tiistai 9. lokakuuta 2018

Mariette Lindstein: Ehdoton valta



Kaksikymmentäkaksivuotias nainen on ilmoitettu kadonneeksi ViaTerra-yhteisöstä Länsi-Dimöltä Bohuslänin edustalta. Kaksi vuotta ViaTerrassa työskennellyt, Lundista kotoisin oleva Sofia Bauman ei saapunut työpaikalleen tiistaina. Tällä hetkellä ei ole tietoa, onko hän mantereella, sillä häntä ei ole nähty saarelle kulkevalla lautalla.

Ruotsalaisen Mariette Lindsteinin psykologinen esikoistrilleri Ehdoton valta kertoo nuoresta vastavalmistuneesta Sofiasta, joka hurmaantui komeasta ja karismaattisesta ViaTerra-liikkeen johtajasta Oswald Franzista ja joutui sitä myöten eräänlaisen New Age-kultin jäseneksi. Alkujaan häntä viehätti historiallinen luonnon keskellä sijaitseva saarikartano, jossa viihtyi myös julkkisvieraita, mutta pian hän huomasi joutuneensa piikkilanka-aitauksen sisälle, jota vartioi johtajan vahtikoirat, eikä ulospääsystä ollut tietoakaan saatikka yhteydenpidosta omaisiin ja ystäviin, sillä kännykät, tietokoneet ym. laitteet takavarikoitiin. Päivä päivältä kultin menot raaistuivat ja sen jäseniä rangaistiin kurjilla tavoilla. Sofia kuvitteli Oswaldin tulleen hulluksi. Sofialla oli Oswaldin sihteerinä mahdollisuus tonkia tietoja ja kerätä todisteita kultin yhä pahenevasta tilanteesta, mutta kenellekään ei voinut luottaa tietoja, sillä hänet petettiin jo yhden kerran.

Hetken kaikki oli aivan kuin alussa. Silloin kun Sofia oli vasta tullut saarelle. Kun oli ollut aikaa katsella merelle, hengittää raitista ilmaa ja tuntea kuuluvansa johonkin suurempaan ja tärkeämpään kuin tavallisen tallaajan elämä mantereella.
Kaikki muuttuisi taas hyväksi, Sofia ajatteli.

Kun narsistityyppi saa rahaa ja valtaa ja häntä seuraavia ihmisiä, todellisuus voi olla katastrofi, kuten kirjan tarinasta käy ilmi. Voit lukea tarinan sadistisesta limanuljaskasta, joka tekee mitä vain saa päähänsä kuvitellen, että raivoamalla ja rankaisemalla jäsenet pysyvät jäseninä, samalla kun karkaaminen ja kultista eroon pääseminen on tehty mahdottomaksi. Nöyryyttäminen, pilkkaaminen, pelottelu, rankaiseminen, lyöminen, uhkailu, haukkuminen, ilkkuminen, kaikkea vastaavaa löytyy kirjan sivuilta ja vielä enemmän.

Lopulta Sofia pakenee henkensä edestä, mutta takaa-ajajat ovat perässä. Kirjan kirjoittanut Mariette Lindstein kuului itse yli kaksikymmentä vuotta skientologialiikkeen johtopaikalle, mutta dramaattisen pakenemisen jälkeen hän pääsi eroon kultista. Teos ei kerro hänestä eikä kyseisestä kultista, mutta se on toiminut inspiraation lähteenä tälle kylmäävän jännittävälle tarinalle. Kirjailijan mielestä kulttiin on helppo mennä mukaan, mutta siitä on melkein mahdotonta päästä pois.

Tervetuloa ViaTerran asuntolaan vai haluatko kenties petipaikan ladon oljilta. Makuupaikkoja löytyy myös pihan teltoista säällä kuin säällä. Tämä vuoden esikoisdekkariksi Ruotsissa valittu psykologinen trilleri hyydyttää lukijan, ja sydän hakkaa rinnassa viimeiseen sivuun asti, ja et voi sittenkään huokaista helpotuksesta.

Mariette Lindstein, Ehdoton valta *****
Suom. Christine Thorel
Atena 2018
s. 492
Sekten på Dimön

6 kommenttia:

  1. Onko tää kuin raaka kirja? Tää kuulostaa todella mielenkiintoiselta kirjalta, mutta en halua lukea mitään inhottavia tekoja toisille ihmisille tehtävän tai ainakaan tarkkoja yksityiskohtia en halua lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseessä on psykologinen trilleri, joten suurin osa raakuuksista on psykologisia, eikä niitä avata kovin tarkasti. Uskon, että pidät tästä kirjasta. Laatutrilleri.
      Itse tykkään trillereistä ja paljon pahempia ovat amerikkalaiset trillerit mm. Karin Slaughterin trillerit tai Sue Graftonin trillerit.

      Poista
  2. Huh, miten vetävä dekkari! Loppua luin (tai siis äänikirjana kuuntelin) melkein henkeä haukkoen, ja sitten tosiaan kävi, kuten toteat, ei voinut vieläkään huokaista helpotuksesta. Kakkososan suomennosta odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tosi jännittävä kirja. Ja ihan pakko on lukea jatkokirja. Ajattelet, että tällaisia lahkoja on oikeasti olemassa, joista ei pääse eroon kuin pakenemalla, kuten kirjailija teki!

      Poista
  3. Minulla oli suuret odotukset tästä, mutta petyin. Tunnelma oli minusta kuin tasainen pannukakku, jännitys ja ahdistus ei vain välittynyt minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pääsin tunnelmaan mukaan, tarina oli kyllä minun makuun tehty. Tilanteen paheneminen, nöyryytys, pako, takaa-ajo.

      Poista