Saavuimme Hullin satamaan 21.2.1926, ja vajaan 24 tunnin kuluttua minun mieheni oli kuollut.
Helena Steenin historiallinen dekkari Aviomiehen salaisuus aloitti Ilona Berg ja englantilaiset murhat-sarjan todella koukuttavalla tavalla. Nuori ja kokematon helsinkiläistyttö, Ilona Berg, oli mennyt naimisiin itseään vanhemman liikemiehen Wernerin kanssa. Mies halusi, että he kävisivät tapaamassa miehen sukulaisia Englannissa. Heti saapumisiltana Werner lähti illallistapaamiseen, jätti Ilonan yksin, eikä palannut takaisin. Ilona oli rahaton ja turvaton, mutta ei neuvoton. Ilona päätti selvittää mitä tapahtui miehelle ja miksi.
"Jos miehenne tappaja luulee teidän olevan kuollut, on paras pitää hänet siinä uskossa."
Turvakseen Ilona sai yllättäen erään miehen, Henryn, joka toimi kirjan toisena kertojana. Ilonan aviomies oli ollut hyvin tiukka, ja Henry yritti sitä samaa, mutta Ilona halusi saada selville miehensä murhaajan tai murhaajat. Oli hyväkin pysytellä piilossa rikollisilta, jotka olivat siis tappaneet Wernerin seurassa olleen naisen, luullen hänen olevan Wernerin vaimon.
Kello yhden jälkeen yökerho vain vilkastui, ja jo valmiiksi täydeltä vaikuttaneeseen saliin tunki koko ajan lisää väkeä.
Yllättäen Ilona huomasi olevansa erään yökerhon tanssilattioilla hyvin vähäisissä vaatteissa ja meikattuna runsaasti tanssitytöksi. Tarkoitus oli löytää tietoja varsinkin siitä naishenkilöstä, joka oli kuollut yhdessä Ilonan miehen kanssa. Tuntemattomien miesten hikiset puristelut tanssilattialla eivät olleet Ilonan mieleen, mutta tietojen vuoksi oli palattava vielä toiseksikin illaksi yökerhon lattioille.
Herra Drayton oli näet kontaktiensa kautta saanut selville, että Sir Edgarin maaseutukartanoon haettiin "kolmatta sisäpiikaa", mitä se sitten tarkoittikin.
Wernerin sukulaiset asuivat maaseutukartanossa, jonne Ilona soluttautui sisälle liittymällä palvelusväkeen, tietysti väärällä nimellä. Kenties suvun jäseniltä tai palvelusväeltä löytyisi tietoja varsinkin Wernerin menneisyydestä, ja siitä miksi Werner ei ollut tekemisissä suvun kanssa. Jo alkoi tapahtua kaikenlaista, joten suosittelen liittymään Ilonan seuraan viettämään tapahtumarikasta kartanoelämää tietysti köökin ja alusastioiden kalistelun puolelta.
Helena Steenin dekkarissa Aviomiehen salaisuus oli historian havinan lisäksi rikoksia ratkova nuori nainen. Ja mukana ripauksellinen romantiikkaa...
Helena Steen, Aviomiehen salaisuus *****
Docendo 2025
s. 331
Historiallinen dekkari
Cosy crime
Ilona Berg ja englantilaiset murhat-sarjan 1. osa
Englanti 1926

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti