lauantai 16. marraskuuta 2019

Soki Choi: Suolistovallankumous, Näin suolistobakteerit vahvistavat aivojasi



Ruotsalaisen terveysalan tutkijan Soki Choin Suolistovallankumous, Näin suolistobakteerit vahvistavat aivojasi tietokirjan pohjalla on hänen oma tutkimustyönsä suolistobakteerien parissa ja väitöskirja aiheesta. Terveysalalla on viimeisen kymmenen vuoden aikana tutkittu suoliston ja suolistobakteerien vaikutusta ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin. Soki Choi kertoo kirjassaan luotettavasti miten suolistobakteerit vaikuttavat aivoihin ja aiheuttavat sairauksia. Soki Choin vanhemmat ovat eteläkorealaisia, joten hän antaa kirjassa tunnettuja korealaisia reseptejä, joiden avulla voidaan valmistaa hyviä bakteeripitoisia ruokia ja juomia ja siten päästä terveellisemmän elämän alkuun.

Länsimaalainen ruoka, jota syödään nykyään Suomessa, on kuituköyhää ja bakteeriköyhää, joten seuraukset ovat sen mukaiset. Suolisto ei voi hyvin ja immuunijärjestelmä menee sekaisin. Tästä seuraa sitten se, että suolisto tulehtuu herkästi, ja pitkäaikaisen tulehduksen seurauksena elimistön vastustuskyky laskee, virukset ja sairauksia aiheuttavat bakteerit valtaavat kehon ja aiheuttavat sairauksia. Soki Choin tietokirjasta voi lukea miten suolistotulehdus voi vaikuttaa aivoihin ja aiheuttaa mm. stressiä, masennusta ja psyykkisiä sairauksia.

Suolisto on elin, jolla on yhteys aivoihin mm. kiertäjähermon ja verenkierron kautta. Kirjan mukaan suolistobakteereihin pystytään vaikuttamaan ja muuttamaan tasapainotilaa siten, että syödään monipuolista ruokaa, joka sisältää paljon hyviä bakteereja esim. maitohappobakteereja. Hyvät bakteerit saavat ravintoa värikkäistä kasviksista, hedelmistä ja vihanneksista. Huonoja bakteereja lisäävät stressi, rasva ja sokeri. Lisäksi mm. ruoan hapattaminen vaikuttaa siten, että hyvät bakteerit lisääntyvät ja ruoasta tulee terveellisempää.

Jokainen tietää omakohtaisesti, että lääkkeet, varsinkin antibiootit, pistävät vatsan sekaisin, ja se johtuu siitä, että suoliston bakteerikanta menee sekaisin lääkityksestä, huonot bakteerit pääsevät vallalle ja aiheuttavat oireita. Jo vuosikausia on suositeltu, että antibioottien seurana kannattaa syödä maitohappobakteereja. Mutta jos taustalla on pitkäaikainen flunssakierre, sen syynä voi olla suoliston bakteeritason huono kunto jo pitemmältä ajalta. Allergioitten takaa löytyy myös usein huono suoliston bakteerikanta.

Terveyttä voi jokainen edistää syömällä kuitupitoisempaa ruokaa. Tiedän omakohtaisesti miten vaikea yhdistelmä voi olla stressi, työelämän kiire ja perhe-elämä. Silloin monesti valitaan se helpoin tie ja syödään valmisruokia, pizzaa, hampurilaisia, ranskalaisia, limppareita, jäätelöä ja karkkia. Miten syöttää terveellisempää ja kuitupitoisempaa ruokaa lapsille, jotka nirsoilevat ja nostelevat salaatit, sipulit ja vihannekset lautasen reunalle? Itse tein vuosia siten, että hienonsin sipulit ja kasvikset tosi hienoksi, että lapset eivät edes tienneet syövänsä niitä ruoan seassa. Keittiön pöydällä oli aina tarjolla hedelmiä, tomaatteja, kurkkua, ja kasvisten palasia. Syksyisin kaupoissa oli tuoretta kaalia ja lanttua, joita pilkoin valmiiksi kippoihin, ja aina ne syötiin pois. Suosittelen jokaista kiinnostumaan omasta hyvinvoinnista ja syömään kuitupitoisempaa ruokaa. Soki Choin tietoteos Suolistovallankumous, Näin suolistobakteerit vahvistavat aivojasi antaa paljon tietoa aiheesta.

Soki Choi, Suolistovallankumous, Näin suolistobakteerit vahvistavat aivojasi
Suom. Kirsi Kokkonen
Kuvat: Roland Persson
Wsoy 2019
s. 173 + kuvat + sanasto 3 s. + lähdeluettelo 24 s. + hakemisto
Kimchi och kombucha: Den nya vetenskapen om hur tarmbakterierna stärker din hjärna

2 kommenttia:

  1. Tärkeä kirja. Luin jutun tästä kirjasta muistaakseni Me naisista ja kirja alkoi kiinnostaa. Kiva kun esittelit kirjan. Lukulistalle ehdottomasti tai ehkäpä jopa omaksi. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli :) Tämä on kyllä tärkeä teos. Vaikka kirjan pohjalla on tieteellistä tietoa, kuten näkyy lähdeluettelon pituudesta, jopa 400 lähdettä, kirja itse on kirjoitettu hyvin yleistajuisella kielellä, ymmärrettävästi.
      Itseä pitää joka päivä tsempata, että onko tullut tarpeeksi kuitua syötyä ja vettä juotua :)

      Poista