torstai 18. toukokuuta 2023

Essi Kummu: Alaston lukupiiri

 


Alan katua koko juttua. Suostun aina kaikenlaiseen tyhmään Barbron takia. Jos kyseessä olisi joku muu kuin hän ja hänen ystävänsä, lähtisin saman tien. Haluan unohtaa tämän paikan ja päästä lämpimään suihkuun, ajattelen, kun katselen puolialastonten kehojen levttäytymistä salonkiin kirjojen ja viinilasien äärelle.

Oululaisen Essi Kummun Alaston lukupiiri kiehtoi sen verran mieltäni, että hankin sen luettavaksi kirjastosta. Luen mielelläni lukupiireistä, joissa luetaan kirjoja. Kirjan päähenkilö oli Ellen, joka oli kustannustoimittaja ja intohimoinen kirjojen lukija. Ellen ja Barbro olivat ystävystyneet, ja sitä kautta Ellen oli saanut kutsun lukupiiriin. Ellen huomasi heti ensimmäisellä kerralla, että kirjat olivat lähinnä sivuseikka kyseisessä tapaamisessa.

Joinakin päivinä tuntuu että on liian ikävä sinua. Ne on vaikeita päiviä.

Varma on hiljaa. Ootsä kännissä? hän kysyy lopulta.

Ellen on jäänyt yksin asumaan, sillä tytär oli aikuistunut ja muuttanut pois. Tyhjä koti ahdisti. Tyhjät seinät ahdistivat. Tyttären lähtö ahdisti. Alaston lukupiiri alkoi houkuttelemaan joka kerta enemmän ja enemmän. 

Essi Kummun kirjan, Alaston lukupiiri, teemoiksi nousi lukiessa kustannustoimittajan työt, kirjallisuus, yksinäisyys ja halu kuulua yhteisöön. Vaikka Ellenin työt olivat kiireisiä ja niihin liittyi kaikenlaisia tapahtumia ja ihmisiä, hän tunsi olevansa yksinäinen.  Alaston lukupiiri vaikutti Ellenistä ensi alkuun hyvinkin vastenmieliseltä, mutta lopulta mieli muuttui toiseen suuntaan. Kirjaa lukiessa tunsin samanlaista tirkistelyoloa, ja jopa sitä vastenmielisyyttä, että en kyllä minä ainakaan liittyisi alastomaan lukupiiriin heilumaan tissien kanssa. Outo tarina.

Essi Kummun Alaston lukupiiri kertoi halusta olla lähekkäin. 

 

Essi Kummu, Alaston lukupiiri

Tammi 2023

s. 263

6 kommenttia:

  1. Kuulostaapa näin äkkiseltään kornilta kirjalta; eihän läheisyys tunteena alastomuutta kaipaa... Kiitos selkeästä avauksesta, mutta tuon kokemuksen, niin mieluusti kuin niitä uusia keräileekin, jätän kyllä suosiolla väkiin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarina on erittäin hyvin kirjoitettu, joten luin kirjan kokonaan, mutta tässä oli sen verran outo pääjuoni, että olisi kiva kuulla kirjailijan itsensä kertovan Alastoman lukupiirin aihepiiristä.

      Poista
  2. Kommentoin aiemmin toisaalle, että tietty mystisyys ehkä on Kummun juttu. Luin joskus häneltä Loisteen enkä tajunnut paljoakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummu on löytänyt oman tyylinsä kirjoittaa mystisiä tarinoita.

      Poista
  3. Tässä on kyllä erikoinen teos. Vaikka en ihan täysin päässyt kertomuksen sisälle, pidin tunnelmasta. Siinä on jotain mystisen kiintoisaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekaan ei auennut tuo lukupiirialastomuus vai oliko se kiertoilmaus jollekin muulle. Mutta teksti oli todella hienoa. Uppouduin ihailemaan miten kaunista suomen kieli voi ollakaan ihan arkipäivässä.

      Poista