sunnuntai 26. heinäkuuta 2020

Arto Paasilinna: Rietas rukousmylly




Autereisen Saaristomeren horisontissa näkyi kummallinen reimari, jota ei ollut merkitty merikorttiin. Sen vaiheilla kirkui utelias lokkiparvi. Reittiviitaksi se oli liian paksu ja lyhyt ja se seisoi tylppänä möhkäleenä matalikolla. Lähempää tarkasteltuna hahmo osoittautui ihmiseksi, mieheksi joka törrötti tyynessä meressä vyötäisiä myöten. Aika ajoin hänen kurkustaan kumpusi ilmoille kumeita avunhuutoja, joita kukaan ei kuullut.

Merihätään joutunut mies oli Lauri Lonkonen, ja se miten hän joutui merihätään, selvisi kyllä Arto Paasilinnan Rietas rukousmylly kirjan juonista. Arto Paasilinnan (1942-2018) teoksen löysin kirjahyllystäni, kun etsin Helmet-lukuhaasteeseen kirjaa 2010-luvulla kuolleelta kirjailijalta. Arto Paasilinna oli todella ahkera kirjailija, sillä häneltä julkaistiin 35 romaania ja niitä käännettiin yli 40 kielelle. Myyntiluvut olivat yli 8 miljoonaa kappaletta. Todella huikeita lukuja. Paasilinna kirjoitti huumoripitoisia seikkailukirjoja, ja Rietas rukousmylly sopii tähän hyvin, sillä kirjan päähenkilöt Lauri ja Kalle Homanen matkasivat Suomesta Intiaan, sieltä Tiibetiin, takaisin Intiaan ja lopulta päätyivät Inariin.

Mylly kertoisi miten pitäisi toimia ongelmatilanteissa, mitä jumalaa kannatti rukoilla, minkälaisiin jumaliin taas ei kannattanut luottaa eikä huijarilahkoja sopinut sietää.

Kalle Honkonen oli itseoppinut keksijä, joka keksi koko ajan verstaallaan mitä erikoisempia luomuksia helpottamaan arkielämää. Hän oli keksinyt rukousmyllyn, ja ystävänsä Lauri ymmärsi heti, miten rukousmyllyä voisi hyödyntää, ja missä olisivat suurimmat markkinat myydä laitetta. Aluksi suunniteltiin Kiinan matkaa, mutta Kiinan lähellä oleva Intiakin alkoi houkutella kaveruksia, joten matkasuunta siis Intiaa kohden. Intiahan oli hyvin uskovainen maa, jossa oli sikin sokin eri uskontoja.

Rukousmylly alkoi toitottaa pyhiinvaeltajille ja kaupunkilaisille omia hartausohjelmiaan ja riettauksiaan niin että kadut ja kujat raikuivat. Kalle yritti hiljentää kojeen paasausta mutta se ei totellut isäntäänsä vaan jatkoi rivoa hoilotustaan täydellä voimalla.

Niinpä niin, uusi laite ei ollut vielä priimakunnossa, siinä oli vielä alkuhankaluuksia ja vikoja, mitkä piti korjata, ennen kuin sen voisi laittaa myyntiin. Laite oli siis omatoiminen, joten kannatti vähän varoa, missä puuhissa se oli mukana.

Lauri ja Kalle selvisivät monesta matkojensa aikana monesta hankaluudesta suomalaisella sisulla ja nokkeluudella. Suomalaisethan ovat tunnetusti rehellistä kansaa, joten sen vuoksi kaverukset joutuivat jopa vankilaan. Arto Paasilinnan Rietas rukousmylly veti suupieleni ylöspäin monta kertaa. Kyllä nuo kirjan kaverukset osasivat kohelluksen jalon taidon, mutta hyvin sympaattisella tavalla.

Arto Paasilinna, Rietas rukousmylly
Wsoy 2007
s. 248
Veijaritarina

4 kommenttia:

  1. Mai, pitäisi varmaan ottaa taas Paasilinna käsittelyyn. Jo vuosia sitten lukiolaisena tein ensimmäisen tutkielmani Paasilinnasta. Siihen tuli luettua koko silloinen tuotanto Karhunkaataja Ikä-Alpista lähtien. Se aiheutti kyllä ähkyn. Nyt voisi ottaa johonkin väliin paasilinnaa kokeiluun. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :)
      Paasilinnan kirjat olivat jossakin vaiheessa vuoden kohokohta, vähän kuin Kalle Päätalon kirjojen ilmestyminen.
      Sinähän olet ollut oikea Paasilinna-fani, kun olet lukenut monet kirjat häneltä. Luulen, että minäkin saisin ähkyn, jos lukisin useamman Paasilinnan veijaritarinan, aika nopeasti.

      Poista
  2. Kiva, kun kirjoitit tästä kirjasta. Itse en ole kirjaa lukenut, vaikka kirjahyllystä löytyykin useamoi Arto Paasilinnan kirja. Oikeastaan pitäisi kesän kunniaksi jokin kirja lukea Paasilinnalta. Ne vain ovat niin hauskoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mannilainen kommentista :)
      Näitä Paasilinnan kirjoja on kertynyt kirjahyllyyn ja ihan itse olen niitä hankkinut miehelle, joka on jättänyt ne sujuvasti lukematta. Mitä tästä opimme? Mies saa itse ostaa niitä kirjoja, jotka aikoo lukea.

      Poista