lauantai 15. toukokuuta 2021

Anne Swärd: Jackie

 

Tyttö on matkalla miehen luokse vaikkei vielä tiedä sitä.

 

Anne Swärdin uusin teos on nimeltään Jackie. Jackie oli nuori tyttönen, joka koulun jälkeen matkusti Tukholmaan. Edessä olisi jännittävä elämä pääkaupungin sykkeessä. Itsenäinen elämä, opiskelu, harrastukset, uudet kaverit, kaikki mikä nuoren ihmisen elämään kuuluukin. Junassa oli kuitenkin häntä vanhempi mies, joka iski silmänsä häneen, aluksi hentoon tuoksuun ja helisevään ääneen, sitten ulkonäköön. Mies kiinnostui heti.

 

SWEET NINETEEN… Ei ole mitään varsinaista ensihetkeä, sillä kaikki alkaa jo ennen alkamistaan.

 

Mies tiesi, että hänen piti antaa Jackielle tilaa, joten hän pysytteli poissa koko kesän, eikä ottanut yhteyttä tyttöön. Loppukesästä Jackie pyöräili miehen asunnolle, mutta siellä ei ollut ketään. Jackie pudotti postiluukusta osoitteensa miehelle.

 

Hän laskee päiviä ja tunteja siihen hetkeen, kun menee Jackien luokse. Tai pikemminkin odottaa, että Jackie tulee hänen luokseen. Naisten kanssa on oltava kärsivällinen, mutta se taito on vain pakko oppia, jos aikoo tulla mieheksi. Se kysyy malttia, aivan kuin yrittäisi saada kosteat puut syttymään.

 

Anne Swärd kuvaa Jackien ja miehen suhteen syntymistä tihentyvällä jännityksellä. Kirjan lopussa jännitys oli jo niin pakottavaa, että huomasin lukevani melkein hengittämättä. Jännitys muuttui peloksi. Peloksi, että tapahtuu jotain liian pahaa. Swärdin taitava kerronta paljasti raadollisen rakkaussuhteen pahimmat käänteet.

 

Impulssikontrolli ja jäkätijäkäti, hän nyökkää kaikelle mitä sanotaan. Hän on mielestään hallinnut impulssejaan paremmin kuin useimmat muut, ei häneltä sen enempää voida vaatia.

 

Anne Swärdin uusimman teoksen Jackien teemoina ovat rakkaus, parisuhde ja parisuhdeväkivalta. Kun parisuhteen toinen osapuoli hallitsee ja päättää kaikesta, ei rakkaus silloin kukoista. Mutta miten päästä parisuhteesta eroon, kun toinen stalkkaa ja uhkailee lyönneillä? On väkivaltainen ja mustasukkainen. On sairaalloisen kiero ja ilkeä kusipää.

 

Anne Swärdin Jackie on onneksi fiktiokirja, mutta se on myös monen naisen faktaa, valitettavasti. Jackie tiesi, että jo ensimmäinen lyönti on liikaa. Sitten tuli toinen ja kolmas lyönti. Ja Jackie oli kiikissä ja nöyryytetty. Ansa oli lauennut.

 

Anne Swärd, Jackie

suom. Jaana Nikula

Otavan Kirjasto 2021

s. 344

Jackie 2020

 

Anne Swärd: Vera 

Anne Swärd: Viimeiseen hengenvetoon

6 kommenttia:

  1. Hurjaa! Uskaltaisikohan tätä lukeakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saat tästä kirjasta lukuhaasteen :)
      Jos uskaltaa lukea rikoskirjoja ja trillereitä, uskaltaa lukea myös tämän kirjan. Tärkeä aihe. En spoilaa!

      Poista
  2. Raskas aihe, mutta odotan tätä kyllä, juuri eilen hain tämän kirjastosta. Swärdin aiemmista olen tykännyt paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Swärdin kirjojen aiheet ovat järkyttäviä. Hän pureutuu naisten kokemiin julmuuksiin ja ikäviin kokemuksiin, pedofiliaan, insestiin, raiskauksiin ja väkivaltaan. Tässä kirjassa on kaksi viimeistä.
      Kirjoissa on kuitenkin muutakin, joten ne eivät ole pelkkää julmuutta.

      Poista
    2. Jollain oudolla tavalla minulle tämä ei ollut raskas kuten oli Suostumus, Jackiessa on kohtia, joista kaikki eivät edes tajua, mitä Jackien piti tehdä ennen kuin katosi uneen.

      Swärd on kyllä vaikuttava! Jälleen kerran. Vera oli se toinen.

      ♥♥

      Poista
    3. Jackie ei ollut raskas, mutta kyllä minä pelkäsin joissakin kohdin. Swärd on taitava pitämään lukijansa tiukassa otteessa.
      Suostumus oli paikoin tosi iljettävä ja koska se oli faktaa, sen lukeminen oli kuin tirkistelyä.

      Poista