Elämäni kirjojen kertomana 2019

ELÄMÄNI KIRJOJEN KERTOMANA



Lapsena olin: Pieni hyvinkasvatettu tyttö

Nyt olen: Frau

Haluaisin olla: Jäävuonon Ruusu

Ominaisuuteni, josta en luovu: Herkän vatsan valinnat

Taito, jota haluan kehittää: Kuinka aika pysäytetään

Kotini: Ilosaari

Elämäni: Helmi

Ohje, jota pyrin noudattamaan elämässäni: Elä rohkeasti

Asia, jota ilman en voisi elää: Aivan tavallinen perhe

Asia, jota en haluaisi kokea: Polttopiste

Työni: Sujut

Työpöydälläni: Hurrikaani

Yöpöydälläni: Kiltin yön lahjat

Antavat voimaa: Lemmikki

Vievät voimia: Ihmisen teot


Haaveilen: Unelmakakut

Viestini ystävälle: Ikuisesti siskoni

Minua mietityttää usein: Eräs avioliitto ja muita kadonneita juttuja

Minua pelottaa joskus: Sairaat sielut

Tulevaisuudensuunnitelmani: Kaikki on mahdollista

Olisi mukava tietää, mitä kirjat kertovat sinun elämästäsi. Valitse siis blogistasi tai kirjahyllystäsi 20 kirjaa, jotka sopivat juuri sinulle ja kerro niiden nimillä oma tarinasi. Löysin tämän kivan kirjatehtävän pari vuotta sitten Sadun Kirjat kertovat-blogista. Ajattelin päivittää haasteen uusilla kirjoilla :)

Elämäni kirjojen kertomana 2017

Sofi Oksanen: Koirapuisto

Olin väittänyt, että koti-ikävä oli ajanut minut takaisin. En tiedä, kuka siihen uskoi. En ollut pystynyt lähettämään rahaa vuosiin. Minun oli korjattava tilanne. Oli löydettävä töitä.

Sofi Oksasen uusin teos Koirapuisto kertoo tarinan ukrainalaisesta naisesta Olenkasta, joka palasi takaisin kotimaahansa Pariisin vuosiensa jälkeen. Ukrainassa piti tutkailla työmarkkinoita, eikä töitä niin vain ollut tarjolla. Nuoria kauniita malleja oli pilvin pimein. Kauniit kasvot takasivat kuitenkin töitä muillakin aloilla kuin mallimaailmassa. Koirapuiston maailmassa sukellettiin hyvin arkoihin perheiden sisäisiin ongelmiin, joista bisnesmiehet olivat oivaltaneet markkinaraon ukrainalaisen sallivan lainsäädännön johdosta.

Ilmoitus sähkötolpassa ei ollut ainoa sään syömä lappunen, jossa kaivattiin palvelukseen kauniita tyttöjä, mutta se oli ensimmäinen, jossa sanottiin suoraan, ettei kyse ollut seuralaispalvelusta, baarityöstä eikä avioliittotoimistosta. Myös nuoret äidit toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi, samoin naimisissa olevat naiset. Se kiinnitti huomioni, vaikka käsitin, että se ei tarkoittanut mitään. Ehkä kyseessä oli vain keino saada alalle uutta lihaa.

Kysymyksessä oli siis hedelmöitysbisnekset, joita myös Oksasen edellinen kirja Norma sivusi. Hedelmöitysbisnekset, jotka ovat Ukrainassa maailman sallivimmat oikeassakin elämässä, ovat keino saada oma lapsi erittäin kyseenalaisilla keinoilla. Voidaan valita sukupuoli ja ulkonäkö sekä lahjakkuudet. Suvun sairaudet tarkistetaan monen sukupolven taakse. Eikä tarvitse edes välttämättä synnyttää, kun kohdutkin ovat vuokralla.

Olenka pääsi sisälle hedelmöitysbisnekseen, elämä tasoittui ja rahahuolet olivat kaukana takana, mutta Ukraina on tunnetusti petosten ja rikollisten temmellyskenttä, mikään ei ole varmempaa kuin epävarmuus. Sitten asiakkaaksi tuli uusi perhe, ja Olenka tutustui yhteen mieheen, heidän työntekijäänsä. Olenka tiesi päiviensä olevan lopussa hedelmöitysbisneksessä, mutta rakkaus teki pelostakin siedettävämmän. Pakosuunnitelma piti olla tehtynä, kaikki jäisi siihen paikkaan, myös rakas, pääasia, että pääsisi pakoon ja pysyisi hengissä siihen asti, kunnes rakas löytäisi hänet. Sekään ei takaisi henkiin jäämistä.

