Kim Thúy: Vi

Olin sisarussarjan nuorin, kolmen isoveljeni ainoa sisko, jota kaikki suojelivat kuin lasivitriiniin pantua arvokasta hajuvesipulloa. Nuoren ikäni vuoksi minua varjeltiin perhehuolilta, mutta tiesin silti, että kaksi vanhinta veljeäni joutuisivat taistelukentille sinä päivänä kun he täyttäisivät kahdeksantoista vuotta. Ihan sama lähetettiinkö veljet Kambodžaan taistelemaan Pol Potia vastaan vai Kiinan rajalle, molemmat vaihtoehdot tiesivät samaa kohtaloa, samaa kuolemaa.

Ihastuin suunnattomasti vietnamilaissyntyisen Kim Thúyn koskettavan esikoisteokseen Ru, joka aloitti kirjailijan omaelämäkerrallisten kirjojen sarjan. Vi jatkaa tuota sarjaa. Vi ei koskettanut minua yhtä syvällisesti, vaikka siinä ruodittiin samoja aiheita. Kun luin Run sivuja, minusta tuntui kuin sydämeni olisi revitty irti. Kirjailijalla on taito koskettaa tunteilla. Tuon tunteen löysin Vin loppuosasta. Esikoiskirja oli hyvin runollinen ja tuo runollisuus näkyi selvemmin myös Vin loppuosassa.

Etunimeni Băo Vi kuvaa vanhempieni aikomusta ”suojella kaikkein pienintä”. Sanatarkka käännös nimestäni kuuluu ”arvokas pikkuruinen”. Niin kuin yleensä Vietnamissa käy, minustakaan ei tullut nimeni kaltainen.

Vi kuvaa syvemmin Vietnamia, josta kirjailijan perhe lähti venepakolaiseksi, kun hän oli kymmenvuotias. Perhe hajosi, sillä isä jäi Vietnamiin. Ehkä seuraavassa kirjassa kirjailija kertoo enemmän isästään, jota hän kuvasi runsaasti Vin alussa kuvaillessaan vietnamilaista kulttuuria ja sukua. Mies on Vietnamissa perheen pää, mutta se ei estänyt perheen äitiä lähtemästä pakolaiseksi lastensa kanssa. Olot Vietnamissa olivat epävarmat jatkuvan sotatilan vuoksi. Vietnamin sotaa käytiin vuosina 1955-1975 kahtiajakautuneen Vietnamin ja niiden liittolaisten kesken. Vuonna 1978 Vietnam valtasi Kambodžan. Valtaus tiesi kiinalaissukuisille vietnamilaisille uudelleenkoulutusta ja muita vaikeuksia. Vuosi oli sama, jolloin kirjailijan hajonnut perhe pakeni Vietnamista.

Samaan tapaan kuin kanat, joita Mekongjoella veneissä asuvat ihmiset kasvattivat paksujen bambujen ontoissa sisuksissa, minäkin pysyttelin mieluiten liikkumatta asunnossamme, joka sekin oli jo liian tilava verrattuna pakolaisleirillä meille osoitettuun nurkkaukseen. Vartaloni oli sopeutunut veljieni ja äitini vartalon muotoihin. Nukuin muhkuraisella maalattialla kiinni heidän käsivarsissaan ja kyljissään.

Kirjailija palasi Vietnamiin sen jälkeen, kun valmistui juristiksi. Juristin ammatti ei suinkaan ollut se, mitä perheen vanhin poika ja äiti olisivat halunneet hänen opiskelevan. Muuttaminen Vietnamiin ei myöskään ollut heistä suotavaa. Kirjailijan olisi pitänyt mennä naimisiin kunnon vietnamilaisen miehen kanssa, ja elää sovinnollista elämää. Rivien välistä on jo heti alusta lähtien noussut kapinallinen tyttö, joka etsi itseään ja kykyjään. Vin sivuilla löytyy jo viitteitä kiinnostuksesta sanojen merkityksiin. Luen mielelläni seuraavatkin Kim Thúyn kirjat, sillä kirjoissa kuvataan runsaasti Vietnamia ja sen kulttuuria ja ruokia, jotka ovat itselleni hyvin outoja, mutta kiinnostavia, sillä eräs venepakolaisen poika ja hänen lapsensa kuuluvat sukuumme.

Kim Thúy kuvaa kirjansa Vi sivuilla elämäänsä ja siihen liittyviä kipeitä traumoja. Koskettava tarina.

Kim Thúy, Vi

Suom. Marja Luoma

Gummerus 2019

s. 133

Ranskankielinen alkuteos Vi 2016

Kim Thúy: Ru   

Karina Sainz Borgo: Caracasissa on vielä yö

Pikemmin kuin hautauskappeleita tässä kaupungissa oli uuneja. Ihmisiä työnnettiin niihin sisään ja vedettiin ulos kuin leipiä, joita kauppojen hyllyillä ei ollut ja nuo kuivina satavat leivät muistuttivat meitä nälästä.

Venetzuelalaisen kirjailijan Karina Sainz Borgon fiktiivinen teos Caracasissa on vielä yö kertoo Venezuelasta ja sen järkyttävistä tapahtumista. Kirjassa muistellaan myös aikoja, kun kaikki oli vielä hyvin, mutta myös yhteiskunnan muutoksista ja niihin johtaneista tapahtumista. Venezuela elää kaaoksen kourissa. Syy pitkälle nykyisiin tapahtumiin on presidentti Hugo Chavezin politiikka ja hänen kuoltuaan valitun presidentin Nicolás Maduron politiikka. Maduro jatkaa Chavezin aloittamaa itsevaltaista maan johtamista armeijan johdon avulla.

Kuulin laukauksia. Aivan kuten olin kuullut edellisenä päivänä, ja sitä edellisenä ja sitä edellistä edellisenä.

Kirjan alussa päähenkilö Adelaida hautaa oman äitinsä, johon kuluu hänen viimeiset rahansa. Äidin sairastelu oli tullut kalliiksi, sillä kaikki lääkkeet piti hankkia mustasta pörssistä.

Adelaida toimi kääntäjänä, josta hän sai palkaksi euroja, mikä oli edellytys olla elossa, sillä Venezuelassa ei ollut enää toimivaa rahayksikköä. Ruokaa sai vain mustasta pörssistä euroilla tai tavaralla. Adelaida asui omassa kerrostaloasunnossa, mutta eräänä päivänä Adelaida ei päässyt enää asuntoonsa, sillä valtion rosvojoukot olivat vallanneet sen.

Tunnistamattomia ruumiita alettiin vähitellen kääriä pelkkiin muovisäkkeihin; ne kumottiin yhteishautoihin, joihin sadat murhien uhrit päätyivät.

Adelaida oli vuosien saatossa nähnyt valtavasti väkivaltaa, mellakoita ja mielenosoituksia. Ihmisiä otettiin vangeiksi, heitä kidutettiin, aivopestiin ja tapettiin. Jotkut pääsivät pakoon rajojen yli. Kaksoiskansalaiset pääsivät turvaan turvallisempiin maihin. Adelaida oli kuin tuuliajolla ilman perhettä, ilman rakastettua, ilman kotia ja henkilöllisyyspapereita. Sitten sattuma toi eteen mahdollisuuden, joka kasvoi uhkarohkeasti hänen ajatuksissaan huiputtaa Venezuelan viranomaisia.

Karina Sainz Borgo on kirjoittanut äärimmäistä hätää kärsivistä ihmisistä väkivaltaisessa diktatuurissa, jossa rikollisuus kukoistaa ja maa on äärimmilleen korruptoitunut. Caracasissa on vielä yö teos on kuvaus latinalaisamerikkalaisen valtion mädäntyneisyydestä. Kirja on kuin pahin dystopiateos, mutta se on Venezuelan nykyaikaa. Uskalias ja jopa uhkarohkea tarina Adelaidan elämästä.

Pää retkotti katukiveyksen reunan yli. Köyhä, laiha, miltei keskenkasvuinen vielä. Paikaltaan luiskahtanut kypärä paljasti kiväärin ammuksen rikki repäisemän pään. Siinä hän oli: kuin auennut hedelmä. Unelmieni prinssi silmät verestäen.

Karina Sainz Borgo, Caracasissa on vielä yö

Suom. Taina Helkamo

Aula & Co 2019

s. 206

La hija de la española 2019

Carmen Maria Machado: Kahdeksan puraisua

Käytän hääpukuun enemmän rahaa kuin oli tarkoitus, mutta se on kaunis, ja on parempi tuhlata kuin olla kuollut.

