Abigail Dean: Tyttö A

 

Sinä et tunne minua, mutta olet luultavasti nähnyt kuvani.

Brittiläisen Abigail Deanin esikoisteos Tyttö A valikoitui syksyn lukukirjaksi varsinkin herkän kansikuvansa puolesta. Kirjan aihepiiri sen sijaan on tullut varmasti kaikille ihmisille tutuiksi median välityksellä. Aiheena oli perheet, joiden lapset selviävät hirviövanhempiensa käsistä elävinä, mutta joillakin tavoilla vammautuneina heidän käsittelyjensä jäljiltä.

Viimeisen kerran näin Äidin samana päivänä, jolloin me pakenimme. Heräsin aamulla likaisessa sängyssä, ja tiesin, että aikani oli hupenemassa, ja että jos en toimisi heti, minä kuolisin siihen.

Kirjan kertojana toimi Alexandra eli Tyttö A. Hänet oli kutsuttu vankilaan, jossa heidän äitinsä oli viettänyt viimeiset vuotensa. Äiti oli kuollut ja jättänyt perinnönjaon toimeksi Alexandralle eli Lexille, josta oli tullut juristi. Lex ei ollut käynyt sitä ennen kertaakaan vankilassa tapaamassa äitiään. Hän ei antanut vanhempiensa tekoja anteeksi toisin kuin osa heistä lapsista. Heitä oli seitsemän sisarusta. Kaikki eivät selvinneet vanhempien käsistä elävinä.

Joskus käyn mielikuvituksessani meidän pikku huoneessa. Siellä on kaksi yhden hengen sänkyä, ja ne on työnnetty vastapäisiin nurkkiin niin kauas toisistaan kuin mahdollista. Minun sänky ja Evien sänky. Katosta riippuu paljas hehkulamppu, joka heilahtelee kun joku kävelee käytävällä. Yleensä se on sammuksissa, mutta toisinaan, kun Isä niin päättää, se palaa monta päivää yhteen menoon.

Perheen isä oli selvästi psykopaatti, joka hurahti uskovaiseksi ja perusti oman lahkonsa, johon tietysti pakotti vaimonsa ja lapsensa. Uskon varjolla kaikki hänen väkivaltaiset tekonsa olivat sallittuja. Raamattuhan on täynnä väkivaltaa, josta perheenisä kaivoi oikeutensa tehdä mitä teki. Lopulta lapset olivat sidottuja sänkyihinsä ja edessä kenties häämötti perhesurma.

Alussa - ja myös lopussa - meitä oli vain minä ja Ethan. Ensimmäisinä syntyneet; viimeisenä adoptoidut.

Lexin tehtävänä oli tavata kaikki elossa olevat sisaruksensa ja kertoa perinnöstä ja siitä mitä sille tehdään. Tehtävä ei ollut helppo ja se toi mieleen muistoja, joita hän ei olisi halunnut muistella. Vaikka menneisyys oli kamalaa aikaa, siihen liittyi myös ihania asioita ja parasta oli läheiset välit Evie-siskon kanssa.

Tämä kirja toi mieleeni mm. pienen tytön nimeltään Eerika, jota isä ja äitipuoli pahoinpitelivät ja kiusasivat, lopulta tappoivat. Kuinka moni lapsi elää kiusattuna ja pahoinpideltynä omassa kodissaan? Kuinka monta lasta ovat vanhemmat tappaneet?  Miksi? Kysyn miksi, koska aina olisi apua saatavilla. Myös kirjan tarinassa olisi ollut apua saatavilla.

Tämän kirjan aihepiiri on tärkeä, sillä lapset, joita pahoinpidellään ja kiusataan omissa kodeissaan, tarvitsevat tukea muualta, jos sitä ei saa omilta vanhemmilta. Huolenaiheita, joista aikuisten pitäisi huolestua, ovat lasten ja kodin jatkuva lika ja epäsiisteys, ruoan puute ja nälkiintyminen, mustelmat, lapsen puheista ja piirroksista nouseva kaltoinkohtelu, käytöshäiriöt ym. Kirjan lapsista oltiin huolestuneita, mutta huolestuneet aikuiset eivät vieneet asioita eteenpäin.

