KIRJAKEVÄT 2020

VALLOITTAVA LUKUMATKA – KIRJAKEVÄT 2020

Ulkona sataa vettä ja on pimeä täällä Turussa. Vietetään marraskuun viimeisiä päiviä. Ajattelin piristää päivää keväisellä kirjakattauksella. Jotain herkullista pitää olla, tietysti suolaista ja makeaa. Mielellään jännitysmausteilla maustettuina. Kirjaston varauslistani alkaa olla aika pullollaan uusista kirjoista, mutta aikomus on jatkaa keväällä myös omien kirjojen lukemista kirjahyllystä. Pääsin tänä vuonna mukavasti vauhtiin oman kirjahaasteen myötä, jossa luetaan Kirjahyllyn aarteita. Pikkuisen itsekuria on vaatinut lukea omia kirjoja, sillä tämän vuoden kirjat ovat olleet erityisen mukaansa tempaavia. Sitä toivon ensi vuoden kirjoiltakin.

Tiina Laitila Kälvemark:  H20

Jälleen kerran ajankohtainen aihe, vesi. Meillä vettä tulee taivaan täydeltä, joten voisin lukea kirjan vaikka heti. Kirjan päähenkilö on asunut ikänsä kaupungissa, jonka kadut tulvivat vettä. Päähenkilöllä on monta sivupersoonaa, joten odotan paljon tältä psykologiselta kirjalta.

Laitila Kälvemark Tiina: Seitsemäs kevät 

Laura Lähteenmäki:  Sitten alkoi sade

Jälleen pysytellään vesiaiheessa, ainakin nimellisesti. Kirjailijalta olen lukenut kaksi perhetarinaa ja yhden upean nuortenkirjan. Tällä kertaa syvennytään perheeseen.

Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön

Laura Lähteenmäki: Korkea aika

Lähteenmäki Laura: Yksi kevät

Kristiina Vuori:  Neitsytkruunu

Olen lukenut kaikki Kristiina Vuoren historialliset kirjat , ja olen tehnyt kaikista blogiarviot. Pidän hänen tyylistään kirjoittaa historiaa, johon on sisällytetty faktatietoa ja jännitystä, sekä vahvoja naisia, jotka eivät ihan helpolla nujerru. Tietysti romanssit antavat lisämaustetta näille tarinoille. Ensi keväänä luettavaksi tulee kirja nuoresta Anna Tottista, joka naitettiin 30 vuotta vanhemmalle valtaneuvos Henrik Bitzille.

Karen Thompson Walker:  Ihmeiden aika

Tämä kirjailija on minulle ihan uusi tuttavuus. Kirjalta odotan huipputarinaa, sillä aihe on uskomaton. Maapallon pyöriminen on hidastunut. Päivät ja yöt pitenevät ja maan painovoima kasvaa. Luonto ja ihmiset menevät sekaisin. Tätä kirjaa odotan eniten.

Elizabeth Strouth:  Olive Kitteridge

Vihdoinkin saamme lukea suomennoksen kirjailijan Pulizer-palkitusta kirjasta. Olen katsonut kirjasta tehdyn tv-sarjan, mutta kirja on aina kirja. Aiemmin suomennetut kirjat ovat todella hienoja ja koskettavia.

Strout Elizabeth: Nimeni on Lucy Barton
Strout Elizabeth: Kaikki on mahdollista 

Alex Schulman:  Polta nämä kirjeet

Itkin sydämeni pohjasta asti, kun luin Schulmanin ensimmäistä kirjaa Unohda minut. Hänellä on taito koskettaa syvimpiä tuntoja. Ainakin minun sydämeni takoi tuhatta ja sataa ja muistot pyörivät päässä huutaen, että näin meilläkin.

Alex Schulman: Unohda minut

Torey Hayden:  Satutettu lapsi

Olen suuri kirjailijan ihailija, ja kirjahyllystäni löytyy suuri joukko hänen kirjoittamia kirjoja, jotka olen kaikki lukenut. Aihe on yleensä peräisin hänen omasta työstään erityislasten parissa. Tarinat ovat koskettavia.

Jorge Luis Borges:  Seitsemän iltaa

Argentiinalaiskirjailijan esseitä, joiden aiheet ovat todella mielenkiintoisia: kabbalaa, painajaisia, sokeutta (kirjailija on sokea), klassikoita mm. Tuhannen ja yhden yön tarinat. Vau. En ole ennen lukenut häneltä yhtään kirjaa, mutta suurella ihmetyksellä ja suurilla odotuksilla odotan esseetä painajaisunista. Niitä tulee nimittäin katsottua itsekin aina välillä tuolla unten mailla.

JÄNNITYSTÄ – TOTTAKAI!!!

Fiona Barton:  Epäilty

Epäilty jatkaa toimittaja Kate Waters-dekkarisarjaa. Leski ja Lapsi olivat ihan parasta dekkarigenreä minulle, tosin tykkäsin Lapsesta enemmän. Kirjailija on entinen toimittaja, joten mikäs sen somempaa kuin kirjoittaa toimittajasta. Katen tie vie tällä kertaa Thaimaahan.

Barton Fiona: Leski 
Barton Fiona: Lapsi

Anna Ekberg:  Kadotettu nainen

Olen jo melkein varma sen suhteen, että tämä trilleri on minulle liian jännittävä. Kirjassa on nimittäin äiti, joka etsii kadonnutta tyttöään Ugandasta. Kirjoilla on mielestäni liian samankaltaiset nimet.

Ekberg Anna: Salattu nainen
Ekberg Anna: Uskottu nainen

Elly Griffiths:  Aavekentät

Olen hurmaavan arkeologin Ruth Gallowayn fani, joten luen kaikki tämän dekkarisarjan kirjat. Tässä dekkarissa sodanaikaisen lentokoneen hylyn sisältä löytyy ruumis.

Jane Harper.  Luonnonvoimat

Australiaan sijoittuva dekkarisarja, jonka päähenkilö on Aaron Falk, on todella erilainen sarja, sillä olosuhteet ovat todella erikoiset ainakin minulle, joka en ole käynyt maassa. Olen seurannut tämänhetkistä tilannetta kesäisessä Australiassa, missä maastopalot raivoavat villinä polttaen miljoonia hehtaareja maata. Olosuhteet ovat siis kuivaakin kuivemmat.

Harper Jane: Kuiva kausi 

Thomas Harris: Cari Mora 
Nyt ollaan jännän äärellä. Uhrilampaiden kirjoittajan uusin trilleri julkaistaan suomeksi. Tarinaan liittyy suunnaton kulta-aarre, jota moni vaarallinen rikollinenkin tavoittelee. Tuli heti mieleen tällä viikolla Dresdenissä ryöstetty suunnattoman arvokas museoaarre. Cari Mora on siis päähenkilö, joka on entinen kolumbialainen lapsisotilas. Tätä trilleriä odotan eniten.

