä-keiju.
    Sittemmin tuo sankari astui uudelleen elämääni elokuvana, jota tuli tapitettua kerran jos toisenkin Amigon ollessa pikkupoika ja kapteeni Koukun näyttäytyessä ruudulla tiiviisti painautuessa kainalooni kurkkimaan tuota kiehtovaa kauhistusta.

    Mitä taas noihin ikuisiin Peter Pan-poikiin/miehiin tulee, onkin pitkempi juttu, jonka varmaan suosiolla jätämme tuonnemmaksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, olit ihastunut Peter Paniin. Raikuli/Helinä olisi saanut raivarin :)
      Elokuvat tuli katsottua moneen kertaan, joten Peteriä on saatu aikamoinen yliannostus, mutta se ei karismaa vähennä. Upea satu.

      Kiitti <3

      Poista
  2. Ihana tuo Kaukamaa...jotenkin runollisempi kuin Mikä-mikä-maa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neverland on varmaan vaikea kääntää suomeksi...
      Tykkään kyllä kummastakin käännöksestä, mutta Mikä-mikä-maa on jotenkin tutumpi.
      Ihana tarina, klassikkosatu.

      Poista