Niko Kettunen: Örisevä konnakala

 

Konnakalat (Batrachoididae) ovat känsäisiä rumiluksia. Ne näyttävät kaksi viikkoa metsässä ryypänneeltä Lordilta. Ne osaavat myös musisoida, ainakin jotenkuten. 

Äänet vaihtelevat eräänlaisesta vihellyksestä örinään ja matalaan pörinään, joka kuulostaa laivan sumutorvelta. Ne osaavat mölistä jopa kuorossa.

Niko Kettusen Örisevä konnakala on humoristinen tietokirja. Niko Kettunen on Helsingin Sanomien tiedetoimittaja. Hän on kirjoittanut Viikon eläin-palstaa tiedesivuille jo vuodesta 2013 lähtien. Vuonna 2022 ilmestyneeseen ykkösosaan nimeltään Viikon eläimet valikoitui 100 tekstiä, samoin tähän Örisevään konnakalaan, josta yllä oleva lainaus kertoo.

Kotiloiden rauhasia puristelivat ensimmäisinä foinikialaiset. He alkoivat valmistaa purppuraväriä jo 1500 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Nimi Foinikia tarkoittaakin muinaiskreikassa "purppuran maata."

Tällä Tyroksen purppuralla värjätyt vaatteet olivat upeita, sillä väri ei haalistunut auringossa vaan vain vahvistui ajan kuluessa. Purppura oli kultaakin kalliimpaa, niin työlästä sen valmistus oli.

Purppurakotilosta kertova teksti liittyi tekstiin Monarkia haisee, jossa britit ihmettelivät, että miksi heidän piti kustantaa ökyhäät eräälle nelosdivarin prinsessalle. Ennen muinoin kuninkaallisten vaatteet värjättiin kyseisellä Tyroksen purppuralla. Tämä kirja avaa varsinkin kaikenlaisia tietovisojen kysymyksiä auki. Kun kysytään mistä saadaan Tyroksen purppuraa, tiedän nyt vastauksen. 

Tieteessäkin merilehmien ja manaattien lahko on nimeltään Sirenia, mikä viittaa taruissa Odysseuksen miehistöä houkutelleisiin kataliin seireeneihin. Suomeksi puhutaan sireenieläimistä, mutta seireenieläin olisi oikeampi käännös.

Mutta hetkinen nyt. Eihän manaatti näytä ihmiseltä ollenkaan, paitsi ehkä erittäin kaukaa katsottuna ja neljän promillen humalassa. 

Manaateista kertova teksti oli nimeltään Merenneito kaunoinen. Tämä ihana kiltti eläin on uhanalainen, joten siitä kertova teksti oli tärkeä muistutus kaikille meille ihmisille siitä, että ihmisten toimilla on seurauksensa, eläimet kuolevat sukupuuttoon. Tutustuin Sirenian lahkoon kuuluvaan merilehmään tarkemmin Iida Turpeisen upeassa teoksessa Elolliset. Merilehmä kuoli sukupuuttoon 1700-luvulla ihmisten tappaessa ne. Vieläkin niiden luilla käydään kauppaa.

Niko Kettusen tietokirja Örisevä konnakala esittelee huumorin keinoin 100 otusta. Tämä on hauska lahjakirjavinkki. Suosittelen tätä vuoden hauskinta tietokirjaa kaikille luontofaneille. Tiedätkö vai arvaatko mikä otus on kuvassa? Se ei ole karannut merirosvohattu!

Niko Kettunen, Örisevä konnakala *****

SKS kirjat 2023

s. 215 + Kuvalähteet + Hakemisto + Sisällys kirjan alussa

Tietokirja

 

Cara Hunter: Koko totuus

 

Kosto.

Hän ei nimittäin pelkästään päästellyt höyryjä sinä päivänä oikeussalissa. Hän oli syyllinen. Hän tietää sen yhtä hyvin kuin minä. Mutta on toinenkin asia, jonka molemmat tiedämme. Gavin Parrien tuomio perustui valheeseen.

