sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Ajojahti




Ruotsalaisen Liza Marklundin kymmenes Annika Bengtzon-sarjan dekkari, Ajojahti, lupaa kannen puolesta paljon, sillä kansikuvassa on vereen sotkeutunut enkeli. Kansikuva on mielestäni todella hieno ja siitä voi etsiä kirjan juonikuvioihin vertauskohteita. Kirjan teemana on kansainvälinen rahanpesu ja siihen sekaantuvien henkilöiden väkivaltainen loppu. Tällä kertaa rikoksia selvitti kaksi naista, joista toinen oli vanha tuttumme toimittaja Annika Bengtzon Kvällspressenistä ja toinen Nina Hoffman keskusrikospoliisista. Molemmat hahmottivat rikoksia eri näkökulmista, mutta pääsivät samoihin tuloksiin. Annika ja Nina ovat tavanneet ennenkin Marklundin kirjoissa, mutta eivät kovin ystävällisissä väleissä. Ratkoessaan Ajojahdin rikoksia he lähentyivät hieman enemmän, mutta toimittajat eivät ole kovin arvostettuja poliisipiireissä.

Aviomies makasi parisängyssä, jos se nyt oli hän. Hän oli nähnyt miehen vain hääkuvassa, eikä tämän kasvoja nyt voinut tunnistaa. Suu oli ammollaan, etuhampaat poissa. Ruumis oli luonnottomassa asennossa: hän tiesi, etteivät jalat ja käsivarret voineet olla sellaisessa kulmassa.

Ajojahdin rikolliset eivät olleet ensimmäistä kertaa asialla, kun hyvämaineiselta omakotialueelta löytyi henkihieveriin hakattu mies. Mies oli liikemies ja poliitikko Ingemar Lerberg (kirjan kansiliepeessä nimi oli kirjoitettu Torsten Lerberg). Lerbergin vaimo oli kadonnut ja lapset olivat miehen siskon luona. Annika sai työparikseen harjoittelijan, Valterin, joka kyseli ahkerasti miksi jostakin kirjoitettiin ja miksi jokin muu jätettiin kirjoittamatta Kvällspressenissä, ja intti toimittajan työn etiikasta Annikan kanssa.

Ajojahdissa Marklund pureutui myös yhteen blogiin, joka kohdisti vihansa Annikan esimieheen Anders Schymaniin kertomalla tästä vääriä totuuksia, josta jotkut ihmiset ja muu media kiinnostuivat. Ajojahdin sivuilta voit lukea tarkemmin tästä blogista. Sosiaalinen media on paikka, jonne ihmiset kirjoittavat herkästi kaikenlaista ikävää mm. suomalaisista poliitikoista osa on osoittanut ikävät puolensa sosiaalisessa mediassa ymmärtämättä sitä, että poliitikkoina he eivät voi kirjoittaa mitä tahansa julkisuuteen. Aika monessa viime aikoina lukemissani kirjoissa on mukana blogikirjoittelua, se on nykyajan ilmiö, joten hyvä, että se esiintyy myös kirjoissa.

Annika asuu uusioperheessä lastensa ja Jimmyn ja tämän lasten kanssa. Jimmy on Annikan ex-miehen esimies. Annika ja Jimmy rakastuivat Panttivangissa, joka oli yhdeksäs sarjan teos. Uusioperhe-elämä ei ole helppoa yhdellekään osa-puolelle. Annikan ex-mies ei myöskään kestä tilannetta, ja Marklund on kirjoittanut hänelle omat ikävät juonikuviot Ajojahdin sivuille. Annikan elämää kymmenen kirjaa seuranneena voin sanoa, että elämä voi yllättää, niin myös kirjat ja niiden henkilöt. Marklund osaa kertomisen taidon. Hän ei kirjoita kaikkia juonikuvioita auki, vaan lukija saa itsekin miettiä niitä. Panttivangin jälkeen Ajojahti oli todella leppoista luettavaa, mutta odotan jännityksellä Annikan elämän seuraavia tapahtumia, ja katson kaikki telkkarista tulevat Annika-elokuvat. ***

Liza Marklund, Ajojahti
suom. Kari Koski
Otava 2013
Lyckliga gatan 2013
s. 380

Lue myös plokkaukseni Marklundin Uhatut ja Turvapaikka teoksista. Ne pohjautuvat tositapahtumiin.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti