keskiviikko 24. toukokuuta 2023

Risto Isomäki, Petri Tolppanen ja Jussi Kaakinen: Sarasvatin hiekkaa

 


Petri Tolppasen kirjoittama ja Jussi Kaakisen upeasti kuvittama sarjakuvakirja Sarasvatin hiekkaa perustuu Risto Isomäen saman nimiseen ekologiseen trilleriin.

Sarjakuvan päähenkilönä toimii venäläinen tutkija Sergei, joka yrittää selvittää intialaisen kollegansa Amritan kanssa mereen vajonneen kaupungin arvoitusta. Kirjassa matkataan pitkin maapalloa, ollaan välillä lentokoneessa ja välillä sukellusveneessä syvällä merten alla tai sitten jäätiköiden alla Grönlannissa. Kirjan kuvioissa parin suhde muuttuu läheisemmäksi. Päähenkilöt ovat kirjan kansikuvassa.

 


Kirjan sivuhenkilönä toimiva Kari Alanen yrittää kehittää ratkaisua jäätiköiden sulamiseen. Hän kehitti eräänlaisen laitteen, mutta se vaati vielä työstämistä. Kirjan kuvioissa laitetta käytettiinkin, mutta oliko siitä hyötyä, sen voit lukea kirjan sivuilta.

 


 

Sarasvatin hiekkaa on palkittu vuonna 2009 Sarjakuva-Finlandialla. Upean kuvituksen piirtänyt Jussi Kaakinen on kuvittaja, sarjakuvantekijä ja graafinen suunnittelija. Sarjakuvakäsikirjoituksen laatija Petri Tolppanen on sarjakuvakäsikirjoittaja ja -piirtäjä, graafinen suunnittelija ja vuorovaikutussuunnittelija. Alkuperäisen kirjan kirjoittaja Risto Isomäki on tieteiskirjailija, tiedetoimittaja ja ympäristöaktivisti.

Vedenpaisumismyytit ovat kulkeneet ihmisten tietoisuudessa vuosituhansia. Jopa Raamatussa puhutaan vedenpaisumisesta ja sen tuomasta tuhosta. Vedellä on hurja voima. Kirjan kuvioissa veden sulamista tutkittiin  Grönlannissa, ja sulamisesta tehtiin koko ajan tutkimusta yhteistyössä tutkijoiden kanssa. Grönlannissa oli tutkimusyksikkö, jossa toimi mm. Susan Cheng. Sulaminen alkoi vaikuttaa todella hälyttävältä. Miten maapallolle käy?

Sarasvatin hiekkaa on upea sarjakuva. Sarjakuva tuo tiivistettynä esille, miten hieno Risto Isomäen kirjoittama alkuperäinen teos onkaan. Meidän jokaisen ihmisen pitäisi tiedostaa ilmastonmuutoksen vaikutukset maapallolle. Jos jäätiköt sulavat, maapallo peittyy veden alle. Sarasvatin hiekan tarina ja kuvitus puhuttavat ja koukuttavat hälyyttäviin tunnelmiin. Onko mitään enää tehtävissä?


Risto Isomäki, Petri Tolppanen ja Jussi Kaakinen, Sarasvatin hiekkaa *****

Alkuteos Risto Isomäki 

Teksti Petri Tolppanen 

Kuvitus Jussi Kaakinen *****

Into 2017 uusittu laitos

s. 76

Sarjakuvakirja

Alkuperäinen sarjakuva ilmestyi 2008

Perustuu Risto Isomäen romaaniin Sarasvatin hiekkaa, Tammi 2005

Ilmastonmuutos

Dystopia

Sarjakuva-Finlandia 2009

 

5 kommenttia:

  1. Isomäki on yksi suosikkejani ja hänen tapansa kirjoittaa, nostaa esille kysymyksiä sekä etsiä vastauksia on kiinnostava. Onkin mainiota, että tämä teos on puettu myös sarjakuvan muotoon.
    Vaihtoehtojen visioiminen ja niihin varautuminen täyttävät ennenvanhaisen terveen järjen käytön tunnusmerkit ja kriteerit; tästä iso plussa ja arvostukseni Isomäen esillenostoille! Tämän tyyppistä kirjallisuutta ja puolueetonta tiedonvälitystä soisi olevan enemmänkin tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska en ole lukenut Isomäen teosta, en pysty ottamaan kantaa siihen, mitä tietoja hän nostaa esille. Minusta tämä sarjakuva on mainio dystopia. Kuvitus on kerrassaan loistava.
      Sarjakuva on keino löytää uusia lukijoita, kun perinteinen lukeminen jostakin syystä ei innosta. Tämä voisi olla hyvä lahjavinkki kevään valmistujille.

      Poista
    2. Ps. Kirja kertoo ilmastonmuutoksesta, joten Isomäki ja sarjakuvan tekijät nostavat esille tietysti siihen liittyvää tietoa.

      Poista
  2. En tiiä, että haluanko enämpi lukea tän kirjana vai sarjakuvana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan kumpikin käy. Minä ajattelin myös lukea kirjan, mutta tämä sarjakuva tuli esille ensin kirjaston sivulla. Luen kirjankin jossakin vaiheessa. Sen voisin hankkia myös kirjahyllyyni.

      Poista