Mikä näistä kirjoista kiinnostaa sinua eniten?

C. J. Tudor: Paluu pimeästä

Hyvä talo. Hyvä auto. Hyvät vaatteet. Mutta ei sitä ikinä tiedä. Ei ikinä tiedä, mitä sisällä tapahtuu.

Englantilaisen C. J. Tudorin trilleri Paluu pimeästä kertoo kauhu ja yliluonnollisin elementein tarinan miehestä, joka palasi takaisin synnyinkaupunkiinsa. Häntä veti takaisin nuoruuden tapahtumat ja pikkusiskon katoaminen. Pikkusisko siis katosi, mutta hän palasi takaisin kahden päivän päästä omituiseksi muuttuneena. Opettaja Joe Thorne ei unohda siskonsa kohtaloa. Aihe tuli jälleen ajankohtaiseksi, kun samalla paikkakunnalla tapahtui outo uusi surmatyö.

Ja viimeinen asia, jonka tajuan ennen kuin pimeys lopulta vie voiton, on että toivon kuolevani. Sillä toinen vaihtoehto on paljon pahempi.

Paluu pimeästä on juonikkaasti tehty. Joe on sekaantunut rahasotkuissaan gangsterimaailmaan. Ei hänellä muutenkaan ole puhtaat jauhot pussissaan. Häntä ajaa siis jokin tavoite, kun hän palasi takaisin Arnhilliin. Paikalliset eivät katso hyvällä uutta opettajaansa. Paikkakunnan kiho määrää tahdin ja koulussa määrää tahdin hänen poikansa. Kiusaamiskulttuuri on kymmeniä vuosia vanha ja edelleen voimissaan. Joe ei malta olla puuttumatta kiusaamiseen, ja se kostetaan hänelle hyvin kivuliaasti.

Tulee hetki. Useimmat addiktit tietävät sen. Se hetki kun tajuaa että paheesta – oli se sitten alkoholi, huumeet, tai kuten minun tapauksessani, pelaaminen – on tullut todellinen ongelma.

C. J. Tudor on koonnut mustan huumorin avulla pelottavan tarinan, jonka hämähäkkimäinen verkko ulottuu kauas menneisyyteen. Menneisyys kudotaan lukijan silmille hitaasti, mutta varmasti, ja jokaisesta löytyy jotakin, mitä ei haluaisi muistella, joka olisi parempi pysytellä piilossa, mutta tarina ei pysy enää suljettuna. Eikä suljettuna pysy enää lähistöllä sijaitseva kaivosalue, vaan houkuttelee luokseen, niin kuin se houkutteli Joeta ja hänen kavereitaan. Mikä on kaivosalueen salaisuus? Uskallatko laskeutua alas tunneleihin? 

C. J. Tudor piinasi minua jo Liitu-ukollaan, jonka päähenkilö oli myös miespuolinen opettaja ja kirjan yhtenä teemana oli samoin kuin tässä kirjassa lapsuusajan omituiset tapahtumat. Paluu pimeästä on muutamaa astetta tummempi ja yliluonnollisuus on voimakkaammin mukana.

C. J. Tudor, Paluu pimeästä

Suom. Laura Beck

Wsoy 2019

s. 431
Trilleri

C. J. Tudor: Liitu-ukko   

2019 Finlandia voittaja Pajtim Statovci ja Bolla

On huhtikuun alku, ja minä haluan toista miestä niin erehtymättömästi ja kirkkaasti, että koko loppupäivän hän on mukana rukouksissani, joissa häpeämättä pyydän häntä jumalalta itselleni.

Pajtim Statovcin kolmas teos on nimeltään Bolla, joka voi tarkoittaa esim. ulkopuolista tai käärmeenkaltaista olentoa. Molemmat merkitykset nousevat tästä rosoisesta, mutta hienovaraisesta kahden miehen rakkaustarinasta hyvin esille. On vuosi 1995 ja opiskelijanuorukaiset tapaavat toisensa ensikertaa Pristiinassa, Kosovossa. Pristiinan asukkaista suurin osa oli albaaneja ja vähemmistö serbejä. Toinen heistä oli serbi ja toinen albaani. Toinen oli naimisissa ja toinen ei. Intohimo humahtaa, ja he ovat melkein erottamattomat. Tosin toinen heistä käy välillä kotona, sillä vaimo on viimeisillään raskaana. Mies ei halunnut lasta ja kuullessaan vaimonsa olevan raskaana, hän löi vaimoaan ensimmäisen kerran.

Näin se välillämme menee. Hän haluaa puhua, olla yhdessä, odottaa kanssani pian syntyvää lasta, ja minä osaan ainoastaan sanoa, että minä tiedän, minä tiedän, kaikki aikanaan, sinun ei aina tarvitse olla niin huolissasi, kaikki järjestyy kyllä, vakuuttelen ja avaan oven, ja juuri ennen kuin se sulkeutuu vilkaisen häntä kylmästi. Kunpa hän kuulisi ajatukseni, toiveeni ettei häntä olisi olemassakaan.

Vuosi 1995 oli vaikeaa aikaa Kosovossa, sillä taistelut ja etniset puhdistukset olivat lähellä. Toinen miehistä pakeni ulkomaille ja toinen ryhtyi sotimaan unohtaakseen rakkaansa. Kumpikaan miehistä ei voinut unohtaa yhteistä aikaa. Toinen aika tai toinen maa ja he olisivat voineet elää yhdessä onnellisina elämänsä loppuun saakka. Nyt heidän taakkansa oli moninkertainen. Heidän piti olla varovaisia, ettei heidän rakkautensa tulisi julkiseksi.

Ne päivät ovat puhdasta hulluutta, kaduille kohonnut kadotus. Ihmiset sanovat, että serbit ovat pakottaneet lapset katsomaan kuinka sisarukset ja vanhemmat vuotavat kuiviin, että raskaana olevien naisten vatsat on leikattu auki ja syntymättömien lasten annettu valua ulos äitiensä sisältä kuin räkä.

Pajtim Statovcin uskomattoman upeat teokset Kissani Jugoslavia ja Tiranan sydän ovat saaneet seuraksi kiihkeän kuumottavan Bollan. Bollan kansikuvassa luikertelee käärme. Käärme kulkee jokaisessa kolmessa kirjassa mukana. Minulla on jonkinasteinen käärmefobia, välillä suurempi, välillä lievempi. En ahdistunut tarinan sisällä kulkevasta fantasiakertomuksesta, jossa kyseinen käärme esiintyy, mutta kansikuva ahdistaa. Käärme kuvastaa kiellettyä seksuaalisuutta ja Statovcin kirjat kuvaavat juuri kiellettyä homoseksuaalisuutta, miesten välistä rakkautta, joka tänäkin päivänä on monessa maassa kielletty rangaistusten uhalla. Yhdeksi teemaksi Bollassa nousee pedofilia, jonka Statovci nostaa rohkeasti esille. Hyvin arka aihealue tämän päivän Suomessa, maahanmuuttajat ja pedofilia.

Pajtim Statovci on loistava tarinankertoja ja hän on kirjoittanut rohkean rakkaustarinan, Bollan, Kosovon sodan reunamilta.

Ympärillämme riehuvasta tuhosta tulee salaisuus josta puhuminen merkitsee kasvot ja josta vaikeneminen hotkaisee loppukesän turpaansa kuin kourallisen ilmaa.

Pajtim Statovci, Bolla *****

Otava 2019

s. 237


Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia 
Pajtim Statovci: Tiranan sydän 
Pajtim Statovci: Bolla


 ***** LÄMMIN ONNENTOIVOTUS FINLANDIA-VOITTAJALLE!  *****

Taija Tuominen: Kuningaskobra

Isääni en itkenyt lainkaan, eikä äiti palanut talon mukana. Selkä vain kärähti. Tappouhkauksia hän ei kuitenkaan enää kykene lähettämään. Enää hän ei lähettele lehtiin kuolinilmoituksiani tai soittele ympäri maakuntaa, että hänen siivoojana työskentelevä tyttärensä on nykyisin suljetulla osastolla.

Taija Tuomisen toinen  romaani on nimeltään Kuningaskobra. Yllä oleva lainaus on hänen muistojaan. Esikoisromaanissaan Tiikerihai hän kirjoitti äiti-suhteestaan. Suhde oli kamala ja lopulta Tuominen haki oikeudelta äidilleen lähestymiskiellon. Surullista. Isä-suhde meni myös poikki Tiikerihain ilmestyttyä.

Taija Tuominen kertoo Kuningaskobrassa työhistoriastaan mm. luovan kirjoittamisen opettajana, ystävyydestään entisen äidinkielenopettajansa kanssa, matkustelusta ja työmatkoistaan ja omasta juomisestaan, joka alkoi pikkulapsena sahdin juomisena kotikellarissa. Isä ja äiti joivat antaumuksella alkoholia. Taijan tehtävänä oli huolehtia lehmistä. Syöttää, juottaa ja lypsää. Äiti paranteli kohmeloa.

Kirjoita salaisuutesi, sanon usein luokkahuoneissa, kirjoita siitä, mitä kannat mukanasi. Kirjoita siitä mitä kaipaat, sillä me olemme sitä mitä me kaipaamme.

Taija Tuominen kaipasi asfaltin ja bensan tuoksua ja hän sai nuorena moottoripyörän, jolla ajeli öisin Helsingin katuja. Äiti takavarikoi herkästi Taijan moottoripyörän avaimet. Hän tiesi, että se oli Taijan herkkä kohta, ja sillä pystyi kiristämään tyttöä tekemään ilkeyksiä esim. tyhjentämään isän auton renkaat. Jos hän ei olisi tehnyt niin, siitä olisi seurannut selkäsauna ehkä heinäseipäällä, ehkä lypsykoneen letkulla, ehkä koiranhihnalla. Ilkeän ihmisen mielikuvitus on raivoisa. Taija Tuomisen äiti oli kauhea ihminen, oikea painajainen äidiksi. Kirjassa kerrotaan lisää vanhemmista ja muista sukulaisista.

Kun tein Hiljasta haastattelun Kotilieteen, hän sanoi, että hyvä opettaja auttaa joen yli, on rinnalla, mutta antaa opetella kävelemään itse.

Taija Tuominen sai iltalukion äidinkielenopettajasta itselleen hyvän naisen mallin. Naisen joka auttoi ja ymmärsi kovalla kädellä kasvatettua tyttöä. Johdatti kirjallisuuden maailmaan. Hilja oli oikea äitihahmo Taijalle. Olen iloinen, että Taija kohtasi Hiljan, ja sai sitä tukea ja kannustusta mitä omien vanhempien pitäisi antaa. Yksikin hyvä aikuinen riittää tukemaan kasvua ja kehitystä.

Kun luin Kuningaskobran, ajattelin heti, että minun pitää lukea myös Tiikerhai, sillä tässä kirjassa puhutaan paljon kyseisestä kirjasta ja sen sisällöstä. En edes ymmärrä miten kyseinen kirja on mennyt ohi lukematta sitä. Olen aina ollut kiinnostunut lasten kasvusta ja kehityksestä ja niihin liittyvistä kirjoista. Yksi mieleenpainuvimmista kirjoista on ollut Thorey Haydenin Tiikerin lapsi. Tiikerin lapsen jälkeen luin kaikki muutkin Haydenin lapsiin liittyvät kirjat. Taija Tuomisen herkkä kohta ovat hänen vanhempansa. Kukaan ei voi valita vanhempiaan ja vanhemmista on vaikea päästä eroon, kuten Taija Tuomiselle on käynyt. Äiti järjesti kaikkea kamalaa ainoalle lapselleen, valitettavasti. Mutta mikä oli äidin oma tarina? Mistä kumpusi pahuus ja lapsen kurja kohteleminen? Kirja jättää paljon auki.  Taija Tuomisella on tarinankerronta ja tragikomiikka hallussa.

Taija Tuominen, Kuningaskobra

Tammi 2019

s. 244

Heli Laaksonen: Aurinko. Porkkana. Vesi.

Heli Laaksosen runokirja Aurinko.  Porkkana. Vesi. saa hyvälle tuulelle jo, kun katselen kirjan kansikuvaa, jossa orava hyppelee tammen oksalta koivun oksalle, vaikka se ei olisikaan oikeassa elämässä mahdollista, sillä tammen terhoja on syksyllä ja koivun urpuja kesällä. Mutta runoilla ei ole rajoja.  Käännän kansilehden auki ja ihailen sen takaa ilmestyviä grafiikankuvia, jotka on painettu vintiltä 50-luvulla löydetyillä linopainolaatoilla.

munt kirjotti Heli

ei kenenkään äit

muistoks täst ajast

kui eletti oltti

no joku eli joku oli

joku katteli päält

ymmärs vähä

ja senki vääri

ei osannu olla tämä aja ihmine

Muutin Turkuun asumaan 15 vuotta sitten. En ymmärtänyt turun murretta yhtään. Mies yritti puhua kirjakieltä, että ymmärtäisin edes hänen puhetta, mutta halusin ymmärtää myös murretta, etten ymmärtäisi väärin. Avuksi ymmärtämiseen mieheni osti minulle Heli Laaksosen Pulu uis runokirjan ja siitä se murteen opettelu lähti. En kyllä väitä, että osaisin sitä vieläkään, mutta Helin runoja olen lukenut ahkerasti. Kirjahyllystäni ja blogistani löytyy jo useampi Helin kirjoista.

sää ketä munt luvet

mikä o sun päivies luku

mikä o aikas ilo

tee oma laulus niist

älä jää veissama

muitte virssi

älä näitäkä

Minulle sana "ketä" on tuottanut aina eniten vaikeuksia turun murteessa. Yllä olevassa runon säkeessä "ketä" tarkoittaa mielestäni sanaa joka. "Sinä joka luet runojani". Seuraavaksi voisinkin kysyä Heliltä, että mitä tarkoittaa "mikä on sun päivies luku?" Tarkoittaako se kenties, että kuinka vanha olet? Tämmöisiä mietiskelen, kun luen näitä runoja. Sen voin ilolla ilmoittaa, että Helin runoja lukiessa tulen aina iloiselle tuulelle, vaikka en ymmärtäisikään kaikkea, mitä ne tarkoittavat. Heli Laaksosen runot ovat täynnä ilon pisaroita, naurun kuplia ja hyvää tekevää tuulta.

