Väsytti ja puristin silmät kiinni kuumien kyynelten valuessa poskilleni. Olin havahtunut aivan vieraaseen todellisuuteen, vieraaseen vartaloon, joka ei enää edes totellut.
Arja Ahtaanluoma kirjoittaa kirjassaan Puolinainen, miten hänen elämäänsä tuli painajainen sepsiksen, eli verenmyrkytyksen muodossa. Herättyään heinäkuussa vuonna 2017 viikkojen päästä teholla, Arjalle kerrottiin, että häneltä oli poistettu kaikki raajat, jotta saatiin bakteeritulehdus pysäytettyä. Puolinainen on tositarina siitä, miten Arja Ahtaanluomasta tuli neliraajavammainen, ja miten toipuminen edistyi.
Ilmoitin Joonakselle ja kaikille muillekin, jotka vain suinkin jaksoivat kuunnella, että pyörätuoliin minä en aikonut jäädä, autolla aikoisin ajaa ja töihinkin palaisin.
Siinäpä se oli kaikki lyhykäisyydessään, mitä tämä päättäväinen naishenkilö aikoi tehdä jo teholla heräämisen ensivaiheissa. Tosin ensin oli edessä pitkä kuntoutus ja leikkauksia ja niitä ikäviä takapakkeja. Muiden ihmisten suhtautuminen ei aina natsannut Arjan omiin tavoitteisiin. Onneksi kotoa ja lähipiiristä tuli runsaasti tukea. Tukea hän joutui hakemaan myös ammattilaisilta. Arjan mieli kulki kuin Linnanmäen vuoristorata ylös ja alas, mikä oli hyvin ymmärrettävää, kun oli kokenut hirvittävän trauman. Ei ihme, että kirosanat lentelivät.
Kyllä voikin ihminen olla pienestä kiitollinen ja onnellinen. Projekti "Potilas Pytylle" vei kuitenkin niin kauan, ettei tosi kovaa hätää voinut jäädä osoittamaan, vaan jo ensimmäisestä merkistä oli pakko alkaa toimia.
Tavoitteet omaehtoiselle liikkumiselle lähtivät toteutumaan nopeasti jo kuntoutusosastolla. Vielä nopeammin tavoitteet etenivät, kun Arja pääsi kotiin. Kotona oli kuitenkin tehtävä joko massiiviset remontit tai heidän piti muuttaa yksitasoiseen asuntoon. Mieli vastusti muuttoa, mutta rempparahaakaan perheellä ei ollut. Lisäksi viranomaispäätökset tapahtuivat aivan liian hitaasti.
Kukaan, en edes minä itse, ei voisi suoralta kädeltä sanoa minulle, etten pystyisi, kykenisi ja osaisi. Ei kukaan.
Arja Ahtaanluoma koki hirveän trauman herätessään neliraajavammaisena teholta. Hän on sinnikkäästi kuntouttanut itseään, taistellut hyvistä proteeseista ja pyörätuoleista, hakenut oikeutta hallinto-oikeudesta, todettu väärin hoidetuksi hakiessaan kipuihinsa hoitoa päivystyksestä. Voin vain ihmetellä ja ihailla hänen sisukkuuttaan toimia oman elämänsä ja vammaisuuden puolestapuhujana.
Olen seurannut Arja Ahtaanluoman videoita Facessa. Katsoin myös hänestä tehdyn dokumentin, jossa seurattiin Suomen ensimmäistä raajansiirtoleikkausta. Toivottavasti Arja ehtii kirjoittamaan myös käsisiirrosta, sillä hänellä on taito kirjoittaa ja hän on innokas kirjojen lukija. Siispä olin iloisesti yllättynyt, kun löysin kirjastosta tämän Arja Ahtaanluoman teoksen Puolinainen. Suosittelen lämpimästi Puolinainen kirjaa terveyden- ja sosiaalialan työntekijöille ja opiskelijoille. Kirja tsemppaa aivan varmasti kaikkia lukijoita. Tosin niiltä kyyneleitä tulee aivan varmasti kirjan lukijoillekin.
Arja Ahtaanluoma, Puolinainen 💖💖💖💖💖
Johnny Kniga 2020
s. 353 + Muistoja
Tositarina
Vammainen
ps. Arja Ahtaanluoma on omistanut kirjan sisarelleen, joka sai hänet aloittamaan.
Sekä terveydenhuollon henkilöstölle ympäri maan - kannustukseksi, opiksi ja ojennukseksi.
Kirjaa en ole lukenut, mutta muuten olen jonkin verran seurannut Ahtaanluoman taistelua. Ihailtava nainen!
VastaaPoistaSuosittelen, sillä teksti oli hyvin sujuvaa. Kysyisin Arjalta, jos tavattaisiin, että miten hän oli kirjoittanut tämän. Oliko käytössä ollut jokin laite, joka käänsi puheen tekstiksi, tai oliko joku auttanut kirjoittamisessa. Sitä ei nimittäin mainittu.
PoistaMietin vain miksi miehen nimi oli muutettu Joonakseksi, kun somessa on käynyt heti ilmi, että hän on Mika.
Minäkin ihailen Arjaa. Olen myös vihainen Tyksin päivystykselle, josta hän sai hoitoa vasta kolmannella kerralla, ja se oli liian myöhäistä. Tulehdus vei raajat.
Olin itse vuosia sitten samassa asemassa ja minulla oli tulehdus polvessa. Pieni punainen läntti oli hirvittävän kipeä. Siihen määrättiin antibiootti. Kahden päivän päästä läntti oli levinnyt, ja oli kuumetta. Vaihdettiin antibiootti. Taas parin päivän päästä koko jalka oli tulipunainen polvesta alaspäin ja kuumetta 40 asteta. Taas vaihdettiin antibiootti voimakkaampaan. Se alkoi purra ja kuume laski ja tulehdus laski. Sepsis oli ollut tosi lähellä. Kiitos Oulun kaupungin terveyskeskuspäivystyksen lääkärin, selvisin antibiooteilla, jotka aloitettiin heti.
Tulehdus oli vaurioittanut vain polvilumpion, josta seurasi ongelmia liikkumiselle. Muutaman vuoden päästä polvilumpio käännettiin leikkauksella parempaan asentoon ja liikkuminen on onnistunut sen jälkeen paremmin.