torstai 1. joulukuuta 2022

Elly Griffiths: Ruth Gallowayn joulu

 


"Henget elävät vahvana tässä yksilössä", sanoo valkoiseen kaapuun ja kumisaappaisiin pukeutunut mies. "Metsän jumalatar on henkäissyt häneen."

Et kyllä arvaa, mitä arkeologi Ruth Galloway oli tekemässä yllä olevassa lainauksessa. No minäpä kerron. Ruth oli ostamassa jouluviikolla joulukuusta. Tuon kuusen kanssa kävi sitten miten kävi, ja kuusen tarinan voit lukea tarkemmin tästä Elly Griffithsin sympaattisesta pienoisromaanista Ruth Gallowayn joulu. Teos ei sisällä tällä kertaa yhtään ruumista, ei tuoreempaa eikä arkeologista sellaista, mutta eräs kapine oli hukassa. 

Kotimatka on yhtä painajaista. Pyryttää raskaasti, ja tuulilasinpyyhkijät saavat hädin tuskin raivattua auki edes pientä tirkistysaukkoa. Ruth pitää rattia tiukassa otteessa ja kumartuu tiiraamaan pimeyteen.

Ruth Galloway-dekkarisarjassa on ilmestynyt tämän lisäksi kaksitoista dekkaria, ja keväällä ilmestyy uusin nimeltään Yöhaukat. Olen yrittänyt miettiä, että mikä ihme tämän sarjan viehätys oikein on? Päähenkilö Ruth Galloway on mahtava tyyppi, jolla on muuten jalat tiukasti maan kamaralla, mutta suhteessa tyttärensä isään, Nelsoniin, hän on ihan hupsun romanttinen. Nelson on tiukasti naimisissa Michellen kanssa, mutta silti pieni orastava toivo rakkaudesta Nelsonin kanssa elää Ruthin sydämen sopukassa vuodesta toiseen.

Elly Griffithsin Ruth Gallowayn joulu on sympaattinen joulutarina joulukiireistä ja rauhoittumisesta joulun viettoon.


Elly Griffiths, Ruth Gallowayn joulu

suom. Anna Kangasmaa

Tammi 2022

s. 54

Ruth´s First Christmas Three 2012

Pienoisromaani

 

2 kommenttia:

  1. Tämä tarina olisi kyllä kiva joskus lukea! Nyt välttelen kirjastoja etten enää tuon nyt luvussa olevan Joyce Carol Oatesin uusimman paksukaisen oheen ottaisi mitään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kirjan tarinaa. Sopii lukemistoon näin joulun aikaan. Sivujakin on tosi vähän. Kyllä tätä tarinaa olisi voinut lukea pitemmällekin. Lukuiloa Oatesin kirjan parissa :)

      Poista