Anja Kauranen: Sonja O kävi täällä (Klassikkohaaste 12)

 

Sonja itkeskeli pöydän alla kun faija oli kännipäissään äkämystynyt jostain ja löi mutsia tai kun mutsi oli kimpaantunut jostain ja löi Sonjaa, mutta Sofia olisi paukauttanut sekä faijaa että mutsia ja olisi urheasti ja rohkeasti ottanut selvää kaikista salaisuuksista ja arvoituksista ja juurikin siitäkin irtireväistyn kuvan haamusta, jonka äärelle me hiljennyimme ja hämmennyimme aina Karjalanmuisteluiltana.

 

Anja Kaurasen (Snellman) esikoisteos Sonja O kävi täällä ilmestyi vuonna 1981. Kirjailija kertoi eräässä haastattelussa tehneensä kirjaa seitsemän vuotta. Muistan nuorena, kun luin kirjan ensimmäisen kerran, että heti ensimmäiset sivut olivat tae siitä, että tätä kirjaa tullaan rakastamaan tai vihaamaan tai sekä-että. Ja näin on käynyt. Lisäksi Sonja O kävi täällä on ollut parhaiten myyty suomalainen esikoiskirja kautta aikojen.

 

Löitkö sinä faija mutsia silloinkin kun se oli paksuna Viipurissa? Löitkö nojatuolilla, löitkö raukkamaisesti takaapäin niin kuin silloin kerran kun minä olin pieni ja sydämeni melkein seisahtui lopullisesti. Minä nettoan nyt! Vastatkaa! Kaikkihan me ollaan toisillemme velalliset vai mitä? Mikä surujen säästämisen sukanvarsi minä olin? Mikä kaihon säästöpossu teille? Miksi te sen kaiken minuun sijoititte, kenen kaipuun korkeat korot nämä ovat? Minun penskanmieleni pienen evakkokirstun pohjalle ropisivat ne teidän nyyhkymynttinne kaikki. Joka ainoa Karjalan Lantti.

 

Ei ihme, että kirja sai J.H. Erkon palkinnon, sillä se iloittelee, se räyhää, se parodioi ja se diivailee. Se on lyönyt luun kurkkuun monelta taholta, joita en lähde luettelemaan, sillä niitä luetellaan sangen hulvattomasti kirjan sivuilla. On varmasti koskenut ja koskettanut, kun nuori nainen on pistänyt pimppansa valloilleen ja vielä leveilee sillä.

Taisi mennä 80-luvun niuhottajilla tabut vääriin kurkkuihin, kun tavasivat kirjan sivuilla Sonjan puuhista! Ja voi olla, että tämän päivän niuhottajiakin alkaa yskittämään Sonja O:n seurassa, sillä nuori Sonja O on mahtavan räävitön.

 

Ja sitten tuli pitkä litania miehiä, nuoria kundeja ja vanhoja jääriä, liuta nimettömiä jätkiä hullun sihvilällä, irtomiehiä miljoonakaloja, keitä vain kenen lantion kiikkerään liikkeeseen silmäni jäi kiikkiin Kosmoksessa tai Vanhan Kellarissa tai Bulevardiassa ja lopulta ihan missä vaan puolivillaisissa pikkuräkälöissä. Suudelmat eivät olleet vielä kuivuneet, fritsut eivät vielä himertyneet, pillun syke vielä laantunut kun minä jo valloitin seuraavaa.

 

Ei kenenkään mielenterveys kestä kurjan lapsuuden muistoja, ei kestä. Ei kestänyt Sonja O vanhempiensa riitoja ja alkoholinhuuruista elämää, ei lyöntejä, ei pelkoja, ei isän pelottavia sormia ja lyöntejä, ei äidin vihaa ja ilkeyttä. Oma viha kumpusi syvältä. Oma luottamuksen puute, oma turvattomuus. Kuka rakastaa minua oikeasti? Turvaton käytös kostautui lopulta.

 

Minä en pääse pakoon. Minä olen kuin pihkatahnassa tempoileva hyönteinen sata miljoonaa vuotta sitten. Meripihkan sisällä kaunis kärsimys.

 

Sonja O kävi täällä oli klassikko jo syntyessään.  Anja Kauranen kertoi 70-80-lukulaisten nuorten käytöksestä, kielestä, mielenterveysongelmista, yhteiskunnallisista ongelmista. Lisäksi kirjan sivuilta löytyi yhteiskunnan historiallisia teemoja, karjalaisten muutto Suomeen sekä 70-80-luvun poliittista ja kulttuurista liikehdintää. Sonja O kävi täällä revittää lukuhermoja moneen suuntaan, mutta se oli varmaa, että viihdyin tarinan seurassa alusta loppuun saakka.

 

Anja Kauranen, Sonja O kävi täällä

Wsoy 1981,  5. painos

s. 275

Oma kirjahylly

 

Klassikohaasteeseen lukemani kirjat:
1.  Émile Zola: Nana
2.  Veijo Meri: Manillaköysi
3.  Maria Jotuni: Huojuva talo
4.  Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa 

5.  Aila Meriluoto: Peter-Peter

6.  Annikki Kariniemi: Erään avioliiton anatomia 

7.  Ken Kesey: Yksi lensi yli käenpesän  

8.  Timo K. Mukka: Tabu

9.  Hannu Salama: Juhannustanssit

10. D. H. Lawrence: Lady Chatterleyn rakastaja
11. Lassi Sinkkonen: Solveigin laulu 

12. Anja Kauranen: Sonja O kävi täällä

 

Haasteen vetäjänä toimi Gregorius Jotakin syötäväksi kelvotonta-blogista. Kiitokset vetäjälle. 

Inga Magga: Varjonyrkkeilijä

 

Käsivarsi jäykistyi ja tunsin hänen sormensa, jotka ylsivät kiertymään kurkkuuni asti. Siinä hän piti minua kuin kissanpentua aloillaan. Hengitin vaivalloisesti, keskityin silmissäni vilistävään betoniseinään, ja kun hissi nytkähti perille, halusin heti avata oven.

 

Inga Magga on sukeltanut esikoiskirjassaan Varjonyrkkeilijä urheilun pakkotahtiseen suoritusmaailmaan. Haluun olla paras. Urheilun maailmaan voi hiipiä pedofiili, joka käyttää tilaisuuksiaan hyväkseen, joka pilaa urheilun, yhteisön ja nuoren harrastajan kehon ja mielen. Inga Magga kuvasi kirjassaan psykopaattia, joka hiljaisilla teoillaan hallitsi kaikkia ympärillään olevia. Pelolla ja rangaistuksilla.

 

Oli ollut ihana lenkkeillä puvussa, josta kaikki näkivät, mihin seuraan minä kuuluin. Puku oli aluksi edustanut kaikkea sitä, mitä ihailin, mutta tänään se ahdisti kuin vangin asu. Minusta alkoi tuntua, että olin osa vartioitua piiriä, osa systeemiä, jossa oli omat sääntönsä ja jolla oli oma suljettu alueensa.

 

Lola oli neljäntoista, kun hän aloitti nyrkkeilyn. Ei kestänyt kauan, kun hän tiesi pelkäävänsä valmentajaansa yli kaiken. Silti hän kulki aktiivisesti treenaamassa. Hän halusi otella. Hän halusi olla paras. Valmentaja oli kuin suuri musta hämähäkki kutomansa kauniisti hohtavan kudelman keskellä. Piti varoa sotkeutumasta kudelmaan, piti pitää varansa, mutta henkilö, joka taitaa valmentamiseen liittyvät mielenhallinnan, ohjauksen ja kehonhuollon, löytää kyllä keinonsa, milloin saalis on herkimmillään, avuton ja valmis saaliiksi.

 

Suljin silmät ja purin huulta. Kuvat piinasivat mieltäni. Säkki keinui, nainen roikkui jäsenet raskaina. Hänellä oli liian vähän vaatetta. Et enää palele.

 

Kymmenen vuotta myöhemmin Lola oli taiteilija ja hankki elantonsa pitämällä taidekursseja. Eräälle kurssille osallistui entisen valmentajan tytär, joka harrasti nyrkkeilyä isänsä valmentamana. Kirja on jakaantunut näiden kahden nuoren ihmisen kuvauksiin elämästä. Molemmat olivat vaurioituneet omalla tavallaan, mutta tytär jumaloi isäänsä, joka piti kynsin hampain kiinni valheellisesta, mutta menestyksekkäästä elämästään, jossa piisasi salaisuuksia.

 

Kirjan pedofiili oli salakavala kuin hämähäkki verkossaan. Nuoret olivat kyvyttömiä pääsemään irti heitä vaanivasta henkilöstä. Kirjan tunnelma oli todella hyytävä ja pelottava. Siinä kuvattiin hyvin onnistuneesti henkilöiden myöhemmän elämän vaiheita, sillä kyseiset traumaattiset tapahtumat vaatisivat pitkäaikaista terapiaa, jotta niiden ylitse voisi päästä.

Inga Maggan esikoiskirja Varjonyrkkeilijä loi uskottavat puitteet pelottaville tapahtumille, joita ei kenenkään nuoren pitäisi kohdata. Varjonyrkkeilijä on kunnianhimoinen esikoisteos urheilun vaativasta ja joskus jopa ylitsepääsemättömän kunnianhimoisesta maailmasta.

 

Kuva ei koskaan ole viaton. Uhri on. Aina.

 

Inga Magga, Varjonyrkkeilijä

Like 2020

s. 352

Esikoisteos

Nyrkkeily

Vuoden urheilukirja-palkinto

Sofie Sarenbrant: Häpeänurkka

 

Kädet eivät liiku. Hän yrittää purra suuhun ahdetun inhottavan rätin rikki työntääkseen sen kielellä sivuun.

Ei onnistu.

Hän ei voi huutaa apua.

 

Ruotsalaisen Sofie Sarenbrantin Häpeänurkka alkaa todella hyytävästi. Joku on sidottu tiukasti ja häntä uhkaa jokin paha, jos hän liikkuu paikaltaan. Kirjailija koukutti jälleen heti kirjan ensimmäiseltä riviltä lähtien, ja lupaan muille lukijoille sen, että kirja koukuttaa loppuun saakka. Tiesin kirjan pahiksen jo aika aikaisessa vaiheessa, mutta juonenkäänteet pitivät sellaisissa otteissa, että en todellakaan tiennyt, mitä tulisi tapahtumaan. Ja kirjan loppuvaiheet olivat sen verran koukuttavat, että joka lukee Häpeänurkan, seuraavakin sarjan kirja on ihan pakko lukea.

 

Väsymys on musertava, ja silmiä on yhä vaikeampi pitää auki. Hänellä ei ole aavistustakaan, montako tuntia hän on seissyt tällä lailla, joka tapauksessa tuntikausia.

 

Kirjasarjan päähenkilö rikostutkija Emma Sköld palasi kirjan alussa töihin toisen äitiyslomansa jälkeen. Hän sai nuoren työparinsa kanssa tehtäväksi etsiä kuollutta julkkistoimittajaa, mutta tämä löytyi pian kuolleena, ja tutkimus muuttui nopeasti murhatutkimukseksi, ja lisää ruumiita oli tulossa.

Emma on todella älykäs ja tehokas tutkija, mutta hänen ongelmansa ovat olleet sarjan alusta lähtien miehet. Hän erosi työkaveristaan, mutta uusi mies oli jo kärkkymässä tilalle. Sitä se teettää, kun on kaunis katsella. Mutta työt oli hoidettava. Miehet tuppasivat olemaan vaan malttamattomia ja halusivat koko ajan enemmän Emman huomiota.

 

Jakkara on kaatunut, ja hän roikkuu koko painollaan tyhjän päällä.

 

Brommalaisesta Emma Sköldistä kertovassa dekkarisarjassa perheellä on ollut iso merkitys juonikuvioissa. Emman isä oli entinen päällikkötason poliisi ja nuoremman lapsen isä Nyllet oli poliisi, joiden elämään rikokset ovat liittyneet tiiviisti. Nylletillä oli ikävä stalkkeri myös tässä tarinassa. Emman siskon perhe oli hänelle läheinen, vaikka riitojakin oli. Monet rikokset ovat liittyneet myös hänen siskonsa perheeseen tavalla tai toisella. Häpeänurkassa vielä tiiviimmin.

 

Häpeänurkan teemoihin liittyivät mielenterveysasiat. Kirjan tapahtumat sijoittuivat Dammsjön-järvelle, jonka läheisyydessä sijaitsi pensionaatti. Pensionaatin lähistöllä liikkui outoa porukkaa sekä sattui ja tapahtui omituisia asioita. Tämä rikostarina oli sen verran jännittävä ja mukaansatempaava, että nukkumaanmenoni siirtyi ja siirtyi. Piti välttämättä saada tietää, mitä eräälle nuorelle henkilölle tapahtui. Olen aivan myyty tähän Emma Sköld-dekkarisarjaan. Vuosi 2021 alkoi todellisella tähtidekkarilla.

 

Toivotan jännittäviä lukuhetkiä Häpeänurkan parissa.

 

 

Sofie Sarenbrant, Häpeänurkka *****

suom. Helene Bützow

Wsoy 2020

s. 442

 

Sofie Sarenbrant: Avoimet ovet

Sofie Sarenbrant: Osasto 73

Sofie Sarenbrant: Kerjäläinen

Sofie Sarenbrant: Syntipukki

Sofie Sarenbrant: Häpeänurkka

Marko Tikka & Seija-Leena Nevala: Kielletyt leikit - Tanssin kieltämisen historia Suomessa 1888-1948

 

Jos siis tanssitaan, tanssittakoon huoneessa, jossa on runsaasti valoa ja tilaa ja joka on siisti ja puhdas ja älköön sallittako lattialle syleksimistä, kirkumista, huonoja puheita ja kiroilemista, tupakanpolttoa, hattu päässä olemista j.n.e. ja rajoitettakoon tanssin aika korkeintaan kahdeksi tunniksi, jona aikana tanssittaessa olisi saatava taiteellista musiikkia.

 

Marko Tikka ja Seija-Leena Nevala ovat paneutuneet tietokirjassaan Kielletyt leikit suomalaisen moraalin ja siveyden ylläpitoon ja samalla viranomaisten kieltoihin eli miten paritanssiminen on kielletty Suomessa vuosina 1888-1948. Tanssin ylenkatseella ja tanssin turmiollisella vaikutuksella on ollut vankat uskonnolliset taustat, kuten kirjasta sen voi havaita. Tanssiminen on ollut syntiä ja se on viekoitellut varsinkin nuoria naisia harrastamaan epäsiveellistä käytöstä ja esiaviollisia suhteita. Tanssin kieltämisellä päätettiin myös naisten kehosta. Tanssimisesta on Suomessa saanut sakkoja, vankeustuomioita ja pari tanssijaa on jopa ammuttu poliisin toimesta. Suurin osa näistä oli nuoria naisia.

 

Tanssiko Lempi ehkä ns. poskivalssia tai muuten metkukkaammin kuin muut? Mutta jos niinkin tapahtui, niin eikö silloin olisi pitänyt myöskin olla kavaljeeri, toinen kanssarikollinen, tuomita ainakin suunnilleen samaan rangaistukseen? Vai tanssiko Lempi Mylläri mahdollisesti yksintanssin, ja onko sellainen suurempi synti ja häpeä kuin kahdenpeli?

 

Kieltämättä kirja on kiehtovaa tietoa paritanssin historiasta Suomessa. Pohjoismaiden käytäntö tanssin suhteen on ollut samanlaista kuin Suomessa, samoin Saksassa. Englannissa ja Yhdysvalloissa tanssiminen ei ollut kiellettyä varsinkaan toisen maailmansodan aikana kuten Suomessa. Monissa Euroopan maissa harrastettiin muotitansseja sekä ylä- että alaluokissa. Oli tanssikouluja, tanssisaleja, tanssimusiikkilevyjä ja soittimia, joilla levyjä soitettiin, radioiden musiikkikanavat yleistyivät.

 

Tanssikielto on aivan mahdoton – ketä olisi siitäkin syytettävä. Tanssimattomia varmaankin, mutta eihän heidän ole pakko tanssia, vaikka se olisikin useille parasta piristystä sota-aikana. Saisi edes hetkittäin sodan masentavat mielialat mielestään.

 

Olen samaa mieltä yllä olevan lainauksen kanssa. Tietysti ihmiset pitivät salatansseja mm. nurkkatansseja, kun kukaan ei ollut näkemässä. Tanssittiin silloilla ja ulkosalla. Jotkut lainasivat omia kotejaan nuorten tanssimista varten. Tanssiminen on todella piristävää liikuntaa musiikin tahdissa. Nykyajan ihmisille olisi outoa ajatella, että tanssiminen kiellettäisiin kokonaan. Telkkarista on näkynyt suosittuja tanssiohjelmia niin kauan kuin muistan. Oma mieheni on entinen kilpatanssija, kilpatanssin tuomari ja opettaja. Kurinalaista urheilua, josta nostan hattua, sillä laji vaatii huippukuntoa, tekniikan osaamista ja esiintymisvarmuutta, musiikin rytmikin pitäisi hallita. Myös kilpatanssi oli kyseisinä vuosina kielletty Suomessa.

 

Tanssin kieltäminen ei estänyt suomalaisia tanssimasta, mutta se hidasti sitä. Ehkäpä kiellolla oli päinvastainen vaikutus. Tanssiminen luo iloa ja hyvää mieltä.

