maanantai 2. tammikuuta 2023

Emma Donoghue: Ihme

 


"Tyttö ei ole oikeasti sairas. Teidän tehtävänne on vartioida häntä." 

Eriskummallinen sanavalinta. Libille tuli mieleen Kotiopettajattaren romaanin kammottava hoitaja, jonka tehtävänä oli pitää huoli siitä, että mielipuoli pysyi piilossa ullakolla. "Tuotiinko minut tänne... pitämään vahtia?" 

Irlantilaisen Emma Donoghuen Ihme sijoittui 1800-luvun loppupuolen Irlantiin. Englantilainen sairaanhoitaja Lib Wright oli saanut hoitajapaikan Athlone nimisestä kaupungista. Muutama vuosi takaperin Irlannissa oli ollut vuosia kestänyt nälänhätä, joka oli tappanut ihmisiä, sairastuttanut heitä ja osa heistä oli paennut ulkomaille. Suomaisemissa ei juuri kasvanut mikään muu kuin peruna. Nälänhädän aikana edes peruna ei kasvanut Irlannissa.

No, 11-vuotias lapsi ei takuulla onnistuisi huiputtamaan Libiä. 

Tullessaan Athloneen Lib sai tietää, että hänen tarkoituksensa oli tarkkailla erästä 11-vuotiasta tyttöä toisen hoitajan kanssa. Tyttö ei ollut syönyt mitään moneen kuukauteen, mutta oli ihan hyvinvoivan näköinen. Lib päätti ratkaista tytön arvoituksen, mutta se ei ollut helppoa. Jos Lib ei saisi ratkaistua arvoitusta, tyttö julistettaisiin ihmeeksi, sillä tyttö sanoi nauttivansa vain taivaan mannaa ruoaksi.

Lapsi suostui siemaisemaan lusikallisen vettä kuin se olisi ollut täyteläistä viiniä.

Päivästä toiseen tapahtunut herkeämätön lapsen tarkkailu alkoi ahdistaa Libiä. Miten kukaan voi olla syömättä ja elää ja voida hyvin. Sitten lapsen voinnissa tapahtui muutos huonompaan ja Lib huolestui todella. Hän oli ehtinyt kiintyä lapseen. Hän ei halunnut, että lapsi kuolisi, sillä kaikki merkit viittasivat nälkiintyneeseen lapseen. Ympärillä olevat ihmiset höpöttivät vain Jumalan tahtoa ja ihmettä. Ilmeisesti lapsi oli tarkoitus julistaa pyhimykseksi kuolemansa jälkeen.

Emma Donoghuen Ihme oli eräänlainen suljetun paikan mysteeri. Pienessä mökissä oli huone ja siinä huoneessa asui pieni tyttö, joka oli päättänyt kuolla. Mutta miksi?

 

Emma Donoghue, Ihme

suom. Einari Aaltonen

Tammi 2022

s. 354

The Wonder 2016

Irlanti 1800-luvulla

Syömishäiriö

 

Emma Donoghue: Huone

 

3 kommenttia:

  1. Aikas mielenkiintoiset lähtökohdat kirjalle! Kiintoisa myös tuo viittaus Kotiopettajattaren romaaniin. Olen sen lukenut joskus yläkouluaikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Donoghue on taitava näiden suljetun paikan mysteerien kanssa. Viittaus liittyi todellakin vain hoitajan tehtävään, ei potilaaseen. Pienellä tytöllä oli syömishäiriö, mutta tarina on kyllä kiinnostava.

      Poista
  2. Hui miten kammottavat lähtökohdat mysteerille mutta samalla erittäin kiinnostavaa...

    VastaaPoista