keskiviikko 14. joulukuuta 2022

Karin Smirnoff: Sitten menin kotiin

 

 

Kai me silti vietetään joulua angelika sanoi. Hän oli kantanut joulukoristeet laatikoissa olohuoneen lattialle. Nyt hän istua möllötti emmatuolissa. Minä istua möllötin rokokoosohvalla. 

En halua viettää joulua sanoin.

Ruotsalaisen Karin Smirnoffin trilogian kolmas kirja Sitten menin kotiin jatkoi edellisen kirjan traagisista tapahtumista, joiden seurauksena päähenkilö Jana Kippo oli menettänyt halunsa joulun viettoon. Sarjan ensimmäinen teos oli nimeltään Lähdin veljen luo ja kakkososa oli nimeltään Viedään äiti pohjoiseen.

Kuvassa olimme me kaksi kipon talon kuistilla. Minkähän ikäisinä. Yksitoistavuotiaina ehkä. Kummallekin oli leikattu poikatukka. Takaa lyhyempi ja edestä pidempi. Meitä oli vaikea erottaa toisistamme. Minulla oli vasemmassa nimettömässä pääkallosormus. Lahja mustanaamiosta. Muuten meillä oli samanlaiset vaatteet ja sama uhmakas ilme.

Janalla oli kaksosveli nimeltään Bror. Siskokset asuivat kaksistaan lapsuuden kodissaan, sillä vanhemmat olivat kuolleita. Kirjan alussa lapsuuden kodissa asui myös Angelika. Kirjan kuvioissa Jana ja Angelika riitantuivat, ym. Kirjan tapahtumat sijoittuivat Pohjois-Ruotsiin, pieneen kyläpahaseen, jonka kaikki asukkaat tunsivat toisensa ja toistensa historian. Jos eivät tienneet tarkasti, arvasivat ja keksivät loput.

Janalla oli sutinoita naapurin Johnin kanssa, jonka luokse oli muuttanut Pirjo. Pirjo suunnitteli jo häitä. Siihen tuli sitten pari muuttujaa tilalle. Janan veli oli seurustellut Angelikan kanssa, mutta ihastui äidin hautajaismatkalla edellisessä kirjassa erääseen Sirkkaliisaan, ja suunnitteli jo häitä. Lahkolaispappi vihki heidät sitten postuumisti. 

Trilogian tarina polveili uskomattomia polkuja pitkin. Suosittelen lukemaan, mutta en suosittele tätä trilogiaa niille, jotka haluavat kieliopin olevan just eikä melkein. Nimittäin tässä sarjassa on käytetty vain pisteitä. Erisnimet (etunimisukunimi) on lisäksi kirjoitettu yhteen ja pienellä sekä kaikkea muutakin ihanan kamalan viehättävää voi hoksata. Jo tuo omalaatuinen kirjoitusasu loi kirjaan hulluttelevia piirteitä, vaikka tarinat itsessään olivat rumankauniita ja traagisia. 

Gorillakädet kaappasivat minut karheaan lämpöönsä. Joka oli kuin pilttuussaan seisova limerick porsaiden lempeät töytäykset lehmien märehtivät turvat ja tytön turkki.

Kirjan tarinassa Jana piti taidenäyttelyn, ja tutustui sitä kautta henkilöön, joka johdatteli hänet taiteen uusille poluillle tietysti oudon vangitsevien tapahtumien kautta. Kirjassa oli useammat hautajaiset, eikä yksiäkään häitä, mutta pieniä onnenpisaroita pompsahteli sieltä täältä, jotka ilahduttivat muutoin niin surullisiksi käyvien tapahtusarjojen kautta. Upea päätöskirja trilogialle. Upean kamalan rakas.

Karin Smirnoffin teos Sitten menin kotiin on täynnä sirkusmaista hulluttelua ilon ja surun kautta.


Karin Smirnoff, Sitten menin kotiin *****

suom. Outi Menna

Tammi 2022

s. 320

Sen for jag hem 2020


Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo

Karin Smirnoff: Viedään äiti pohjoiseen

 

8 kommenttia:

  1. Minä olen lukenut sen keskimmäisen kirjan, kun sain siitä ilmansuunnan Helmet-haasteeseen. :) Voisin kyllä lukea nämä kaksi muutakin trilogian osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi. Yhden kirjan lukeneena tiedät jo mitä on tulossa. Yhtä kamalan traagista, mutta ihanan koukuttavaa kirjaa odottaa siis lukemistasi. Voisin lukea nämä jo uudestaan ja makustella vain kirjojen kieltä, joka on uskomattoman hauskaa.

      Poista
  2. Tämä trilogia on aivan timantti! Arvostan myös Outi Mennan suomennosta, ei helpoimpia suomennettavia juuri kielen ja kaiken sirkusmaisen hulluttelun vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kanssasi, tämä sarja on timanttia ja samoin suomennos <3
      Täytyy sanoa, että repesin monet kerrat nauramaan ääneen, kun luin kirjaa. Kyllä minua välillä itkettikin. Todellista hulluttelua ;)

      Poista
  3. Oi että, minulla on tämä aarre vielä lukematta mutta hyllyssä on! Odotan aivan hirveästi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä trilogia on aivan mahtava. Kolmas kirja täydensi koko trilogian. Lukuiloa kirjan parissa <3

      Poista