 

Marko Tikka ja Seija-Leena Nevala, Kielletyt leikit

Atena 2020

s. 237 + Viitteet 239-260

Tietokirja

Tanssin kieltämisen historia 1888-1948

Tieto-Finlandia 2020

Marko Kilpi: Kuoleman kosketus - Undertaker

 

Sekunnit ovat pitkiä, minuutit ikuisuuksia.

Onko tämä se kerta, kun ylös ei enää noustakaan?

Tämäkö on se kohta, jossa ote irtoaa?

 

Marko Kilven Undertaker (Hautausurakoitsija)-sarjan neljäs osa on nimeltään Kuoleman kosketus. Aiemmat osat ovat Kuolemantuomio, Kuolemanenkeli ja Kuolemanlaakso. Nimistä jo näkee, että jännitystä ja kuolemia on riittävästi tässä sarjassa. Kuoleman kosketus taitaa ylittää kaikki aiemmat sarjan kirjat siinä, että hautaustoimistoille riittää töitä ja haudattavia ruuhkaksi asti. Ehkä viidennessä (?) osassa tiedetään edes osviittaa kirjan lopun tapahtumista. Jos kirja olisi elokuva, niin kirjan loppupamaus näyttäisi upealta valkokankaalla. Marko Kilpi on ohjannut dokumentteja, joten hänellä on taito luoda erittäin kuvauksellisia kohtauksia kirjojensa sivuille.

 

Isoin kysymys ei olekaan se, että entä jos siellä on joku, joka tämmöiseen pystyy, vaan se, että mihin kaikkeen semmoinen tyyppi oikein lopulta pystyykään?

 

Alusta lähtien on ollut tiedossa, että kirjan pahin pahis on hautausurakoitsija Kivi, joka ei kaihda mitään. Mikä motivoi sellaista henkilöä ja mihin hän tähtääkään? Jotain selviää tästä kirjasta, mutta mitä?

Tutkinnan johtajana toimi alusta lähtien Saari, mutta hänet pistettiin tutkintavankeuteen edellisessä kirjassa, joten Kivi saa huseerata omin päin kaikenlaista hämärää, sillä kukaan muu ei usko kyseisen henkilön olemassaoloon kuin Saari. Poliiseilla on niin sanotusti hommat levällään. Tietysti Saari pääsi mukaan loppuhuipennokseen, mutta kävikö niin, että hänkin myöhästyi? Se selviää kirjasta tai sitten ei.

 

Alamaailman rikoskiemurat ovat tässä kirjasarjassa todella pahat. Mitään ei kaihdeta. Tarinassa jengiä katoaa taivaan tuuliin, huumeenkäyttäjäksi paljastuu yllättävä hahmo, pedofiili jää melkein kiinni jne. Vauhtia riittää ja vaarallisia tilanteita kilpimäiseen tapaan. Koukuttava sarja.

 

Marko Kilpi, Kuoleman kosketus – Undertaker

CrimeTime 2020

s. 442

Dekkari

Undertaker 4

 

Marko Kilpi: Kuolemanenkeli

Marko Kilpi: Kuolemanlaakso

Anja Portin: Radio Popov

 

Minä olen Alfred. Alfred Unohdettu, tämän tarinan kertoja. Kaikki jotka kertovat tarinoita tietävät, että tarinoilla on oltava jonkinlainen alku. Jotain mikä sysää tapahtumat liikkeelle.

 

Anja Portinin lastenkirja Radio Popov valittiin vuonna 2020 lasten- ja nuortenkirjojen Finlandia-kirjapalkinnon saajaksi. Ja voisin sanoa, että palkinto osui aika hyvin kirjan kirjoittajalle. Tarina kiehtoo kovasti, sillä siinä kerrotaan lapsista, jotka on unohdettu kuka mistäkin syystä. 

 

Alfredin isä unohti hänet lähtiessään liikematkoille. Isä ei jättänyt edes rahaa ruokaan lähtiessään viimeiselle matkalle. Koska isä viipyi useita kuukausia matkoilla, sähköt oli katkaistu, koska isä ei ollut maksanut laskuja. Mutta kirjan päähenkilö oli aika kekseliäs tyyppi, ns. toimintakykyinen. Hyvin nuoreksi henkilöksi hän osasi selviytyä hyvin yksinäisistä päivistään, mutta huokauksilleen hän ei mahtanut mitään, eikä sille, että häntä ei nukuttanut öisin.

 

Makasin eteisessä ja kuuntelin yön ääniä. Patteri lorisi ja puun oksa raapi kynsillään keittiön ikkunaa. Muuten oli hiljaista. Tai ei aivan. Vatsani kurisi kovempaa kuin koskaan. Minulla oli nälkä. Kamala nälkä.

 

Valvoessaan eteisen lattialla nälissään, Alfred kuuli portaikosta ääniä. Hän oli varma, että oven takana oli joku. Sitten postiluukku avautui ja sanomalehti tuli eteiseen. Sanomalehden väliin oli laitettu jotakin…

 

Seuraavana yönä Alfred odotti öistä kolisuttajaa ja avasi oven heti, kun kuuli oven takaa ääniä. Silloin hän kohtasi henkilön, joka auttoi suuresti ja johdatti Alfredin Radio Popovin suosituksi juontajaksi.

 

Tästä tarinasta nousi mieleeni monia kivoja lastenkirjoja. Myös kirjan sivuilla kerrottiin eri lastenkirjoista, jotka kertoivat unohdetuista lapsista mm. Harry Potterista, joka oli orpo ja joka asui huonosti kohdeltuna setänsä ja tätinsä eteisessä portaiden alla.

