tiistai 3. joulukuuta 2013

940 päivää isäni muistina




”Laitokseen”, sanoi osastonhoitaja kanslian nurkasta.”Teidän isänne kuuluu nyt laitokseen.” Sanat oli tarkoitettu minulle ja veljelleni. Oli 4. elokuuta 2009. Isä oli maannut vuodeosastolla 41 päivää. Olimme terveyskeskuksen kansliassa ja olimme juuri saaneet kuulla isän diagnoosin ensimmäistä kertaa, hänen silmiensä ja korviensa edessä. Hänellä sanottiin olevan Alzheimerin tauti ja keskivaikea dementia.

Hanna Jensenin omaelämäkerrallinen tietoteos, 940 päivää isäni muistina, on saanut nimensä siitä, kuinka monta päivää hän toimi isänsä muistin apuna. Jensenin isällä todettiin muistisairaus vuonna 2009 ja Hanna Jensen päätti kirjoittaa kaiken ylös päiväkirjamaisesti. Kirjoittaja on tehnyt todella tarkkaa työtä eri vaiheiden kirjaamisessa: alun epäuskosta loppuvaiheen luopumiseen saakka. Isän sairaus tuli todellisena yllätyksenä Hanna Jensenille, sillä isä oli osannut peitellä sairauden hyvin. Isä oli aina kirjannut tarkasti kaiken ylös kalenteriinsa, joten hän pystyi elämään kalenterinsa kanssa ja oli tietoinen kaikesta, kun luki kalenterista tai tehtävälistoista, joita hän myös kirjasi. Tämän vuoksi läheiset eivät huomanneet, että isän lähimuisti oli huonontunut, laskut maksamatta, nurmikko leikkaamatta, lattia pesemättä, tyhjät pullot viemättä.

Kaikki alkoi siitä, kun kirjoittajan isä kaatui kotona ja joutui sairaalaan, jossa muistisairaus todettiin ja isä passitettiin terveyskeskuksen vuodeosastolle. Isä oli kuitenkin hyvin liikkuva ja osasi hoitaa asiansa, joten hän ei ollut hoitomyönteinen, koska lähti välillä käymään kaupungilla kahvilla ja kävelyillä. Oli päätettävä mikä isän jatkopaikka olisi vuodeosaston jälkeen, joka oli vaikeaa, sillä laitospaikkoihin sai odottaa vuosia. Hanna Jensenin mielestä isä, joka pesi itse vaatteensa ja hoiti asiansa, ei vielä tarvinnut laitospaikkaa. …isä oli saatava lähemmäs meitä. Pois vuodeosastolta. Pois makaamasta. Pois laitostumasta. Isä sai paikan läheltä, senioritalosta, jossa hän pääsi fysiotreeniin ja syömään päivittäin talon muiden asukkien kanssa, vaikka tunsi olevansa pojankloppi (74v.) muiden vanhusten seurassa. Isä oli omatoiminen, liikkui itsenäisesti, otti itse lääkkeet dosetista, kävi kauppa-autolla ja pääsi kävelylle fysioterapeutin kanssa joka viikko.

Alzheimerin taudissa on omat vaiheensa ja ne ovat yksilöllisiä. Jotkut sairastavat tautia 15 vuotta, kirjoittajan isä 940 päivää siitä, kun muistisairaus todettiin. Kirjoittaja tutki tautia ahkerasti netistä, luki kirjoja ja artikkeleita ja otti asioista selvää. Kirjaan on sisällytetty paljon tietoa liittyen muistisairauksiin, jota varsinkin omaiset voivat hyödyntää, mutta kirja on erittäin hyvä tietoteos myös terveysalan työntekijöille. Kirjan sivuilta löytyy lähteitä eri nettisivustoista, joista löytyy tietoa mm. käypähoidosta, muistiliitosta, muistiasiantuntijoista ja paikallisista dementia-, muisti-, ja Alzheimer-yhdistyksistä sekä kunnan muistipoliklinikasta. Kirjan sivulla kerrotaan MMSE-testistä, joka on muistitesti. Omaisille löytyy nettiosoitteita, mistä voi etsiä tietoa, jos epäilee läheisellä olevan muistihäiriöitä ja mistä on mahdollisuus saada asuinpaikka muistihäiriöiselle. Myös muistisairaan kodinsisustuksesta löytyy vinkkejä ja miten voi helpottaa läheisen arkea ja löytää harrastuksia. Kirjassa on myös malli hoitotahtolomakkeesta.