Yhdysvaltalaisen novellikirjailija, esseisti, ja kriitikko Carmen Maria Machadon esikoiskirja Kahdeksan puraisua sopii hyvin tähän synkkään syksyyn, jota kurittaa pimeys, vesi ja kylmyys vuoronperään. Kirjan nimi Kahdeksan puraisua sopii mainiosti tähän taikuuksien, yliluonnollisuuksien ja magian aikaan, synkkyyteen ja omituisuuteen, sillä kirjassa on outoa maagista realismia, mikä pysäytti miettimään, että mitä tulikaan luettua.

Tarinoissa morsiamille ei koskaan käy hyvin. Tarinat haistavat onnellisuuden ja niistävät se sammuksiin kuin kynttilän.

Kahdeksan puraisua sisältää kahdeksan novellia. Kaksi ensimmäistä lainausta on novellista Aviomiehen tikki. Kirja sisältää myös Inventaarion, Äidit, Erityisen törkeää, Oikeat naiset ovat lihaa ja verta, Kahdeksan puraisua, Residenssivieras ja Hankala juhlissa nimiset novellit. Novellit koostuvat päätarinasta, jonka sisälle uppoaa useita lyhyitä tarinoita. Kirja kuvaa parisuhteita, seurustelusuhteita, lapsen kasvatusta, näkökulmia televisiosarjasta, vaatekaupan myyjiä, liikalihavuutta, taiteilijaresidenssiä. Teemoja on paljon, mutta ne keskittyvät ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Ihmiset ovat syvästi läsnä, tuntevia ja ajattelevia. Ihmisiä pahimmillaan ja parhaimmillaan.

Siinä hän on, kuistilla, pelkkää oljenkeltaista tukkaa ja kuhmuraisia niveliä, huuli rohtuneena halki kuin maa, johon ei ole koskaan satanut. Sylissä vauva: sukupuoleton, punainen, äänetön.

Jos novelleista pitäisi valita jokin mistä pitää, niin valitsisin Aviomiehen tikin. Novelli on outo ja sen loppu on makaaberi, mutta jostakin syystä novelli viehätti minua, ehkä parin kiihkeys ja intohimo sytyttivät minut. Ehkä novellin pari oli sellainen johon pystyin samaistumaan. Kirja kuvailee naisen elämää. Novelleihin liittyy jokin ulkopuolisuus, omituisuus, outous, mutta samalla myös todellisuus, josta ei haluta puhua, ainoastaan kestää se ja sen arki. Carmen Maria Machadon novellien henkilöiden elämät ovat salaisuuksia täynnä.

Carmen Maria Machado, Kahdeksan puraisua

Suom. Kaijamari Sivill

S & S 2019

s. 268

Novellikirja

Isänpäiväkirjoja 2019

Isänpäivä on marraskuussa, ja siksi ajattelin esitellä tämän vuoden kirjauutuuksia. Lahjapakettiin voi kääriä tosielämän tarinoita, historiaa, urheilua, kaunoa, runoja, novelleja, kirjoja löytyy siis laidasta laitaan. Muistuttaisin myös, että kirjalahjan mukaan voi laittaa lappusen, jossa luvataan myös sitä rauhallista lukuaikaa, muuten lukemisesta ei tule mitään.

Huom! Kirja-arvostelun pääset lukemaan klikkaamalla kirjan nimeä.

Bythell Shaun: Elämäni kirjakauppiaana 

Shaun Bythell on kirjoittanut päiväkirjamaisen kirjan omasta elämästään kirjakauppiaana Skotlannissa, hyvin pienessä kyläpahasessa. Elämäni kirjakauppiaana kertoo vuodesta 2014. Jokaiselle päivälle on merkitty kuinka monta online-verkkotilausta on tullut ja kuinka monta kirjaa kirjakaupasta on löytynyt kyseisiin tilauksiin. Bythellillä on mielenkiintoisia apulaisia kirjakaupassaan. Varsinkin Nicky on hauska tyyppi. Nickyllä on oma käsitys siitä, miten apulaisen hommia tehdään. Niitä ei suinkaan tehdä pomon pillin mukaan, vaan käyttämällä omaa luovaa mielikuvitustaan, jota Nicky käyttää muutenkin elämässään. Hänellä on tapana tuoda pomolleen joka perjantai lähikauppiaan roskikseen heittämiä herkkuja.