Abigail Deanin Tyttö A koskettaa ja koukuttaa lukemaan, vaikka et haluaisi lukea kirjan aihepiiristä sanaakaan. Ei ummisteta silmiä vanhempien pahuudelta.

 

Abigail Dean, Tyttö A *****

suom. Kristiina Drews

Aula & Co 2021

s. 384

Girl A 2021

Rosa Liksom: Väylä

 

Meitä kaikkia yhisti yksi asia, olima tien päälä ja kuljima kohti länttä.

Rosa Liksomin uusin teos Väylä kertoi Lapin sodan aikaisesta evakuointimatkasta Lapista joen yli Ruotsin puolelle ja sodan loputtua takaisin Suomen puolelle. Kyse ei ollut pelkästään paikallisten ihmisten vaelluksesta, vaan matkalle vietiin myös karja. Karjaa kuljettamassa olivat etupäässä nuoret ja lapset. Matkaa tehtiin etupäässä kävellen.

Tein tulet mettän siimekseen, kauemaksi tienpientahreesta. käristin silavat ja sienet ja söin net karpaloitten kera. Istuin kelon päälä nuotion loistheessa, kattelin tulenliekkejä samala laila ko alkuihminen. Liekistä alko nousehmaan tirskuvia öljättejä, joittenka silmäkuopat olit täynnä surraavia mehiläisiä.

Kirjan kertojana toimi 13-vuotias tyttö, josta kehittyi tarinan edetessä vahva ja itsenäinen nuori tyttö, jonka oli selvittävä eteen tulevista ongelmista maalaisjärjellä ja sinnikkyydellä oli sitten kyseessä lehmän poikiminen kesken evakkomatkan tai äidin etsiminen pakolaisleireiltä vieraasta maasta.

Met väyläläiset olema yhtä ja puhuma sammaa kieltä, vaikka meän välhiin on karthaan veetty rajaviiva. 

Tytön isä oli ollut sotimassa jo monta vuotta. Velipuolet olivat kaatuneet sodan aikana. Äidillä oli mielenterveysongelmia ja vauva mahassa. Tytön vaivoiksi oli jätetty karjan kuljettaminen. Äidistä ei ollut tytölle tukea, vaan kirjan kuvioiden edetessä kävi selväksi, että nuori tyttö oli koko perheen huoltaja ja huolehtija.

Herra Pattijoki kuttu meät kuulole ja sano, että sota on loppu. Mutta tet ette voi lähteä heti takaisin kotomaahan, se jatko. Sielä on kaikki tuusannuskana ja joka paikka miinotettu.

Pian päästiin kuitenkin kotimatkalle. Ensin tytön piti kuitenkin huolehtia huonokuntoisen äidin pääsystä kotimatkalle, ja sitten piti vielä hakea karja ja viedä se kotiin teitä ja siltoja pitkin, joita ei enää ollut ja kotitaloon, jota ei enää ollut. Aikamoinen vastuu nuorelle henkilölle. Väylä oli selkeästi myös tämän nuoren päähenkilön kasvukertomus maatilan tytöstä itsenäiseksi nuoreksi ja oman tiensä kulkijaksi.

Väylä oli kertomus Lapin sodan aikaan sijoittuvasta evakuointimatkasta joen yli Ruotsin puolelle ja takaisin. Siviiliväestön evakuointi tehtiin, jotta ihmiset saatiin turvaan taisteluiden alta. Evakkomatkat tulivat tutuiksi myös omien sukulaisteni puheissa. Taisteluiden alta oli lähdettävä pois, jos ei halunnut kuolla. Väylä oli myös nuoren päähenkilön kasvukertomus maatilan tytöstä itsenäiseksi nuoreksi ja oman tiensä kulkijaksi. Nuoren ihmisen ajatukset, tunnot ja tunnelmat tulivat raikkaan rehellisesti esille vaikeimmissakin tilanteissa.

Rosa Liksomin Väylä on kirjoitettu rehevällä tornionjokilaakson murteella. Tämä Lapin sotaan liittyvä tarina kosketti sieluni tummia syövereitä jokaisella sivullaan. Tarinan jälkeen on pakko sanoa, että eletään sovussa ja annetaan muidenkin elää.

