maanantai 14. marraskuuta 2022

Keigo Higashino: Namiyan puodin ihmeet

 


Atsuya veti syvään henkeä ja kurkisti postiluukusta. Hän oli pelännyt talon olevan poliisiautojen saartama, mutta vastoin odotuksia ulkona olikin sysipimeää. Missään ei näkynyt ketään. Jännitys helpotti hieman, ja Atsuya poimi kirjekuoren käteensä. Sen etupuolelle ei ollut kirjoitettu mitään. Toisella puolella luki  pyöreällä käsialalla lähettäjän nimi: "Jänis kuusta".

Aivan mahtava kirja. Japanilaisen Keigo Higashinon teos Namiyan puodin ihmeet sisäsi mielettömän mysteeritarinan, jossa oli mukana yliluonnollisia aineksia. Kirjassa on kolme nuorta miestä, jotka olivat juuri käyneet eräässä talossa varkaissa, ja pelkäsivät nyt poliiseja, sillä talon omistaja oli tullut paikalle ja nähnyt heidät. Atsya, Shöta ja Köhei piiloutuivat erääseen vanhaan ja autioon kauppaan, joka oli nimeltään Namiyan sekatavarakauppa. Pian kaupassa alkoi tapahtua outoja juttuja.

Murehdin yksinäni, kunnes kuulin sattumalta huhun Sekatavarakauppa Namiyasta. Viimeisenä oljenkortenani päätin kokeilla, saisinko teiltä jonkin hyvän idean, ja siksi kirjoitan tämän kirjeen. Laitan mukaan vastauskuoren. Olkaa niin hyvä ja auttakaa.

Mieskolmikko joutui tosiaankin vastailemaan ihmisten jättämiin huolenaiheisiin. Ei siinä mitään, mutta piakkoin he huomasivat jotain outoa tapahtuvan ulkomaailman ja sekatavarakaupan välillä. Aivan kuin ulkona olisi nykyaika ja kaupan sisällä 80-luku, mutta voiko sellainen olla mahdollista? Pelleilikö joku tahallaan heidän kanssaan? Nyt oli rosvojoukko joutunut yllättävien tapahtumien keskipisteeseen.

Kirjassa oli useita eri henkilöitä, jotka olivat saaneet neuvoja entiseltä Namiyan puodin kauppiaalta. Kirjasta tuli tutuksi myös eräs lastenkoti, sillä se yhdisti henkilöitä kirjan juonikuvioissa. Kirjan lopussa kaikki mysteerilangat solmittiin yhteen ja huomasin lukeneeni aivan vallattoman hyväntuulisen teoksen, jonka taitavana taustakutojana toimi Sekatavarakauppa Namiyan entinen kauppias. Suorastaan rakastuin tähän tarinaan, jota voisi kutsua jopa aikuisten satukirjaksi.

Keigo Higashinon Namiyan puodin ihmeet koukutti yllättävillä tarinoilla, joiden sisältä löytyi uusia tarinoita. Miljoonia tähtisateita tälle tarinalle, toivoo hän.


Keigo Higashino, Namiyan puodin ihmeet *****

suom. Raisa Porrasmaa

Punainen Silakka 2022

s. 317

Namiya zakkaten no kiseki 2012, 2014

 

12 kommenttia:

  1. Ja jälleen esittelit todella kiehtovalta tuntuvan kirjan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara :) Tästä kirjasta voi sanoa, että se on sydämellinen kirja. Tietysti siinä on aika traagisiakin juttuja, mutta niistä voit lukea lähemmin kirjasta. Suosittelen. Minut kirja suorastaan lumosi.

      Poista
  2. Kiva kuulla että pidit kirjasta. Minullakin se on pian lukulistalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukuiloa tämän kirjan parissa. Uskon, että tykkäät tarinasta :)

      Poista
  3. Higashino teki vakuuttavaa ja laadukasta jälkeä kahdella edellisellä suomennoksellaan ja nousi yhdeksi suosikeistani omaleimaisuudellaan eikä tämä uutukainen todellakaan kylmäksi lukijaansa jätä! Välillä ei tiennyt itkeä vai nauraa. Tiivistät hyvin teoksen annin: "aikuisten satu" ja mainio sellainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut suomennetut dekkarit, mutta tämä oli eri genreä. Tämä oli oikeastaan usean genren mahtava sekoitus. Satua, fantasiaa, jännitystä, mystiikkaa, huumoria, ai että minä nautin tarinasta, varsinkin niistä kirjeistä.

      Poista
  4. Kiitos esittelystä! Tämä on lähiaikoina lukulistallani....

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa tosi hyvältä! Higashino on vielä kokematta mutta toivottavasti ei enää ihan hirveän kauan. Heti alkoi kiehtoa tuo kauppa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava sekatavarakauppa. Higashinolla on taikatarinat hallussa. Lukuiloa :)

      Poista
  6. Mulla on Myrkyllinen liitto odottamassa hyllyssä lukuvuoroaan. Sitte pitää tää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että tykkäät molemmista kirjoista. Myrkyllinen liitto on dekkari, mutta tämä on useamman genren upea sekoitus.

      Poista