Börjlind Cilla ja Rolf: Polttopiste

Ruotsalainen kirjailijapari Cilla ja Rolf Börjlind jatkavat viidennellä dekkarillaan, Polttopiste, suosittua dekkarisarjaa Tom Stiltonista ja Olivia Rönningistä. Tom Stilton muutti  Thaimaahan edellisen kirjan jälkeen. Hänen ajatuksia synkisti edellisen kirjan tapahtumat. Tom tarvitsi tekemistä, jottei masentuisi. Hän sai onneksi toimeksiannon, sillä hänen piti löytää eräs henkilö. Etsintäpuuhissa Tom löysi itsensä kiperässä tilanteessa thaimaalaisen mafian piilopaikassa, joka ei kaivannut päivänvaloa, mutta Tom ei malttanut olla sekoittamatta rikollisten puuhia.

Isomäki Risto: Viiden meren kansa

Risto Isomäen historiallinen teos Viiden meren kansa sisältää kahdeksan kertomusta historiasta. Kirja on eräänlainen aikamatka, jossa liikutaan kaukana historiassa 11 000 vuoden aikahaarukassa. Kirjassa tutustutaan ensimmäisiin ihmisiin, jotka tulivat Suomeen jääkauden aikana, eletään luonnonmullistusten keskellä, tutustutaan menneiden aikojen uskontoihin ja kristinuskon levittämiseen suomalaisten keskuuteen. Ajat ovat olleet karuja, mutta ihminen on selviytynyt, kun on elänyt ja kunnioittanut luontoa.

McNamara Michelle: Katoan yön pimeyteen

Yhdysvaltalaisen toimittajan Michelle McNamaran tositarina Katoan yön pimeyteen kertoo, miten hän kiinnostui eräästä rikollisesta, joka tehtaili rikoksia vuosikausia 70-80-lukujen Kaliforniassa, eikä jäänyt tuolloin kiinni. McNamaran aloittaessa tutkimaan kyseistä rikollista, jonka henkilöllisyys ei ollut tiedossa, hän nimesi rikollisen Golden State Killeriksi. Kyseinen henkilö saatiin lopulta kiinni dnan avulla. Michelle McNamaran Katoan yön pimeyteen tositarina avaa silmät sarjarikollisuudelle ja pahuudelle, ja samalla se antaa näkökulman suurelle määrälle poliiseja, tutkijoita, rikostoimittajia ja ulkopuolisia henkilöitä kohtaan, jotka yrittävät selvittää rikokset ja niiden tekijät.

Morris Heather: Auschwitzin tatuoija

Uusiseelantilainen kirjailija Heather Morris kirjoitti holokaustista selvinneen Lale Sokolovin tarinan aluksi elokuvakäsikirjoitukseksi, mutta kirjoitus laajeni lopulta myös romaaniksi nimeltään Auschwitzin tatuoija. Yksi syy miksi hän juuri selvisi yli kaksi vuotta pahamaineisella keskitysleirillä, oli työ tatuoijana. Auschwitziin ja Birkenauhun saapui jatkuvasti kymmeniä tuhansia vankeja, joiden käsivarteen tatuoitiin numerosarja. Joku selviää raakuuksista. Auschwitzin tatuoija oli yksi selviytyjistä. Ei unohdeta holokaustia.

 

Statovci Pajtim: Bolla 

Pajtim Statovcin kolmas teos on nimeltään Bolla, joka voi tarkoittaa esim. ulkopuolista tai käärmeenkaltaista olentoa. Molemmat merkitykset nousevat tästä rosoisesta, mutta hienovaraisesta kahden miehen rakkaustarinasta hyvin esille. On vuosi 1995 ja opiskelijanuorukaiset tapaavat toisensa ensikertaa Pristiinassa, Kosovossa. Pristiinan asukkaista suurin osa oli albaaneja ja vähemmistö serbejä. Toinen heistä oli serbi ja toinen albaani. Toinen oli naimisissa ja toinen ei. Intohimo humahtaa, ja he ovat melkein erottamattomat.

Waris Helena: Nuorgamin vettä 

Helena Wariksen Nuorgamin vettä on hullunhauska komedia, jonka päähenkilöllä Mikke Korhosella on tehtävä, josta hän löi kaverinsa Jeren kanssa sadan euron vedon. Veto liittyi ihka oikeaan Suomen pohjoisimman kunnan Nuorgamin veteen, ämpäriin ja kilpailuhenkisiin ihmisiin Nuorgamista Helsingin Havis Amandalle. Havis Amanda oli siis pääte-etappi, jonne Mikke halusi muutaman kuukauden matkan aikana päästä, mutta matka oli välillä rasittava ja sillä riitti uskomattomia tapahtumia, joille oli pakko nauraa hykertää ääneen tai ainakin hymyillä. Sopii hyvin nuoremmille lukijoille.