 

Radio Popovin aihe on tärkeä, ja herättelee ajatuksia, että lapsi voi asua vanhempiensa luona, mutta kokea olevansa unohdettu. Aikuiset eivät ole silloin läsnä ja turvallisia ja luotettavia, jos käyttävät esim. päihteitä tai ovat väkivaltaisia. Lasta voidaan myös suojella liikaa ja eristää muista lapsista. Lue lisää tämän sympaattisen ja jännittävän kirjan sivuilta.

 

Kun tupa on täynnä lapsia,

alkaa joku soittaa radiosta jatsia.

Se on Radio Popovin juontajakettu,

poika nimeltä Alfred Unohdettu.

 

Anja Portin, Radio Popov *****

Kuvitus Miila Westin

S&S 2020

s. 289

Varhaisnuoret

Finlandia Junior 2020

Marko Kilpi: Kuolemanlaakso - Undertaker

 

Kivi seisoo mustassa mittatilauspuvussaan keskellä käytävää ja tuijottaa hievahtamatta yhteen pisteeseen, kunnes kääntyy hitaasti katsomaan olohuoneeseen ja näkee hämärässä istuvan hahmon ikkunan edessä. Ikkunasta lankeaa vastavalo, mutta Kivi ymmärtää välittömästi, kuka hänen nojatuolissaan istuu.

 

Marko Kilven Undertaker-dekkarisarjan kolmas osa on nimeltään Kuolemanlaakso. Undertaker tarkoittaa suomeksi hautausurakoitsijaa, ja kirjan päähenkilön Kiven (nimi väärennetty) peitetehtävänä olivat hautausurakoitsijan työt. Kivi palkkasi apulaisekseen nuoren Tuomaksen, joka yllätyksekseen huomasi joutuvansa rikollisesta puuhasta toiseen Kiven palveluksessa. Eipä aikaakaan, kun irtipyristely oli mahdotonta, mutta omatunto kolkutteli silti tosi pahasti. Yllä olevassa lainauksessa Kivi sai vieraakseen erään rikollisen, jonka päänmenoksi Kivi oli suunnitellut kaikenlaista ikävää.

 

Kun ruuvit ovat irti, ei tarvitsisi kuin raottaa kantta ja paketteihin pääsisi käsiksi. Mutta yhtä hyvin arkku sisältöineen voisi olla nyt kuun kamaralla, yhtä helposti saavutettavissa.

 

Kivellä oli aina suunnitelmia, joilla hän pyöritteli poliiseja, perhettään ja muita rikollisia taiturimaisin ottein. Kuolemanlaakson alussa oli tapahtumaketju, jolle Kivi ei kuitenkaan voinut mitään, joten miljoonat eurot paloivat krematorion uunissa taivaan tuuliin. Tämä tapahtuma sai minut nauramaan hillittömästi. Mutta kyllähän mestariroisto keksi uudet kujeet vanhojen tilalle.

 

Kun ovi hänen takanaan sulkeutui, sulkeutui samalla elämä. Nämä seinät, tuo ovi, ne ovat tarkoitettu pitämään paha eristyksissä maailmasta. Ei hän tänne kuulu. Hän ei ole paha.

Hyville ihmisille pitäisi tapahtua hyviä asioita.

Miksi niin ei tapahdu?

 

Kuolemanlaakson loppuratkaisut olivat jälleen erittäin koukuttavat. Vankilaan nimittäin päätyi henkilö, joka uhkasi Kiven rikollista uraa. Niinpä niin, mitä nyt Kivi avitti omilla keinoilla tutkintavankeutta. Onneksi seuraava dekkari Kuoleman kosketus on jo ilmestynyt, joten pääsen pian seuraamaan hautausurakoitsijan puuhasteluja kuoleman poluilla. Niitä kuolleita on sitten ihan riittävästi ja ylikin tässä sarjassa.

 

Marko Kilpi, Kuolemanlaakso – Undertaker

CrimeTime 2019

s. 347

Dekkari

 

Marko Kilpi: Kuolemanenkeli - Undertaker

Karin Brunk Holmqvist: Pieni potenssipuoti

 

Kodin ilmapiiri oli ollut rakastava, ja ehkä juuri siksi Tilda ja Elida olivatkin viihtyneet kotona liian pitkään. Niin pitkään, että olivat hukanneet tilaisuutensa avioliittomarkkinoilla, kuten kylässä tavattiin hymähdellä. Eivät tytöt rumia olleet, he olivat nuoruudessaan jopa saaneet joitakin naimatarjouksia, eivätkä lihan himot olleet heille vieraita.

 

Ruotsalaisen Karin Brunk Holmqvistin Pieni potenssipuoti on oikea hyvänmielen kirja. Jo kirjan nimi veti hymyn huulille, kun ensin luulin lukeneeni kirjan nimen väärin, mutta luinkin sen oikein. Ei kirjassa ole oikeaa potenssipuotia, vaan kirjan ikääntyneet päähenkilöt perustivat postimyyntiliikkeen. Luit ihan oikein. Postimyyntiliikkeet olivat ennen verkkokauppoja. Yli seitsemänkymppiset sisarukset Tilda ja Elida mainostivat tuotettaan lehdessä. Lehdetkin ovat häviämässä, ainakin paperiversiot, ja niiden tilalle on tulleet digilehdet. Itse tykkään paperisista lehdistä. Sanomalehdet luen ennemmin digiversioina.

 

Kun muuttokuorma saapui Lantzin talolle, kumpikaan neideistä ei halunnut vaikuttaa kiinnostuneelta. Seppämestari Svenssson oli pitänyt uteliaisuutta syntinä. Yhtäkkiä Tilda ja Elida silti seisoivat kumpikin kuokkineen samassa kukkapenkissä pensasaidan vieressä, juuri siinä missä pakkanen oli palelluttanut osan likusteriaidasta ja vapauttanut näkymän.

