maanantai 28. maaliskuuta 2022

Yrsa Sigurðardóttir: Nukke

 

 

Ovi aukeni hitaasti, ja hänestä näytti ihan kuin nukke olisi virnistänyt ammeessa, kun hän näki, kuka seisoi ovella. Tätä hän ei osannut odottaa.

Islantilaisen Yrsa Sigurðardóttirin dekkari nimeltään Nukke alkoi jännittävissä merkeissä ja kertoi viiden vuoden takaisen juonenpätkän, miten merenpohjasta nousi esille nukke, jonka eräs tyttö halusi itselleen. Nykyajassa tuota tyttöä, jonka nimi oli Rosa, etsittiin melkein koko kirjan ajan. Nukke oli kadonnut, mutta se löytyi yllättävästä paikasta.

Kirjan rikostutkija oli poliisi nimeltään Huldar. En ole aiemmin lukenut sarjan kirjoja, joten ajattelin mielessäni, että hän oli nainen, kunnes huomasin jossakin vaiheessa hänen olevan partasuinen mies. Huldar oli ihastunut sarjan toiseen päähenkilöön, psykologi Freyjaan. Freyja oli poliisin apuna, kun alaikäisiä kuulusteltiin lasten hyväksikäyttöepäilyissä.

Reykjavikin lastensuojelulautakunnalle

Rosa Prastardottir, joka karkasi eilen, on turvassa vailla hädän päivää. Älkää olko huolisssanne hänen hyvinvoinnistaan sillä aikaa, kun hän on poissa. Hän palaa pian.

Rosa oli ollut äidin kuolemasta lähtien yhteydessä poliiseihin useaan otteeseen, sillä hän oli varma, että molemmat hänen vanhemmistaan oli murhattu. Hän sai jopa selville tekijän. Kun poliisit eivät kiinnostuneet jutusta, Rosa ja hänen ystävänsä päättivät edetä toisella tavalla. He eivät valitettavasti ymmärtäneet, miten pahojen henkilöiden kanssa olivat tekemisissä.

Nukke on Huldar & Freyja-sarjan viides ns. itsenäinen osa. Uskoisin, että aiemmin kirjoitettujen teosten lukeminen kannattaisi etukäteen, sillä kirjassa viitattiin aiempiin tapahtumiin kuitenkaan avaamatta niitä.

Yrsa Sigurðardóttirin Nukke vei oudoille rikollispoluille, joissa käytettiin hyväksi menneisyyden traagisia tapahtumia.

 

Yrsa Sigurðardóttir, Nukke

suom. Tuula Tuuva-Hietala

Otava 2022

s. 383

Dekkari

Freyja & Huldar-sarja 5  

 

6 kommenttia:

  1. Mää alotin tän sarjan ekan kirjan, mutten pystyny lukemaan kovin pitkälle, ku oli niin raaka. Alko pyöriin se murha niin hyvin päässä, että oli pakko lopettaa lukeminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kirjan tapahtumat vaikuttivat sinuun noin ikävästi, niin en suosittele tätäkään kirjaa sinulle. Itsellä riippuu lukutunnelmasta mitä pystyy lukemaan. Toisinaan kaikki dekkarit ovat liikaa, toisinaan niitä lukee monta peräkkäin.

      Poista
  2. Minua on pitkään kiinnostanut tutustua Sigurđardóttiriin, mutta vielä se on jäänyt. Yksi hänen dekkarinsa on omassa hyllyssäkin. Mutta jos hän harrastaa kovin pahoja raakuuksia, niin ehkä nämä eivät ole minunkaan kirjojani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja oli ihan perusdekkari. En lähde enempää spoilaamaan, mutta minusta tämä ei ollut raaka.

      Poista
  3. Huhhui, kuulostaa aika karmivalta kyllä. No, minähän olen lukenut myös kauhistuttavan Varistytön (Erik Axl Sund) aikanaan. En silti ehkä uskaltaisi tarttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä dekkari ei yllä lähellekään Sundin Varistyttöä raakuuksien puolesta. Varistyttö oli ihan oksettavan raaka ja muutenkin inhottava. Minulle Nukke oli perusdekkari.

      Poista