Brittiläisen Cara Hunterin dekkari Koko totuus on Fawley-sarjan viides teos. Sarja on todella hyytävä hyvä. Komisario Adam Fawleylla oli vihollinen, joka pääsi uusimmassa kirjassa koevapaalle, mutta panta jalassa. Hän oli aikonut kostaa Fawleylle ja hänen perheelleen. Adamin vaimo Alex oli viimeisillään raskaana ja pelkäsi henkensä edestä. Lisäksi heidän lähistöllään oli parkissa eräs pakettiauto, ja sen sisällä oli mies tarkkailemassa heidän taloaan.

Jos voisit nyt lähteä mukaamme, niin tallennetaan videohaastattelu ja otetaan näytteet, joita syyttäjänvirasto edellyttää, jos tästä tulee rikossyyte.

Eräästä yliopistosta tuli virallinen puhelu, jossa ilmoitettiin, että heidän professorinsa ja  jatko-opiskelijansa välillä oli tapahtunut väkivallanteko. Tuo väkivallanteko oli sen verran erikoinen, että alkuun professori oli päätekijä ja välillä jatko-opiskelija, sitten jälleen professori, mutta kumpi väkivallan tekijä oli, se selvisi kirjan loppupuolella.

Ja sitten menitte vaimonne luo niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän muistaa, että juttelitte keittiössä pari minuuttia ja että laitoitte hänelle teetä. Sitä hän ei tiennyt, että koko sen ajan teillä oli yksi hänen vanhimmista ystävistään ruumiina autonne takakontissa.

Komisario Adam Fawley vangittiin vaimonsa ystävän murhasta aivan yllättäen. Siinä kohden minun piti pistää kirjan kannet kiinni ja rauhoittua, sillä tottakai tiesin, että nyt vangittiin väärä tekijä. Mutta Adam Fawley ei päässyt itse ratkomaan tapausta. Miten kaikki selvisi, ja kuka olikaan oikea murhaaja, se selviää, kun luet tämän dekkarin. Ratkaisu meni ihan loppusivuille, joten jännitystä riitti ihan tappiin asti. Aivan mahtava dekkarisarja Oxfordista. Suosittelen jännityksen ystäville. 

Ps. Aion katsoa myös tulevan tv-sarjan, kunhan se saadaan Suomeen.

Cara Hunter, Koko totuus *****

suom. Arto Schroderus *****

Otava 2023

s. 429

The Whole Truth 2021

Dekkari

Fawley-sarja 5. osa

Cara Hunter: Jäljettömiin

Cara Hunter: Pimeyteen

Cara Hunter: Ei ulospääsyä

Cara Hunter: Vimma 

 

Michelle Min Sterling: Nollaleiri

 

 

Häntä kyllä varoitettiin. Rosen aiempi asiakas Damien, joka järjesti hänelle tämän työn, mainitsi etukäteen leirin vaatimattomista oloista. Rähjäisessä kauppakeskuksessa punkkaamisesta ei ollut puhetta, mutta nyt on myöhäistä purnata Damienille.

Kanadalaissyntyisen Michelle Min Sterlingin upea dystopiateos Nollaleiri ajoittui tulevaisuuteen ja vuoteen 2050. Köyhissä oloissa kasvanut Rose oli ajatunut töihin seuralaispalveluun. Paremman elämän toivossa hän otti vastaan työtehtävän kaukaa pohjoisesta Kanadan puolelta. Hän oli asunut viime vuodet etelässä Kelluvassa kaupungissa, joka oli rakennettu meren päälle. 

Kelluvassa kaupungissa paremmalle väelle tarkoitettuun elämäntapaan tottuneelle Roselle muutto rähjäiseen kauppakeskukseen oli järkytys, mutta toive siitä, että tulevaisuus äidin kanssa olisi turvattu, auttoi sopeutumaan kuolleeseen kaupunkiin Dominion Lakeen.

Näkymää hallitsevat kuolleiden mäntyjen rivistöt, ja siellä täällä törröttää mustunut maatalo, jonka katto on romahtanut. Maatilan raunioiden keskeltä erottuu hiiltynyt auton runko, ja Grant yrittää olla miettimättä miltä tuntuisi palaa kuoliaaksi.

Nollaleirin toinen kertoja, Grant, oli ajautunut töihin Dominion Lakeen, sillä hän ei halunnut osallistua suvun vaatimuksiin rahaimperiumin perijänä. Grant halusi elää normaalia elämää, eikä häntä haitannut vaatimattomat olot. Hän halusi surra rauhassa tyttöystäväänsä. Uusi kampus keskellä ei mitään oli kiinnostava työtehtävä, mutta kyllä se totuttautumista vaati, ja hermoja. Uusi pomo oli omalaatuinen arkkitehti ja visionääri, ja entäs ne muut uuden asuinpaikan asujat, kuten kantajat, Päämies, Parturi ja Kukkaset.

Vuoteen 2050 mennessä maapallon lämpötila oli noussut hälyyttävästi. Sen seurauksena tulipalot olivat polttaneet joka paikan, ja niiden lisäksi tulvat olivat tehneet tuhojaan. Ihmiset yrittivät elää mahdollisuuksiensa mukaan, mutta ainoastaan raharikkailla oli mahdollisuudet selvitä esim. myrskyistä hengissä. Pohjoinen oli vielä suhteellisen asuinkelpoinen paikka, joten raharikkaat olivat suunnanneet katseensa sinne. Mutta mikä heitä oikein kiinnostikaan pohjoisessa?

Helikopterit toivat meidät White Aliceen komennuksemme ensimmäisenä päivänä. Emme olleet nähneet etukäteen kuvia ilmastontutkimusasemasta ja kuvittelimme saapuvamme tekniikan viimeisintä kehitystä edustavaan linnakkeeseen, joka mahtavuudellaan julistaisi maailmalle, että täällä piti komentoa Yhdysvaltain armeija. Mutta perillä meitä odotti pettymys.

Nollaleirin kolmas kertoja oli White Alice. White Aliceen lähetettiin naisista koostuva ryhmä, jonka päätyminen kauas ihmisasutuksista avautui vasta kirjan loppupuolella. Mikään ei ollut sitä mitä heille oli kerrottu, mutta kieltämättä kovatasoinen ja hyvin koulutettu ryhmä, joka ei pelästynyt mitään eikä ketään.

Kirjan jännitystä lisäsi se, että sai odottaa kirjan loppupuolelle asti, että mikä yhdisti maailmanlopun Nollaleiriä ja armeijan White Alicea toisiinsa. Kirjassa tapahtui joitakin väkivaltaisia kuolemia, ja varsinkin Rose sai varoa erästä hyvin ikävää henkilöä. 

Michelle Min Sterlingin Nollaleiri oli huippujännittävä dystopia vuodesta 2050. Toivottavasti tähän kirjaan tulee jatkoa ja elokuva. Pidän valtavasti tulevaisuuteen sijoittuvista kirjoista.

 

Michelle Min Sterling, Nollaleiri *****

suom. Kirsi Luoma *****

Like 2023

s. 348

Camp Zero 2023

Dystopia/jännitys

2050

Adam Silvera: Lopussa molemmat kuolevat

 

"No niin, Mateo, olen pahoillani, mutta seuraavan kahdenkymmenenneljän tunnin kuluessa kohtaat ennenaikaisen kuoleman. Et voi tehdä mitään asian eteen, mutta sinulla on kuitenkin vielä tilaisuus elää."

Yhdysvaltalaisen Adam Silveran teos Lopussa molemmat kuolevat on menestynyt huikealla tavalla, enkä ihmettele sitä ollenkaan, sillä niin sydämeen sattuvasti teos eteni kohti eri tapahtumia. 

Kirjan toinen päähenkilö oli 18-vuotias Mateo. Mateo oli hyvin yksinäinen, ja erakoitunut kotiinsa. Hän ei uskaltanut poistua kotoa mihinkään. Ainoa paikka, missä hän viihtyi, oli verkko. Niinpä hän päätti etsiä itselleen viimeiseksi päiväksi ystävän Viimeystävä - nimisestä nettisovelluksesta.

Tänään on mun viimepäivä, Rufuksen oma henkilökohtainen Harmageddon. Ei mitään hajuu, miten tää tästä etenee.