 

Tilda ja Elida asuivat vanhemmilta jääneessä kotitalossaan kahdestaan. Talossa oli puuhella, ulkohuussi ja pihakaivo, mutta eivät he osanneet kaivata mukavuuksia, ennen kuin pikkuveli alkoi patistaa heitä muuttamaan palvelutalon mukavuuksien ääreen. Pikkuveljellä oli omat suunnitelmansa talon varalle.

 

Sitten naapuritaloon muutti erittäin mukava nuorimies neitien näkökulmasta. Neitien elämään tuli vipinää ja vauhtia. Naapuri nimittäin oli poikamies, joka tykkäsi esim.  puutarhanhoidosta. Naapurin puutarha ja kukat kukoistivat tosi rehevästi ja neidit saivat kuulla salaisuuden, minkä avulla ne kukoistivat. Lisäksi tuo aine oli eläinten mieleen. Siitäpä se sitten virisi ajatus neitien mieleen, että sitäpä voisi myydä tarvitseville.

 

Pieni potenssipuoti tuo mukavasti esille yhteiskunnan lähihistoriaa, joka on häviämässä. Sisävessa- ja suihku, sekä ns. juokseva vesi olivat Tildalle ja Elidalle mukavuuksia, johon he tutustuivat vanhemmalla iällä. Veden he kantoivat aiemmin kaivosta, joka aikaisemmin oli joka talon pihalla. Nykyisin jopa kesämökkeihin tehdään sisävessat ja juokseva vesi. Kesämökin saunoihin riittää sadevesi tai järvivesi. 

Kirjassa lähetetään kirjeitä ja postikortteja, joita nykyisin ei juuri lähetellä, mikä minusta on aika surullista. Tilalle ovat tulleet lyhyet tekstiviestit ja netin kautta lähetettävät yleisviestit koko kaveripiirille tai läheisille. Entäs sitten neitien vaatetus, sillä mekon alta saattoivat vielä vilahtaa silkkisukat ja sukkanauhaliivit. Nykyisin mekkoja pidetään vain juhlissa ja kesäisin, ja luulenpa että sukkanauhaliivejä ja silkkisukkia pitää etsiä aika kauan. 

 

Pieni potenssipuoti on oikea muistelmateos lähihistoriasta kiinnostuneille lukijoille. Hurmaavilla siskoksilla, Tildalla ja Elidalla, oli pilkettä silmäkulmassa ja kirjasta voit lukea, miten he hankkivat kotitaloonsa mukavuuksia. Ihastuttava kirja.

 

Peijakkaan eukot, hän sanoi hiljaa itsekseen ja nauroi niin että vesi valui silmistä.

 

Karin Brunk Holmqvist, Pieni potenssipuoti

suom. Raija Rintamäki

Bazar 2011

s. 245

Potensgivarna 2004

Heine Bakkeid: Meren aaveet

 

Me tanssimme. Toisiimme kietoutuneina ahtaassa keittokomerossa, jääkaapin hurinan säestyksellä. Ilman musiikkia, ilman valoja, vain sateen ropina ja sirpaleinen taivas yläpuolellamme. En huomaa enää posken korvennusta. En näe muuta kuin hänen huulensa, jotka värisevät unettavan keinuntamme tahdissa.

 

Heine Bakkeid on kotoisin Pohjois-Norjasta. Meren aaveet teoksessa entinen poliisi Thorkild Aske pääsi vapaaksi vankilasta. Askea vaivasi syyllisyys ja mielenterveysongelmat. Hän otti kuitenkin vastaan tehtävän, jossa hänen piti etsiä kadonnutta nuorta miestä Pohjois-Norjan myrskyisiltä perukoilta. Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa.  

 

Hänen vallattomat viljanruskeat hiuksensa ovat menettäneet värinsä ja kiiltonsa. Eksoottisten kasviuutteiden, mausteiden ja vaniljan tuoksu on kadonnut, vaihtunut desinfiointiaineen ja kylmän maan löyhkään.

 

Nuori Rasmus Moritzen oli saanut pienellä saarella sijaitsevan vanhan majakan lahjaksi vanhemmiltaan. Hän asui saarella ja korjasi rakennusta. Aikomus oli perustaa elämyshotelli turisteille. Rasmus oli innokas sukeltaja ja sukeltaessa hän törmäsi…

 

Pieneen kyläyhteisöön oli pesiytynyt rikoksia, joista haarautui uusia rikoksia. Askelta ei kestänyt kauan, kun hän törmäsi samoihin rikoksiin. Tosin hänen ajatusmaailmaansa sumensivat lääkesekoilut. Pää oli saatava turraksi, jotta muistot eivät olisi koskettaneet liikaa. Niinpä rikollinen sai toimia omin päin ja tehdä Askesta syntipukin, mutta mihin…

 

Hoipumme vuodesohvalle, levitän peiton harteilleni kuin viitan ja kiipeän sohvalle hänen viereensä. Kun hänen kylmä ruumiinsa koskettaa omaani, värähdän.

Ilosta.

 

Heine Bakkeidin teoksen Meren aaveet miljöö oli kylmä ja myrskyisä Pohjois-Norja. Ajallisesti rikokset ratkesivat nopeasti, sillä kirja alkoi keskiviikkona ja päättyi seuraavan viikon torstaina. Rikokset selvisivät lopulta syvällä meren uumenissa, jonne Aske sukelsi tutkiakseen erästä hylkyä. Kirjan nimi kuvaa erittäin hyvin tarinaa, jossa jännityksen sivumausteena oli ripaus fantasiaa ja ripaus vaniljaa.

 

Sarjassa on ilmestynyt jo toinenkin kirja, Paratiisin kutsu, joka tietysti on ihan pakko lukea jo sen vuoksi, että kirja sijoittuu Pohjois-Norjaan. Ja ehkäpä Aske olisi jo päässyt eroon Frein vaniljaisesta vaikutuspiiristä.

