keskiviikko 5. kesäkuuta 2024

Camila Sosa Villada: Yöeläimiä

 


On yömyöhä: puistossa pakastaa. Näyttää kuin vastikään lehtensä pudottaneet ikipuut rukoilisivat taivaalta jotakin kasvimaailman kannalta elintärkeää. Joukko travesteja on liikkeellä. He kulkevat puitten suojissa. He näyttävät siltä kuin olisivat yhtä ja samaa elimistöä, saman eläimen soluja. Siten he liikkuvat, laumassa.

Argentiinalaisen Camila Sosa Villadan esikoisteos Yöeläimiä sijoittui Córdobaan. Kirjan kertojana toimi nuori travesti nimeltään Camila. Hän tiesi, vanhemmat tiesivät, suku tiesi, koulukaverit tiesivät, kaikki tiesivät mikä Camilaa odotti. Häntä odotti elämä travestina ja yöelämä Córdoban puistossa.

Asiakkaita ajaa ohi, miehet hidastavat vauhtia katsastaakseen valikoimaa ja valitsevat joukosta yhden, jonka viittovat luokseen. Valittu kääntyy kutsujansa puoleen. Näin tapahtuu yö toisensa perään.

Camila opiskeli yliopistossa ja teki öisin travestin kuluttavaa työtä, möi kehoaan naiseksi pukeutuneena. Travestin työ oli vaarallista. Välillä asiakkaat hakkasivat ja jättivät maksamatta, välillä poliisit ottivat kiinni, laittoivat selliin, hakkasivat ja käyttivät hyväkseen. 

Lapset ja travesti eivät sovi yhteen. Rahvaan silmissä lasta käsivarrellaan kantava travesti on synti. Typerät ihmiset ajattelevat, että on parempi salata meidät lapsilta, jotta pienokaiset eivät näkisi minkälaiseen jamaan ihminen voi rapistua.

Samanlaista ajattelutapaa löytyy Suomestakin, rasismia. Kukaan ei voi ajatella, että olisi jotain toista parempi ihminen, mutta sellainen ajattelutapa on todella yleistä. Camila tiesi, että hän rapistuu elämäntavallaan vuoden aikana monen vuoden edestä. Huumeet, päihteet, valvominen, stressi, jatkuvasti hakatuksi ja raiskatuksi tuleminen vanhensivat häntä ennen aikaisesti.

Ei, todellisuudessa olemme yöeläimiä, mitä sitä kiistämään.

Travestit liikkuivat öisin. Silloinkin piti varoa, ettei tullut hakatuksi tai tapetuksi, kuten monille kävi. Osa teki itsemurhan. Camila Sosa Villedan Yöeläimiä ahdisti rankoilla elämänvalinnoilla ja ihmisten suvaitsemattomuudella.

 

Camila Sosa Villada, Yöeläimiä

Suom. Emmi Ketonen

S & S 2024

s. 254

Las Malas 2019 

Queer

Argentiina


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti