tiistai 27. lokakuuta 2020

Isänpäivälahjaksi kirja 2020

 

Marraskuussa on perinteisesti juhlittu isää. Haluaisin antaa vinkkejä kirjalahjan ostoon, joten olen listannut muutamia kirjoja, jotka olen lukenut tänä vuonna. Kirja-arvion pääset lukemaan klikkaamalla kirjan nimeä.

 



Colson Whiteheadin Pulizer-palkittu Nickelin pojat kertoo mustista nuorukaisista. Kirjan sivuilla seurataan menneisyyden tapahtumia 1960-luvulla ja 1970-luvulla, kun valkoisten rotusorto mustia ja värillisiä kohtaan oli suorastaan törkeää ja kammottavaa. Kirjan päähenkilö oli nuori lukiolainen Elwood, joka joutui sattuman oikusta Nickelin koulukotiin. Koulukodista hän sai hyvän kaverin, Turnerin, jonka kanssa jaettiin hyvät ja huonot päivät.

 


 
Trevor Noahin omaelämäkertakirja Laiton lapsi – Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa kertoi kirjailijan kasvunvuosista apartheid-aikana. Trevor Noah oli lapsuudessaan ja nuoruudessaan musta, värillinen tai valkoinen. Se riippui siitä, kenen kanssa hän oli tekemisissä. Etelä-Afrikka oli jakaantunut tarkasti ihonvärien ja kielten perusteella. Positiivisen luonteensa avulla Noah oppi luovimaan kaikenlaisten ihmisten parissa. Nykyisin kirjailija asuu Yhdysvalloissa, ja vuonna 2018 Time-lehti valitsi hänet maailman sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon.

 


Hollantilaisen Herman Kochin uusin teos Suomen päivät on omaelämäkerrallinen teos. Teoksessa kirjailija avaa lukijoille nuoruudessaan Suomessa maatilalla viettämäänsä aikaa. Kirjailija on vieraillut Suomessa myös tuon ajanjakson jälkeen, mutta siitä voi lukea tarkemmin kirjan sivuilta. Mukana oli tietysti hänen omia nuoruuden kohelluksia, joskus väritettyinä, joskus karsittuina versioina.

 


Erkki Kokon omaelämäkerrallinen teos, Me, sotalapset, kertoo neljästä veljeksestä, jotka lähetettiin vuonna 1944 Ruotsiin turvaan Neuvostoliiton suurhyökkäykseltä. Heinäkuussa 1944 veljekset matkasivat laivalla, jossa oli 6412 suomalaista sotalasta, Ruotsiin, missä heitä odotti kolme eri perhettä. Kolme rakastavaa perhettä, jotka halusivat antaa turvapaikan näille sotatantereilla kasvaneille pojille.

 

 


 

Lontoolainen kirjailija D. B. John on kirjoittanut jännittävän vakoojatarinan Pohjoisen tähti, joka ampaisi heti lukemieni jännityskirjojen parhaimmistoon. Kirjasta on tulossa jatkokirja, joten jännitystä on tiedossa lisää. Se, mikä teki kirjasta aivan mahtavan, on kirjan tapahtumien sijoittuminen Pohjois-Koreaan. 
 

Yhdysvaltalaiskirjailija Mark Sullivanin historiallinen elämäkertakirja Palavan taivaan alla kertoi italialaisen nuorukaisen Pino Lellan kahdesta vuodesta toisen maailmansodan aikana. Kirjan lopussa on pikainen tarina myöhemmistä vaiheista, mutta pääosa kirjasta keskittyy vuosiin 1943-44. Natsit olivat vallanneet Italian ja Benito Mussolini oli nukkehallitsija, sillä Hitler hallitsi ja taisteli ympäri maapallon ja tarvitsi orjatyövoimaa tehtaiden pyörittämiseen myös Italiassa. Jokainen tietää keitä pidettiin orjatyövoimana, juutalaisia ja vastustajia. Jos ei kyennyt töihin, suunta oli puolalainen keskitysleiri, Auschwitzch.

 


Max Seeckin jännittävä dekkari Pahan verkko jatkaa Uskollisen lukijan tarinaa, jonka pääosassa toimii rikosylikonstaapeli Jessica Niemi. Jessica sai tehtäväkseen löytää kaksi kadonnutta bloggaria. Heti alkuunsa oli havaittavissa, että kadonneiden takaa löytyi rikos, joka loppujen lopuksi levisi useampaan maahan. Seeck osaa ottaa haltuunsa rikosten rakentamisen kirjan tarinassa. Pahan verkko kutoi rikollisen verkkonsa salaperäisesti nettiavaruuteen. Tykkäsin tosi paljon tästä nykyaikaan ja somemaailmaan tiukasti sijoittuvasta dekkarista.

 


Niklas Natt och Dagin historiallisen dekkarisarjan toinen osa on nimeltään 1794 Elävien haudasta. Kirjan nimi jo kertoo, minkälainen aikakausi oli menossa, aika, jolloin ihmiset olivat rutiköyhiä, kouluttamattomia, taikauskoisia, väkivaltaisia. Kirjan alku kertoi nuoresta aatelismiehestä, jolla periaatteessa olisi pitänyt olla asiat hyvin, mutta mikään ei ollut hyvin. Erik Tre Kronor joutui petoksen uhriksi ja sen vuoksi hän oli joutunut hullujen huoneelle. Oli tapahtunut kammottava rikos. 

 


Jouko Heikuran neljäs romaani on nimeltään Lahja äidilleni. Kirjan päähenkilö Tim asui Lontoossa. Hänen äitinsä oli muuttanut lapsuudessaan Britteihin asumaan. Äiti oli sairaalassa hoidettavana, ja ennen kuolemaa, poika halusi lahjoittaa äidille jotakin ainutkertaista, jotakin mitä äiti oli aina toivonut, mutta ei uskonut toiveensa koskaan toteutuvan. 

 


Tommi Kinnusen vaellusromaani Ei kertonut katuvansa on upeasti kerrottu kertomus sodan jälkimainingeista. Kertomus naisista, jotka saksalaissotilaat jättivät jälkeensä, kuka sydän karrella, kuka lapsi alullaan tai rinnallaan, mutta yhteistä heille kaikille oli mieli karrella. He eivät syyllistyneet hirmutekoihin, mutta heidät syyllistettiin siitä, että he rakastivat. Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa on hyvin kuvauksellinen ja karunkauniisti kerrottu tarina naisista, jotka eivät katuneet.
 
Tällä kertaa tuli aika miehekäs kattaus kirjoja, kun kaikki kirjailijat ovat miehiä. Tarinoista sitten voi löytää kaikenlaista karskimmista sotakuvauksista pehmeämpään äidin ja pojan suhteen kuvaukseen tai naisten vaellukseen Pohjois-Suomessa. Toivottavasti näistä kirjoista löytyy kivoja vinkkejä isänpäivälahjaksi tai itselle luettavaksi.

 

 

 

 

 

 

8 kommenttia:

  1. Hyviä kirjoja olet valinnut lahjavinkeiksi. Meillä on luettu näistä Nickelin pojat, Palavan taivaan alla ja Laiton lapsi, kaikista on myös mies tykännyt. Nyt isänpäivälahjani on Follettin Tuli ilta ja tuli aamu.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli :)
      Onpa hyvä tietää, että miehesi on lukenut osan näistä kirjoista ja vielä tykännyt niistä. Follettiin en ole tutustunut vielä.

      Poista
  2. Oiva lahjalista! Näistä - Vaari-immeiset kun saavat ottaa ennakkoa - on Kanssakulkijakin lukenut ja pitänyt seuraavista: Nickelin pojat, Pohjoisen tähti, Pahan verkko ja 1794. Joten suosittelijain listaan liittyy kaksi lisää.
    Mukavaa ja lukuisaa viikonjatketta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka :)
      Onpa Vaari ollut ahkera lukija. Kiva kuulla, että hän on tykännyt noista neljästä kirjasta. Ihan huippu teoksia.

      Lukuisaa viikonjatketta myös teillepäin :)

      Poista
  3. Onpa hieno idea tämä isänpäiväkirjapostaus ❤️
    Minun isäni on himolukija 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita ❤️

      Minunkin isä luki, mutta en nähnyt hänen lukevan koskaan romaaneja. Hän luki etupäässä tietokirjoja. Sanomalehdet hän luki tarkkaan ja oli kiinnostunut politiikasta ja itsekin toimi paikallispolitiikassa mukana.
      Hienoa juttu, että isäsi on vielä elossa. Minun isä kuoli 22 vuotta sitten.

      Poista
  4. Hyvä lista. Minuakin kiinnostavat Laiton lapsi, Palavan taivaan alla ja Ei kertonut katuvansa. Pohjoisen tähden olen lukenut, ja se oli kyllä kiinnostavan erilainen jännäri, kun kertoi Pohjois-Koreasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laiton lapsi kertoo ikävästä apartheidista, joten se on hyvin tärkeä kirja.

      Kinnusen Ei kertonut katuvansa teoksen aihepiiri on erittäin tärkeä eli se kuvaa saksalaismiesten naisystävien tuntoja sodan jälkeen. Saksalaisista oli tullut Suomen vihollisia. Heidän naisiin kohdistettiin kaikki mahdollinen viha, inho ja raivo. Erittäin dramaattinen teos.

      Poista