 

Heine Bakkeid, Meren aaveet

suom. Jonna Joskitt-Pöyry

Into 2019

s. 335

Jeg skal savne deg i morgen 2016

Rikoskirja

Helmet-lukuhaaste 2021

1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa, Kiba Lumberg: Hullun taiteilijan päiväkirja

2. Kirjan on kirjoittanut opettaja, Torey Hayden: Aavetyttö

3. Historiallinen romaani, Vappu Kannas: Rosa Clay

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan, Lucy Fricke: Tyttäret

5. Kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan, Erin Kelly: Myrkkypuu

6. Kirja kertoo rakkaudesta, Anne Swärd: Jackie

7. Kirjassa on kaveriporukka, Anja Portin: Radio Popov

8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa, Richard Powers: Ikipuut

9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella, Sofie Sarenbrant: Häpeänurkka

10. Kirjan nimessä on numero, Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus

11. Kirja kertoo köyhyydestä, Hanna Hauru: Viimeinen vuosi

12. Kirjassa ollaan metsässä, Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo

13. Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin, Moa Romanova: Paniikkiprinsessa

14. Kirja on osa kirjasarjaa, Karin Slaughter: Vaikeneva vaimo

15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi, Linda Boström Knausgård: Lokakuun lapsi

16. Kirjassa eletään ilman sähköä, Karin Brunk Holmqvist: Pieni potenssipuoti

17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi, Gustav Björstrand: Maria Åkerblom

18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä, Tittamari Marttinen: Ikioma perheeni

19. Kirjassa leikitään, Mattias Edvardsson: Hyvät naapurit

20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen, Johanna Valkama: Katariinanpyörä

21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan, M.J. McGrath: Lumipoika

22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä, Anja Portin: Radio Popov

23. Kirja, jota luet ulkona, Elizabeth Strout: Olive, taas

24. Kirjan nimessä on kysymysmerkki tai huutomerkki, Patrik Borg: Tunne nälkä!

25. Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa, Marko Tikka ja Seija-Leena Nevala: Kielletyt leikit

26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa, Vanessa Springora: Suostumus

27. Kirjan päähenkilö on eläin, Reetta Niemelä: Älä vihaa minua

28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä, Paula Ritanen-Närhi: Nykyaikainen kaupunkipuutarha

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu, Anja Kauranen: Sonja O kävi täällä

30. Kirja on julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen, Paul Heyse: Unohtumattomia sanoja

31. Jännityskirja tai dekkari, Elly Griffiths: Maan alla

32. Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa, Andreas Schlieper ja Heike Reinecke: Kuuluisat kissat ja heidän ihmisensä

33. Kirjassa opetetaan jokin taito, Inga Magga: Varjonyrkkeilijä

34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa, Riikka Karppinen: Sodankylän Jeanne d´Arc

35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut, Lisa Wingate: Ennen kuin olimme sinun

36. Kirjassa liikutaan ajassa, Alex Schulman: Eloonjääneet

37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa, Jojo Moyes: Tähtien antaja

38. Kirja on käännetty hyvin, Alice Sebold: Oma taivas

39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia, Benedict Wells: Yksinäisyyden jälkeen

40. Kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista, Niillas Holmberg: Halla Helle

41. Kirjassa matkustetaan junalla, Colson Whitehead: Maanalainen rautatie

42. Satukirja, Hannele Lampela: Prinsessa Pikkiriikin talvi

43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä, Vivian Gornick: Toisissamme kiinni

44. Kirjassa on reseptejä, Elif Shafak: 10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa

45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija, Koko Hubara: Bechi

46. Kirjassa syödään herkkuja, Oyinkan Braithwaite: Sisareni, sarjamurhaaja

47. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta, Venla Hiidensalo, Suruttomat

48. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta, Inka-Maria Laitila ja Tarja Strandén: Tukaattityttö

49. Kirja on julkaistu vuonna 2021, Joonatan Tola: Punainen planeetta

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä, Higasino Keigo: Uskollinen naapuri

Oyinkan Braithwaite: Sisareni, sarjamurhaaja

 

Ayoola kutsuu minut luokseen näillä sanoilla: Korede, olen tappanut sen.

Olin toivonut, etten koskaan enää kuulisi noita sanoja.

 

Nigerialaisen Oyinkan Braithwaiten esikoiskirja Sisareni, sarjamurhaaja kiinnosti minua kovasti heti ilmestymisestään lähtien. Kirjan nimi ja kansikuva olivat hieman ristiriitaisia keskenään, mutta sille löytyi kirjasta erittäin hyvä selitys, sillä Koreden sisko oli erittäin kaunis ja lumoava nuori nainen. Ja sen hän tiesi sen itsekin. Kun Ayoola astui huoneeseen, jokainen kääntyi katsomaan häntä ja jokainen mies halusi hänet itselleen. Näin kävi myös miehelle, johon kirjan kertoja, Korede, oli rakastunut. Ayoola vaihtoi seurustelukumppaneitaan tiuhaan tahtiin, ja Korede sai siivota jäljet.

 

Tila, jossa olemme, on selvästi vastikään remontoitu. Se näyttää käyttämättömältä, varsinkin nyt, kun olen siivonnut sitä melkein kolme tuntia. Vaikeinta oli putsata pois suihkun ja tiivisteen väliin imeytynyt veri. Se kohta unohtuu niin helposti.

 

Jokainen järkevä ihminen ilmoittaisi väkivaltaisesta kuolemantuottamuksesta poliisille. Korede oli kyllä erittäin järkevä, mutta hänellä ja hänen pikkusiskollaan oli yhteinen menneisyys ja salaisuus. Tuo salaisuus sitoi heidät lujemmin yhteen kuin pelkkä verisukulaisuus. Niinpä Korede lähti joka kerta Ayoolan avuksi, kun hän listi miesystäviään, vahingossa tai tahallaan. Siivoamaan jäljet. Hävittämään ruumiit.

