tiistai 4. toukokuuta 2021

Lukuiloa äideille 2021!

 


Äitienpäivä on juhlapäivä äideille. Olemme kukin omalla tavalla oppineet hyväksymään poikkeusajan tuomat vaatimukset omalle vapaa-ajallemme. Yksi asia on ilahduttanut minua suunnattomasti, ja se on lisääntynyt kiinnostus lukemista ja kirjoja kohtaan. Vuosi sitten kirjastot menivät kiinni, mutta onneksi siihen ei ole jouduttu viime vuoden jälkeen ja kirjoja on lainattu varmasti ennätysmäärin. Kirjoja on myös ostettu paljon. Haluan esitellä muutaman kirjan, jonka uskoisin kiinnostavan muitakin äitejä kuin minua. Kirjoja voi lukea useamman kerran ja niitä voi lainata ystäville ja sukulaisille ja työkavereille, joten niistä on iloa moneen kertaan. 


 

 

Koko Hubara: Bechi

 

Koko Hubaran kirjaa olen odottanut jo pitkään. Ihastuin suunnattomasti hänen esseeteokseensa Ruskeat tytöt, joten tiesin, että kirjan teksti ja tarina räväyttävät tajuntaani joitain hyvin naiselämän syvimpiin kerrostumiin pureutuvia juonia. Bechin teemana on äiti-tytär-suhde, ja sitä kaivellaan todella antaumuksella, kun on vastassa kaksi vahvaluonteista naista. Bechi sopii mielestäni äitienpäiväkirjaksi kaiken ikäisille äideille.

 

Lisa Wingate: Ennen kuin olimme sinun

 

Lisa Wingaten koskettava teos pohjautuu tositapahtumiin vuosilta 1920-50. Kirjan paha henkilö Georgia Tann on oikeasti elänyt ja vastannut adoptoinneista ja orpokodeista Memphisissä. Köyhien perheiden lapset ja vauvat vietiin poliisivoimin ja myytiin isolla rahalla rikkaille ja kuuluisille ihmisille. Odotin kovasti tätä tarinaa luettavaksi ja se on todella hyvin rakennettu. Kirja on koskettava ja kiehtova tarina jokilaivan suurperheestä, orpokodista, lapsikaupasta ja nykyajan vanhuksista, joiden taustalta löytyi adoptio. Jokaiselle äidille sopiva kirja.



Elizabeth Strout: Olive, taas

 

Ihastuin viime vuonna Elizabeth Stroutin teokseen Olive Kitteridge ja suosittelin sitä viime vuonna äitienpäiväkirjaksi. Strout on kirjoittanut tarinalle jatkokirjan nimeltään Olive, taas, ja se kertoo vanhenevasta Olivesta, joka vanhenee kirjan sivuilla 70-86-vuotiaaksi. Olive otti omalla, paikoin humoristisella tyylillä, paikoin kiukkuisena vastaan vanhuuden tuomat yllätykset. Tietysti sitä omanlaista romantiikka toi elämään Jack Kennison. Olive käy kirjassa läpi omaa suhdettaan poikaansa ja lapsenlapseensa. Vanhuus voi olla myös yllättävän tapahtumarikasta. Suosittelen kirjaa varsinkin isoäiti-ikäisille lukijoille.

 

Anna-Leena Härkönen: Olis niin kiva ja muita kirjoituksia

 

Anna-Leena Härkönen on ilahduttanut monia lehtien lukijoita suorasukaisilla kirjoituksillaan. Luen aina lehdistä hänen kirjoituksensa, ja huomaan joka kerta piristyväni, sillä niistä löytyy aina energiaa. Kirjailija uskaltaa lyödä omat ja kaveripiirin kommellukset esille, ja ne vetävät usein hymyn huulille. Tästä kirjasta löytyy 30 kirjoitusta, jotka on aiemmin julkaistu lehtien palstoilla. Äideille, jotka pitävät lyhyistä kirjoituksista.


