lauantai 2. huhtikuuta 2022

Mikko Kamula: Kalevan pojat

 


"En hakenut sinua takaisin, jotta alistuisit ensimmäiset vaikeudet kohdattuasi. Perheesi tarvitsee sinua, ja samoin moni muu. Olet sankari, joka kaatoi jättiläishärän. Et saa luovuttaa, kun tummia pilviä on jälleen kerääntymässä taivaanrantaan."

Mikko Kamulan Kalevan pojat on neljäs osa hurjassa historiallisessa kirjasarjassa nimeltään Metsän kansa. Kirjassa eletään vuotta 1489, ja tietäjä nimeltään Yörnin äijä oli palauttanut uskomattomilla taidoillaan perheen nuorimman pojan takaisin Tuonelasta, jonne hänen oppilaansa Tenho joutui Iso härkä teoksen lopussa. Kolmas kirja kertoi Tuonelasta. Yörnin äijä ja Tenho olivat huonossa kunnossa Tuonela-reissun jäljiltä, joka oli kestänyt vuoden ajan. Tenhon isosisko Varpu oli hoitanut heitä taitojensa mukaan mummoltaan ja parantaja Anna Auvittarelta saaduilla opeilla.

Rantatörmä kapean lahden toisella puolella näytti aivan tavalliselta, mutta Varpu tiesi, ettei enää koskaan liikkuisi siellä vapautuneesti. Elonkorjuun aikoihin kaivetun kuopan päälle satanut lumi oli peittänyt kaikki jäljet, mutta kokemusta oli mahdoton unohtaa. Vastarannalle oli haudattu irvokas hirviö, joka oli tullut Tenhon ja Yörnin äijän mukana tuonpuoleisesta.

Juko Rautaparran nuorin poika Tenho oli neljäntoista vanha, heiveröinen ja pienikokoinen, mutta hänellä oli uskomaton kyky taistella Loviattaren lähettämiä hirviöitä vastaan. Tenho oli heikossa kunnossa, mutta parantumiselle tuli pian kiire, sillä Loviatar, Pohjan akka harvahammas, hautoi kostoa ihmisille, ja taikoi kylmiä oloja sekä katovuotta. Niinpä  Tenho ja Yörnin äijä lähtivät kohti pohjoista hakemaan saamelaisten suurnoidilta Askalta ja Troijakselta apua, jotta he löytäisivät Kalevan pojat, joilta olisi mahdollista saada apua taistelussa Loviatarta vastaan.

"Pienen osan itsestäni tahdon Varpulle luovuttaa", luolanvanhin sanoi rauhallisesti ja ojensi irronnutta peukaloaan. "Tämän avulla... voit paremmin muita auttaa. Ei sen voima ikuisesti kestä, mutta pitkään kuitenkin. Maahisen kosketus... kenet tahansa parantaa, joka on maan vihat päällensä saanut."

Varpu pääsi jatkamaan parantajan työtään. Maahiselta saatu kivipeukalo oli vahva apu, kun hän hoiti vaikeasti sairasta ihmistä. Varpun parantajan tie vei myös Olavin linnaan, johon hänen isoveljensä Heiska oli lähtenyt hakemaan sotilaan oppia. Mukanaan hänellä oli Kulta vaimonsa. Venäläiset ja karjalaiset tekivät ahkerasti hyökkäyksiä ja olipa heidän joukoissaan myös eräs omituinen hyökkääjä, jonka kanssa Heiska joutui taistelemaan.

Yhdellä kömpelöllä liikkeellä Tenho veti kätensä kaikkien kielten yli, jolloin jokainen kieli alkoi väristä ja tuottaa heleää ääntä. Sointu ei kuulostanut puhtaalta, jollaisen taitava soittaja olisi kanteleella tuottanut, mutta se teki tehtävänsä.

Maa kodan alla tärisi hiljaa, ja ulkoa alkoi kuulua virtaavan veden ääntä. Aivan kuin villisti juokseva uoma olisi puhjennut jonnekin lähelle.

Tenho löysi etsintämatkalla suuren kanteleen, jota hän opetteli tarinassa soittamaan. Saa nähdä, miten hieno soittaja hänestä kehittyykään seuraavissa kirjoissa. Kanteleesta lähtevistä äänistä oli jo yksittäisinä sointuina paljon apua, vaikka Loviatar teki heidän pohjoisen matkasta hyytävän kylmän. Kohtasipa Tenho tälläkin matkalla suuren karhun, jonka kanssa joutui ankarasti taistelemaan.

Taivaanrantaa vasten erottui paljon Loviattaren lasta suurempi olento. Jättiläismäinen hahmo lähestyi pitkin askelin, ja lumihanki höyrysi sen jalanjäljssä.

Mikko Kamulan Kalevan pojat jatkoi uskomattoman hienoa historiallista Metsän kansa-kirjasarjaa fantasiaan ja mystiikkaan nojautuen. Vahvoja kohtauksia, joissa taisteltiin fantasiahahmoja vastaan toisaalla, kun taas toisaalla muilta fantasiahahmoilta haettiin apua, jotta taistelut olisivat tasapuolisia. Juko Rautaparran pojat Heiska ja Tenho olivat saaneet vahvat sankarigeenit, joiden avulla heillä oli mahdollista vastustaa ja taistella outoja taikavoimia vastaan, kun taas tytär Varpu oli perinyt parantajataitonsa isoäidiltään. 

Mikko Kamulan Kalevan poikien sivut ovat täynnä mystiikkaa ja henkeäsalpaavia tapahtumia.


Mikko Kamula, Kalevan pojat *****

Gummerus 2022

s. 713

Metsän kansa-kirjasarja 4

Historiallinen teos

1400-luku

Fantasiakirja 


Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla

Mikko Kamula: Iso härkä

Mikko Kamula: Tuonela



 

6 kommenttia:

  1. Tämä on niin kiinnostava sarja, täynnä magiaa ja myyttejä yhdistettynä historiatietoon. Pohjan akka on viimekin aikoina ollut pahantuulinen, ja idässä jyrisee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjan akka harvahammas on tosi kiukkuisella päällä. Itä on aina tuottanut harmia, valitettavasti...
      Minusta on parasta, kun historiaan on lisätty runsaasti fantasiaa, siis vanhaa mytologiaa. Tästä sarjasta saisi mahtavia elokuvia. Steven Spielbergin pitäisi tutustua näihin teoksiin.

      Poista
  2. Äitini lukee tätä juuri. Hirveästi tätä on myös suositeltu. Ehkäpä joskus tulee tutustuttua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän aikaan tarvitaan tämmöisiä teoksia, jotka vievät aivan muihin ulottuvuuksiin kuin mitä tämä arki tuo eteen joka päivä. Näissä kirjoissa tosin soditaan jonkin verran, mutta pääasia on selvitä katovuosista ja taudeista, joihin ei ole lääkkeitä 1400-luvulla.

      Poista
  3. Tähän sarjaan pitäisi kyllä ehdottomasti tutustua. Kiitos kiinnostavasta esittelystäsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi :)
      Nämä kirjat ovat uskomattoman mielikuvitusrikkaita, mutta samalla niihin on tehty valtava pohjatyö historian eri teemoista, kuten sodista, uudisasuttamisesta, saamelaisista, muinaissuomalaisten uskonnoista jne.
      Lukuiloa tämän kirjasarjan ja muiden kirjojen parissa :)

      Poista