Viime yönä heräsin siihen, että tunsin alahuulessani tutun puraisun. Sen jolla sinulla oli tapana hellitellä tai herätellä minua. Olin varma, että olit jo tullut. Kiihtynyt pulssini myrskysi korvissani ja näykkäyksesi tuntui yhä huulessani, kun hiivin eteiseen kuuntelemaan ääniä rappukäytävästä varmana siitä, että ellet olisi oven takana, löytäisin sinut keittiöstäni ja kukat kimonossani liimaantuisivat reisiini ja kynttilät lepattaisivat ja makuuhuoneeni ikkunasta näkyisivät plataanit, joiden kyljet kiiltäisivät sateesta öljyisinä.

Sofi Oksasen Koirapuisto on upea kirja, joka kuvaa Olenkan elämää nykypäivän Helsingissä ja aikaisempaa elämää Ukrainassa. Olenka syntyi Virossa, mutta perhe muutti jossakin vaiheessa isän synnyinseuduille. Kirjan päähenkilö toi mieleen Puhdistuksen vahvat naispäähenkilöt, joilla oli taito pysytellä hengissä. Historialliset tapahtumat kuvataan mielenkiintoisesta näkökulmasta, sillä Olenka koki olevansa virolainen, mutta Viron itsenäistyttyä Ukrainasta ei voinut vierailla enää kovin helposti Virossa. Sekä Viro että Ukraina itsenäistyivät Venäjästä vuonna 1991. Kovin helppoja eivät itsenäistymisen vuodet olleet Ukrainassa, joita Oksanen kuvaa hyvin asiantuntevasta näkökulmasta katsottuna.

Koirapuistosta löytyy rakkautta, Viron ja Ukrainan lähihistoriaa ja jännitystä sekä lapsettomuutta, joka on kansainvälinen ongelma ja joka on houkutellut rikollispiirejä mukaansa, sillä kyseinen bisnes tuottaa suunnattomasti rahaa. Keinot lasten hankkimiseen hedelmöitysbisneksen kautta eivät aina kestä päivänvaloa, eivät myöskään Koirapuistossa. Sofi Oksanen on kirjoittanut hyytävän jännittävän tarinan hedelmöitysbisneksestä ja naisesta, joka yritti pysytellä hengissä.

Sofi Oksanen, Koirapuisto *****

Like 2019

s. 405

Sofi Oksanen: Norma 

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat 

Sofi Oksanen: Baby Jane

Kirja on oman kirjahyllyn aarre.

Katrine Engberg: Krokotiilinvartija

Minä en ole ikinä ennen tuntenut näin, hän ajattelee. En ikinä. Kun hän vihdoin saa puseron kiskottua pään yli, mies istuu veitsi kädessään.

Ja hymyilee.

Tanskalaisen Katrine Engbergin esikoisdekkari Krokotiilinvartija aloittaa uuden dekkarisarjan, jonka päähenkilöt ovat kööpenhaminalaiset tutkijat Kørner ja Werner. Jeppe Werner palasi hermolomansa jälkeen töihin ja sai vastuulleen  uuden rikostutkimuksen, murhatun nuoren naisen. Anette Kørner on hänen pitkäaikainen työparinsa. Anette on reipasotteinen ja iloinen työkaveri, joka piristää ilmapiiriä huumorintajuisella elämänasenteellaan. Jeppen vaimo oli löytänyt uuden miehen, josta syystä Jeppe kipuili melkein koko dekkarin ajan, mutta piristävämpiäkin päiviä oli onneksi luvassa.

Hänen sydämensä räpisteli kuin undulaatti, joka pyrkii pakoon häkistään. Hän oli lamaantunut, paniikki riehui hänen voimattomassa kehossaan. Nyt minä kuolen, hän ajatteli. Hän halusi huutaa, mutta avunhuutamiseen tarvittava ääni oli hylännyt hänet jo monta vuotta sitten.

Sitten tulivat kyyneleet.

Krokotiilinvartijassa on kerrostalo, jonka omistaa vanhempi rouvashenkilö, joka on aina asunut samassa talossa, sillä hän peri talon vanhemmiltaan. Kyseinen opetusalalla ollut rouva oli eläkkeellä ja harrasti kirjoittamista. Viime aikoina hän oli kirjoittanut dekkaria viininlipityksen ohella. Jostakin syystä talossa tapahtunut nuoren naisen murha alkoi muistuttaa käsikirjoitusta. Ja aivan kuin poliisit saisivat todisteita, joita ei pitäisi olla. Pirullinen murhaaja kaiken kaikkiaan hääri talon lähellä ja piti tutkijoita pilkkanaan. Sitten tapahtui toinen murha.

