keskiviikko 23. kesäkuuta 2021

Keigo Higasino: Myrkyllinen liitto

 

Iskit miekan sydämeeni, vaikka rakastan sinua niin valtavasti. Ole siis hyvä ja kuole.

 

Kesä sujuu viihtyisien dekkareiden parissa. Japanilaisen Keigo Higasinon dekkari Myrkyllinen liitto syväluotaa vuoden kestäneen avioliiton heiluvia rakenteita. Jotakin kummallista tapahtui melkein vuoden päästä avioliiton solmimisesta, joten ensimmäisestä dekkarista, Uskollinen naapuri, tutuksi tulleet rikostutkijat saivat kinkkisen rikoksen ratkaistavaksi. Kyseessä oli myrkytys.

 

Teesalongin menussa komeili toinen toisensa perään teelajikkeita, jotka olivat eiliseen asti olleet Kusanagille täysin tuntemattomia. Tähän mennessä hän oli kuitenkin ehtinyt kuulla monesta ja juonutkin useita, sillä tämä oli jo hänen neljäs teepuotinsa.

 

Tykkäsin tosi paljon ensimmäisestä dekkarista, jossa kuvattiin monia japanilaisia tapoja ja kulttuuria. Myrkyllinen liitto jatkaa hyvin samalla linjalla. Teehuonekulttuuri tuli tutuksi. Tosin nykyaika oli tuonut Japaniin kahvikulttuurin, ja myrkytetty henkilö oli nauttinut myrkkyannoksensa kahvistaan.

 

”Se arsenikki oli meidän.”

 

Vanhaa puutarhamyrkkyä, arsenikkia, oli käytetty kahvin seassa. Mutta kuka kumma oli myrkytyksen takana, kun puolisolla oli pitävä alibi? Onneksi Kusanagi sai apua pitkäaikaiselta ystävältään ja fysiikan apulaisprofessorilta Yukawalta, sillä muuten rikos olisi voinut jäädä ratkaisematta. Rikos oli nimittäin suunniteltu älykkäästi ja huolellisesti.

 

Keigo Higasinon Myrkyllinen liitto paneutui lähes nelikymppisen pariskunnan vauvahaaveisiin, joita sekoittivat salasuhde ja menneisyyden ikävät salaisuudet.

 

Keigo Higasino, Myrkyllinen liitto

suom. Raisa Porrasmaa

Punainen silakka 2021

s. 302

Japaninkielinen alkuteos ilmestyi 2008

Dekkari

 

Keigo Higasino: Uskollinen naapuri

4 kommenttia:

  1. Tämä oli kiva myös, muttei ehkä aivan niin vetävä kuin Uskollinen naapuri. Ihanaa juhannusta sinulle Mai!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta :)
      Ensimmäinen dekkari meni japanilaisuutta ja henkilöitä opetellessa. Tämän toisen dekkarin lukeminen sujui jo paljon vetävämmin. Olen Higasino-fani.
      Ihanaa juhannusta Riitta :)

      Poista
  2. Kutkuttava tuo japanielementti. Muistan lukeneeni postauksesi ekasta osasta 📕

    Mukavaa juhannusta suloisessa Suomessamme koivujen katveessa 🇫🇮

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita :)
      Minustakin tuo japanielementti on kutkuttava. Japani on maa, jonne haluaisin vielä matkustaa.

      Poista