Toivottavasti näistä kirjoista löydät lahjavinkin miehelle, isälle, isoisälle, papalle, ukille tai vaarille... tai sitten itsellesi. 💝

 

Édouard Louis: Ei enää Eddy

Vanhempani olivat ymmällään kaltaiseni merkillisen otuksen kanssa ja yrittivät kuumeisesti ohjata minua oikealle tielle. He hermostuivat ja sanoivat Sillä viiraa päässä, sillä ei taida olla kaikki kotona. Useimmiten he sanoivat minua ämmäksi, ja ämmä oli heille kaikkein verisin loukkaus – sen kuuli äänensävystä – loukkaus, joka ilmaisi kaikkein syvintä inhoa, paljon enemmän kuin mäntti tai idiootti.

Ranskalaisen Édouard Louisin kuvaus vanhemmistaan on kurjaa luettavaa hänen omaelämäkerrallisessa teoksessa Ei enää Eddy. Alkoholisoituneet vanhemmat eivät ole yhdenkään lapsen turvana ja tukena maailman pahuutta vastaan. Vanhempien olisi pitänyt nähdä miten surkean lapsuuden Édouard Louis joutui viettämään. He näkivät, että Eddy oli erilainen lapsi ja sen vuoksi häntä kiusattiin. Raskainta oli varmasti perheen sisäinen henkinen kiusaaminen. Eddy häpesi perhettään.

Käytävään ilmestyivät ne kaksi poikaa, pitkä punapää ja huonoryhtinen pätkä. Pitkä punapää räkäisi Siinä sulle päin pläsii.

Aloittaessaan yläkoulun Eddy sai kaksi kiusaajaa, jotka kiusasivat ja hakkasivat häntä päivästä toiseen välitunneilla. Eddy ei kertonut kenellekään. Äiti näki mustelmat, mutta ei kysynyt mitään. Varmasti muutkin aikuiset näkivät hänen mustelmansa, mutta eivät tehneet mitään. Varmasti opettajakin näki. Toivon sydämestäni, että koko sakki lukee tämän kirjan ja häpeää ensinnäkin kiusaamista ja toiseksi sitä, etteivät tehneet mitään sen lopettamiseksi. Kiusaamisen lopettaminen on aikuisen tehtävä. Eddy häpesi sitä, että häntä kiusataan.

Ei enää Eddy nosti omia muistoja ja tunteita pinnalle, muistoja, joita häpesin, muistoja, jotka halusin unohtaa, mutta ne eivät unohdu. Eddyn vanhempien juominen nosti omien vanhempien juomisen muistot pinnalle. Häpesin heitä ja minulla oli halu muuttaa pois kotoa niin nopeasti kuin vain pääsen. Olin 16-vuotias, kun muutin pois kotoa. Eddy oli saman ikäinen kuin minä, kun hän lähti opiskelemaan toiselle paikkakunnalle lukioon. Eddyä ajoivat pois perheen köyhyys, oma seksuaalinen suuntautuminen ja halu irtautua omasta ja muiden luomasta roolista yhteisössä. Eddy häpesi itseään.

Eddyn perhe oli niin köyhä, että ensimmäinen kustantamo ei uskonut sellaisen köyhyyden kuvausta yhdeksänkymmentäluvun ja 2000-luvun Ranskasta, eikä Édouard Louis saanut sieltä kustannussopimusta. Eddylle oli tavallista seisoa leipäjonossa, ruoan kerjääminen naapureilta, nälkä, kaatopaikkatavarat, palelu talvella ilman takkia, peseytyminen samalla vedellä koko seitsenhenkisen perheen kanssa, hoitamaton astma ja hampaat jne. Perheen isän jäädessä selkäsairauden jälkeen tehdastyöstä kotiin, seitsenhenkinen perhe eli äidin siivooja/vanhustenhoitajatuloilla tuhannella eurolla kuussa, joista iso osa kirjan mukaan meni vanhempien juomiseen ja tupakoimiseen. Juominen vaikutti olevan koko yhteisön ongelma köyhyyden ohella. Kouluttautuminen oli myös vähäistä. Ja jo hyvin nuoret tekivät lapsia. Eddy häpesi köyhyyttä.

