Kirjabloggaajien joulukalenteri 2021 luukku 11

 

Mutta nyt taidan kertoa teille joulusta 1913, oijoi miten kauan siitä on! Minä olin silloin kuuden vanha, veljeni Gunnar oli seitsemän ja kävi jo koulua, Stina vasta kaksivuotias eikä Ingegerd, iltatähti, ollut vielä syntynytkään.

Jouluaattoon on vielä kolmetoista päivää jäljellä. Sitä ennen on vielä kaikenlaista puuhailtavaa, ennen kuin voi rauhoittua joulun viettoon. Astrid Lindgren muistelee lastenkirjassa Muistan joulun omaa lapsuuttaan ja joulua vuonna 1913. Tuosta ajasta on paljon muuttunut, joten on kiva, että on tehty tällainen historiallinen lastenkirja, jonka upean kuvituksen on tehnyt Cecilia Heikkilä.

Kirjan alussa 6-vuotias Astrid lähti isänsä ja veljensä Gunnarin kanssa hakemaan joulukuusta metsästä. Lunta oli paljon, joten siitä tuli vähän harmia...

Isä pani kuusen keittiön oven pieleen, ja sitten mentiin sisään. Mutta sitä ei olisi pitänyt tehdä. Hyvänen aika miltä keittiössä näytti!

Keittiössä oli kaikki hyrskyn myrskyn ja lapset painelivat vikkelästi ylös omaan huoneeseen. Astridille tuli jälleen hyvin surullinen olo, sillä hän pelkäsi, että joulusta tulisi tosi surkea.

Jouluaatto on sitten kummallinen päivä. Ensin odotellaan odottamasta päästyä koko päivä. Gunnar ja minä hiivittiin saliin ja tunnusteltiin paketteja, jotka odottivat pärekorissa.

Kirjan sivuilta voi sitten lukea, mitä Astrid sai lahjaksi ja mitä muuta jouluaaton viettoon kuului. Jotain samanlaista ja jotain erilaista varmaan on verrattuna nykyajan joulun vietoissa riippuen perheistä ja joulunviettotavoista. Uskoisin, että suurin ero on siinä, että nykyisin lapset saavat runsaasti lahjoja, suorastaan liikaa, sillä elämme kulutushysteria-aikoja. Vuonna 1913 yksikin lahja toi iloa lapselle.

Jouluaamuna matkattiin joulukirkkoon hevosreellä. Toisena joulupäivänä matkattiin suvun joulujuhlaan isoäidin luokse. 

Toivon kaikille mukavaa joulun odotusta. Tästä historiallisesta lastenkirjasta nousi esille vuoden 1913 joulunviettotavat.

Eilen Kirjabloggaajien joulukalenterin luukun avasi Jonna Kirjakaapin kummitus-blogissa. Huomenna luukun avaa Mari Mrs Karlsson lukee-blogissa.

Silja Sillanpää: Salasaaren salaisuudet

 

 

Minä olen Edla ja etsin eriskummallisia asioita. Tämä on minun muistikirjani paikasta, joka on koluamistani maailmankolkista ehdottomasti eriskummallisin. Se paikka on SALASAARI.

Silja Sillanpää huikea seikkailutarina Salasaaren salaisuudet vei päähenkilö Edlan kuumailmapallolla vauhdikkaasti päin hattarasumua, jonka keskeltä ilmestyi salaperäinen saari, jolla sijaitsi hattarapuu.

Me kikatimme niin, että molempien silmät menivät sikkaralle.

Ensimmäinen henkilö, jonka Edla tapasi, oli kirsikantukkainen Mummu Puu.  Mummu Puu oli huikea temppuilija. Mummu puu kertoi Edlalle kaikenlaista hattarapuusta. Jotta pystyisi seikkailemaan hattarapuussa, Edla piirsi siitä kartan.

Salakäytävistä parhaiten perille pääsee Jujun seurassa!

Seuraava tuttavuus oli siis Juju, jonka seurassa Edla pääsi tutustumaan Seikkailijoiden taloon, joka sijaitsi merenpohjassa. Nukkuessaan Seikkailijoiden talossa, Edla näki unta Kalojaisista.

Seikkailun jälkeen oli aika juhlia. Salasaaren juhlissa oli karusellista lähtien kaikkea mahdollista mukavaa.

