maanantai 13. toukokuuta 2019

Linda-Maria Roine ja Venla Pystynen: Mercedes Bentso




Väkivallan uhasta tuli suhteemme arkea. Kun Santeria alkoi ärsyttää, se löi nyrkillä seinään, heitti kaukosäätimen pirstaleiksi lattialle tai viilsi itseään puukolla. Impulsiivisuutensa vuoksi se oli istunut vankilassa jo moneen otteeseen. Opin, ettei Santerille kannattanut väittää vastaan.

Linda-Maria Roine tutustui 16-vuotiaana henkilöön, josta tuli hänen poikaystävänsä kaikessa pahassa. Kirjassa Mercedes Bentso Linda-Maria kertoo syöksykierteestä, johon hän joutui tutustuttuaan Santeriin, sillä edessä aukeni huumemaailma kaikessa kauheudessaan. Linda-Maria ei kerro mitään positiivista huumepiireistä, eikä huumeiden käyttämisestä, joten kirja on varsinkin nuorille lukijoille silmiä avaava teos huumeiden käytöstä. Kun pahalle antaa pikkusormen, se vie koko ihmisen. Linda-Marian huumekierteestä tuli kuin uppoava suo, jonne hän joutui aina uudelleen ja uudelleen, vaikka räpiköi välillä kuiville.

Elin edelleen kahden maailman välissä. Tiesin, että se on tasapainoilua nuoralla, mutta vaara kiehtoi mua yhä. Olin henkisesti huonossa kunnossa ja epävakauteni takia mut oli helppo houkutella kaikenlaisiin älyttömyyksiin.

Mercedes Bentso on Linda-Maria Roineen räppärinimi. Kirjassa on hänen tekemiinsä räppeihin sanoituksia. Räpeissä hän tuo esille omia kokemuksia narkkaripiireissä hyväksikäytettynä, vaiennettuna ja väkivallan kohteena. Hän on kohdannut ihmisiä, joita eivät mitkään yhteiskunnan turvaverkot kannattele. Ihmishenki näissä piireissä on hyvin arvoton. Linda-Maria on kohdannut myös hyviä ihmisiä, ja hän on kokenut myös rakkautta ja hyväksyntää. Musiikki on hänelle kaikki kaikessa ja kirjassa tuodaan esille, miten vaikeaa hänen on ollut päästä levyttämään miehisessä räppimaailmassa.

Silloin kaikki mun haaveet palasivat takaisin. Musta tulisi räppäri. Mä pääsisin vielä kertomaan kaikesta siitä, mitä olin kokenut narkkarimaailmassa. Ehkä kaikella hirveydellä oli sittenkin ollut tarkoitus.

Kun mietin, että minkä kirjan luen Helmet-lukuhaasteen kohtaan julkisuuden henkilön kirjoittama kirja, mieleeni tuli heti Mercedes Bentso. Olen nähnyt Linda-Maria Roineen televisiossa ja tiesin hänet räppäriksi. Hänet vihaiset räppisanoitukset saivat selityksensä luettuani hänen omaelämäkerrallisen tarinan. Nuori nainen on joutunut kokemaan aivan liian paljon kauheuksia elämässään.

Linda-Maria Roine ja Venla Pystynen, Mercedes Bentso, Ei koira muttei mieskään
Johnny Kniga 2019
s. 317
Omaelämäkerta

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin 11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa, 20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria ja 21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja.

8 kommenttia:

  1. Kuuntelin tämän äänikirjana jonkin aikaa sitten. Rankka, todella ihon alle tuleva tarina, jossa on myös valoa ja toivoa. Tämä on pyörinyt mielessäni pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on varmasti äänikirjana vielä enemmän ihon alle menevä tarina. Huokailee edelleen, vaikka luin tämän pari päivää sitten. Tätä ei voi unohtaa. Linda-Marialle kaikkea hyvää koko loppuelämälle <3

      Poista
  2. Hymyilin ensin tuolle nimelle Mercedes Bentso, mutta sitten narkkariaihe hyydytti hymyn. Hyvä että julkkari puhuu aiheesta laajoille piireille. Minulta ovat huumeet vieneet yhden läheisen ja melkein toisenkin. Jos räppäri pystyy varoittamaan ja pelastamaan nuoria olen kiitollinen 🌹 ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen kiitollinen jokaiselle, joka puhuu huumeista ja niiden vaaroista. Nyt on turhan moni urheilija ja musiikintekijä jäänyt kiinni huumeidenkäytöstä. Se antaa huumeiden käytöstä liian positiivisen kuvan. Linda-Maria kertoi kirjasta, että yhden annoksen jälkeen piti heti alkaa miettiä mistä saisi rahat seuraavaan annokseen. Tietysti mukaan tuli muukin rikollinen touhu, jotta rahat sai kasaan. Kurjaa elämää.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Tätä voin suositella, sillä kirja on samalla selviytymistarina huumeista!

      Poista