 

Yritän olla kirkumatta. Ayoola muistuttaa päivä päivältä enemmän isäämme. Hän teki pahoja tekoja ja esiintyi heti perään kuin mikäkin mallikansalainen. Ikään kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Onko se heillä verisssä? Mutta hänen verensä on minun vertani ja minun vereni on Ayoolan verta.

 

Oyinkan Braithwaiten Sisareni, sarjamurhaaja on nuorekkaan raikas rikoskirja, jota pinnan alla leikittelevä musta huumori kannattelee. Sen lisäksi siinä vilahtaa afrikkalaista kulttuuria sekä työ- ja perhe-elämää. Kirjailija on elänyt suurimman osan elämästään Briteissä, joten kirjasta huokuu keveys, huolettomuus ja nokkeluus, joka on tyypillistä brittiläiselle viihdekirjalle. Suosittelen, kun kaipaat kevyttä ja huumoripitoista rikoskirjaa.

 

Oyinkan Braithwaite, Sisareni, sarjamurhaaja

suom. Kaisa Kattelus

Wsoy 2020

s. 233

My Sister, the Serial Killer 2018

Rikoskirja

Kirjahyllyn aarteet 2 - lukuhaasteen koontipostaus

 

Kirjahyllyn aarteet 2 – lukuhaaste päättyy tänään. Haaste kesti vuoden. Oikeastaan haaste lukea oman kirjahyllyn kirjoja on kestänyt jo kaksi vuotta, sillä aloitin ensimmäisen haasteen jo vuoden 2019 loppiaisena. Tällä kertaa haaste lukea omia kirjoja vauhdittui koronapandemian vuoksi, sillä kirjastot menivät kiinni maaliskuussa. Luen siis etupäässä kirjaston kirjoja, mutta kirjoja on tullut kerättyä myös kotiin. Viime vuonna luin 50 omaa kirjaa. Nyt en pistänyt tavoitetta, mutta luin kaiken kaikkiaan 48 kirjaa kirjahyllyjen pimennoista. Kirjahyllyn ulkonäköönkin on tullut vaihtelua, kun osa kirjoista on poistunut ja osa taas päässyt esille.

 

Mia Kankimäen kirja Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin riemastutti kovasti, Anja Kaurasen (Snellman) esikoisteos Sonja O valikoitui klassikkohaasteeseen ja edelleen olen ihastuksissa tuosta punatukkaisesta rämäpäästä. Delia Owensin Suon villi laulu ja Stroutin Olive Kitteridge kuuluivat niihin harvoihin kirjoihin, jotka ostin ja suorastaan hurmaannuin. Niin monta taiturimaisesti kirjoitettua tarinaa.

 

Luen mielelläni, miten sinun lukuhaasteesi on sujunut. Laita viestiä ja linkkiä kommenttiosioon.

 

Kiitokset mukana olleille blogikavereille. 

 

Airth Rennie: Pimeyden virta

Baylac Marie-Héléne: Agatha Christie - Arvoituksellinen elämä
Burns Tom (koonnut): Parhaat ystävät - Ajatuksia ystävyydestä
Canth Minna: Työmiehen vaimo
Carrell Jennifer Lee: Shakespearen salaisuus

Constantine Liv: Toinen rouva Parrish
Dalton Trent: Poika nielaisee maailmankaikkeuden

Disney: Frozen – Revontulten lumoa
Dostojevski F. M.: Vanhan ruhtinaan rakkaus 
Ericson Pernilla: Älä käännä selkääsi 
Eugenides Jeffrey: Virgin Suicides- Kauniina kuolleet
Frantz Eva: Sininen huvila
Gads Tomas: Luopiot 

Haahtela Joel: Katoamispiste 
Hai Magdalena: Susikuningatar

Haig Matt: Keskiyön kirjasto
Hamid Mohsin: Exit West 

Hayden Torey: Aavetyttö

Hogan Ruth: Kadonneiden tavaroiden vartija

Jansson Anna: Katoavat jäljet

Jungstedt Mari: Pimeys keskellämme

Kankimäki Mia: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Kauranen Anja: Sonja O

Kilpi Marko: Kuolemanenkeli (Undertaker) 

Kyung-sook Shin: Hovitanssija

Lawrence D. H.: Lady Chatterleyn rakastaja 
Lemaitre Pierre: Verihäät

Mero Niina: Englantilainen romanssi
Oksanen Sofi: Stalinin lehmät
Owens Delia: Suon villi laulu
Paadar-Leivo Rauna: Vieras talvi
Paasilinna Arto: Rietas rukousmylly

Paris B. A.: Suljettujen ovien takana 

Penny Louise: Kylmän kosketus

Runeberg J. L.: Vänrikki Stoolin tarinat

Sebold Alice: Oma taivas
Sinkkonen Lassi: Solveigin laulu
Sten Camilla: Kadonnut kylä
Strout Elizabeth: Olive Kitteridge
Tikkanen Tiina Katriina: Toinen silmä kiinni

Troll: Mestarietsivä Peppunen - Rouva Purppuran tapaus

Troll: Mestarietsivä Peppunen - Kuuttoman yön jättiläinen

Tuuri Antti: Pitelemättömät
Tynni Aale: Satuaapinen
Utrio Kaari: Vendela  

Ware Ruth: Rouva Westaway on kuollut
Wassmo Herbjørg: Dinan kirja

Hyvä tarina on kuin kaipaus jostakin,

hento värinä kirjainten leijuessa

kaukaisuuteen

jättäen lukijan suuren ihmetyksen

valtaan.

 

Mukana haasteessa:

Anneli/ Kirjojen kuisketta

Sara/ Villa Emilia 

Kirjarikas elämäni 

Jokke/ Jokken runonurkka ja Jokken kirjanurkka

Paula/ Kirjanpauloissa 

Niina/ Yöpöydän kirjat

MarikaOksa/ Oksanhyllyltä 

Kirjahilla 

Kaisa/ Kirjahyllyssä 

Reta/ Todella vaiheessa 

Laura/ Kirjaimia