Silja Sillanpään Salasaaren salaisuudet on Tv:stä tuttu seikkailusarja, josta on tehty lastenkuvakirja. Tarina kiehtoo mielikuvitusta, jota värikylläinen ja ihastuttava kuvitus täydentää uteliaisuutta herättäen. Salasaarten salaisuudet on aivan ihana lastenkirja, joka on täynnä rohkeutta ja seikkailumieltä.

 

Silja Sillanpää, Salasaarten salaisuudet 💜

Kuvitus Marja Siira 💖

Wsoy 2021

s. 37

Lastenkirja

 

Liza Marklund: Napapiiri

 

Ruumis löydettiin yhtenä vuoden lyhyimmistä päivistä - tuona pimeänsynkkänä aikana, jolloin aurinko tuntui tyystin hylänneen pohjoisen napapiirin asukkaat eikä suonut heille valonpilkahduksen häivääkään.

Joulukuun dekkariksi sopii hyvin ruotsalaisen Liza Marklundin uuden sarjan avausdekkari Napapiiri. Nuoren tytön ruumis löytyi jouluviikolla kätkettynä siltarakenteisiin. Sillan rakenteita oltiin uudistamassa neljänkymmenen vuoden päästä rakentamisesta, kun ruumis löydettiin. Paikalliset asukkaat tiesivät heti, kuka oli kysymyksessä, sillä 40 vuotta takaperin katosi 17v. Sofia.

Hemmetin hemmetti, hän manasi mielessään. Hän oli ehtinyt jo ajatella, että vuoden 1980 kesä olisi ollut lopullisesti tiessään ja että kaikki siihen liittyvä olisi uponnut autuaasti unohduksen kylmään suohon. Nyt tuo ajanjakso oli kuitenkin noussut jälleen pintaan ja löyhkäsi kuin täysinäinen huussi.

Sofia ja neljä muuta samanikäistä tyttöä olivat perustaneet yläasteella lukupiirin nimeltään Napapiiri. Lukupiiri jatkoi vielä lukioaikanakin. Sinä vuonna luettiin mm. Nabokovin Lolita, Haleyn Juuret, Sjöwallin ja Wahlöön Poliisimurha, Mark Twainin Tom Sawyerin seikkailut ja McCulloughin Okalinnut. Kirjat toimivat myös Napapiirin kappaleiden niminä. Jokainen tyttö sai kirjassa oman tarinan eli kirjassa kerrottiin mitä hänelle tapahtui vuonna 1980 ja myöhemmin elämässä.

Joulukirkko on kirkkovuoden ylivoimaisesti suosituin jumalanpalvelus, ja tämä pitää paikkansa silloinkin, kun siihen ei sisälly murhatuksi tulleen teinitytön muistotilaisuutta.

Napapiirin poliisina toimi raamikas 57-vuotias Wiking Stormberg, joka oli ollut jokaisen paikallisen tytön unelmien kohde 40 vuotta aiemmin. Hänellä oli itsekin salattavaa tuolta ajalta, mutta tulisivatko piilossa pysyneet salaisuudet julki tutkimuksen aikana.  Salattavaa siis löytyi yhdellä jos toisella paikkakuntalaisella, mutta aina joku lipsautti esille jotain uutta, mistä tutkinta pystyi etenemään.

40 vuotta aiemmin ei vielä tiedetty, että nykyaikainen DNA-tekniikka pystyy tunnistamaan vanhoistakin jäljistä tekijän/tekijöitä. Napapiirin murhaaja saatiin nopeasti kiinni, mutta murha ehti vanhentua, eikä syyllinen joudu olemaan vankilassa pitkää aikaa.

Liza Marklundin Napapiiri pureutui pohjoisruotsalaisen pikkukaupungin vaiettuihin salaisuuksiin, jotka avattiin auki kylmän viiltävän pakkasen ja metrin korkuisten lumihankien aikana.

 

Liza Marklund, Napapiiri

suom. Antti Autio

Otava 2021

s. 363

Polcirkeln 2021

Dekkari 

Lasten ja varhaisnuorten joululahjakirjat 2021

 

 

On aika tonttuilla ja suunnitella, mitä kirjoja paketoidaan lapsille ja varhaisnuorille joululahjaksi.