älä revi vanhoi tapetei

jätä lämmöks

jätä tuult vaste suojaks

miäspolvie merkiks

mut omas

omas

lait päälmäiseks

Heli Laaksonen, Aurinko. Porkkana. Vesi.

Wsoy 2019

s. 93

Runokirja

Laaksonen Heli: Lähtisiks föli  

Laaksonen Heli: Pulu uis 
Laaksonen Heli: Sulavoi
Laaksonen Heli: Peippo vei

Zoe Foster, Petri Pietiläinen ja Juha Metso: Peilissä näin naisen, Zoen tarina

Transsukupuolisuus on yleiskäsite, jolla viitataan kaikkiin henkilöihin, joiden kokemus omasta sukupuoli-identiteetistään ei vastaa syntymässä tehtyä määritystä. Heidän identiteettinsä voi olla mies, nainen ja/tai jotain muutakin.

Zoe Fosterin ja Petri Pietiläisen kirja Peilissä näin naisen, Zoen tarina, jonka on kuvittanut Juha Metso, kertoo miehestä, joka koki, että hän oli saanut syntymässä väärän sukupuolen. Hän salasi sen, että ei ollut oikeasti mies, meni naimisiin ja sai lapsia, mutta salailu ei tee kenellekään hyvää. Hän sai raivokohtauksia, kunnes vaimo ohjasi hänet terapeutille. Vasta useamman istunnon jälkeen hän pystyi kertomaan terapeutille mikä häntä painoi.

Olen aina halunnut olla tyttö.

Terapeutille kertomisen jälkeen seuraava askel oli kertoa vaimolle. Tästä vaikeasta tilanteesta seurasi paljon draamaa, mutta myös matka sukupuolen korjaamiseen oli alkanut. Salailu oli päättynyt, ja elämä kohti omaa identiteettiä pystyi alkamaan. Tähän tarvittiin oman itsensä hyväksyminen naisena. Kirjasta voi lukea tästä matkasta enemmänkin. Kirjassa kerrotaan myös tietokirjojen tapaan faktatietoja transsukupuolisuudesta mm. kirjasta löytyy sanasto sukupuolisuuden moninaisuudesta, tietoa transihmisyyden pitkistä perinteistä ja väkivallasta, joka kohdistuu heihin, tietoa sukupuolenkorjauksesta ja Suomen translaista ja kirjan lopusta löytyy vielä lisälukemista aiheesta.

Minun oma ajatukseni oli antaa ensimmäinen haastatteluni. Helsingin Sanomissa oli artikkeli ex-vaimostani ja kirja oli tulossa. Olin niistä molemmista vihainen ja halusin kostoa. En minä ollut mihinkään kadonnut!

Kirjan taustalta löytyy siis vihaa ja kostoa, mikä tulee kirjassakin esille. Avioeroprosessi on vaikeaa, sen olen itsekin kokenut, se ei ollut helppoa Zoelle. Lisäksi sisäinen muutosprosessi ja sukupuolenkorjaus eivät olleet helppoja toteuttaa, Zoe masentui. Hänen turvaverkkonsa olivat pienet, sillä avioero vei elämästä ystävät ja tuttavat, vain yksi ystävä jäi entisestä elämästä. Zoella ei ollut synnyinmaassakaan monta ystävää, jolle kertoa asiasta.

Uskon, että tämä kirja on monelle transihmiselle hyvä vertaistukikirja. Kirja sisältää myös faktatietoja aiheesta, mikä on hyvä juttu. Kirjassa kerrotaan myös kirjoista, jotka kertovat transsukupuolisuudesta. Olen lukenut mm. Tanskalaisen tytön ja Ennen kuin mieheni katoaa kirjat. Lisäksi lukemani nuorten kirja Tyttösi sun, jota ei mainita tässä kirjassa, kertoo transtytöstä.

Kirjan upeat valokuvat on ottanut Juha Metso, jonka kuvat ovat tunnettuja kymmenistä kirjoista ja mediasta. Peilissä näin naisen, Zoen tarina avaa silmiä transihmisille, mutta samalla se on hyvin henkilökohtainen ulkoinen ja sisäinen muutoskuvaus miehestä naiseksi.

Rakastan sitä, miltä nyt näytän.

Zoe Foster, Petri Pietiläinen ja Juha Metso, Peilissä näin naisen, Zoen tarina

Docendo 2019

s. 272 + kuvat + faktatieto
Omaelämäkerrallinen teos
Transseksuaalisuus
Transnainen

David Ebershoff: Tanskalainen tyttö

Meredith Russo: Tyttösi sun

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa 

Sara Stridsberg: Rakkauden Antarktis

Yritän keskittyä siihen mikä ei tee kipeää. Lapseen, joka kulkee kadulla ilmapallo kädessään eikä malta olla vilkuilematta sitä vähän väliä koska se on niin hieno – katson kaneja, jotka telmivät öisin nurmikolla isojen sairaaloiden edustalla, katson usein valoa, sitä miten se muuttuu koko ajan niin kuin kaleidoskoopissa. Jollain tavalla saan siitä lohtua.

Ruotsalaisen Sara Stridsbergin Rakkauden Antarktis kertoo raadollisen tarinan nuoresta Kristinasta, Innasta, joka oli prostituoitu ja eli huumekoukussa Tukholman kaduilla. Inna kohtasi kirjan alussa miehen, saalistajan, joka etsi juuri sellaista henkilöä kuin Inna oli, pelotonta, joka oli valmis kuolemaan.

Kuolemansa jälkeen Inna jäi ehkä sieluna tai haamuna kertomaan mitä hänelle tapahtui. Samalla hän muisteli vanhempiaan ja huostaanotettuja lapsiaan sekä heidän isäänsä, miestä, jota hän rakasti, mutta joka ei antanut anteeksi huostaanottoja. Inna seurasi lastensa kasvua ja kehitystä aikuisuuteen asti. Inna oli sitä mieltä, ettei hän eikä Shane kyenneet olemaan vanhempia ja huolehtimaan lapsista. Minkälaiset elämän eväät saa narkkareiden lapset? Tarinan surullisuuden ja raadollisuuden kuvausten välistä voi poimia yhteiskunnallista sanomaa huostaanotoista, sijaisperheistä ja lastensuojelusta sekä siitä miksi ei lasten ja vanhempien välistä sidettä pidetä yllä.