Katrine Engberg on menestynyt tanssija ja koreografi, mutta nyt hän on vaihtanut tanssitossut kirjoittamiseen ja aika hyvin hän sen tekeekin. Krokotiilinvartijassa on tosin reippaasti adjektiiveja, mutta ilmeisesti se kuuluu Engbergin tyyliin. Kirjan tarinaa kuljetettiin puhekielellä, jota oli mukava lukea. Dekkarin henkilömäärä oli sopivan suppea, joten oli kiintoisaa lukea, kuka henkilöhahmoista voisi olla murhaaja. Mitään tajunnanräjäyttävää juonenkoukkua ei löytynyt Krokotiilinvartijasta, mutta aion kyllä lukea jatkossakin mitä kirjailija kirjoittaa. Jeppelle oli kirjoitettu yllättäviä juonia, joille nauroin ihan katketakseni, ja ne piti kertoa myös miehelleni, joka nauroi yhtä makeasti. Yllättävä dekkari, joka välillä kutkuttaa nauruhermoja. Toivon tällaista lisää jatkossa.

Kasvoissa ei ole meikkiä, ne ovat lapsekkaan puhtoiset ja paljaat. Valmiit häntä varten. Hänen muusansa, valkoinen kangas.

Katrine Engberg, Krokotiilinvartija

Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen

Otava 2019

s. 396

Krogodillevogteren 2016

dekkari

Fredrik Backman: Mummo sanoo hei ja anteeksi

Mummojen kodeissa on aina jotakin erityistä. Niiden tuoksun muistaa aina.

Tämä on tietenkin tuiki tavallinen talo. Noin yleisesti ottaen. Talossa on neljä kerrosta ja yhdeksän asuntoa, ja täällä tuoksuu mummolta. Ja tietenkin kahvilta. Kahvilta täällä tuoksuu melkein aina. Pesutuvan seinälle on kiinnitetty selkeät järjestyssäännöt, joiden otsikkona on ”Kaikkien viihtyvyyden vuoksi”. Sana ”viihtyvyyden” on alleviivattu kaksi kertaa. Hissi on aina rikki, pihalla on roskienlajittelupiste, ja sitten täällä on kännikala ja taistelukoira ja mummo.

Ihan tavallinen talo siis. Noin yleisesti ottaen.

Ruotsalaisen Fredrik Backmanin  syvällisen ja lämminhenkisen Mummo sanoo hei ja anteeksi kirjan päähenkilö on rakastettavan erilainen pikkuvanha Elsa, joka on melkein 8-vuotias ja tulevan vauvan isosisko. Vauvan, jonka työnimenä on Puolikas, sillä Elsan äiti ja isä ovat eronneet ja Puolikkaan isä on George. Elsan erilaisuus saa muut oppilaat kiusaamaan Elsaa, joten Elsa on oppinut juoksemaan muita lapsia pakoon.

Mummot ovat kuin armeijoita.

On lapsenlapsen etuoikeus tietää, että joku on puolellasi aina, riippumatta siitä mitä tapahtuu. Jopa silloin kun olet väärässä. Erityisesti silloin.

Elsan ainoa ystävä on hänen mummonsa ja mummo on sairastunut vakavasti. Niinpä mummo antaa Elsalle tehtävän. Hän antaa Elsalle aina tehtäviä ja niihin kuuluu aina aarrejahti. Samoin tapahtuu uudessakin tehtävässä. Elsan on vietävä kirje eräälle mummon tutulle ja sanottava mummolta hei ja anteeksi. Elsa hoitaa tehtävää hartaasti, sillä yhden kirjeen vietyään, hän saa vihjeen seuraavasta kirjeestä.

Mummoaan voi rakastaa tietämättä hänestä oikeastaan yhtään mitään.