Rosa Liksom, Väylä *****

Like 2021

s. 267

Lapin sota

Evakot

Rosa Liksom: Hytti nro 6

Rosa Liksom: Everstinna

Rosa Liksom: Väliaikainen

 

 

Camilla Grebe: Veteen piirretty viiva

 

Eikö olekin kummallista, miten yksi tapahtuma, yksi sekunti, voi leikata elämän veitsenterävästi kahtia ja erottaa nykyisyyden menneisyydestä peruuttamattomasti?

Ruotsalaisen Camilla Greben rikoskirjat ovat joka kerta taitavasti rakennettuja, niin myös uusin psykologinen trilleri, joka oli nimeltään Veteen piirretty viiva. Sarjan kirjoissa on joka kerta ollut eri poliisi, joka on ollut enemmän esillä. Tällä kertaa keskusrikospoliisin tutkijana toimi Gunnar Wijk. Tapahtumat kerrottiin kahdessa eri aikatasossa, nykyajassa ja kaksikymmentä vuotta aikaisemmin.

Niin syntyi menneisyys ja nykyisyys. Jotta voisi ymmärtää, millainen tapahtuma jakoi elämämme kahtia, minun täytyy aloittaa kertomukseni menneestä. 

Kirjan ensimmäisenä kertojana toimi luokanopettaja Maria. Hän asui perimässään omakotitalossa ja eli uusperhe-elämää poikansa ja miehensä sekä tämän lukioikäisen tyttären kanssa. Ilmassa oli vielä  rakkauden huumaa, jota varsinkin tytär inhosi ja vastusti kaikin keinoin. Hän halusi takaisin Pariisiin, jossa asuivat kaikki kaverit.

Päivä, jolloin siskoni kuoli, alkoi samalla tavalla kuin muutkin päivät. Äiti herätti minut. Hän oli iloinen. Äiti oli melkein aina iloinen, paitsi jos olin ollut tuhma tai mykkä. Mykkä tarkoittaa, ettei sano mitään.

Kirjan toinen kertoja oli Marian poika Vincent. Vincentillä oli Downin syndrooma. Hän vaikutti kuitenkin varsin älykkäältä 10-vuotiaalta pojalta. Tapahtumat vaikuttivat häneen siten, että hän suri siskonsa kuolemaa ja lopetti lopulta kokonaan puhumisen.

Muistan vaaleat, hieman sotkuiset hiukset. Veriset kädet. Mutta ennen kaikkea hädän ja surun, joka huokui hänen katseestaan. Eikä muuten pelkästä katseesta, vaan koko olemuksesta, eleistä, äänestä.

Kirjan kolmantena kertojana toimi Gunnar Wijk. Gunnar toimi perheen tyttären katoamisen aikaan rikostutkijana ja hän jatkoi tutkimuksen parissa kaksikymmentä vuotta myöhemmin, kun vedestä löytyi nuoren naisen ruumis. 

Suljen silmäni. En uskalla katsoa mustaa vettä ja teräviä kiviä. Hyytävä tuuli tarttuu hiuksiini, ja poskelleni laskeutuu yksittäinen lumihiutale.

Kirjan neljäntenä kertojana  toimi perheen kadonnut tyttö. Kirjassa ei ollut montaa ihmistä heidän lisäkseen, joten aika nopeasti lukijalle selviää kirjan rikollinen. Minkälaisten tapahtumien jälkeen rikollinen lopulta jäi kiinni, se selviää kirjan tapahtumista. Camilla Grebe on luonut tarinan uusperheen arjesta, jonka arkipäiviin ujuttautui sairaalloinen mieli, joka ei arastellut väkivallan käyttöä. 

Camilla Greben Veteen piirretty viiva on psykologinen trilleri, jonka ihmissuhteisiin liittyy hiipivää kauhua.

 

Camilla Grebe, Veteen piirretty viiva ****

suom. Sari Kumpulainen

Gummerus 2021

s. 414

Alla ljuger 2021 

Psykologinen trilleri

 

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta

Camilla Grebe: Lemmikki

Camilla Grebe: Horros

Camilla Grebe: Varjokuvat 

Sarah J. Maas: Siiveniskujen valtakunta

 

Ikuinen, hellittämätön kevät.