Kirjan toinen päähenkilö oli 17-vuotias Rufus, joka sai Kuolinhetkeltä tiedon kuolemastaan samoihin aikoihin Mateon kanssa.  Sattuneesta syystä myös Rufus tunsi itsensä yksinäiseksi viimeisenä päivänään, ja etsi seuraa Viimeystävä-sovelluksesta. Rufus asui sijaisperheessä, ja hänellä oli kavereita, mutta hän ei voinut pitää heihin yhteyttä.

"Mä en vaan pysty tajuamaan, että mä elän parhaillaan päivää, jota varten mulla pitäis olla lista kaikesta mitä mä haluun tehdä."

Rufus ja Mateo löysivät toisensa Viimeystävä - sovelluksesta ja päättivät tutustua toisiinsa viettämällä päivän toistensa kanssa. Päivästä tuli heille ikimuistoinen, sillä siihen liittyi tietysti monenlaisia läheltä piti tilanteita kuolema kannoilla koko ajan. Lopulta heidän joukkoonsa liittyi myös ystäviä, mutta myös hyvin ikäviä tyyppejä. Yhdysvalloissa aseet ja ammuskelut ovat hyvin yleisiä. Kirjasta voit lukea lähemmin noista aseellisista tapahtumista. 

Adam Silveran teos Lopussa molemmat kuolevat oli hyvin sympaattinen kertomus nuorista, joiden ihastumista ja rakastumista oli melkein pakahduttavaa seurata, kun tiesi, että kyseessä oli heidän viimeinen päivänsä elossa. 

Tarinan teki erikoiseksi se, että Kuolinhetki  niminen palvelu tiesi jokaisen kuolinhetken, ja pyrki soittamaan tiedosta etukäteen kuoleville ihmisille. Kuoleville oli järjestetty kaikenlaista ohjelmaa viimeiselle päivälle. Mateo ja Rufus osallistuivat joihinkin ohjelmiin ja loppuillasta bailasivat, Mateo elämänsä ensimmäistä ja viimeistä kertaa. 

 

Adam Silvera, Lopussa molemmat kuolevat

suom. Outi Järvinen

Wsoy 2023

s. 326

They Both Die at the End 2017

YA-kirja 

Queer

Iida Turpeinen: Elolliset

 

Kaikki tutkimusmatkat alkavat kupillisesta teetä. Kapteeni Vitus Bering täyttää kupin ja siitä juo teologian tohtori, luonnontutkija ja outo mies Georg Wilhelm Steller.

Iida Turpeisen upea esikoisteos Elolliset koostui neljästä historiaan liittyvästä osasta, joiden aihepiiri liittyi jollakin tavalla stellerinmerilehmään. Kirjan kansikuva kuvaa kyseisen eläimen luurankoa, joka löytyy nykyisin Helsingin luonnontieteellisestä museosta. Mutta mistä ja milloin kyseisen jättiläiskokoisen sukupuuttoon kuolleen eläimen luuranko on kulkeutunut museoon, se selviää tästä luonnontieteilijöistä kertovasta kirjasta.

Ensimmäinen osa kertoi itse Georg Wilhelm Stelleristä, joka eli 1700-luvulla. Steller osallistui muiden luonnontieteilijöiden ohella monia vuosia kestävälle tutkimusretkelle. Jossakin vaiheessa kaksi matkalle lähtenyttä laivaa eksyi toisistaan. Toinen laiva palasi takaisin, mutta se, jossa Steller oli haaksirikkoutui, ja heidät julistettiin kuolleiksi. Stellerinmerilehmiä löytyi paikalta, jonne he haaksirikkoutuivat.

He hyvästelevät toisensa miellyttävän tunnelman vallitessa. Ennen lähtöään Furuhjelm kysyy, onko vielä jotain, mitä hän voisi tehdä professorin ja hänen yliopistonsa hyväksi, eikä Alexander von Nordman epäröi: hän tahtoo Rhytina stellerin.

Noin sata vuotta Stellerin tekemän tutkimuslöydön jälkeen, Aleksanterin keisarillisen yliopiston professori Alexander von Nordman pyysi Alaskan uudelta kuvernööriltä, että hän hankkisi stellerinmerilehmän luurangon Helsingissä sijaitsevaan museoon. Kuvernöörillä oli paljon tehtävää, mutta hän lupasi toimittaa kyseisen luurangon museolle.

Kuvernöörin kiireisiin kuului myös avioituminen suomalaisen Anna Elizabeth von Schoultzin kanssa. Nuorikko seurasi uuden kuvernöörin perässä Alaskaan, jonka pääkaupunki oli lievästi sanottuna lahoamassa käsiin. Kaupunki oli mätänemistilassa, mutta onneksi kuvernöörin linna oli hyvässä kunnossa.

Alaska kuului Venäjälle, mutta Alaskan rikkautena pitämät turkikset olivat loppumassa, vaikka kuvernööri oli laajentanut metsästysretkiä kauemmas kuin kukaan muu kuvernööri ennen häntä, ja käytti alkuperäistä väestöä halpoina metsästäjinä. Rikkaudet kutistuivat, eikä uusia löydetty rahoittajien loppumattoman ahneisiin taskuihin. Venäjä möi lopulta Alaskan amerikkalaisille. Kuvernöörin perhe lähti Alaskasta, mutta sitä ennen löytyi stellerinmerilehmän luuranko.

Hilda Olson keskittyy nikamaan. Hän tuntee katseet niskassaan, mutta sulkee ne mielestään ja keskittyy katsomaan luuta. Tästä tulee erilainen kuin hänen aiemmista töistään.

Kolmas kirjan osa kertoi helsinkiläisestä Hilda Olsonista. Vuonna 1861 Hilda Olson oli palkattu professori von Nordmannin assistentiksi, sillä hän oli taitava ja taiteellinen piirtäjä. Hilda oli useamman vuoden Nordmannin apulaisena ja piirsi mm. stellerinmerilehmän luut ja luurangon. Hän teki työtä, jota miehet yleensä tekivät, mutta professori Nordmann oli aikaansa edellä, eikä rajoittanut luonnontiedettä vain miehille kuuluvaksi työksi.

Grönvall koettaa tutustua rakentamaansa eläimeen, mutta tietoa on vähän. Luut kertovat, että merilehmä oli nuori, yhä keskenkasvuinen: sen jäänteissä kasvuvyöhykkeet odottavat ikuisesti luutumistaan.

Preparaattori John Grönvall korjasi ja rakensi stellerinmerilehmän 1950-luvulla. Grönvall oli taitava korjaamaan eläimiä ja varsinkin munia. 1950-lukuun painottuvassa kirjan osassa pääosa on luonnonsuojelulla ja varsinkin lintujen munien suojelulla. Siinä kerrotaan, miten valtavasti munia on kerätty, ja miten järjestelmällistä lintujen munien kerääminen on ollut. Tietysti munien kerääminen on ollut osana lintukantojen vähenemiseen ja jopa sukupuuttoon kuolemiseen.

Iida Turpeisen esikoisteos Elolliset kertoi ihmisten heräämisestä luonnon suojelemiseen neljän eri tarinan kautta 1700-luvulta lähtien. Kirjan lopussa kirjailija kertoi isosta määrästä eläinkuntaan kuuluvista lajeista, jotka määriteltiin sukupuuttoon kuolleiksi sinä aikana, kun kirjailija kirjoitti kirjansa. Lajeja oli yli 400. Yleensä puhutaan joistakin harvoista lajeista, joilla on uhka kuolla sukupuuttoon, kuten naalit tai tunturipöllöt. Pienemmät lajit jäävät kokonaan huomiotta.

Ihmisillä on ollut iso merkitys siinä, että miksi eläinlajit ovat kuolleet sukupuuttoon. Eri aikoina eri tavalla. Metsästys, kerääminen ja tappaminen ovat olleet isossa roolissa, kun eläinlajit ovat vähentyneet ja kuolleet sukupuuttoon, tai sitten puolestaan toiset lajit ovat päässeet leviämään runsaasti.