Édouard Louis, ts. Ei enää Eddy teoksen päähenkilö, murtautui pois omasta rajoittuneesta yhteisöstä, muutti nimensä, opiskelee yliopistossa sosiologiaa, kirjoittaa kirjoja ja herättää ihmisiä huomaamaan mitä köyhyys, eriarvoisuus ja suvaitsemattomuus voi olla.

Aika usein saa kuulla, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Suomi on myös valittu maailman onnellisimmaksi maaksi. Miksi sitten köyhyys, eriarvoisuus ja suvaitsemattomuus kasvaa koko ajan? Miksi koulutuksesta ja sosiaalimenoista on leikattu vuosikausia? Miksi korruptio kukoistaa yhä enemmän ja enemmän, vaikka siitä puhutaan julkisesti? 

Suomalainen köyhyys on tabu, kuten ranskalainen köyhyyskin on. Köyhyydestä puhutaan, mutta sitä ei oteta tosissaan. Suomen kurjin köyhälistö on opiskelijat, jos he eivät onnistu saamaan työtä opiskeluaikana. Kun opiskelin yliopistossa 2000-luvulla, olisin saanut ruhtinaalliset 270 euroa opintorahaa kuussa. Oli siis pakko käydä töissä koko opintojen ajan, sillä velkataakka ei houkuttanut. Opinnot valmistuivat kymmenen vuotta sitten, eikä opintoraha ole tietääkseni noussut juuri ollenkaan. Joka kaupungista löytyy leipäjonot, jossa jonottaa nälkäiset, asunnottomat, velkaantuneet, eläkeläiset, alkoholistit, opiskelijat, vähävaraiset, vammaiset, pitkäaikaistyöttömät, sairaat jne. Köyhyys elää meidän keskellämme.

Édouard Louis, Ei enää Eddy

Suom. Lotta Toivanen

Tammen Keltainen Kirjasto 2019

s. 184

En finir avec Eddy Bellegueule 2014

Omaelämäkerta

Halloween lukuhaaste

Halloween-lukuhaaste on Yöpöydänkirjat-kirjablogin Niinan vetämä haaste. Niina on vetänyt haastetta jo neljänä vuotena peräkkäin. Tähän vuodenaikaan ainakin minulle sopii hyvin piristää lukumakua hieman yliluonnollisilla mausteilla. Yhdeksi haasteen elementiksi Niina nosti jännityksen, ja sitähän löytyy varsinkin dekkareista.

Huom! Sukella lukemaan kirja-arvioni klikkaamalla kirjan nimeä. Varoitus etukäteen: tiedossa on pimeyttä, synkkyyttä, henkiolentoja, vampyyrejä, noitia, pahuutta...

Atwood Margaret: Testamentit

En halua pukeutua johonkin kokovartalon peittävään kaapuun, lukea raamattua koko päivän ja totella jokaista miestä. Vaihtoehtona orjattaren osa, siis sijaissynnyttäjän. Hirvittävä tarina.

Griffiths Elly: Kadonneet ja kuolleet

Kirjan päähenkilö arkeologi Ruth Galloway löysi luurankonaisen, jonka toisen käden paikalla oli puinen koukkukäsi. Luurangon kaulalla roikkui medaljonki, joka kuvasi Luciferiä.

Kaunisto Milja: Tulenpunainen kabaree

Tulenpunaisessa kabareessa naisvankilan vangit katoavat ihmeellisesti, sirkuksesta löytyy eriskummallisia olentoja ja koko Pariisi loistaa tulenpunaisena.

Leino Katariina: Noitasiskot

Noitasiskoista löytyy yliluonnollisia kykyjä ja yliluonnollisia esineitä.

Luhtanen Sari: Isadella - Sydän kylmänä

Isadellalla on kolme äitiä ja he ovat vampyyrejä.Iik!

McNamara Michelle: Katoan yön pimeyteen

Henkilö, joka kirjassa katoaa yön pimeyteen, pitää kasvoillaan naamiota. Tositarina!

Morris Heather: Auschwitzin tatuoija

Sydän kurkussa luin kirjan kauhuja tosielämästä.

Nuotio Eppu ja Marjo Nygård: Maailman viimeiset noidat

Halloweeniin kuuluu ehdottomasti noidat, ja niitä löytyy tästä kirjasta.

