Vesilahdesta on tullut minulle paikka, joka ei lähde minusta, vaikka minä joskus poistuisinkin. Tässä miniruhtinaskunnassa on jotain ihanan naivistista ja jopa surrealistista.
Miia Siistosen kirjoittama elämäkerta Sieluni värit kertoi Vesilahdella jo noin 30 vuotta toimineesta kirkkoherrasta Harri Henttisestä, joka on tullut tutuksi vuosien varrella mediasta ja viimeisinä vuosina jopa Pride-tapahtumasta, jossa hän on ollut mukana. Harri Henttinen on karismaattinen ja rohkea henkilö, mutta kuka uskoisi, että hän oli hiljainen ja sisäänpäin kääntynyt lapsi, joka uppoutui koulutehtäviinsä ja yritti olla näkymätön.
Kas näin, peilistä katsoo KirkkoHarri, sellaisena kuin olemme tottuneet hänet näkemään.
Harri Henttinen meikkaa ja pukeutuu värikkäästi. Kun hänet näkee, voisi kuvitella, että hän olisi jonkin bändin soittaja tai jollakin luovalla alalla, näyttelijä tai mediapersoona. Hänen kotinsa on myös värikäs ja luovalla tavalla sisustettu. Kukat ovat hänelle valtavan tärkeitä, joten niitä on runsaasti, sekä silkkikukkia että ruukkukukkia. Kirjan osat on jaoteltu eri väreihin. Väreillä on hänelle todella tärkeä merkitys.
Runoilijoiden kuvaamaan taivaaseen Harri ei usko. Helmiportit, kristallivirta ja harppua näppäilevät enkelit - ne ovat mielikuvitusta, ihmisten keksintöä. Taivas on nimenomaan valoa. Lempeää, lämmintä valoa.
Harri Henttisellä on jalat maassa ja hänen ajatusmaailmansa on keskittynyt nykyisyyteen. Hän on kasvanut ja kehittynyt omaksi itsekseen pitkän kaavan kautta. Sekaan on mahtunut myös ns. punkkarikausi, josta lähemmin voit lukea kirjan sivuilta. Usein kysytty kysymys häneltä on ollut hänen seksuaalinen suuntautuminen. Voin vain kuvitella, miten julmia lapset kouluaikana ovat olleet, koska hän ei pitänyt samoista asioista kuin muut pojat, rajuista leikeistä ja urheilusta.
"Ihanteena ja tulevaisuuden visionani on, että voisin vihkiä homoparin. En ole tähän ikään asti vielä löytänyt yhtäkään syytä, minkä takia Jumalan siunaus pitäisi kieltää kahdelta ihmiseltä, jotka rakastavat toisiaan. En, vaikka he olisivatkin samaa sukupuolta."
Yllä olevan lauseen löytää Kördis-lehden haastattelusta lähes kolmenkymmenen vuoden takaa. Harri Henttinen sai lopultakin vihkiä homoparin vuonna 2024, kun Vesilahden kirkkoneuvosto oli avannut seurakuntansa tilat muillekin kuin heteroparien vihkimiselle. Naispappeus oli myös asia, jota hän kannatti vahvasti.
Harri Henttisen ajatukset ovat virkistävän tavallisia. Hän ei ole koonnut itselleen pappisroolia, jonka taakse kadota muilta ihmisiltä saarnastuolin taakse piiloon, vaan hän tuo esille ajatuksia ja mietteitä, mitä suurin osa ihmisistä ajattelee. Me ajattelemme, että kirkko ja papit pyrkivät olemaan instituutiossa, joka on erillään tavallisesta elämästä. Onko se oikein? Käykö kukaan tänä päivänä kirkon tilaisuuksissa ja onko niitä edes?
Harri Henttinen on tiiviisti mukana vesilahtelaisten elämässä Kirkkoharrina. Hän on vetänyt mm. karaokea tai aerobickiä kuntalaisilleen. Koko kansa tuntee hänet lehtijutuista ja tv:stä. KirkkoHarri on ihanan värikäs persoona.
Miia Siistonen, Harri Henttinen: Sieluni värit *****
Docendo 2024
s. 260
Elämäkerta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti