torstai 17. tammikuuta 2019

Risto Isomäki: Viiden meren kansa


Lemmingin suu loksahti auki hämmästyksestä mutta se mitä tapahtui seuraavaksi oli vielä odottamattomampaa. Auringonkehrä kutistui nopeasti yhä pienemmäksi ja himmeämmäksi ja katosi sitten kokonaan. Mutta juuri ennen kuin se hävisi näkyvistä, siitä irtosi uusi tulipallo, joka tuli suoraan Lemminkiä kohti.

Risto Isomäen historiallinen teos Viiden meren kansa sisältää kahdeksan kertomusta historiasta. Kirja on eräänlainen aikamatka, jossa liikutaan kaukana historiassa 11 000 vuoden aikahaarukassa. Kirjassa tutustutaan ensimmäisiin ihmisiin, jotka tulivat Suomeen jääkauden aikana, eletään luonnonmullistusten keskellä, tutustutaan menneiden aikojen uskontoihin ja kristinuskon levittämiseen suomalaisten keskuuteen. Ajat ovat olleet karuja, mutta ihminen on selviytynyt, kun on elänyt ja kunnioittanut luontoa.

Viiden meren kansa on kaunokirjallinen teos, joka sisältää suuria taiteellisia vapauksia, mutta taustalla on tutustumismatkoja kaikkiin tarinoiden tapahtumapaikkoihin paikan päällä. Risto Isomäki on saanut innoituksen kirjaansa uudesta arkeologiasta, kielitieteellisestä ja geenivirtoja koskevista tutkimuksista.

Jäiset rannat kertomus kertoo siitä, kun ensimmäiset asukkaat saapuivat Suomeen noin 11 000 vuotta sitten. Kertomuksessa kuvaillaan miltä meri on näyttänyt ihmisten meloessa uutta kotia kohti. He näkevät runsaasti hylkeitä ja valaita sekä muuttolintuja matkallaan, joten ruokaa on tiedossa riittävästi. Maailmanmeren rannalla kertomuksessa eletään 6000-6500 vuotta sitten Kaspianmeren rannalla, joka oli suomalais-ugrilaisten kansojen alkuperäinen Maailmanmeri. Asukkaiden rauha järkkyy, kun heidän kotileiriinsä hyökätään ja he joutuvat pakomatkalle.

Hylkeiden kansa kertomus voisi kertoa Yli-Iin Kierikistä, joka oli Suomen ensimmäinen kivikautinen pikkukaupunki. Se syntyi noin 7000 vuotta sitten, mutta suuri tuhotulva tuhosi sen ja kaupunki uppoutui hiekan sisälle. Neljäs kertomus on nimeltään Lemminki ja lohikäärme. Kertomuksessa avaruudesta tipahtaa maahan palava auringonpoika, jota Lemminki ystävineen lähti etsimään. Tapahtuma-aika on noin 4000 vuotta sitten.

Viides kertomus on nimeltään Skyytit ja se kertoo siirtolaisista, jotka muuttivat Suomeen noin 2000-2500 vuotta sitten Volgan mutkasta ja Mustanmeren pohjoispuoleisilta aroilta. Viiden meren kansa sisältää näiden viiden kertomuksen lisäksi Paholaisen tyttäret, Karsikkopuun kuolema ja (Erään) maailman loppu kertomukset. Kirjan lopussa on kirjailijan 50 sivun jälkikirjoitus, jossa hän valottaa historiaa, jota kirjan kertomukset sisältävät. Historian muinaiskertomukset heräävät kirjassa eloon, kuten takakannessa lukee. Muinainen Suomi, suomalaiset ja suomalaisen kulttuurin kehittyminen vuosituhansien aikana on kiehtovaa ja samalla opettavaista luettavaa.

Risto Isomäki, Viiden meren kansa
Into 2018
s. 333
Historiallisia kertomuksia

Sopii Helmet-haasteen kohtiin 2, 8, 16, 18, 22, 25, 27, 28, 

10 kommenttia:

  1. Kuulostaa mielenkiintoiselta. Eli tässä olisi faktaa ja fiktiota yhdessä, taidan lisätä listalleni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muinaista historiaa on tutkittu kielen perusteella, arkeologisilla kaivauksilla ja geeniteknologialla. Faktaa siis löytyy, johon Isomäki on liittänyt kiinnostavia kertomuksia.
      Tykkäsin kovasti :)

      Poista
  2. Minulla oli tämä lainassa, mutta en ehtinyt lukea. Ehkä tämän vuoden puolella, Sarasvatin hiekkaa olen Isomäeltä lukenut. Se oli upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli ensimmäinen kirja, minkä luin kirjailijalta, mutta ei viimeinen. Muinaishistoria on huikeaa.

      Poista
  3. Minulla ei ole Suomen muinaishistoriasta juuri mitään käsitystä. En edes muista, puhuttiinko siitä koulussa. Mutta vaikka olisi puhuttukin, voihan olla että uusi tutkimus on tuonut aivan erilaista tietoa (?). Mielenkiintoista olisi siis lukea tämä ja päästä fiktion kautta vähän aikamatkalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siitä on puhuttu, mutta tuo geeniteknologia on varmaan tuonut uusia tutkimustuloksia. Haluaisin vierailla Yli-Iin Kierikki-keskuksessa tutustumassa muinaishistorialliseen kaupunkiin. Fiktio on mainio keino päästä aikamatkalle <3

      Poista
  4. Mainio lukukokemus! Isomäen huolellinen taustatyö ja eläväkielinen kerronta vievät mennessään. Teoksesta paistaa kirjailijan suuri rakkaus ja kunnioitus luontoa ja sen ilmioitä kohtaan. Piirre, joka on ilo jakaa kirjailjan kanssa. Valloittavaa, läpikotaisin kiinnostavaa ja mukaansatempaavaa luettavaa. jollaista soisi enemmänkin olevan tarjolla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä :)
      Huolellinen taustatyö näkyy laadukkaina kertomuksina. Pidän myös kirjailijan lopussa olevasta tekstistä, jossa hän valottaa kertomuksia ja taustatyötään.
      Tykkäsin varsinkin muinaishistoriaan liittyvistä kertomuksista.

      Mukavaa viikonloppua :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Minulle tämä oli ensimmäinen Isomäen teos, jonka luin. Seuraavaksi ehkä Sarasvatin hiekkaa.
      Voin suositella hänen kirjojaan tämän kirjan perusteella.

      Poista