tiistai 13. lokakuuta 2020

Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet

 


Täyttäessäni näitä muistikirjoja sinua varten minulla oli tapana ajatella, että sanat voisivat tuoda sinut luokseni. Että niiden kautta näkisit saman kuin minä: Maan sinisen hehkun ja avaruuden sille piirtämät tarkat rajat, pöydän, jonka ääressä istun, kupin ympärille kiertyneen käteni. Etäisyydet, joita opimme ylittämään yhdessä.

Mutta näkisitkö sittenkään, Sol?

 

Emmi Itärannan kolmas teos Kuunpäivän kirjeet on uskomattoman kauniisti kirjoitettu kertomus tulevaisuudesta. Kuunpäivän kirjeissä eletään aikaa, kun maapallo voi huonosti ja osa ihmisistä on siirtynyt asumaan avaruuteen. Vuosi oli 2168. Kirjan päähenkilö oli Lumi, joka toimi parantajana. Hän oli saanut luvan asua ja tehdä töitä avaruudessa, eikä hän halunnut palata takaisin maahan. Toimiessaan parantajana hän tutustui puolisoonsa, joka oli arvostettu kasvitieteilijä. Kasvitieteilijöitä tarvittiin tuottamaan ihmisille ruokaa avaruudessa.

 

Maa herää ja kivet puhuvat, ja pimeä väistyy vetten päältä.

 

Sol oli kiireinen työssään, hänellä oli runsaasti työhön liittyviä matkoja. He yrittivät sopia tapaamisia, mutta sitten Sol katosi. Ja hän vei jotakin mennessään. Poliisit yrittivät selvittää tapahtunutta, joten Lumia kuulusteltiin, mutta hän ei tiennyt mitään. Sol oli pitänyt Lumin pimennossa. Lumilla oli kuitenkin keinonsa selvittää asioita. Mihin ihmeeseen Sol oli sekaantunut?

 

Arvelen sinun tietävän, mistä näissä kaikissa sanoissa on kyse, Sol. Ne ovat villaa, jota kehrään ympärilleni ja silmieni peitteeksi, jotta saisin häivytettyä huolen hetkeksi näkyvistä. Sillä minä olen huolissani. Lähetit minulle viestin, joka väitti yhtä asiaa, ja jätit peiliin toisen, melkein jo haipuneen, kun lopulta aloin etsiä sitä. En ehkä olisi osannut etsiä sitä lainkaan. Miksi, Sol?

 

Kuunpäivän kirjeet teoksessa matkataan avaruudessa ja Lumi kirjoittaa muistikirjoihin tapahtumia. Näiden kirjojen avulla hän pystyi selvittämään paljon Solin elämästä ja omasta elämästä. Mikä johti mihinkin? Lisäksi Lumilla oli parantajan kykynsä, jonka avulla hän pystyi kulkemaan omia polkuja pitkin, käyttäen apuna henkimaailmaa ja syvällisiä sielun maisemia.

Emmi Itärannan Kuunpäivän kirjeet avaa kirjan sivuilla avaruuden uskomattomat maisemat ja tapahtumat lukijan nähtäville ja ihmeteltäviksi.

 

Jokainen ovi on meille avoinna, ja kaikki rajat ovat yhtä kuvitteellisia kuin polut, joita piirrämme tähtiin.

 

Emmi Itäranta, Kuunpäivän kirjeet *****

Teos 2020

s. 382

Dystopia

Tulevaisuus

 

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki


6 kommenttia:

  1. Olen iloinen siitä, että tämä kirja kuulostaa näin hyvältä, yksi kappale on nimittäin jo ostettuna Joulupukin konttiin pakattavaksi.
    Teemestarin kirjasta pidin kovasti, mutta en Kudotttujen kujien kaupungista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletpa hankkinut hienon kirjan joululahjaksi. Kirjailija on uskollinen omille teemoille, tulevaisuudelle, vedelle ja ruualle. Tässä kirjassa on myös rakkautta. Kirjassa oli mielestäni eniten parisuhteeseen liittyviä tunteita, josta pidin kovasti.
      Olen kirjailijan kirjojen fani. Teemestarin kirja on yksi lempparikirjoistani.

      Poista
  2. Kudottujen kujien kaupunki oli mielestäni upea kirja, joten toivon saavani tämänkin pian luettavaksi. Vaikuttaa hienolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä Kia, Kudottujen kujien kaupunki oli upea kirja. Tässä kirjassa on jotain samaa, joka liittyy yliluonnollisuuteen.
      Lukuiloa syksyyn :)

      Poista
  3. Kyllä tämä on hieno kirja - eikä kulu loppuun yhdellä lukemisella. Tekijä on perehtynyt syvästi aiheeseen ja kirjoittaa kauniisti. Tekisi mieli alleviivata lukiessa joitakin ajatuskulkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Antero kommentista :)
      Olen samaa mieltä kanssasi, kirjaa voi lukea useamman kerran, se on ajaton ja täynnä mystistä avaruusteemaa ja kauneutta.
      Kirjasta huokuu kirjailijan laaja tietämys aihepiiristä.

      Ps. Tulevaisuus tuli lähemmäksi, kun kuulin, että Nokia on saanut tilauksen valmistaa puhelinverkko kuuhun.

      Poista