 


Vivian Gornick: Toisissamme kiinni

 

Vivian Gornickin muistelmateos avaa hänen omaa äiti-tytär-suhdettaan auki, joka ei ollut helpoimmasta päästä. Varsinkin nuoruusaika oli kirjailijan mielestä pahinta aikaa heidän suhteessaan. Kirjailija syntyi vuonna 1935 Bronxissa, ja hän oli 50-luvulla nuori, jonka oma äiti halusi opiskelevan pitkälle, siis opettajaksi. Äidin mielestä hänen tyttärensä oli nero. Kirja on mielenkiintoinen muistelmateos, jonka NY Times valitsi vuonna 2019 viimeisten 50 vuoden parhaimmaksi muistelmaksi.

 

Venla Hiidensalo: Suruttomat

 

Tämän vuoden äitienpäiväkirjaksi sopii hyvin Venla Hiidensalon fiktiivinen teos Suruttomat, jonka kansikuvassa on Helmi Vartiainen, joka oli seitsemän vuotta naimisissa taiteilija Tyko Sallisen kanssa. Tuo aika oli Helmille varmasti hirvittävää aikaa. Sallinen teki Helmille julmia tekoja, jotka koskivat heidän yhteisiä lapsiaan. Äideillä ja eronneilla naisilla ei ollut Helmin elinaikana mitään oikeuksia, julma mies teki mitä halusi. Raadollinen perhetarina, mutta samalla taustalta löytyy tosielämän tragedia, josta löytyy lisää kirjallisuutta.

 

Annamari Marttinen: Häiriömerkintä

 

Annamari Marttisen uusimman teoksen päähenkilö oli eronnut, yhden lapsen äiti, joka joutui kahden asunnon loukkuun. Samaan aikaan hän menetti myös työpaikkansa, joten taloudellinen elämä heitti kärrynpyörää. Raha ei riittänyt mihinkään. Kun talousahdinko iski päälle ja taloudellinen turva katosi, päähenkilön elämästä katosi kaikki ilo. Tämä kirja on eräänlainen selviytymistarina. Onneksi. Moni äiti on joutunut taloudelliseen ahdinkoon avioeron jälkeen. Olin itsekin usein rahaton eron jälkeen, mutta selvisimme lasten kanssa tuosta ajasta. Kirja sopii hyvin äitienpäiväkirjaksi, sillä kirja avaa silmät sille, miten nopeasti asiat voivat mennä pieleen, mutta vaikeudet voi kääntää myös omaksi voimavaraksi. Marttisen tekstiä on aina ilo lukea.

 

 


Ashley Audrain: Lapsi rakas

 

Oma lapsi ei ole aina hyväkäytöksinen, eikä äitikään välttämättä ole aina hyväkäytöksinen. Tämä tihenevä jännitystarina kertoo tarinan suvun naisista, joiden suhtautuminen tyttölapsiin oli todella outo. Kaikista naisista ei ole äidiksi, se nousee esille tästä jännäristä. Ja jotkut lapset ovat todella pahoja, kuten olemme saaneet seurata viime aikojen murhaoikeudenkäynneistä. Suosittelen kirjaa jännityskirjallisuudesta pitäville äideille.

 

Jane Harper: Kadonnut mies

 

Jane Harperin dekkarit sijoittuvat Australiaan. Kadonnut mies löytyy kirjan alussa kuolleena, mutta hänen veljensä huomaa seikkoja, mitkä hän haluaa selvittää. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kuumaan vuodenaikaan, mikä Australiassa on joulun aika. Kadonnut mies tiesi, että kuumuuteen piti varautua. Joulua silti vietettiin perheen kesken, kuten aina. Hautajaisetkin oli määrä pitää heti. Mutta kuka oli kuoleman takana? Äiti, vaimo, tyttöystävä, veljet, työntekijät – heitä pohdittiin jokaista. Tässä taas teos kaikille dekkareista pitäville äideille, jotka pitävät verettömistä jännityskirjoista.


 

4 kommenttia:

  1. Todella hyviä vinkkejä! Näissä on monta sellaista, jotka haluan vielä lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anki :)
      Tällä kertaa esittelin ihmissuhdekirjoja, joissa perheillä oli suuri merkitys tavalla tai toisella. Kiva, jos löysit lukuvinkkejä :)

      Poista
  2. Kauniisti sommiteltu ja koostettu postaus. ♥
    Kirjat ovat niitä parhaita lahjoja 📚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita :)

      Kirjat ovat minustakin ihania lahjoja ja kukkaset myös :)

      Poista