lauantai 6. toukokuuta 2023

Johanna Valkama: Tervahovi

 


Sydämeni alkoi hakata kiivaammin. haaveilinko turhaan ja vielä vanhoilla päivilläni miehestä, joka oli mennyt manan majoille edeltä? Ehkäpä sydämeni varastanut kapteeni oli laskettu jo aikaa sitten hyisen haudan lepoon jossakin jäisellä Pohjanmerellä? Ellei sitten joku tuonut viestiä Hanssonin menehtymisestä juuri nyt?

Johanna Valkaman Tervahovi on trilogian kolmas kirja. Trilogia kertoo Susanna Katariina Weckistä, Ilkkalan Susannasta, joka oli saksalais-suomalainen porvari Tukholmassa, lyypekkiläisen hansakauppiaan ja nuijapäällikön Jaakko Ilkan leski. 

Susanna Katariina oli ikääntynyt ja luopunut työtehtävistään. Silti hän kaipasi elämäänsä vielä jotain,  ehkä sen hurmaavan kapteenin tai sitten jotain sellaista, että olisi hyödyksi ja voisi ohjata ja opastaa. Toive kävi toteen ja oven takana oli nuori lapsenlapsi, joka halusi Katariina Weckin apua. 

Lapsenlapsi näki outoja unia ja sellaista henkilöä karsastettiin Suomen puolella. Siispä poika haki apua isoäidiltään. Tukholma eli Tukkiholmi oli paljon kansainvälisempi ja avarakatseisempi paikka, jossa unien katsominen voisi olla jopa etu. Jopa kuningatar Kristiina harrasti mystiikkaa.

Tukkiholmiin oli ilmaantunut uusia pelureita, joiden kaikki merkit eivät olleet vielä avoimesti laudalla. Riittäisikö Samuel, sisu ja neuvokkuus varmistamaan meidän voittomme?

Katariina Weck oli kunnianhimoinen juonittelija, ja halusi varmistaa itse lapsenlapsensa tien jopa kuninkaanlinnaan asti. Jopa Katariina itse pääsi lopulta vierailemaan linnassa, tosin alkuun vain yöaikaan ja salassa kaikilta muilta. Mitä oikein oli tekeillä? Sen voit lukea tästä kirjasta.

Oli tuo korkeampi tahto sitten koiran tai lapsen itsepäisyyttä, olin iloinen siitä, etten ollut sulkenut ovea onneni edestä.

 

Johanna Valkama, Tervahovi

Otava 2023

s. 230 + Lukijalle 4s.

Susanna Ilkkala-sarja 3. osa

1600-luku

Tukholma eli Tukkiholmi

 

Johanna Valkama: Katariinanpyörä

Johanna Valkama: Kuningatarlaiva

2 kommenttia:

  1. Kiehtovissa puitteissa taidetaan liikkua ja vanhassa ajassa sekä mystiikassakin.
    Siinäpä ainekset kesälukemiseen 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita kommentista.
      1600-luvun Tukholma, missä kieroilevat porvarit yrittivät keinotella itselleen kaiken, oli kyllä koukuttavaa lukemista. Tuo mystiikka oli sitten viihdyttävä sivujuoni, jonka avulla päästiin kuninkaanlinnaan nuoren kuningattaren läheisyyteen. Tykkäsin kovasti, joten suosittelen lämpimästi tätä trilogiaa.

      Poista