tiistai 13. huhtikuuta 2021

Keigo Higashino: Uskollinen naapuri

 

Aikaa epäröintiin ei ollut. Yasuko puristi silmänsä kiinni ja keskitti kaikki voimansa käsiinsä sydämen takoessa rajusti.

 

Japanilaisen Keigo Higashinon rikoskirja Uskollinen naapuri on rikoksen ympärille rakentuva rakkauskertomus. Kirjan päähenkilöinä toimivat naapurukset Yasuko, joka oli tyttärensä yksinhuoltaja, ja Ishigami, joka oli rakastunut Yasukoon. Tapahtumat käynnistyivät heti kirjan alussa, kun Yasukon ex-mies löysi Yasukon. Erosta oli jo vuosia, mutta hän oli piinannut äitiä ja tytärtä pitkään, eikä aikonut lopettaa piinaamista.

 

Elinvoima oli kadonnut lopullisesti kalmon kasvoilta, suun alle oli kuivunut jotakin syljen tai lian tapaista.

 

Yasuko oli vaikeuksissa, mutta uskollinen naapuri Ishigami riensi apuun ja aikoi hoitaa kaiken kuntoon. Niinpä Ishigami suunnitteli alibit, ja suuntasi huomion muualle, kun poliisit vihdoin tulivat kyselemään Yasukolta ja hänen tyttäreltään, mitä he olivat tehneet silloin, kun ex-mies oli kuollut.

 

Poliisien huijaaminen olisi kenties onnistunut, mutta päätutkija Kusanagilla oli hyvä ystävä Manabu Yukawa, joka auttoi toisinaan arvoituksellisissa rikoksissa. Ilokseen Yukawa huomasi entisen opiskelukaverinsa Ishigamin asuvan Yasukon naapurissa. Ystävyyttä uudistettiin sake-juoman parissa ja keskustelemalla mm. matematiikasta. Kyseinen Yukawa on tuttu näky muissakin Higashinon rikoskirjoissa.

 

Kumpi on vaikeampaa: laatia ongelma, jota muut eivät pysty ratkaisemaan, vaan ratkaista se.

 

Keigo Higashinon Uskollinen naapuri on kekseliäs ja arvoituksellinen rikoskirja. Lukija tietää tekijän ja rikoksen, mutta poliisit eivät. Kirjan lopussa juonikuviot aukesivat poliiseille ja lukijakin yllättyy varmasti. Saiko Ishigami vastakaikua tunteilleen? Kenelle vankilan portit avautuivat? Suosittelen tätä kekseliästä tarinaa. Viihdyin kovasti Tokiossa ja japanilaisessa elämänmenossa.

 

Keigo Higashino on Japanin suosituimpia kirjailijoita ja hänen kirjoistaan on tehty lukuisia elokuvia.

 

Keigo Higashino, Uskollinen naapuri *****

suom. Raisa Porrasmaa

Punainen silakka 2020 toinen painos

s. 288

kisha X no kenshin 2005

Rikoskirja

Japani

10 kommenttia:

  1. Tämän voisi lukea. Olen lukenut japanilaista kirjallisuutta todella vähän. Kiitos esittelystä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että viihdyt japanilaisen kirjallisuuden parissa ja varsinkin Higashinon dekkareiden parissa.

      Lukuiloa :)

      Poista
  2. Tämä kirja on kiinnostanut minuakin: Japaniin sijoittuva dekkari ja muutenkin lupaavan tuntuinen. Monet ovat tykänneet tästä. Pidän kirjan mielessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin tämä oli ensimmäinen japanilainen dekkari ja tykkäsin siitä, joten voin suositella.

      Poista
  3. Tykkäsin tästä tosi paljon, erilainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä Riitta. Kirjan vahvuus oli mielestäni rakkaus ja sen herättämät tunteet. Itsekseni ajattelin, että esim. mustasukkaisuus olisi voinut viedä vielä pitemmälle.
      Jos suomalaiset ovat hiljaista kansaa, niin sitä ovat myös japanilaiset.

      Poista
  4. Olen lukenut tämän ja kaikki muutkin Higashinolta enkuksi käännetyt kirjat (niitä on paljon). Tykkäsin kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Tämä ensimmäinen rikosromaani oli sen verran hyvä, että uskon viihtyväni jatkossakin hänen kirjojen parissa. Kirjasta nousi hyvin esille esim. japanilaiset käytöstavat, kohteliaisuus, hierarkkisuus sekä omissa oloissa viihtyminen.
      Kodittomista henkilöistä kertominen ja suhtautuminen heihin kosketti kovasti.

      Poista
  5. Tämä oli jännittävää luettavaa, tasokas, perinteinen ongelmanratkaisutrilleri. Pidän vieläkin enemmän sellaisista rikosromaaneista, joissa henkilöhahmot ovat syvemmät, tällaisiksi koen esim. Karin Fossumin rikosromaanit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta :)
      Karin Fossumin rikosromaaneja on ilo lukea. En ole lukenut pitkään aikaan niitä, joten voisin katsella, löytyykö omasta kirjahyllystä.
      Minäkin pidän siitä, että henkilöhahmot ja tapahtumat saavat syvyyttä. Usein sarjoihin liittyvistä henkilöistä tulee todella läheisiä vuosien mittaan.

      Tällä hetkellä luen Nicci Frenchin Viikonpäivät-sarjaa, jonka päähenkilö on psykoterapeutti Frieda Klein. Uskon, että viihtyisit sarjan parissa. Sarjan ensimmäinen psykologinen jännityskirja on nimeltään Murheellinen maanantai.

      Poista