Kirjoittajan isä oli alkoholin suurkuluttaja, joten kirjasta löytyy sivustoja, josta voi hakea apua muistihäiriöiselle alkoholin suurkuluttajalle. Kirjoittajan isä joi kolmen litran viinipakkauksen ja kirkasta viinaa joka viikko. Kirjoittaja käytti itse isäänsä Alkossa joka viikko. Tuli mieleeni, että miksi? Miksi ylläpitää alkoholin suurkulutusta? Selvästi kirjoittajalle oli isän juominen vaikea sulattaa, eikä hänellä ollut keinoja sen hillitsemiseksi. Kirjoittaja tuo rohkeasti esille isän juomisen, joka oli perheen sisäinen mörkö. Valitettavasti se on aika monen perheen ongelma, ja muistisairailla yksi oire on lisääntynyt alkoholin kulutus. 

Hanna Jensenin kertomus on tervetullut tietoteos muistisairaudesta läheisen näkökulmasta katsottuna. Kirja ei ole surkutteleva eikä sureva kirja, vaan terävästi havainnoiva ja aidosti isänsä sairaudesta kertova kirja. Koskettavinta ovat omat tunteet, jotka kirjoittaja tuo esille havainnoidessaan isäänsä. Alzheimer ei ainoastaan vienyt isän muistia pois, vaan se myös toi paljon uutta tilalle mm. lempeämmän isän. ****

Hanna Jensen, 940 päivää isäni muistina
Teos 2013
s. 282

Lukuneuvojan,  ja Kulttuuri kukoistaa plokkaukset tästä vuoden 2013 Tieto-Finlandia-ehdokkaasta.

4 kommenttia:

  1. Olen kuullut, että alzheimeria sairastava hyväluontoinen ihminen muuttuu pahaksi ja ilkeäksi ihmiseksi, joka voi vaikka lyödä hoitajaansa;/ Sokki läheisille, jotka tuntevat oman isän tai äidin monen vuosikymmenen takaa.

    Kiitos postauksesta, Mai; kirjoitus on mielenkiintoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut myös, että uskovainen ihminen voi muuttua muistisairauden aikana aivan päinvastaiseksi kiroilevaksi ja hoitajia seksuaalisesti ahdistelevaksi. Sairaus on monimuotoinen ja yksilöllinen. Hanna Jensenin isä oli aiemmin helposti suuttuva, jota lapsenlapsetkin vierastivat, mutta muuttui sairauden aikana lempeämmäksi.
      Oma äitini oli kipakka ihminen ja suuttui herkästi, mutta muuttui lempeämmäksi ja ymmärtäväiseksi äidiksi, jota tuli sitten hurja ikävä hänen kuoltuaan. Hänellä oli aivokasvain, joka muutti muistia ja muita taitoja.
      Tämä kirja on hyvä tuki omaishoitajille.

      Poista
  2. Pidän muistisairauksia todella pelottavina sairauksina, koska ne tuhoavat vähitellen ihmisen persoonallisuuden. Ja siinä sivussa tietysti myös läheisten elämän.

    Yritän omassa elämässäni suosia elämäntapoja, joilla voisi vähentää riskejä sairastua muistisairauksiin. Tyrkytän näitä ohjeita muille (esim. omega-3-rasvahapot). Ihmetyttää todella, että kirjan potilas vain jatkoi alkoholin kulutustaan, vaikka alkoholi tunnetusti on huono juttu aivoille. Tulee mieleen Margaret Thatcher, joka huhujen mukaan joi lasillisen viskiä(?) päivittäin. Miten siinä aivot pääsevät palautumaan.

    Oho, ettei vaan mennyt terveysfanaattisuuden puolelle! Kirjaa en ehkä uskalla lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkoholihan aiheuttaa myös muistisairauksia, joten liikakäyttöön pitäisi kyllä puuttua. Nythän 50-kymppiset entiset alkoholistit sijoitetaan samoihin laitospaikkoihin vanhempien muistisairauspotilaiden kanssa. Heillä voi olla pitkä elämä edessä laitoksessa. Itse en ole laitoshoidon kannalla, joten ihailen Hanna Jensenin päätöstä laittaa isä senioritaloon.
      Kirjasta huokui isän yksinäisyys, jota hän luultavasti lievensi alkoholin avulla, mutta joka ei ole oikein.
      Oma keinoni muistisairauden estoon on opiskelu ja uusien asioiden opettelu. Aivot pitää pitää virkeinä. Lisäksi liikunta on hyvä keino. Luen tietysti paljon kirjoja.
      Muistisairauksista juuri alkoholin välttäminen on tärkeintä, jotta ei saa sitä alkoholista johtuvaa dementiaa.
      Lue pois vain, suosittelen kirjaa, jos olet kiinnostunut muistisairauksista.

      Poista