lauantai 3. joulukuuta 2016

Marjatta Kurenniemi: Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen

 Ja on, minulla on todella tärkeä tehtävä. Minä olen ryöstöretkellä.

Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli kirjasarjan kirjoista on painettu elokuvakansilla kolme kirjaa. Ensimmäinen oli nimeltään Onnelin ja Annelin talo, toinen oli nimeltään Onnelin ja Annelin talvi ja tämä kolmas kirja on saanut nimekseen Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen. Alkuperäinen kirjan nimi oli Onneli, Anneli ja orpokoti. Kirjojen lopussa on kuvaliite elokuvasta. Kaikissa kolmessa elokuvassa Onnelia näyttelee Aava Merikanto ja Annelia Lilja Lehto, jotka näkyvät myös kirjan kansikuvassa. Onneli ja Anneli ovat hyviä ystäviä keskenään. He tutustuivat toisiinsa heti ensimmäisenä päivänä koulussa ja siitä lähtien he ovat olleet mitä parhaimpia sydänystäviä keskenään, mutta uudet ystävät ovat olleet tervetulleita ja kotiväkeen pidetään hyvät välit ja ollaan heidän kanssaan tekemisissä.

Talokirjassa kaikki alkoi siitä, kun tytöt löysivät ison summan rahaa Ruusukujalta ja poliisi Ulpukan mielestä he saivat pitää rahat. Ruusukujalla oli myytävänä pieni talo, juuri kuin kahdelle tytölle tehty. Talossa asui rouva Ruusupuu, joka halusi myydä talon vain ja ainoastaan Onnelille ja Annelille. Niin tytöt alkoivat asua talossa ja vierailivat välillä omien perheidensä luona. Tyttöjen vanhemmat eivät huomanneet tyttöjen olevan pois kotoa, hassua, mutta niin saduissa voi käydä.

Talvikirjassa Onneli ja Anneli tutustuivat Vaaksanheimojen perheeseen ja perhe on mukana myös tässä uusimmassa kirjassa. Muut kirjan henkilöt ovat heidän naapurinsa Tingelstiina ja Tangelstiina, poliisi Ulpukka ja hänen rouvansa Rosina, orpokodista karannut Pekki, orpokodin johtaja Minna Pinna ja orpokodin lapset. Kirjan tapahtumat alkoivat siitä, kun vastapäätä Onnelin ja Annelin taloa rakennettiin ruma talo, joka aidattiin rauta-aidalla. Oven päällä luki, että Orpokoti. Onneli ja Anneli luulivat saavansa orpokodin lapsista ystäviä itselleen, mutta lapset eivät päässeet pois talosta, paitsi yksi, joka karkasi sieltä. Tytöt tapasivat tämän orpokodista karanneen pojan uimarannalla ja majoittivat hänet kotiinsa asumaan.

Onneli ja Anneli tuijottivat Pekkiä kauhistuneina. Pekki aikoi ryöstää orpokodin! Onko kamalampaa kuultu!

Kuultuaan Pekiltä, miten orpokodin johtaja Minna Pinna kohteli lapsia, tytöt keksivät perustaa rosvoliiton, jonka avulla he voisivat pelastaa lapset pinteestä. Tietysti lapset tarvitsivat avuksi myös aikuisia, mutta sitä ennen ehti tapahtua vaikka mitä jännittävää ja pelottavaa.
Kirjan opetuksena on yhteiseen hiileen puhaltaminen, puhuminen ja auttaminen. Salaisuuksista tuppaa tulemaan vain hankaluuksia. Tytöt ovat oppineet myös sen, että maailmassa on myös heitä, jotka eivät ole ystävällisiä, vaan ajattelevat vain itseään ja omaa parastaan. Valitettavasti ilkeitä ihmisiä on olemassa ja sellainen löytyy myös tästä kirjasta ja edellisistä kirjoista. Onneksi tässäkin sadussa on onnellinen loppu.

Mutta Tingelstiina sanoi:
- Tietysti hyvä ruoka ja juoma ovat tärkeitä lapsille. Mutta kaikkein tärkeintä on ilo.
- Niin minustakin, Tangelstiina sanoi. - Mennä tyhjällä vatsalla nukkumaan on tietenkin paha. Mutta vielä paljon pahempi on mennä nukkumaan surullisena.

Marjatta Kurenniemi, Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen *****
kuvitus Maija Karma *****
WSOY 2016
s. 86 + elokuvaliite 20 s.
Teoksen alkuperäinen nimi on Onneli, Anneli ja orpolapset 1971

Kurenniemi Marjatta: Onnelin ja Annelin talo
Kurenniemi Marjatta: Onnelin ja Annelin talvi 

Osallistun kirjalla Arca Fabulorum - Tarina-arkun Kira Niian Best Friends Forever eli BFF-haasteeseen, joka päättyy ystävänpäivänä.

Tervetuloa Jenny Kirjasähkökäyrän lukijaksi :)

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin minustakin ja kirjat ovat ajattomia, kuten tämäkin kirja. Ihan hyvin alkuperäinenkin nimi olisi sopinut nimeksi, sillä orpokoti tulee vastaan tarinassa.
      Kuvitus on huippukaunista Maija Karman käsialaa.

      Poista
    2. Ei Onneli, Anneli ja orpokoti, vaan Onneli, Anneli ja orpolapset on alkuperäinen kirjan nimi,

      Poista
    3. Virhe korjattu, kiitos hoksaavaiselle lukijalle :)

      Poista
  2. Hauskoja nimiä on keksitty tarinointiin. Huippuhauskoja. Tingelstiina olisi hyvä joulunimi :D

    Kiva pieni jouluruno sinulla, jossa sympaattisesti riimeinä piparin tuoksua ja tonttujen juoksua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita :)
      Piparit tekevät joulun. Herkkusuuna olen syönyt aika monta piparia ja joulutorttua ja yritän pelastaa yhden taatelikakun jouluun asti pakastimessa. Mies on myös herkkusuu :) Ja koira :)

      Poista
  3. Sun runot on nätimpiä kuin mun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta sinulla on jännä ajatus, todella kutkuttava, keksiä runoja kirjojen nimistä. Kun olin luovan kirjoittamisen kurssilla, siellä piti keksiä runoja oikeiden runoilijoiden runoista. Tein runon Tommy Tabermanin Rakkaus nimisestä runosta ja runoni nimi oli Kuolema. Tuohon aikaan kolme läheistä kuoli lyhyen ajan sisällä, joten mikään muu ei ollut mielessä.
      Mitäs tästä opimme, runot ovat piiloutuneina mihin vaan, aivan kuten tontut tähän aikaan vuodesta :)

      Poista
  4. Voi, näistä kirjoista tulen aina hyvälle tuulelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin tulen hyvälle tuulelle, Kia, kun luen näitä kirjoja. Näitä voi lukea vuodesta vuoteen erilaisina teoksina :)
      Nämä elokuvapainokset ovat kivoja, kun näissä on runsaasti kuvia elokuvan tapahtumista ja henkilöistä.

      Poista