 

Huumorista ja sarjakuvamaisesta kerronnasta tykkäävät melkein kaikki lapset, joten Dav Pilkeyn Koiramies-sarjan kirjat ovat mitä parhaimpia ja hauskimpia lahjahankintoja. Suosittelen myös aikuisille, että lukevat pienimmille pilteille ääneen tätä kirjaa. Yhteiset nauruhetket ovat taattuja.

 

 

Silja Sillanpään Salasaaren salaisuudet vie seikkailulle, josta löytyy hauska Mummu Puu, ärhäkkä Maja-Akka, seikkailija Juju, Lemmu Lemminkäinen, Muutosmies ja tietysti päähenkilönä toimii Edla. Loistavan kuvituksen on tehnyt Marja Siira.

 

 

Riina Katajavuoren Oravien sota kertoi sodan syttymisestä ja sodasta lapsille sopivasti tavalla. Kirjassa oravaveljekset sotivat keskenään. Kuinka siinä kävikään? Koskettava teos. Tippa tuli ihan linssiin. Tästä kirjasta kehittyy varmasti keskusteluja lasten kanssa.

 

 

Marja Hurmeen ja Liina Laurentin Piilopalstan tarhurit kertoo ihanan tarinan kera mm. kasvien kasvattamisesta, puutarhajutuista ja kompostoinnista lapsille sopivalla tavalla.

 

 

B.B. Alstonin Amari ja Yön veljet on jännittävä ja hauska varhaisnuorten kirja, jossa taikurityttö Amari aloittelee jännittävää junioriagentin toimintaa etsimällä kadonnutta veljeään. Nuori taikuri agentin hommissa on loistavasti keksitty kirjan teemaksi.

 

 

Suositun tubettajan 13-vuotiaan Elina Alien kirja Kaikki muuttuu on varmasti monen varhaisnuoren joululahjalistalla. Kirjassa Elina eli Isosisko selvittää tiedenaisten avulla murrosiästä melkein kaiken. Sopii myös murrosikäisten vanhemmille luettavaksi.

 

Anja Portinin lastenkirja Radio Popov valittiin vuonna 2020 lasten- ja nuortenkirjojen Finlandia-kirjapalkinnon saajaksi. Ja voisin sanoa, että palkinto osui hyvin kirjan kirjoittajalle. Tarina kiehtoo kovasti, sillä siinä kerrotaan lapsista, jotka on unohdettu kuka mistäkin syystä. 

 

Väinö Riikkilän seikkailukertomus Pertsa ja Kilu, Viimeiset kaanit on mainio 50-luvun lastenkirjaklassikko 10-vuotiaista pojannaskaleista, joiden tylsistä päivistä tuli varsin nopeasti jännittäviä ja tapahtumarikkaita, kun pojat pistivät viisaat päänsä yhteen.

 

Ja sitten paketointipuuhiin!

 

 

Inkeri Markkula: Maa joka ei koskaan sula

 

 

Kun Jon Jacobsen kuolee elämänsä toisen kerran, on toukokuu. Ilmassa ei ole kevään purevuutta enää, maanrajassa viipyy jo lämpö ja meri on tyyni, horisontissa hitaasti liikkuva viiva.

Olen lukenut vuoden hienoimman ja koskettavimman ja parhaimman teoksen, joka on Inkeri Markkulan teos Maa joka ei koskaan sula. Kirjan tarina upposi suoraan sydämeeni. Päähenkilö oli suomalainen fyysikko Unni, jonka suvun tarina löytyi kaukaa Saamenmaalta. Sinne jäi koti ja isä ja muu suku, kun hänet vietiin Helsinkiin, jonne hän ei ikinä sopeutunut. 

Jäätikkö nousee edessä kuin valkoisen karhun selkä. Polku mutkittelee moraanirinnettä ylös, päättyy jään reunaan. Kiinnitän piikit vyölle ja tunnustelen jäätikköä. Yöllä satanut lumi on tarttunut jään pintaan, siinä olisi hyvä kulkea. Seison hetken paikoillani ja annan kylmyyden vyöryä ylitse, se kohoaa jalkojen alta ja kulkee puistatuksina selkärankaa pitkin.

Oli vuosi 2003 ja Unni oli tutkimassa Kanadan eteläisintä jäätikköä. Unni oli päättänyt selvittää sulamisvesien reitit, sillä ilmaston lämmettyä jäätiköt olivat alkaneet sulaa yhä nopeammin. Tällä matkalla hän tutustui Joniin, jolla oli omat henkilökohtaiset syyt matkalleen. Hän halusi tavata biologiset vanhempansa ja löytää syyn olemassaololleen.

Minä pujotin käteni hänen vatsansa alle, ja hän kääntyi ja käänsi minut, ja maa katosi altani ja aurinko putosi taivaalta, ja minä kiepuin valkoisessa tähtiytimessä, kirkkaassa valossa jonka halusin olevan ikuinen ja josta samaan aikaan tahdoin pois...

Unni ja Jon olivat molemmat alkuperäiskansoista kotoisin, mutta heidät molemmat oli erotettu niistä. Jon oli inuiitti ja Unni saamelainen. Yhteinen aika jäi lyhyeksi, sillä Unnin lento lähti Suomeen ja Jon palasi Tanskaan.

Inkeri Markkulan teos Maa joka ei koskaan sula sisältää valtavan suuria ja valtavan tärkeitä teemoja. Yksi teemoista oli yhteiskunnallinen järkyttävä inuiittilasten erottaminen vanhemmistaan ja vanhempien leimaaminen juopoiksi ja huoriksi 1960-80-luvuilla. Suomessa saamelaisten lapset vietiin kouluajaksi asuntoloihin. Saamen kieltä ei saanut puhua eikä saanut pukeutua saamelaisten pukuihin. Unnin isä ei pystynyt aikuisena pukemaan saamelaisten juhla-asuaan päälleen, eikä enää puhunut saamen kieltä. Hänet oli aivopesty kurilla ja kielloilla.

Kirjassa pääsi ääneen myös Helen, joka oli Jonin adoptioäiti. Heti kun hän ymmärsi, että Jon oli viety vanhemmiltaan ilman heidän suostumustaan, Helen pyrki etsimään Jonin biologiset vanhemmat. Mutta hän ei pystynyt kertomaan tiedoistaan Jonille. Hän pelkäsi joutuvansa luopumaan Jonista. Hän pelkäsi,  että Jon luopuisi hänestä. Mutta oliko jo liian myöhäistä?

Inkeri Markkulan teos Maa joka ei koskaan sula on uskomattoman hienosti kirjoitettu tarina kahdesta satutetusta ihmisestä, joiden yhteinen aika oli tähtiin kirjoitettu.

Inkeri Markkula, Maa joka ei koskaan sula *****

Otava 2021

s. 307

Alkuperäiskansat

 

Anja Snellman: Kaikki minun isäni

 

 

Jalka ei totellut. Vaimo ei totellut. Vatsa ei totellut. Sydän perkele ei totellut vaan yritti monta kertaa pysähtyä ennen aikojaan. Etsie saatana molluke muka ennää lyyvä jaksa!

Faija jaksoi. Tyynyä, olohuoneen lasiovea, äitiä, itseäänkin.

Anja Snellmanin uusin teos Kaikki minun isäni kertoi etupäässä hänen isästään, mutta kirjailijan tuntien, rivien välistä nousi myös vahvasti kannanottoja mm. nykyajan kipeään metoo-kampanjointiin, joka oli koskettanut myös hänen lapsuudenystäväänsä. Kun läheinen ihminen on syytösten kohteena, on vaikea kääntää hänelle selkänsä ja esiintyä syyttäjien rinnalla.

Menetit biologisen isäsi jo ennen syntymääsi. Menetit sen jo ennen siittämistäsi. Menetit sen jo ennen syntymää. Menetit sen.

Toivot, ettet olisi ikinä tavannut koko tyyppiä. Toivot, että olisit oppinut tuntemaan sen. 

Olen tottunut siihen, että  Anja Snellmanilla on vahvat mielipiteet ja kannanotot asioihin, joista hän kirjoittaa. Snellman on mielipidekirjoittaja. Hän tarkastelee kohteitaan monelta eri kantilta, niin myös henkilöhahmojaan. Isä oli hänen oma isänsä Ensio Kauranen, sodassa 25-vuotiaana vammautunut, ontuva mies. Alkoholisoitunut isä oli myös paljon muuta, monta isää, mutta rakkautta ja hellyyttä ei ollut tarjolla perheelle, se jaettiin vieraille naisille.

Se, orpolapsi kiurun, runoilija, juoppolalli, invalidi, pikkukonna ja sotilas oli perheelleen läsnä vain aamuyöllä kotiin palattuaan, naulakon alla, keittiönpöydän ääressä, olohuoneen sohvalla katkerassa laskuhumalassa.