Iida Turpeisen Elolliset on suorastaan sydämeenkäyvän herättelevä esikoisteos, jolle toivon laajaa lukijakuntaa ja tähtien säihkettä.

 

Iida Turpeinen, Elolliset *****

S & S 2023

s. 294

Esikoisteos

HS kirjallisuuspalkinto 2023

 

 

Kristiina Vuori: Tulppaaneja kuninkaalle

 

Caitlín vihasi merta. Se jatkui jatkumistaan eikä merellä haistanut, maistanut, kuullut taikka nähnyt muuta kuin meren. Vettä. Joka puolella, loputtomasti.

Kristiina Vuoren Tulppaaneja kuninkaalle kertoi nuoren irlantilaistytön kasvukertomuksen 1600-luvulla. Tarinan teki jännittäväksi se, että merimatkan aikana merirosvot valloittivat laivan, ja kaikki ihmiset päätyivät orjiksi. Caitlínin perhe hajotettiin. Äiti ja Caitlín päätyivät orjiksi Konstantinopoliin, sulttaanin haaremiin.

"Tästä eteenpäin sinä tottelet nimeä Lale"

Turkin kielellä Lale tarkoittaa tulppaania. Caitlín sai uuden nimen, samoin hänen äitinsä. Sen jälkeen alkoi totuttelu haaremielämään muiden naisten kanssa ja ahkera opiskelu. Uudet kauniit orjat olivat uhka joillekin haaremin naisille. Lalen äiti ei sitä alkuun ymmärtänyt, mutta ymmärsi siinä vaiheessa, kun hänet yritettiin hukuttaa. 

Minulta ei sentään leikattu kieltä ja tuhottu kuuloa, kuten monilta muilta.

Pieni Lale oli ystävystynyt pääeunukin kanssa. Hän ystävystyi myös englantilaisen Tellin kanssa, joka oli siepattu paria vuotta aiemmin. Ystävyys jatkui kirjan loppuun asti. Lalen kasvettua isommaksi, hänen kauneutensa oli uhka haaremin naisille ja siten hän oli hengenvaarassa. Lalen oli tullut aika paeta haaremista, mutta miten se tapahtui? Ja vähällä oli käydä niin, että hänen pakomatkansa olisi peruuntunut. Lue kirjasta, minne Lalen pakomatka suuntasi.

"Paronitar heittää noppaa kolmesti, ja kolmesti hänen kohtalonsa vaihtaa suuntaa. Kahdesti lemmen tähden ja yhdesti toisenlaisen rakkauden."

Runsaasti jännitystä ja lukuhermoja kutkuttavia juonenkoukkuja on luvassa lukijoille tämän kirjan seurassa. Ihanaa, että Lalen seikkailut jatkuvat seuraavassakin kirjassa, joka on nimeltään Kuningattaren lemmikki. Jännittävintä oli, että kirjan taustalta löytyy oikea henkilö, joka siepattiin orjaksi haaremiin 1600-luvulla.

Kristiina Vuori, Tulppaaneja kuninkaalle *****

Tammi 2023

s. 311 + Lukijalle + Sanasto

Historia 

1600-luku

 

Kristiina Vuori: Viipurin valtiatar
Kristiina Vuori: Elinan surma
Kristiina Vuori: Filippa
Kristiina Vuori: Kaarnatuuli
Kristiina Vuori: Neidonpaula
Kristiina Vuori: Disa Hannuntytär
Kristiina Vuori: Siipirikko
Kristiina Vuori: Näkijän tytär

Kristiina Vuori: Neitsytkruunu

Kristiina Vuori: Samettiin kätketty

Kristiina Vuori: Kesytön liekki

Minna Rytisalo ja Tommi Kinnunen: Huokauksia luokasta

 

Meitä yhdistää moni asia. Tämä koillismaalainen pikkukaupunki on minun nykyinen ja sinun entinen kotisi. Olemme melkein samanikäisiä perheellisiä ihmisiä ja lukion äidinkielenopettajia. Myös kirjailijuus yhdistää meitä, ja tuntuukin luontevalta jatkaa keskustelua kirjoittamalla. Lupasin aloittaa. (Minna)

Minna Rytisalon ja Tommi Kinnusen yhteinen tietoteos Huokauksia luokasta uppoutui koulumaailman tämän hetkiseen tilanteeseen äidinkielen opettajien näkökulmasta. Tommi Kinnunen toimii tällä hetkellä Turussa lukion äidinkielen opettajana, on kotoisin Kuusamosta, ja on varsinkin Pimeät kuut teoksessaan tuonut esille omaa uupumustaan koulutyöhönsä, tosin Elna Suorajärven kertomana.