Elsalla on opettajan mielestä keskittymisvaikeuksia, mutta Elsa on eri mieltä asiasta, sillä hän on lukenut kaikki Harry Potterit ja osaa ne ulkoa. Ja muukin kirjallisuus on hänelle läheistä mm. Hämähäkkimies ja X-men ja Taru sormusten herrasta. Niinpä hänen on yllättävän vaikea uskoa, että joku aikuisista ei ole lukenut Harry Pottereita, sillä kirjat ovat hänelle todella tärkeitä. Mummo kertoo Elsalle omaa tarinaa Miamasista ja heillä on yhteinen salakieli, jota puhutaan vain Miamasissa. Mummo sanoo hei ja anteeksi kirjassa kerrotaan Elsan ajatuksin mitä Miamasissa tapahtuu. Aivan kuin kerrostalossa, jossa Elsan koti on, ihmiset alkaisivat muistuttaa Miamasin henkilöitä.

Jokainen seitsemänvuotias ansaitsee oman supersankarin.

Kirjan takakannessa Dagens Nyheter ilmoittaa, että tätä kirjaa tulevat rakastamaan kaikki. Minä rakastuin kirjaan palavasti, mutta olen myös lukenut Harry Potterit ja osaan ne melkein ulkoa. En yhtä hyvin kuin Elsa. Meillä olisi ollut Elsan kanssa paljon juteltavaa Harrysta. Kirja naurattaa ja itkettää. Kirjan lopussa tunteet vyöryivät Niagaran putouksen lailla ylitseni ja itkin ja itkin. Silti rakastan tätä kirjaa.

Fredrik Backman, Mummo sanoo hei ja anteeksi *****

Suom. Riie Heikkilä

Otava 2019

s. 461

Min mormor hälsar och säger förlåt 2013

Geir Tangen: Maestro

Rauhallisin liikkein toinen hahmo tarttui lujasti toiseen, nosti tämän nopeasti maasta ja työnsi sillankaiteen yli. Huuto kajahti pitkin Djupadalenia ruumiin jysähtäessä pohjalle. Sitten tuli hiljaista. Sadepisaratkin putosivat äänettömästi kun kaikki oli ohi.

Norjalaisen rikoskirjailijan Geir Tangenin esikoisdekkari Maestro aloittaa dekkarisarjan hyytävällä tunnelmalla. Kirjassa eletään kahta tasoa, vuosia 2010 ja 2014. Tapaukset lomittuvat ja limittyvät toisiinsa, eikä aiemmista tapahtumista tiedä ennen loppua, ovatko ne vain harhautusta vai liittyvätkö ne jotenkin juttuun. Tangen on tarinoinut Maestron kirjan nimeä vastaavaksi dramaattiseksi psykologiseksi trilleriksi, jonka yhtenä päähenkilönä toimi ongelmainen toimittaja Viljar Ravn Gudmunsson. Viljar sai tutkimusapua rikostutkija Lotte Skeisvollilta, ja he jatkavat yhteistyötä seuraavissakin sarjan kirjoissa. Tosin yhdessä vaiheessa pidättelin henkeä, kun Viljar jäi kirjassa esiintyvän sarjamurhaajan yllättämäksi.

Voin lähteä tietäen, ettei minua unohdeta. Se hetki on nyt lähellä, mutta kukaan ei tiedä sitä vielä. Kukaan ei ymmärrä. Kukaan ei näe kuvaa sellaisena kuin olen sen piirtänyt, ei ennen kuin kaikki sillat on poltettu ja surumielinen oboe soittaa viimeisen, haipuvan sävelen. Piano pianissimo… Tähtipuikon viimeinen heilautus, ja kaikki mitä on ja tulee olemaan on poissa.

Maestro on huippuluokan dekkari. Olin kuullut vain ylistäviä arvosteluja tästä dekkarista. Sarjan seuraavan osan nimi on Sydämenmurskaaja (2018). Kolmaskin kirja on ilmestynyt, mutta sitä ei ole vielä suomennettu. Toivottavasti se tapahtuu pian. Geir Tangen on yläasteen opettaja ja rikoskirjallisuudelle omistetun blogin vetäjä. Kirjailija kirjoitti viekkaasti myös itselleen roolin Maestron kuvioihin ja käytti tarinassa useita pohjoismaisia rikoskirjailijoita. Viekkaus ja juonikkuus loistavat Maestron riveillä, sillä Tangen tuo esille liudan henkilöitä, joita epäillään kirjan väkivaltaisista teoista, mutta henkilö pysyy salaisena loppuun asti, enkä voinut ikinä arvata, kuka ja miksi heitti henkilön sillankaiteen yli kirjan alussa.