Snellmanin teoksesta nousee esille se, miten traumat siirtyvät sukupolvilta toiselle. Vahvasti traumatisoitunut isä siirsi pahan olonsa perheeseensä, joten koko perhe voi huonosti. Voin hyvin kuvitella kirjailijan kertomat kohtaukset humalaisesta isästä riehumassa kotona. Voin hyvin kuvitella pirun riivaaman mielen ts. morkkiksen, joka pani perheen naisväen  pelkäämään ja katoamaan. Voin hyvin kuvitella häpeän omista kotioloista ja humalaisesta isästä. Olen kokenut ne itsekin.

Huora ja huoranpenikka, petturi ja valehtelija. Häpeä suuteli häpeää, salaisuus hyväili salaisuutta. Posttraumaattiset stressioireet kouristuivat toisiaan vasten. Niistä oireista on sinutkin kudottu. Teidät kaikki kolme sisarta oli.

Anja Snellmanin teos Kaikki minun isäni kertoi viiltävän kipeästi särkyneestä isäsuhteesta. 

 

Anja Snellman, Kaikki minun isäni

Wsoy 2021

s. 235 

 

Anja Snellman: Kaikkien toiveiden kylä

Anja Snellman:  Pääoma

Anja Snellman: Antautuminen

Anja Snellman: Lähestyminen

Anja Snellman:  Parvekejumalat

Anja Snellman: Paratiisin kartta

Anja Kauranen: Sonja O kävi täällä

Anja Kauranen: Syysprinssi    

Sirkka Knuutila: Rosmariini ja valkoinen joulu

 

Lumipyry

Tuuli oli tuivertanut taukoamatta koko yön ja peittänyt tonttukylän paksuun lumivaippaan. Nyt lumiseen maisemaan alkoi ilmestyä hennosti tuikahtelevia valoja. Myös Mausteisen tonttuperheen äiti sytytteli lamppuja ja kynttilöitä ja viritteli tulta tuvan hellaan.

Vihdoin se on täällä, joulukuu. Joulukuu on kiva aloittaa tällä Sirkka Knuutilan lastenkirjalla Rosmariini ja valkoinen joulu, sillä kirja on jaettu 24 jouluiseen tarinaan. Joulu tulee lähemmäksi mukavasti, kun luetaan yksi tarina päivässä. 

Rosmariini on tullut tutuksi jo aiemmin kirjasta Rosmariini ja joulun taika. Hän on Mausteisen tonttuperheen nuorin tyttötonttu. Rosmariini ja hänen pikkuveljensä Lipstikka olivat vielä kotona, mutta vanhemmat tytöt olivat jo koululaisia. Heidän nimensä olivat Minttu, Neilikka, Muskotti, Salvia, Timjami, Kaneli, Kamomilla ja Vanilja. Koko perhe kokoontui aamupuurolle ennen kouluun ja töihin lähtöä.

 

 

Katso Lipstikka, kyllä se on meidän ikioma ukkokulta. Tunnistan piposta ja kaulahuivista, eikä varsinkaan tuosta nauravasta naamasta voi erehtyä, Rosmariini riemuitsi ja tepsutteli ukon ympärillä.

Rosmariini ja Lipstikka saivat riemuita lumimaisemista ja lumileikeistä. Toisin oli etelän lapsilla, sillä siellä ei ollut yhtään lunta. Koko syksyn oli satanut vettä. Miten joulupukki pääsisi etelän lasten luokse ilman lunta? Siinäpä lapsille pohdittavaa. Onneksi Rosmariini keksi toimivat keinot kirjan muiden satuhahmojen kanssa. Kirjassa tutustutaan Lumiukkoon, Peeveli Pahkeiseen, Anelma Alviinaan, Pyrypoikaan ja Pyrykuningattareen.

Sirkka Knuutilan Rosmariini ja valkoinen joulu vie sympaattisella tarinallaan onnelliseen joulun taikamaailmaan. Kirjan ihastuttavan kuvituksen on tehnyt Olga Badulina. 

 

Sirkka Knuutila, Rosmariini ja valkoinen joulu

kuvitus Olga Badulina

Avain 2021

s. 102

Lastenkirja

 

Sirkka Knuutila: Rosmariini ja joulun taika