Sara Stridsberg kirjoittaa luotaantyöntäviä tarinoita, jotka ovat täynnä synkkyyttä, inhorealismia, lasten hyväksikäyttöä, prostituutiota, syrjäytymistä, päihteitä, rikoksia, mielenterveysongelmia. Niin raskas on rakkaus kertoi nuoren tytön ja isän suhteesta, jota varjosti isän päihde- ja mielenterveysongelmat. Unelmien tiedekunta pohjautuu edesmenneen amerikkalaisen Valerie Solanasin elämään ja teoksiin. Kirja sisälsi kaikki synkeät aihepiirit, jopa murhayrityksen, ja ajattelin, että Stridsberg ei pysty ylittämään kammottavaa tarinaansa, mutta hän teki sen. Rakkauden Antarktis vetää kaikki Stridsbergin käyttämät teemat niin liioiteltuina, että minusta tuntui, että hän ei pääse sanomansa ohitse. Sama metsä, sama tapahtuma, mutta sitä tarkistettiin aina vaan uudella kammottavalla teolla.

Rakkauden Antarktis on ahdistava kirja. Aihepiiri on raskas ja rankka. Alkoholistiperheen heitteille jätetystä tytöstä kasvoi narkkari ja prostituoitu, sillä hän etsi rakkautta ja sen rakkauden hän löysi heroiinista, ei miehestään eikä lapsistaan. Huumeidenkäyttö vaati rahaa ja ne hän sai myymällä itseään. Kirja on täynnä yhteiskunnallista pohdintaa huumemaailmasta ja lastensuojelusta ym., mutta se pitää jaksaa kaivaa näiden kurjien ihmiskohtaloiden kuvausten  seasta. Vaikea aihe, mutta teksti on taiturimaista.

Me olemme isoja muurahaisia, me kannamme kuolleet pois ymmärtämättä miksi teemme niin, kannamme vain kohti haudankaivajan tekemää kuoppaa. Kaikki itkevät paitsi minä, jokin sisälläni on jähmettynyt kiveksi. Eivät ainoastaan kyyneleet vaan myös jokin muu. Läpitunkeva, pohjattoman syvä pettymykseni on yhtä kuin veren jäätymispiste, rakkauden äärimmäinen Antarktis.

Sara Stridsberg, Rakkauden Antarktis

Suom. Outi Menna

Tammen Keltainen Kirjasto 2019

s. 303

Kärlekens Antarktis 2018

Sara Stridsberg: Niin raskas on rakkaus 

Sara Stridsberg: Unelmien tiedekunta

Raili Mikkanen: Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää

Isän äkillisen kuoleman jälkeen äiti oli miettinyt pitkään, miten meidän kanssa selviäisi. Äidin isällä oli ollut kauppa täällä Kuopiossa jo kauan. Äiti oli syntynyt Tampereella ja käynyt ensin siellä Finlaysonin työläisten lapsille perustettua Mamsellin alkeiskoulua, kun ukki oli työnjohtajana tehtaalla. Sitten ukki oli tullut kauppiaaksi tänne, ja äiti käynyt tyttökoulun täällä. Lopulta äiti oli arvellut, että kauppiaana hän voisi selviytyä. Jyväskylän ystävät olivat kyllä varoitelleet, että tippuisimme kolisten alaspäin yhteiskunnan portaita, jos äiti tosiaan ryhtyisi kauppiaaksi.

Yllä oleva lainaus on Minna Canthin 12-vuotiaan tyttären Ellin ajatuksia, kun he olivat muuttaneet Kuopioon asumaan. Raili Mikkasen Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää kertoo Canthin perheen elämästä vuodesta 1880 lähtien. Elli on kirjan päähenkilö, mutta muutkin perheenjäsenet tulevat tutuiksi kirjan kuvioissa. Minna Canth olisi halunnut tyttöjen saavan samaa opetusta kuin pojat, mutta se ei vielä tuohon aikaan onnistunut, sillä ensin olisi pitänyt muuttaa lait. Tytöt aloittivat koulunsa Kuopion suomalaisessa tyttökoulussa.

Minna Canth herätti huomiota aina ja juorut lensivät. Uudenaikainen, modernisti ajatteleva tulisieluinen kirjailija astui vanhoillisten miesten ja pappien varpaille monet monituiset kerrat. Lapset oikein pyysivät, että äiti kirjoittaisi hellemmin ja onnellisia loppuja, mutta Minna Canth oli tinkimätön, sillä hän otti naisten ja köyhien asioista selvää, toisin kuin vanhoilliset johtavissa asemissa olevat miehet.

Joko ne kaakinpuulla pieksivät sitä naisraukkaa? On siinä taas kansalla tuijottamista. Ensin tämä maailma on semmoinen, että köyhä ei keksi muuta kuin tuommoisen surkean tavan leipää saadakseen. Ja sitten ainoa synnin tekijä on nainen. Miehet samalla asialla senkun rehvastelevat. Täällä on vielä paljon korjaamista.

1800-luvun loppupuolella Minna Canth kirjoitti useita näytelmiä mm. Murtovarkaus, Työmiehen vaimo ja Roinilan talossa. Koska näytelmistä juoruttiin ja puhuttiin paljon pahaa, Minna Canth masentui usein, jolloin vanhemmat tytöt saivat huolehtia nuoremmista lapsista. Perheessä oli myös palvelusväkeä ja nuorimmaisesta huolehti Minna Canthin äiti. Uudenaikaisella äidillä oli myös uusia kasvatusideoita, hän ehdotti lapsille, että näiden ei tarvitsisi teititellä häntä. Lue kirjasta tyttöjen vastaus äidille.

Minna Canth oli tarmoa täynnä, ja jaksoi ajaa köyhien, naisten ja lasten asioita. Puhelias ja aktiivinen kirjailija sai kutsuja kulttuuriväen luokse ja toisin päin. Hän piti kotonaan mm. Oras-seuraa nuorille. Seurassa puhuttiin ajankohtaisista asioista esim. miten ihmiset ja eläimet kehittyvät. Ja jälleen perhe oli silmätikkuna ja herätti vihaa. Raili Mikkanen on nostanut kirjassaan esille Minna Canthin ajatusmaailman, joka oli kymmeniä vuosia edellä aikaansa. Perhe kärsi tietysti näistä ajatuksista, joita kirjailija toi esille varsinkin näytelmissään. Tietysti sosiaalisen Minnan seurustelu kulttuuriväen kanssa rikastutti myös perheen lasten elämää. Talossa vierailivat teatterinjohtaja, näyttelijät, runoilijat, kirjailijat, toimittajat jne. Kirjasta nousi vahvasti esille suurnainen, joka heilutti lippua meille naisille ja kannusti tasa-arvoiseen elämään miesten rinnalla.