Mistä kumpuaa psykopatia ja halu tehdä väkivaltaisia tekoja? Se on kysymys, jota pohditaan varmasti monella eri taholla. Psykopaattisia piirteitä esiintyy sekä miehillä että naisilla. Jopa lapsilla voi esiintyä psykopaattisia piirteitä ja he voivat tappaa eläimiä ja ihmisiä tuntematta katumusta. Maestron psykopaattinen murhaaja ei kadu tekojaan. Hän on suunnitellut kaiken pilkuntarkasti ja hän lähettää tulevista teoistaan sähköpostia Viljarille. Kestääkö Viljarin hermot kyseistä kunniaa toimia sarjamurhaajan viestinviejänä? Viljar joutuu kyllä aikamoiseen ryöpytykseen, vaikka hän haluaisi pysytellä kaikesta mahdollisesta vastoinkäymisestä erossa.

Hän oli koko ajan odottanut, että hänen kohtalokas virheensä tulisi esiin tapausta seuranneessa kohussa. Että hänet paljastettaisiin ja vedettäisiin tilille.

Geir Tangenin Maestro mainitaan usein parhaimpien rikoskirjojen listalla. Maestro on kylmäävä, se on piinaava, se on vain yksinkertaisesti järkyttävän hyvä rikoskirja.

Ja sitten oli alkanut tämä kuoleman ja kärsimyksen inferno.

Geir Tangen, Maestro *****

Suom. Päivi Kivelä

Otava 2017

s. 378

Maestro 2016

Satu Mattila-Laine: Myyty tyttö

Lempi heräsi. Oli hiljaista. Liian hiljaista.

Lempi silitti vieressään olevaa paikkaa, vaikka hän jo käden ojentaessaan tiesi sen tyhjäksi. Keuhkotauti oli vienyt äidin. Äiti ei enää koskaan palaisi.

Satu Mattila-Laineen varhaisnuortenkirja Myyty tyttö kertoo nuoresta Lempistä, joka myytiin huutolaiseksi. Lempi oli elänyt äitinsä kanssa kahdestaan, mutta keuhkotauti vei äidin hautaan ja Lempi jäi orvoksi. Ennen kuin Suomessa oli sosiaalitoimea, joka huolehtisi orvoiksi jääneistä lapsista, kunnat päättivät itse, että se joka maksoi vähiten ns. huutolaislapsesta, sai hänet ilmaiseksi työntekijäksi. Vaatetus, ruoka ja petipaikka piti huolehtia sen talon puolesta, mihin lapsi huudettiin.

Lempi nousi aamuisin viideltä ja kiiruhti aamupuuron jälkeen Lassilan isännän kaupalle. Hyllyt piti täyttää ja lattiat lakaista ennen puodin aukeamista. Sen jälkeen Lempi lähti kouluun eväät korissaan.

Lempi sai käydä koulua, mutta toinen huutolaislapsi samassa talossa ei saanut. Isäntä piti kovaa kuria ja usein Lempi sai nukkua nälissään kylmän porstuan lattialla yönsä, jos jokin ei mennyt isännän mielen mukaan.  Työpäivä jatkui koulun jälkeen, ja työt piti tehdä nopeasti. Astiat pestiin käsin ja hella lämmitettiin haloilla. Vedet kannettiin kaivolta.

Jotkut lapset haukkuivat häntä huutikseksi. Kukahan sen nimityksen oli alun perin keksinyt? Lempi ei enää muistanut eikä halunnutkaan muistaa. Sen sijaan hän muisti hyvin, kuinka huutis, huutis, huutis oli jäänyt ensimmäisen kerran hänen mieleensä soimaan.

Lempin ei auttanut muu kuin purra hampaansa yhteen lasten haukun kuullessaan, sillä hän piti koulun käymisestä ja varsinkin opettajasta. Sitten tapahtui ikäviä asioita ja Lempi pakeni Lassilan isännän talosta yhdessä talon toisen huutolaislapsen kanssa.

Tätä tarinaa oli hyvin surullista lukea. Ensin Lempin äiti kuoli ja sitten hän joutui orpona huutolaislapseksi tekemään pitkää työpäivää. Tämä tarina kosketti minua sielun syövereitä myöten, sillä vuosikymmeniä sitten monen lapsen osa oli joutua huutolaislapseksi, ilmaistyövoimaksi.  Myyty tyttö on haavoitettujen lasten tarina.