Mikä hitto on merkitysneuvottelu? Minulla ei ole sekunninkaan koulutusta noista aiheista, joita nyt pitäisi osata opettaa, eikä työnantaja perehdytä uuteen opetussuunnitelmaan mitenkään. (Tommi)

Minna Rytisalo on syntynyt Sodankylässä ja on toiminut viimeksi lukion äidinkielen opettajana Kuusamossa. Kuusamo ja sen luonto ovat vahvoja yhdistäviä tekijöitä molempien kirjailijoiden mielenmaisemille. Lisäksi heitä yhdistää, valitettavasti, vakava uupuminen opettajan työhön, josta he kertoivat varsin avoimesti tässä kirjassa, kirjoittaessaan toinen toisilleen kirjeitä. Kirjeitä on kaikkiaan 43 ja niiden ajankohdat sijoittuivat vuoden 2022 helmikuulta vuoden 2023 huhtikuulle.

Ihan vasta uutisoitiin taas siitä, miten nuorten ahdistuneisuus on kasvanut, ja väitän, että se noissa tilastoissakin näkyy. (Tommi)

Kirjeet sisältävät ajankohtaisia koulumaailman artikkeleita ja uutisia esimerkiksi yhteiskunnallisista muutoksista ja tieteellisistä tutkimuksista, ja myös niistä Pisa-tuloksista Suomessa ja Virossa. Myös oppilaista puhutaan ja heidän osaamisestaan. Onko lukutaito ja kirjoittaminen katoamassa vai onko se jo kadonnut?

Tietysti molempien kirjailijoiden perhe-elämän tapahtumat tulivat teoksesta esille, mutta ei tämä mikään tirkistelyteos ole, vaan kirjassa pohditaan, arvioidaan, kritisoidaan ja kerrotaan koulumaailman hyvät ja huonot uutiset. Minna Rytisalo hyppäsi oravanpyörästä pois, mutta mitkä ovat Tommi Kinnusen vastaavat mietteet kirjailijan ja opettajan ammatin välillä?

Ja tottakai kirjassa avataan myös kirjailijaelämään kuuluvat uutiset, sekä menneet, että ne ajankohtaisimpiin teoksiin liittyvät. Ja tietysti heillä on sanansa sanottavana, miten opettajan työtä voisi kehittää esim. opetussuunnitelmien oudot uudistukset vaativat liikaa opettajilta jne. Opettajilta vaaditaan osaamista asioista, joita he eivät edes itse osaa, eikä se ole kuulunut heidän opintoihinsa. Ps. eikä sitä perehdytystäkään saa. 

Ennen, enkä tarkoita nyt edes esihistoriallisia käsinkirjoittamisen aikoja vaan vaikka viisi vuotta sitten, ylioppilaskoesuoritusten lukeminen oli oikeasti kiinnostavaa. (Minna)

Minna Rytisalon ja Tommi Kinnusen teos Huokauksia luokasta on sukellus koulumaailmaan kahden uupuneen opettajan näkökulmasta. Järkevää kritisointia, mutta myös lämminhenkistä ajatusten vaihtoa kahdelta nykyhetken kiinnostavalta kirjailijalta. 

Minna Rytisalo ja Tommi Kinnunen, Huokauksia luokasta *****

Wsoy 2023

s. 458 + Lähteet 22s.

Tietokirja

Rytisalo Minna: Rouva C., Lempi

Kinnunen Tommi: Pimeät kuut, Ei kertonut katuvansa, Pintti,  Neljäntienristeys ,  Lopotti