Vapaus, rakkaus, tasa-arvo!

Raili Mikkanen, Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää

Tammi 2019

s. 253

Raili Mikkanen: Ei ole minulle suvannot! 

Raili Mikkanen: Iivari-tonttu karkuteillä

Raili Mikkanen: Histamiini rakentaa lautan 

Soki Choi: Suolistovallankumous, Näin suolistobakteerit vahvistavat aivojasi

Ruotsalaisen terveysalan tutkijan Soki Choin Suolistovallankumous, Näin suolistobakteerit vahvistavat aivojasi tietokirjan pohjalla on hänen oma tutkimustyönsä suolistobakteerien parissa ja väitöskirja aiheesta. Terveysalalla on viimeisen kymmenen vuoden aikana tutkittu suoliston ja suolistobakteerien vaikutusta ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin. Soki Choi kertoo kirjassaan luotettavasti miten suolistobakteerit vaikuttavat aivoihin ja aiheuttavat sairauksia. Soki Choin vanhemmat ovat eteläkorealaisia, joten hän antaa kirjassa tunnettuja korealaisia reseptejä, joiden avulla voidaan valmistaa hyviä bakteeripitoisia ruokia ja juomia ja siten päästä terveellisemmän elämän alkuun.

Länsimaalainen ruoka, jota syödään nykyään Suomessa, on kuituköyhää ja bakteeriköyhää, joten seuraukset ovat sen mukaiset. Suolisto ei voi hyvin ja immuunijärjestelmä menee sekaisin. Tästä seuraa sitten se, että suolisto tulehtuu herkästi, ja pitkäaikaisen tulehduksen seurauksena elimistön vastustuskyky laskee, virukset ja sairauksia aiheuttavat bakteerit valtaavat kehon ja aiheuttavat sairauksia. Soki Choin tietokirjasta voi lukea miten suolistotulehdus voi vaikuttaa aivoihin ja aiheuttaa mm. stressiä, masennusta ja psyykkisiä sairauksia.

Suolisto on elin, jolla on yhteys aivoihin mm. kiertäjähermon ja verenkierron kautta. Kirjan mukaan suolistobakteereihin pystytään vaikuttamaan ja muuttamaan tasapainotilaa siten, että syödään monipuolista ruokaa, joka sisältää paljon hyviä bakteereja esim. maitohappobakteereja. Hyvät bakteerit saavat ravintoa värikkäistä kasviksista, hedelmistä ja vihanneksista. Huonoja bakteereja lisäävät stressi, rasva ja sokeri. Lisäksi mm. ruoan hapattaminen vaikuttaa siten, että hyvät bakteerit lisääntyvät ja ruoasta tulee terveellisempää.

Jokainen tietää omakohtaisesti, että lääkkeet, varsinkin antibiootit, pistävät vatsan sekaisin, ja se johtuu siitä, että suoliston bakteerikanta menee sekaisin lääkityksestä, huonot bakteerit pääsevät vallalle ja aiheuttavat oireita. Jo vuosikausia on suositeltu, että antibioottien seurana kannattaa syödä maitohappobakteereja. Mutta jos taustalla on pitkäaikainen flunssakierre, sen syynä voi olla suoliston bakteeritason huono kunto jo pitemmältä ajalta. Allergioitten takaa löytyy myös usein huono suoliston bakteerikanta.

Terveyttä voi jokainen edistää syömällä kuitupitoisempaa ruokaa. Tiedän omakohtaisesti miten vaikea yhdistelmä voi olla stressi, työelämän kiire ja perhe-elämä. Silloin monesti valitaan se helpoin tie ja syödään valmisruokia, pizzaa, hampurilaisia, ranskalaisia, limppareita, jäätelöä ja karkkia. Miten syöttää terveellisempää ja kuitupitoisempaa ruokaa lapsille, jotka nirsoilevat ja nostelevat salaatit, sipulit ja vihannekset lautasen reunalle? Itse tein vuosia siten, että hienonsin sipulit ja kasvikset tosi hienoksi, että lapset eivät edes tienneet syövänsä niitä ruoan seassa. Keittiön pöydällä oli aina tarjolla hedelmiä, tomaatteja, kurkkua, ja kasvisten palasia. Syksyisin kaupoissa oli tuoretta kaalia ja lanttua, joita pilkoin valmiiksi kippoihin, ja aina ne syötiin pois. Suosittelen jokaista kiinnostumaan omasta hyvinvoinnista ja syömään kuitupitoisempaa ruokaa. Soki Choin tietoteos Suolistovallankumous, Näin suolistobakteerit vahvistavat aivojasi antaa paljon tietoa aiheesta.

Soki Choi, Suolistovallankumous, Näin suolistobakteerit vahvistavat aivojasi

Suom. Kirsi Kokkonen

Kuvat: Roland Persson

Wsoy 2019

s. 173 + kuvat + sanasto 3 s. + lähdeluettelo 24 s. + hakemisto

Kimchi och kombucha: Den nya vetenskapen om hur tarmbakterierna stärker din hjärna

Sofie Sarenbrant: Osasto 73

Kylmät väreet kulkevat Emman selkäpiitä pitkin, kun hän ymmärtää, mitä on menettämässä. Hän yrittää nousta ja juosta naisen perään, mutta ruumis ei tottele. Se kieltäytyy noudattamasta hänen käskyjään.  Emma ei edes ole varma, onko hänellä ruumista lainkaan. Sen paremmin käsiä kuin jalkojakaan ei voi liikuttaa. Hänet on nähtävästi sidottu sänkyyn.

Ruotsalaisen Sofie Sarenbrantin dekkari Osasto 73 jatkaa rikostarkastaja Emma Sköld-sarjaa. Emmalle sattui ratsastusonnettomuus, josta hän heräsi sairaalan teho-osastolla. Alkoi nopea toipuminen, ja siirtyminen osastolle 73, mutta ei hän ehtinyt olla siellä kauan aikaa.

Sarjan ensimmäisessä dekkarissa Avoimet ovet Emma huomasi odottavansa lasta. Osasto 73:ssa Emma on pienen vauvan äiti, mutta kukahan hoitaa vauvaa, kun Emma on sairaalassa ja vauvan isä töissä? Kukaan ei kerro sitä Emmalle. Herätessään hänen ensimmäinen sanansa oli vauvansa nimi. Ensimmäisessä dekkarissa olin huolissani Emman miessuhteista, ja huolet jatkuivat myös tässäkin kirjassa. Sarenbrant on hyvin hoksannut  aihepiirinsä perheen lähipiiristä, ja murhaajakin löytyy aika läheltä. Kirjassa liikutaan hyvin pienessä piirissä, sairaalassa, Emman kodissa, poliisilaitoksella jne., mutta meno oli jännittävä, ja tosiaankin suorastaan ahmin tämän dekkarin. Sarenbrant on älykkäiden rikosjuonien keksijä.