Satu Mattila-Laine, Myyty tyttö

Warelia 2019

s. 147

varhaisnuortenkirja

Annamari Marttinen: Tässä meillä on kaikki nyt

Olin päästänyt irti rakkaudesta ja päättänyt etten etsisi sitä. En uskonut rakkauteen huoltoaseman tankkauspisteellä tai ruokakaupan kassalla, sen enempää kuin että rakastuisin kadulla vastaantulijaan. Ja että he rakastuisivat minuun. En seisonut baaritiskeillä enkä tanssinut yökerhojen lattioilla.

Olin sen sijaan rakastunut yksinoloon niin että se suorastaan kauhistutti minua.

Annamari Marttisen uusimman romaanin Tässä meillä on kaikki nyt kannessa on pari kahvikuppia. Kahvin päällä on sydän. Kyllä. Kirja on rakkausromaani. Erittäin vahva tunteikas romaani rakastumisen halusta, rakkauden polttavasta voimasta ja sen mahdollisuudesta tai mahdottomuudesta. Jälleen kerran kirjailija on osunut tunteiden syövereihin ja kirjoittanut niistä kirjan, jota jännitin viimeisille sivuille asti.

Amanda on eronnut ja muuttanut omaan asuntoon asumaan. Hänellä on naimisissa oleva fuckbuddy, joten ainakin seksuaaliset tarpeet tulee hoidetuiksi. Amanda on päättänyt elää sinkkunaisena, mutta kohtalo puuttuu asiaan. Aloitettuaan ruotsinkielen tunnin, hänen viereensä istuu mies, joka saa hänen sydämensä läpättämään ja lähtemään lentoon. Olo on kuin teinitytöllä. Suusta ei tule mitään järkevää. Valentin on kotoisin Pietarista.

Hänellä oli kasvoillaan ilme, joka oli sekoitus epävarmuutta ja varmuutta ja oli kuin jokin valo olisi alkanut hehkua hänen ihonsa läpi. Hänen silmänsä melkein kipinöivät ja hän katsoi nyt niin intensiivisesti silmiini, että vaihdoin hämmentyneenä asentoa, suoristin selkäni, ja laskin lattialle jalkani, joka oli ollut sohvalla toisen reiteni alla.

Mitä nyt tapahtuu? Ajattelin.

Rakkaus ja seurustelu pidetään tiiviisti salassa muilta. Kumpikaan ei halua puhua seurustelusta kenellekään muulle, paitsi lopulta parhaille kavereille, jotka olivat jo tietysti tietoisia asiasta. Rakastumista ei voi salata, se näkyy ulkonäöstä ja onnellisesta katseesta. Kun kaveri viettää pitkään hiljaiseloa, jotain on tapahtumassa ehkä seurustelurintamalla. Toiset kertovat heti kaiken julkisesti, toiset kätkevät onnenhetket. Amandalla oli omat syynsä kätkeä onnensa. Hän tiesi, että hänen läheisensä eivät hyväksyisi hänen rakkauttaan.

Annamari Marttinen kirjoittaa upeasti rakkaudesta. Tässä meillä on kaikki nyt sukeltaa syvälle tunteisiin, joita rakkaus sytyttää. Tällä kertaa rakkaus on samalla kertaa mahdollista ja mahdotonta. Rakkaudelle annetaan mahdollisuus, mutta mielessä hiertää sen mahdottomuus. Valentin on komea, hyväkäytöksinen ja miellyttävä mies. Mies Amandan makuun. Mutta on jotakin, mistä Amanda ei pidä, ja jota vastaan hän kamppailee koko kirjan ajan. Onko rakkaus suurin kaikista? Antaako Amanda periksi rakkaudelle?

Kirjan aihepiiri askarrutti minua jo etukäteen, mutta luotin täysin Annamari Marttisen kirjailijalahjoihin. Tässä meillä on kaikki nyt on kirjoitettu upeasti sydänverellä. Ja minä pakahduin tunteista.

Liikahdin häntä kohti ja nauroimme kumpikin hermostuneesti, sitten suutelimme.

Nyt se tapahtuu, ajattelin, kun se jatkui.

Ja niin se tapahtui.

Hän jäi yöksi, ja vei minulta rakkauteni, yksin nukkumisen, yksittäisenä lusikkana olon, hän tuli toiseksi lusikaksi kiinni minuun. Hän vei minulta rakkauteni, yksin heräämisen.

Annamari Marttinen, Tässä meillä on kaikki nyt

Tammi 2019

s. 313

Annamari Marttinen: Korsetti 

Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla
Annamari Marttinen: Vapaa

Annamari Marttinen: Törmäys

Annamari Marttinen: Kuu huoneessa 

Annamari Marttinen: Tässä meillä on kaikki nyt