Ohtonen Kimmo: Ikimaa - Kuiskaajien kilta

Tämän kirjan varhaisnuorilla oli mahtava kyky, he pystyivät keskustelemaan eläinten kanssa. Kirjasta löytyy myös peikkoja ja tietäjiä, henkiolentoja, jotka halusivat vallata kaiken. No he eivät olleet ainoita vallanhaluisia.

Sarenbrant Sofie: Avoimet ovet 

Tämän dekkarin rikollinen hiippailee taloissa, kun ihmiset nukkuvat, eivätkä tiedä mitään, paitsi yksi pieni tyttö.

Wetzel Maike: Tyttö joka löytyi

Ensin tyttö katosi ja sitten se oli ihan omituinen ja erilainen.

Kiitos Niina hyytävän hauskasta lukuhaasteesta!

Halloween-lukuhaaste 2016 

Sofie Sarenbrandt: Avoimet ovet

Tarkastelen häntä etäältä hetkisen ennen kuin poistun yläkerrasta. Portaat narahtavat, kun olen päässyt puoliväliin. Jähmetyn kesken askelen varmistuakseni, että kukaan ei herännyt.

Ruotsalainen Sofie Sarenbrant aloittaa jännittävän uuden dekkarisarjan Avoimet ovet dekkarilla. Kirjan päähenkilönä toimii brommalainen rikospoliisi Emma Sköld. Emma on älykäs nuori nainen, jonka ainoat ongelmat aikuiselämässä ovat epäonniset miessuhteet. Avoimissa ovissa tutustutaan heistä kahteen, ja jos voisin neuvoa Emmaa, niin sanoisin, että lopettaa molempien väliset suhteet välittömästi. Minähän en pääse neuvomaan kirjan henkilöitä, joten minun oli pakko kärsiä Emman kanssa seuraukset. Voi Emma, Emma mihin soppaan olet lusikkasi sekoittanut.

Emman sisko Josefin kipuili myös oman perheensä parissa. Koska kirjan tapahtumat pyörivät pienen piirin keskellä, myös Josefin joutui keskelle rikosaaltoa. Josefinin naapuri nimittäin löytyi surmattuna, ja koska Josefin oli naapurin rouvan kanssa parhaimmat ystävykset, Josefin oli tapahtumien käänteissä perheen tukena ja turvana, vaikka omakin perhe olisi tarvinnut äidin läsnäoloa ja keskittymistä. Naapurissa oli siis paljon jännittävämpää.

Dekkarin nimi on sujuvasti Avoimet ovet, ja kirjassa liikutaan kiinteistökauppojen maailmassa. Osa kirjan henkilöistä toimii siis asuntojen välittäjinä ja myyjinä. Josefinin naapureiden talo oli myynnissä ja sitä kautta dekkarille oli saatu mielenkiintoisia kuvioita. Lisäksi perheongelmat nousivat kirjan yhdeksi teemaksi. Yksi sivuteemoista oli perheväkivalta, joka ansaitsee tulla esille, varsinkin jos sitä piilotellaan ja hävetään. Olen sitä mieltä, että yksikin lyönti on liikaa parisuhteessa.

Avoimien ovien parhainta antia ovat ihmissuhdekuvaukset, ja arkikuvaukset. Sarenbrant on kuvannut kirjassa pienen piirin ihmisiä ja heistä joku on murhaaja. Kirjassa pidätettiin eräs henkilö ja tapahtumien kiihtyessä myös toinen henkilö pidätettiin, mutta tilanne taitaa jatkua seuraavassa kirjassa, joka on nimeltään Osasto 73. Avoimissa ovissa luultavasti vierailtiin kyseisellä osastolla, mutta käyn siellä vieraisilla seuraavassa dekkarissa ihan uteliaisuuttani uudestaan. Kolmas dekkarikin julkaistaan suomeksi tänä vuonna ja se on saanut nimekseen Kerjäläinen.

Kuuma dekkariuutuussarja kihisee jännityselementtejä, varsinkin alussa ja lopussa. Huikea juoni johdattelee lukijat seuraavan kirjan pariin kirjailijan varman koukuttavalla otteella.

Täytyy vain palata huomenna.

Sofie Sarenbrant, Avoimet ovet

Suom. Veijo Kiuru

Wsoy 2019

s. 434

Visning pågår 2014

Dekkari