torstai 10. joulukuuta 2020

Karin Erlandsson ja Peter Bergting: Yöjuna

 


Avainta pitää kääntää kaksi kierrosta.

Isoäiti katsoi Danjaa ja toisti samat sanat.

Kaksi kierrosta, muistatko, Danja? Muistatko varmasti?

 

Karin Erlandssonin hurmaava fantasiakirja Yöjuna sisältää 24 lukua. Kirjan parissa sujuu joulun odotus mukavasti, kun lukee joka päivä yhden luvun. Tosin kirjan jännittävässä tunnelmassa on mysteeriä ja taikaa, joten ne voivat viekoitella lukemaan nopeampaankin tahtiin. Kirjan päähenkilö Danja on 11-vuotias. Danjan perheellä oli tapana viettää koko joulukuu äidinäidin luona, joka asui vanhalla juna-asemalla. Mummin muisti oli alkanut pettää ja kävi niin ikävästi, että hän katosi.

 

Isoäidin aseman ohi ei ollut kulkenut junia vuosiin, eikä keskellä yötä varsinkaan pitäisi tulla yhtään junaa.

Juna tuuttasi taas, ja Danja katsoi ulos ikkunasta. Ulkona oli pimeää, vain punaisen kynttilän liekki lepatti.

 

Danja ihmetteli yöjunan tullessa asemalle, mutta pian hän huomasi olevansa sen kyydissä ja seikkailu alkoi, sillä Danja halusi tavata mumminsa. Yöjuna ei ollut mikä tahansa juna, eikä asemat sen varrella olleet samanlaisia kuin tavallisessa elämässä. Yöjunan avulla etsittiin kadonneita henkilöitä ja heidän etsijöitään kutsuttiin jäljittäjiksi. Tietysti tarinaan kuului myös epämiellyttäviä asioita, sillä eräs ikävä tyyppi halusi ohjata yöjunaa omien halujensa mukaan.

 

Hänen oli päästävä huoneeseen takaisin. Aivan pakko. Vaikka hän ei ymmärtänyt, miten aurinkopulla oli päätynyt huoneeseen, se taatusti liittyi isoäitiin.

 

Isoäidillä oli tapana leipoa aurinkopullia Danjan kanssa. Se oli yksi vihje Danjalle siitä, että mummi oli jossakin lähettyvillä. Danjan ei tarvinnut matkata yksin yöjunalla, sillä hän sai Konradista hyvää matkaseuraa. Konrad etsi matkan varrelta isäänsä.

 

Yöjuna on sympaattinen joulukuinen tarina, jossa on 24 luukkua. Matkat yöjunalla tapahtuvat siis öisin pimeään aikaan, joten suosittelen tarinaa jo kouluikäisille ja varahaisnuorille. Ihmisten katoaminen voi olla liian jännittävää herkimmille lukijoille. Minusta olisi hyvä, jos aiheesta keskustellaan, ettei jännittävä tarina aiheuta painajaisia. Jännityksestä ja mysteereistä pitäville lapsille ja varhaisnuorille Yöjunan tarina on varmasti mieluisa. Yöjunan tarina päättyy onnellisesti.

 

Karin Erlandsson on suomenruotsalainen kirjailija. Blogista löytyy hänen neliosaisen lastenkirjasarjansa aloittanut teos Helmenkalastaja, joka voitti Runeberg Junior-palkinnon vuonna 2018.

Yöjunan hämyiseen tunnelmaan sopivan kuvituksen on tehnyt ruotsalainen sarjakuvakirjailija ja graafikko Peter Bergting.

 

Karin Erlandsson, Yöjuna

kuvitus Peter Bergting

suom. Anu Koivunen

S & S 2020

s. 221

Lastenkirja

Varhaisnuoret

 

Karin Erlandsson: Helmenkalastaja


4 kommenttia:

  1. Tämä kuulostaa aika houkuttelevalta kirjalta, pitää vinkata kuopuksellekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosi kiva kirja jännityksestä tykkääville. Kaikki tapahtuu illalla ja öiseen aikaan, joten se luo omanlaisensa tunnelman.
      Tuo Helmenkalastaja kirrja aloittaa sarjan, jota myös suosittelen.

      Poista
  2. Kuulostaa tosiaan houkuttelevalta myös aikuiselle.
    Kiitos aina mielenkiintoisista kommenteistasi.
    Nyt on niin paha aikapula, että vain tervehdin näin: 💚🎄🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin luen mielelläni ääneen myös varhaisnuorille. Aikuisena ihastelen tarinaa ja sen kiinnostavia kuvioita. Harvoin olen kohdannut junaan liittyviä kirja-aiheita.

      Poista