tiistai 14. joulukuuta 2021

Joululahjakirjoja 2021

 


On aika jälleen miettiä kirjalahjojen valintaa. Aika paljon kirjojen hankkimiseen vaikuttavat kirjapalkintoehdokkuudet näin joulun aikaan. Finlandia-palkintojen saajiksi oli valittu jo aiemminkin palkinnon saaneita henkilöitä. Onneksi löytyy hyvä valikoima Runeberg-ehdokkaita.

Ensimmäinen suosittelemani kirja on Niillas Holmbergin Halla Helle, joka on myös suosikkini Runeberg-palkinnon saajaksi. Tämä kirja oli omalla tämän vuoden parhaimmat kirjat  listallani.

 


 

Niillas Holmbergin esikoisromaani Halla Helle on uskomattoman monivivahteinen ja taidokas romaani suoraan Saamenmaalta. Tarina kuvailee nykyajan saamelaisten elämää ja kulttuuria sekä vertaa elämää historiaan, minkälaista elämä oli ennen.

Myös Emma Puikkosen Musta peili on Runeberg-ehdokkaana. Ajankohtainen ja yhteiskunnallinen tarina, joka oli taitavasti sommiteltu 1800-luvulta muutaman vuoden päähän nykyajasta.

 


Yksi vuoden parhaimmista lukemistani kirjoista on Anneli Kannon Rottien pyhimys

 


 

Rottien pyhimys kiehtoi minua 1500-luvun Hattulan kirkon seinämaalareiden tarinalla. Jo kirjan nimi kiinnosti kovasti ja kirjan sivuilta kävi ilmi, kuka oli kyseinen rottien pyhimys. Tarina kietoutui tiiviisti kirkon kuvien ympärille.

Yhtä mahtavan historiallisen lukukokemuksen sain Jari Tervon teoksesta Pääskyt talvehtivat järven pohjassa.

 


 

Jari Tervon Pääskyt talvehtivat järvenpohjassa oli monikerroksinen juoneltaan ja kiinnostavasti kerrottu tarina Mikael Agricolasta. Tarina kuvasi herkullisesti 1500-luvun elämää ja sen ihmisiä.

Inkeri Markkulan teos Maa joka ei koskaan sula on yksi suosikkikirjoistani.

 

 

Kirja sopii hyvin lahjaksi nuorille aikuisille. Kirjan tarina upposi suoraan sydämeeni. Päähenkilö oli suomalainen fyysikko Unni, jonka suvun tarina löytyi kaukaa Saamenmaalta. Sinne jäi koti ja isä ja muu suku, kun hänet vietiin Helsinkiin, jonne hän ei ikinä sopeutunut. 

Rosa Liksomin teos Väylä on varmasti monen lukijan lahjatoiveena tänä jouluna. 

 


 

Väylä oli nuoren päähenkilön kasvukertomus, jossa nuoren ihmisen ajatukset, tunnot ja tunnelmat tulivat raikkaan rehellisesti esille vaikeimmissakin tilanteissa evakkomatkalla.Toivoisin, että tämä kirja valikoituisi yläste- ja lukioikäisten kirjalistoille kouluissa. Lapin sodan historia tulee esille nuoren näkökulmasta.

Nuorten lahjakirjaksi ehdotan myös Kazuo Ishiguron älykästä Klara ja aurinko teosta.

 


Kazuo Ishiguron Klara ja aurinko vei tulevaisuuden maailmaan, jossa oli mahdollista ostaa keinoystävä. Keinoystävät olivat ihmismäisiä ja liikkuivat, ajattelivat ja puhuivat ihmismäisesti. Klara ostettiin 14-vuotiaan Josien keinoystäväksi. Josie oli parantumattoasti sairas, mutta Klara aikoi siitä huolimatta keksiä keinon parantaa hänet.

Nuorille lahjaksi sopii myös sarjakuvateos Tympeät tytöt.

 


Kirja kertoo yhdeksän kertomuksen kautta, mitä esteitä ja asenteita tytöt joutuvat kokemaan kasvaessaan aikuisiksi. Suurin osa on niin kutsuttuja hiljaisia asenteita, oletuksia ja arvoja, jotka kirjoittajan mukaan asuvat meissä kaikissa, niin naisissa kuin miehissä. Tympeät tytöt repii riehakkaasti auki kyseisiä hiljaisia esteitä tyttöjen kehityksen tieltä. 

Richard Powersin Ikipuut on suosikkikirjalistallani käännöskirjojen joukossa. Todella upea tarina.

 


Richard Powers sai Ikipuut teoksestaan Pulizer-palkinnon vuonna 2019. Ikipuut on hyvin voimaannuttava teos, mutta se on samalla hyvin pelottava teos. Ihmiset ovat pilanneet maapallon, joka nousee vahvana viestinä esille. 

Joululahjoiksi on kiva antaa myös dekkareita. Antti Tuomaisen Hirvikaava jatkaa vakuutusmatemaatikko Henri Koskisen vauhdikasta toimintaa seikkailupuiston johtajana. Ensimmäinen kirja oli nimeltään Jäniskerroin. Luvassa on hulvatonta mustaa huumoria.

 

 

Tuire Malmstedtin uusi dekkarisarja starttasi hyytävästi teoksella nimeltään Lasitarha.

 

 

Richard Osmanin Torstain murhakerho on virkistävän erilainen dekkari, jossa murhia ratkovat seniorikodissa asuvat eläkeläiset. En ole vielä eläkkeellä, mutta ai että minä tykkäsin kirjan huumorista ja  ihanista henkilöhahmoista.




 

Joulu on jo ovella. Jos et keksi kirjalahjaa, voit aina antaa lahjaksi lahjakortin, jolla lahjan saaja saa juuri sen lahjakirjan kuin haluaa.

              Iloista joulumieltä ja lukuiloa!

 

 


 

4 kommenttia:

  1. Hieno listaus! Tästä saa varmasti hyviä vinkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anki :)

      Kirjalahjat ja lahjakortit kirjakauppoihin ovat monen lukijan toivelistoilla.
      Minusta on hienoa, että näin korona-aikana kirjojen lukemisesta on tullut monien uusi harrastus. Pidetään lukuiloa yllä.

      Poista
  2. Joulupukin kontti pullollaan mukavaa ja kiinnostavaa luettavaa niin aikuisille kuin nuorille ja nuorenmielisillekin. Kirjakaupan lahjakortti on yksi ikivinkeistä, aina tervetullut ja mukavia tuokioita takaava;)
    Hyvänmielen askeleita kohti jouluaikaa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka :)
      Joulumieli laski jonkin verran, kun tuli takaisin nuo vesisadekelit. Pitää käydä pohjoisessa katselemassa lumimaisemia.
      Kirjojen tarinat ja lukemisen ilo ovat mahtavia juttuja myös jouluna.

      Poista