Jos olisin maalannut tämän kuvauksen Kevään valtakunnasta kuten todella halusin, ruusujen piikit repisivät lihaa, kukinnot tukahduttaisivat alleen pienemmät kasvit päästämättä niitä valoon ja kukkulat värjääntyisivät punaisiksi. 

Yhdysvaltalaisen Sarah J. Maasin Valtakunta-sarjan päähenkilö Feyre maalasi tauluja, kun siihen oli aikaa. Jouduttuaan edellisen kirjan, Usvatuulen valtakunta, lopussa takaisin Kevään valtakuntaan, hän oli paneutunut harrastukseensa. Siiveniskujen valtakunnan alussa hän maalasi vain valheellisen kauniita maalauksia. Hän oli Kevään valtakunnassa saadakseen tietoja tulevasta sodasta. Feyre esitti kauhuista toipuvaa Kevään ylivaltiaan Tamlinin morsianta, mutta tosiasiassa hän oli Yön valtakunnan ylivaltiatar ja Rhysin puoliso.

Ensin annoimme jauhetta papittarelle. Murskattua taiansurmaa. Kivi oli jauhettu niin hienoksi, ettei sitä voinut nähdä, haistaa tai maistaa ruoassa. Hän lisäsi sitä ruokaasi vähän kerrallaan - ei liikaa, jotta voimasi eivät tukahtuisi kerralla.

Feyre oli juuri pakenemassa Kevään valtakunnasta, kun huomasi tulleensa huijatuksi kahden daematin ansiosta. He aikoivat vangita hänet ja viedä Hybernin kuninkaalle. Mutta Feyre ei aikonut antautua helpolla tavalla, vaikka taiansurma heikensi hänen voimiaan koko ajan. 

Feyre joutui monet kerrat ongelmiin, ennen kuin hän pääsi takaisin kotiin Yön valtakuntaan. Hengähdystauko kotona oli kovin lyhytaikainen, sillä Hybernin kuningas oli koonnut suuret sotajoukot Prythianin asukkaita vastaan. Pian edessä olisi väkivalta ja verenvuodatus, ellei Feyre keksisi jotain muuta, jotain mikä veisi Hybernin kuninkaalta hänen taikavoimansa. Avuksi Feyre sai sisaruksensa Nestan ja Elainin. He olivat kaikki kokeneet Padan mahdin. 

Feyre opetteli tällä kertaa hallitsemaan siipiään ja lentotaitoaan, mutta opettelu ei ollut helppoa. Tälläkin kertaa ystävyyssuhteet olivat lujia ja sisarusten väliset suhteet lämpenivät jäisestä vihanpidosta huolimatta. Kirjassa on myös intohimoista rakkautta ja hellyyttä. Siiveniskujen valtakunta oli voimakkaiden tunneskaalojen näyttämö. 

 
Fantasioiden ystäville Siiveniskujen valtakunta on täynnä taikuutta, lumovoimaa, villiä mielikuvitusta, kiihkeyttä, intohimoa ja kammottavia taisteluja.

Sarah J. Maas, Siiveniskujen valtakunta *****

suom. Sarianna Silvonen

Gummerus 2021

s. 821

A Court of Wings and Ruin 2017

Valtakunta-sarja 3

Fantasia

Sarah J. Maas: Okaruusujen valtakunta

Sarah J. Maas: Usvatuulen valtakunta

Sarah J. Maas: Siiveniskujen valtakunta

Cilla ja Rolf Börjlind: Jäätynyt kulta

 

Saavuttuaan lumirajalle hän näki pienen mättään pilkottavan kauempana. Oliko lumi sulanut jo maaperään saakka? Hän meni lähemmäksi nähdäkseen, mikä kasvi oli kyseessä. Ehkä isokarpalo tai kataja? Se ei ollut kumpikaan. Lumesta pisti esiin ihmiskäsi. Vasemmasta nimettömästä puuttui palanen.