Emma yrittää hillitä orastavaa paniikkiaan. Mitä oikein on tapahtunut? Missä on hänen pieni Ineksensä, hänen vauvansa? Hän katsoo uudelleen tyttöä ja ymmärtää, että sen on oltava hänen tyttärensä, vaikka näyttääkin ihan vieraalta. Kuinka pitkään hän on oikein maannut täällä?

Dekkarin loppu on oikein mestarillisesti juonittu. Voisin kyllä veikata, että Emmalla on onnea matkassa, ja kaikki käy hyvin. Seuraava sarjan osa, nimeltään Kerjäläinen, ilmestyy keväällä, joten Osasto 73:n loppujuoni selviää sitten. Tykkään näistä koukuttavista loppujuonista, jotka jatkuvat seuraavaan dekkariin. Emma Sköld on nuori ja energinen rikostarkastaja, josta pidän kovasti. Hänen siskonsa ja koko perheensä ovat aktiivisia kirjan henkilöitä. Samoin hänen työkaverinsa Nyllet. Nyllet oli itse asiassa ainoa, joka otti tosissaan Emman väitteet, että hänen ratsastusonnettomuutensa oli tahallinen teko. Uskokaa pois, että tämä dekkari on juonien mestarin kirjoittama!

Emma jää seisomaan ulkopuolelle käsittämättä mitään. Kun ovi sulkeutuu hänen nenänsä edessä, hän huomaa, että postiluukun nimikilvestä puuttuu yksi nimi. Hänen nimensä.

Sofie Sarenbrant, Osasto 73

Suom. Annamari Typpö

Wsoy 2019

s. 393

Avdelning 73
dekkari

Lucia Berlin: Ilta Paratiisissa ja muita kertomuksia

”Tiny on katolla! Tiny on katolla!”

Muusta täällä ei osata puhua. Mitä sitten, mä olen katolla. Sitä ne ei tiedä, että en ehkä koskaan tule alas. Ei ollut tarkoitus olla niin teatraalinen. Olisin mennyt vain omaan huoneeseeni ja paiskannut oven kiinni, mutta siellä olikin äiti. Joten paiskasin keittiön oven auki. Ja siinä vieressä oli tikkaat katolle.

Heittäydyin pitkäkseni, vieläkin vähän kiihtyneenä, ja otin Jack Daniels – pullosta pari huikkaa. Täytyy sanoa että ajattelin: täällä on mukavaa.

Yllä oleva lainaus on Lucia Berlinin (1936-2004) kolmannesta Siivoojan käsikirja – novellikirjasarjasta, novellista Joulu. Teksas. 1956. Kirjan nimi on Ilta Paratiisissa. Lucia Berlin kirjoitti autofiktiivisesti novelleja oman elämänsä tapahtumista. Nimet vaihtuivat, mutta samoja tapahtumia käytiin läpi. Novelleista nousee esille nainen, jolla oli neljä lasta ja alkoholiongelma.

Hän katseli, vaikka häntä ällötti nähdä miesten luisevien, nyt tulen kajossa pääkallomaisten kasvojen ilme. Narkkarin ilme juuri ennen piikitystä – voimakkaan seksuaalinen, ahnas, kiihkeästä tarpeesta kertova ilme.

La Barca de la Ilusión novelli kertoi elämästä paratiisimaisella rannalla toisen aviomiehen kanssa. Mukana olivat myös pojat edellisestä avioliitosta. Mukavia, rentoja, aurinkoisia päivä ilman kiirettä mihinkään. Aika kului lekotellessa ja uidessa, mutta jokaiseen Paratiisiin ilmestyy aina lopulta käärme. Mies oli ollut pitkään käyttämättä huumeita.

Lucia Berlin kirjoittaa novelleissaan auki omaa alkoholin ja huumeiden huuruista elämäänsä, mutta myös läheistensä liikakäyttöä. Lucia Berlin pääsi lopulta eroon alkoholista ja huumeista, mutta hän ammensi niistä muistoja ja tarinoita, joista lukeminen tuntuu todella tuskalliselta. Ajattelen hänen lapsiaan, jotka joutuivat elämään lapsuuttaan ja nuoruuttaan äidin kanssa, joka ei välttämättä noussut edes sängystä, vaan halusi vain uppoutua humalatilaan.

Jossain vaiheessa iltaa, ennen kuin oli aloittanut ryyppäämisen, Decca on virittänyt takkaan tulen ja sytyttänyt syvennyksiin kynttilöitä ja öljylyhtyjä, joiden himmeä valo nyt välkkyy hänen silkkisenä ryöppyävillä hiuksillaan. Hänen vieläkin ihanaa vartaloaan verhoaa taidokkaasti kirjailtu vihreä kimono. Vasta aivan läheltä huomaa, että hän on jo yli neljäkymmentä, ja että kasvot ovat alkoholista pöhöttyneet ja silmät verestävät.

Vaimot novelli kertoi miehen kahdesta ex-vaimosta, jotka ryyppäsivät yhdessä yön hiljaisina tunteina, kun lapset nukkuivat. Yksi tai kaksi lasillista ei riittänyt, vaan viiniä ja viinaa kului pullokaupalla ja sekaan vedettiin huumeita. Lucia Berlin ei ujostellut laittaa elämänsä kipukohtia esille. Samantyyppisiä yltyviä juominkikertomuksia löytyy jokaisesta Berliinin novellikirjasta.

Ilta Paratiisissa sisältää 22 novellia, jotka ovat ilmestyneet vuosien 1981 – 1999 aikana. Kirjan alun novelleissa Soittorasiat, Kerran kesällä ja Andado kerrotaan lapsuuden ja nuoruuden kokemuksia auki, joista pidin kovasti. Ystävyys maahanmuuttajaperheen tytön kanssa kuulosti hienolta, mutta ystävyys jäi taakse, kun perhe muutti pois. Lucia Berlinin lapsuutta kuvasi useat muutot; Alaska, Idaho, Montana, Washington, El Paso, Santiago de Chile, New Mexico. Luulenpa, että myös asuinpaikkojen muuttuminen on ollut yksi osatekijä siinä, että kirjailija alkoholisoitui pahasti, sillä elämä voi tuntua turvattomalta, kun ystävyyssuhteet katkeavat ja asuinpaikat muuttuvat. Alkoholismia löytyi myös lähipiiristä. Novelleista nousi vahvana hahmona äiti, joka makasi makuuhuoneessa päiväkausia seuralaisenaan ainoastaan alkoholi. Oliko se esimerkki tai malli, jonka kirjailija näki naisen elämästä? Vai koskiko kuvaus häntä itseään alkoholisoituneena päihteiden väärinkäyttäjänä, jota ei saanut häiritä, ei edes lapset.

