tiistai 1. lokakuuta 2019

Shaun Bythell: Elämäni kirjakauppiaana


Kirjoja todella ymmärtävät ihmiset ovat harvinaisia, vaikka moni sellaisina itseään pitääkin. Viime mainitut on erityisen helppo tunnistaa – usein he esittäytyvät ”kirjaihmisiksi” astuessaan kauppaan ja tahtovat välttämättä kertoa ”rakastavansa kirjoja”. Heillä on t-paita tai kangaskassi, jonka iskulause kertoo, miten valtavasti he mielestään rakastavat kirjoja, mutta varmimmin heidät tunnistaa siitä, etteivät he koskaan, milloinkaan osta kirjoja.

Olen kerta kaikkisen myyty skotlantilaisen Shaun Bythellin kirjasta Elämäni kirjakauppiaana. Kirjan varausmäärät kirjastossa olivat suuren suuret, joten olen malttanut odottaa kirjaa monta kuukautta. Luin kirjan nopsaan tahtiin, sillä hain sen torstaina kirjastosta, ja nyt on perjantai ja kirjoitan jo siitä bloggausta. Tietysti minun olisi pitänyt ostaa kirja, niin Shaun Bythell olisi tyytyväinen tai ehkei sittenkään, vaan kirja olisi pitänyt tilata hänen vanhojen kirjojen myymälästään, niin hän ehkä voisi olla tyytyväinen. Shaun Bythell on kirjoittanut siis päiväkirjamaisen kirjan omasta elämästään kirjakauppiaana Skotlannissa, hyvin pienessä kyläpahasessa.

Lisää vuolasta sadetta. Iäkäs asiakas kehui ikkunasomistusta erehdyttyään luulemaan pannuja, kattiloita ja mukeja (jotka ovat ikkunassa keräämässä vuotokohdista valuvaa vettä) keittotaitoaiheiseksi esillepanoksi.

Elämäni kirjakauppiaana kertoo vuodesta 2014. Jokaiselle päivälle on merkitty kuinka monta online-verkkotilausta on tullut ja kuinka monta kirjaa kirjakaupasta on löytynyt kyseisiin tilauksiin. Bythellillä on mielenkiintoisia apulaisia kirjakaupassaan. Varsinkin Nicky on hauska tyyppi. Nickyllä on oma käsitys siitä, miten apulaisen hommia tehdään. Niitä ei suinkaan tehdä pomon pillin mukaan, vaan käyttämällä omaa luovaa mielikuvitustaan, jota Nicky käyttää muutenkin elämässään. Hänellä on tapana tuoda pomolleen joka perjantai lähikauppiaan roskikseen heittämiä herkkuja.

Olen päässyt kirjassa Any Human Heart kohtaan, jossa Loganin poika päättää antaa bändinsä nimeksi Kuolleet Sielut ja Logan vastaa nauramalla ja kertoo, että Nigolai Gogol kirjoitti samannimisen kirjan. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, ja tunsin itseni yhtä tyhmäksi kuin Loganin poika. Luen sen seuraavaksi.

Shaun Bythell on ahkera lukemaan kirjoja. Kun edellinen kirja loppuu, seuraava kirja on jo odottamassa lukemista. Hän harrastaa maastopyöräilyä ja kalastamista, joten ainakin hän saa kalaruokaa, sillä kirjakaupan pitämisellä ei näytä kovin rikastuvan, koska asiakkaita käy tosi harvoin. Talvisaikaan käy tosi vähän asiakkaita ja verkkotilauksiakin on vähän. Kirjakauppias on ahkera ostamaan vanhoja kirjoja varsinkin kuolinpesiltä, ja aika reippaasti hän maksaa vanhoista kirjoista. Takapihalla on puutarha, jota kirjakauppias tykkää hoitaa ja jonne asiakkaat hinkuvat, mutta siellä on kyltti yksityisalue. Se ei silti hidasta kaikkia asiakkaita.

Guardian listasi ”Maailman omituiset ja ihanat kirjakaupat”; me olemme taas numero 3. En tiedä, kulkevatko tällaiset asiat aalloittain vai ovatko kirjakaupat tulossa takaisin muotiin. Ehkä tähän vaikuttavat hipsterit ja heidän trendinsä tulla nähdyiksi pikemmin vinyylien ja oikeiden kirjojen kuin iPodien ja Kindlyjen kera.

Nyt kyllä iski kauhea kaipuu pitää omaa vanhojen kirjojen kirjakauppaa. Tykkäisin myös takapihan puutarhatöistä. Mikä kätevintä, niin asua oman kirjakaupan yläkerrassa. Tunsin oloni muutenkin oikein kotoisaksi takkatulen lämmössä The Book Shopissa. Skotlantilaiset ovat tunnetusti pihiä kansaa ja sen huomaa kirjakaupan asiakkaista, jotka tinkaavat pienestäkin summasta. Shaun Bythellillä on omat keinonsa näpäyttää asiakkaita, sillä hän pitää suosittua facebook-sivustoa ja julkaisee youtube-videoita erikoisista asiakkaistaan tai muista kirjakauppajutuista. Niihin lähemmin voit tutustua tämän silkkaa kuivaa huumoria viljelevän teoksen sivuilla. Elämäni kirjakauppiaana avaa ovensa skotlantilaiseen elämänmenoon ja ihmisiin, yhteiskunnan kuohunnan vaikuttaessa hiljaisesti taustalla. Kirjat, kirjamessut, kohtaamiset asiakkaiden ja kirjailijoiden kanssa ja selviytymistaistelu työntekijöiden ja paikallisten ihmisten kanssa, näistä herkullisista aineksista Shaun Bythell on kirjoittanut riemastuttavan kirjansa Elämäni kirjakauppiaana.

Shaun Bythell, Elämäni kirjakauppiaana *****
Suom. Jaana Kapari-Jatta
Kirjapaja 2019
s. 340
The Diary of a Bookseller 2017

2 kommenttia:

  1. Minua alkoi myös kirjan luettuani houkuttaa oman kirjakaupan pitäminen, vaikkei se taloudellisesti kyllä varmasti ikinä olisi kannattavaa :-) Kirjassa on ihanaa skottihuumoria ja loistavat persoonat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta muistetaan ne minimaalisen pienet kassatulot. Pelkkä kirjanmyynti ei riitä, vaan tarvitaan aika paljon luovaa toimintaa, jotta homman saa jotenkin pyörimään.
      Skottihuumori ja loistavat persoonat ovat tämän kirjan positiivinen yllätys.

      Poista