Ruotsalaisen pariskunnan Cilla ja Rolf Börjlindin dekkari Jäätynyt kulta on jo kuudes osa huikean hyvästä dekkarisarjasta, joka kertoo Tom Stiltonista ja Olivia Rönningistä. Kirjan alussa oltiin heti jännityksen äärellä, sillä Olivia sai komennuksen kauas pohjoiseen tutkimaan ikijäästä löydetyn miehen ruumista. Matkalla tunturiin helikopteri joutui keskelle myrskyä ja putosi maahan. Olivia lähti reippaasti etsimään apua pahoin loukkaantuneelle lentäjälle.

Muutaman taianomaisen minuutin ajan Olivia onnistui unohtamaan kaiken sen helvetin, joka vaani myös tässä ympäristössä, jos tänne joutui väärään aikaan väärin varustein ja väärin edellytyksin. 

Aiemmista sarjan kirjoista olemme saaneet lukea, että Olivia on hyvin kekseliäs selviytymään kinkkisistäkin paikoista. Seuraavana päivänä hän huomasi, että helikopteri lensi lähistöllä, joten tietysti hän toivoi, että lentäjä pelastuisi. Itse hän päätti tutkia alueen, josta ruumis oli löytynyt. Valitettavasti lähistöllä oli muitakin alueesta kiinnostuneita, mutta se ei hidastanut Oliviaa. Mutta sitten tapahtui jotakin ikävää...

Stilton oli päätynyt keskelle murhajahtia. Se ei ollut ollut hänen suunnitelmissaan, mutta ei se häntä häirinytkään. Tänä iltana hän käveli hitaasti pitkin katuja, joilla hän ei ollut pitkään aikaan kulkenut. Söderin sivukatuja, kujia ja porttikäytäviä sekä pieniä puistikkoja, jonne hän oli kerran ryöminyt piiloon. 

Olivia pääsi johtamaan jäätiköltä löytyneen miehen murhatutkimusta. Hän halusi tutkimusryhmäänsä myös entisen poliisin Tom Stiltonin sekä eläkkeellä olevan esimiehensä Metten, jotka toimivat tutkimuksessa asiantuntijoina. Olivia oli ensi kertaa ryhmän johtajana, joten hän tarvitsi kipeästi Metten apua. 

Kun jäätikkömiehen henkilöllisyys saatiin selvitettyä, selvisi myös murhatutkimuksen tutkimussuunnat. Olivian päiviä varjosti hänen ja poikaystävän välit ja poikaystävän sairaus. Lisäksi Olivia sai ikävän kirjeen, mutta hän ei vähästä hätkähdä.

Cilla ja Rolf Börjlindin Jäätynyt kulta oli huikea rikostarina, jonka alkujuuret sijoittuivat kauas toisen maailmansodan vaiheisiin. Kirjailijaparin yhteistyö on saumatonta, joten lukiessa voi vain ihailla mm. luontoon liittyvistä kirjoituksista. Olen ennenkin kehunut, miten hyvin kirjailijapari kirjoittaa ajankohtaisista asioista, niin myös tässäkin tarinassa. Lisäksi historiaan liittyvä osuus oli älykkäästi punottu juonenkoukku.

 

Cilla ja Rolf Börjlind, Jäätynyt kulta *****

suom. Hanni Salovaara

S&S 2021

s. 423

Fruset guld 2020

Dekkari

Tom Stilton ja Olivia Rönning-sarja 6

 

Cilla ja Rolf Börjlind: Nousuvesi

Cilla ja Rolf Börjlind: Kolmas ääni

Cilla ja Rolf Börjlind: Musta aamunkoitto

Cilla ja Rolf Börjlind: Uinu, paju pienoinen

Cilla ja Rolf Börjlind: Polttopiste 

Yoko Ogawa: Muistipoliisi

 

Kaikki minut mukaan luettuna pystyvät unohtamaan monenlaisia asioita kerrassaan mutkattomasti. Aivan kuin tämä olisi saari, joka voi sijaita vain leviävän tyhjyyden merellä.

Japanilaisen Yogo Ogawan Muistipoliisi vei minut japanilaiselle saarelle, jota hallitsivat muistipoliisit. Kun saarelta katosi jokin esine, asia tai ihminen, muistipoliisit pitivät huolen siitä, että  ne katosivat kokonaan. Ihmiset olivat jonkinlaisen kollektiivisen muistisairauden saarella. Mikä kadotettiin, se myös unohdettiin.

Myös lintujen katoaminen tapahtui samoin kuin kaiken muunkin: yhtäkkiä eräänä aamuna. Kun avasin silmäni sängyssä, ilmassa tuntui aavistuksen karhea jännite. Se on katoamisen merkki. 

Sitten oli myös ihmisiä, joiden muisti toimi ihan normaalisti. Nuo ihmiset joutuivat piiloutumaan muistipoliiseilta, jotka pitivät säännöllisiä tarkastuksia ja veivät heidät pois. Kirjan päähenkilön äidillä oli  normaali muisti. Muistipoliisit olivat hakeneet äidin viisitoista vuotta aiemmin ja palauttaneet hänet viikon päästä kuolleena. Kuolema olisi ollut myös kirjailijan kustannustoimittajan kohtalona, mutta kirjailija pelasti hänet.

"Muistan jonkun sanoneen kauan sitten: missä poltetaan kirjoja, poltetaan lopulta myös ihmisiä"

Kirjan päähenkilö oli nuori nainen, joka asui yksin kotitalossaan. Hän oli ammatiltaan kirjailija. Sitten tuli se aika, kun kirjat katosivat ja kirjasto poltettiin. Nuoren kirjailijan ymmärrys sanoista ja lauseista katosi melkein kokonaan. Lähellä oli kuitenkin henkilö, joka toivoi, että kirjailija saisi viimeisen kirjansa kirjoitettua loppuun saakka. Se tuntui kirjailijasta ylivoimaisen vaikealta. Muutenkin hänen elämänsä oli katoamassa lopullisesti.

Yoko Ogawan Muistipoliisi oli oudon kiehtova dystopia, jossa muistaminen oli kiellettyä. Tämä on hyvin ajankohtainen teos, kun talebanit valtasivat Afganistanin. Afganistalaisten on unohdettava hyvin monet asiat, mitkä ovat olleet tähän asti jokapäiväisiä ja normaaleja elämiseen liittyviä asioita. Joka ei sopeudu ja alistu, kohtalona on väkivallalla pakottaminen, kuten kirjassa tapahtui.

 

Yoko Ogawa, Muistipoliisi *****

suom. Markus Juslin

Keltainen Kirjasto 2021

s. 362

Hisoyaka na Kessho 1994

Dystopia

Rasaliina Seppälä: Yön äänet

 

Piko hypisteli vanhaa villasukkaa, jossa oli silmiä hivelevän kauniit värit: okraa, viininpunaista, taivaansineä, ripaus sahraminkeltaista ja omenanvihreää. Se ei ollutkaan mikä tahansa hikivarpaan sukka, vaan ihan oikea taikavillasukka!

Kyseinen taikavillasukka löytyy Rasaliina Seppälä kirjoittamasta ja Anu Pensolan kuvittamasta lastenkirjasta Lulu ja Piko, Yön äänet. Kirjan päähenkilöitä olivat kyseiset Lulu ja Piko. 

Nukkumaan käydessään Lulu ja Piko kuulivat ääniä kukallisesta arkusta. Mennesssään katsomaan arkun sisältä, sieltä löytyi heille tehtävä. Arkun sisällä oli nimittäin pieni nalle. Lulu laittoi nopeasti taikavillasukan jalkaansa ja Piko laittoi nallen tiukasti kainaloonsa. Sitten Lulu huudahti:

Taikavillasukka, vie meidät tämän nallen omistajan luokse!

Kirjasta voit sitten jatkaa lukemista ja sadusta selviää kenen luokse pieni nalle johdatti heidät. Sen verran voin kertoa, että perillä heitä odotti mm. oudot äänet ja likavesihirviö.

Rasaliina Seppälän  hurmaava Yön äänet kertoi Lulun ja Pikon seikkailusta öiseen aikaan. Kirjan avulla lasten kanssa voi keskustella nukkumiseen liittyvistä ongelmista. Uskon, että tarina herättää paljon keskusteluja. Kerrassaan mainio kirja alle kouluikäisille lapsille.

 

Rasaliina Seppälä, Lulu ja Piko - Yön äänet

kuvitus Anu Pensola

Mäkelä 2021

s. 30

Lastenkirja