Lucia Berlinin novellit ovat kuvauksia hänen omasta elämästään, jotka voivat olla myös hyvin väritettyjä tapauksia, kukaan ei välttämättä tiedä niiden totuutta. Hänen poikansa mukaan kukaan suvusta ei enää muistanut asioiden oikeaa laitaa, sillä Lucia oli hiljakseen muokannut niitä uuteen uskoon. Lucian mielestä vain sillä oli merkitystä, että tarina oli hyvä.

Kuolema on kuin pisaroiksi hajoava elohopea. Niin nopeasti se yhtyy taas elämään värisevään massaan.

Lucia Berlin, Ilta Paratiisissa ja muita kertomuksia

Suom. Kristiina Drews

Aula & Co 2019

s. 296

Evening in Paradice 2018

Berlin Lucia: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia
Berlin Lucia: Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia

Pauli Hanhiniemi: Kaukopuhelu

Minna selasi CD:t, ja Jani seurasi ilmeiden vaihtelua hyväksyvästä vilpittömään ihmetykseen. Onneksi Minna ei tutkinut tarkemmin DVD-valikoimaa. Jani ehti jo punastua, kun arveli sooloromanttisten harrastustensa tulevan ilmi. Jani päätti kätkeä eroottiset tallenteensa vastedes paremmin, vaikka ajan mittaan mokoma häveliäisyys olikin osoittautuva turhaksi. Minnallakin oli mielikuvituselämää.

Muusikko, sanoittaja Pauli Hanhiniemi on laajentanut osaamistaan kirjallisuuden puolelle, sillä häneltä on ilmestynyt ensimmäinen romaani nimeltään Kaukopuhelu. Aiemmin häneltä on ilmestynyt muistelmateokset Soitto on sanoja sekä Pauli Hanhiniemi – Kerran elettyä. Kaukopuhelu on veijaritarina vähän yli parikymppisistä nuorista miehistä, Janista ja Jykästä, jotka pitivät Kulma-Baaria Kuortaneella. Pauli Hanhiniemi on kotoisin Etelä-Pohjanmaalta, Alavudelta, jonka rajanaapuri Kuortane on.

Jani ei tullut koskaan ajatelleeksi, että tämä kauppaopiston kesken jättänyt Halpa-Hallin kassalla työskentelevä hupakko oli ihan tavallinen nuori nainen: älykäs ja joustava gimma, joka jostakin syystä oli nyt lupaavasti retkussa Janiin.

Veijaritarinaan siis liittyy myös rakkaustarina. Tarina ei ole kolmiodraama, vaikka viitteitä siihenkin löytyy kirjan sivuilla. Tarina on nuorten kohellusta ulkomailla ja Suomessa, johon liittyy tragikoomisia piirteitä. Näin jälleen kirjan tarinan sieluni silmillä kesäteatterin lavalla yleisön nauraessa ja itkiessä tunteidensa vallassa.  Ainakin itse olen tunneherkkä ja eläydyn tarinoiden valtaan syvällisesti oli sitten kyseessä lasten tai aikuisten teatteri. Nukketeatteriesityskin oli kerran niin surullinen, että kyyneleet vain valuivat poskille.

Olen tottunut lukemaan käännöskirjallisuudessa huumeiden käytöstä, mutta kun luin Kaukopuhelun tarinassa päähenkilöiden normikäytöstä, olin alkuun ihmeissäni. Koheltava parivaljakko, Jani ja Jykä, olivat siis huumeiden käyttäjiä, pössyttelijöitä. Toinen heistä sai sitten suuren ahaa-elämyksen rikastua huumeilla ja loput voit lukea kirjasta.

Kaukopuhelun pääteemoja ovat rakkaus ja ystävyys, jota yrittäjyys ja muut värikkäämmät versus mustemmat teemat, jopa kuolema ja yliluonnollisuus värittävät hirtehishuumorin iskiessä silmää rivien lomassa.

Pauli Hanhiniemi, Kaukopuhelu

Docendo 2019

s. 191

Marianna Stolbow: Surua se tyttö kantaa

Hän painoi korvansa miehen navan päälle ja kuunteli aikansa, rakensi sitten uuvahtaneelle ja epävarmaksi muuttuneelle penikselle sormillaan pesän. Se kyyhötti naisen käsien alla kuin suojaan käpertynyt lintu, kuin kyyhky, joka lepäsi vastapäisen rakennuksen räystään alla.

Marianna Stolbowin esikoisteos  Surua se tyttö kantaa on haikean kaunis, surumielinen teos, jonka yhdeksi teemaksi nousee rakkaus. Rakkautta joko on tai sitten ei. Voi rakastaa koko elämän ajan saavuttamatonta rakasta, mutta vastarakkautta ei saa. Tai sitten huomaa jossakin vaiheessa, että kaipaa toista ihmistä ja rakkaus on herännyt. Kirjan rakkaus on epäröivää, haparoivaa, sitoutumatonta ja toisaalta kaikkensa antavaa.

Erikoisturvajärjestelyin varustettu vankeinhoitolaitos on rakennettu sinne missä maailma loppuu, ja sen pohjakerroksen kellareissa on muutama eristysselli. Niistä yksi on varattu tutkintavankeuteen tuodulle naiselle.

Kirjan nuoret opiskelijat nousivat vastustamaan yhteiskunnan valtaapitäviä. Mielenosoitukset johtivat kapinoihin ja muuhunkin. Heidät haluttiin saada kiinni ja tuomita. Kirjan nainen saatiin kiinni ja vietiin eristysselliin. Kirja käy läpi tapahtumia, mitkä johtivat naisen liittymiseen kapinoitsijoihin.

Kuulustelupäiväkirjaan kirjattiin, että pidätyksen jälkeisenä yönä hänen hiekanruskeat kiehkuransa vaihtoivat väriä. Että hän meni nukkumaan maantienvärisenä ja heräsi valkeana. He eivät käsittäneet, että voiko noin ylipäätään tapahtua yhdessä yössä, mutta näin väittävät. Kuin lumi olisi peitellyt hiekanharmaan unien aikana.

Marianna Stolbow  työskentelee kirjallisuusterapiaohjaajana, tietokirjailijana ja kolumnistina. Hänen esikoisteoksensa Surua se tyttö kantaa on uskomattoman kaunis teos. Kirjan teksti on runollisen kuultavaa, ja takerruin jokaiseen sanaan ja lauseeseen toivoen ja odottaen, melkein peläten pahinta, mutta sittenkin toiveeni toteutui. Kirjassa on jotakin maagista, joka tarttuu kiinni ja pitää otteessaan viimeiseen sanaan ja loppupisteeseen. Hengitin ja olin elossa.

Marianna Stolbow, Surua se tyttö kantaa

Teos 2019

s. 199