maanantai 18. heinäkuuta 2016

Dina Rubina: Kaksiosainen sukunimi

Dina Rubinan ainoa suomennettu teos Kaksiosainen sukunimi sopii hyvin näin naistenviikolle, sillä yksi viikon nimipäiväsankari on Tiina - Dina. Dina Rubina syntyi Uzbekistanin Taskentissa vuonna 1953, ja elää nykyisin Israelissa. Venäjäksi kirjoittavan Rubinan kirjoja on käännetty yli 30 kielelle, niitä on palkittu ja niistä on tehty 8 filmatisointia. Venäjällä hänen Russkaja kanareika oli vuoden 2014 myydyin kirja. Joten eiköhän ollut aika saada hänen kirjoja myös suomen kielelle käännettyinä. Kaksiosainen sukunimi on novellikirja, joka sisältää kolme novellia: Kaksiosainen sukunimi, Eräs älykkö istahti tielle ja Ljubka

Juutalaisuus on yksi teema, mikä novelleista nousee esille, yllättävää kyllä niistä löytyy myös seksuaalisia vähemmistöjä, rakkauksissa pettyneitä ja petettyjä ja varsinkin viimeisestä novellista, Ljubka, joka sijoittuu 50-luvulle, työleiri ja työleirille joutuvat pelon kanssa elävät ihmiset. Rubinan omat vanhemmat siirrettiin Uzbekistaniin, joten hänellä on omakohtaisia kokemuksia juutalaisten kohtelusta entisessä Neuvostoliitossa. Neuvostoliiton työleiristä kirjoitti nobelisti Herta Müller vahvan ja raadollisen kirjan nimeltään Hengityskeinu (2009).

Kaksiosainen sukunimi kertoo isän ja murrosikäisen pojan tapaamisesta pitkän ajan päästä. Poika puhuu aidonoloista nuorisopuhetta, kiitokset suomentajalle. Automatkan aikana yritetään saada aikaa kiinni, sillä kolmessa vuodessa ehtii tapahtua kaikenlaista. Kyse ei ole siitä, että isä ei olisi halunnut tavata poikaansa, vaan taustalla on aika kipeitäkin tapahtumia, jotka selviävät lukijalle novellin aikana.  Pojan puheet ovat todella kivoja ja isä saa nieleskellä monet kerrat omat juttunsa takaisin ja miettiä miksi tuli sanottua väärin.

Puhuttiin, että kartanon mäntykujalla oli nähty uusi kasvo: mies polkupyöränsä kera. Epäiltiin, että hän saapui maalta, joko Gluhovosta tai siitä kylästä, joka on laakson toisella puolella, mutta kasvojen ilme ei selvästikään kuulunut maalaiselle, vaan kaupunkilaiselle - jopa humanistille.

Eräs älykkö istahti tielle kertoo kuinkas ollakaan, itsensäpaljastajasta. Novellissa on myös kirjailijoita ja oikolukija. Novellissa kerrotaan missä järjestyksessä naiset tapasivat kyseisen miehen ja mitä sitten tapahtui.

Ljubka oli kolmannen novellin pelastava enkeli työleirin lääkärille, sillä hän oli yksinhuoltaja, ja hän sai Ljubkasta lapselleen hyvän hoitajan. Ljubka oli nuoresta iästään huolimatta oikea monitoiminuori, sillä hän oli saanut selvitä itsekseen lapsesta asti. Toisin sanoen hän oli katulapsi, ja elanto tuli varastamalla. Lääkäristä ja Ljubkasta tuli oikein hyvät ystävät ja he auttoivat toinen toisiaan. Elämä oli tiukkaa ja hiuskarvan varassa.

Rakastuin näihin Rubinan novelleihin ja toivon lisää suomennettuja kirjoja, ainakin Russkaja kanareika kiinnostaa kovasti. Rubinalla on taito kirjoittaa arjen huumoria ja löytää onnenmurusia pienistä hetkistä.

Dina Rubina, Kaksiosainen sukunimi *****
suom. Tuukka Sandström
Idiootti 2015
s. 151
Dvoinaja familija 1990
Odin intelligent uselsja na doroge 1994
Ljubka 1994

Leenan bloggaus

Osallistun kirjalla Tuijatan Naistenviikko kirjablogeissa-haasteeseen.
Osallistun kirjalla Lukutoukan kulttuuriblogin kirjabingoon: kirja on novellikirja.



4 kommenttia:

  1. Tämä on jäänyt minulta ihan huomaamatta, mutta kuulostaa kovasti kiinnoostavalta. Pistetään mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dina Rubinan novelliteos oli kyllä tämän kesän piristysruiske :)
      Suosittelen kovasti :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Hyvä juttu Omppu :) Rubinalla on huumori ja novellit hanskassa :)

      Poista