lauantai 25. marraskuuta 2017

Alex Schulman: Unohda minut


Emme tiedä paljoakaan. Tiedämme että äiti on sulkeutunut mökin makuuhuoneeseen. Ja että hän on istunut siellä ryyppäämässä jo monta päivää. Tiedämme että jotain tapahtui kolme päivää sitten. Veljemme Niklas oli siellä lastensa kanssa. Äiti joi ja käyttäytyi huonosti ja sulkeutui huoneeseensa, ja Niklas otti lapsensa ja lähti. Sen jälkeen emme ole saaneet yhteyttä äitiin. Meidän täytyy hakea hänet kotiin. Me kumpikin tajuamme, että muussa tapauksessa hän juo itsensä hengiltä.

Ruotsalaisen Alex Schulmanin Unohda minut teos on raadollinen kuvaus hienosta kulttuuriperheestä useammassa polvessa, jossa varsinkin perheen äidin juominen on riistäytynyt käsistä ja hallitsee voimakkaasti koko perheen elämää. Äiti hoitaa työnsä hyvin, mutta avioliitto, perhe ja lapset kärsivät hänen kiukunpuuskistaan, humalahakuisesta juomisesta ja lasten ja aviomiehen kiusaamisesta humalassa tai krapulassa. Kirjan kansikuvan on ottanut Allan Schulman, joka oli suomalainen, mutta oli Ruotsissa tunnettu tv-tuottaja ja toimittaja. Alex Schulman on tunnetun podcastin vetäjä ja vetää myös live-esityksiä. Perheen äidinisä oli tunnettu kirjailija Sven Stolpe.

Samana iltana murrun Amandan syliin. Itken itkemistäni. Olen poissa pelistä. Makaan siinä monta päivää. Kestää viikkoja ennen kuin käsitän, mitä tämä oikein on. Tämä kauhu. Sohvalla istuva äiti joka katsoo poispäin, joka kääntää mielenosoituksellisesti katseensa Francesista. Silloin jokin minussa meni rikki. Olen nähnyt äidin käyttäytyvän noin monesti ennenkin, mutta silloin hän kieltäytyi näkemästä minua. Se on minun lapsuuttani.  Ja nyt se tapahtui uudestaan, Francesin kanssa.
Se on  tuhoisaa.
Niin ei saa tapahtua enää.
Tajuan ettei minulla ole vaihtoehtoa. Minun on katkaistava tämä. Ei äidin takia, vaan itseni takia.

Alkoholismi on edelleen aikamoinen tabu, jota piilotellaan häpeän vuoksi kauan, aivan liian kauan. Alkoholi on seurustelujuoma, jota ilman ei taideta juhlia juuri muuta kuin lastenjuhlia. Haloo, humalahakuiset alkoholistit tuovat juomansa myös näihin tilaisuuksiin, kuten Alexin äiti toi pojanpoikansa ristiäisiin.  Alex ja hänen veljensä haistelivat ensimmäisenä äitinsä hengitystä, kun tapasivat tämän. Äiti juopui ja käyttäytyi huonosti. Välillä poikien sietokyky katkesi ja puhumattomuutta kesti pitkään. Ollessaan ilkeimmillään poikien puhelimet täyttyivät ilkeistä tekstiviesteistä ja itsemurhauhkailuista. Äiti pyöritti mielihalujensa mukaan omia poikiaan miten halusi pelolla, ilkeilyllä, hiljaisuudella, uhkailulla, väkivallalla. Vanhemmilla ei ollut mitään käsitystä siitä miksi esimerkiksi Alex käyttäytyi lapsena itsetuhoisesti, eikä hän saanut käytökseensä apua. Turvaton lapsuus näkyi aikuisuudessa mm. paniikkikohtauksina.

Ärtymys isää kohden teki kaiken aikaa tuloaan. Loppua kohti se kasvoi joksikin muuksi. Viimeisinä vuosina äiti tuntui vihaavan isää.

Alex toivoi veljineen raitista äitiä, joka rakastaisi heitä. Ilkeä humalainen raivotar ei ollut heidän äitinsä. Mutta pojat eivät voineet jättää äitiä oman onnensa nojaan. Lopulta seinä tuli vastaan, mutta oliko se liian myöhään.

Oma kokemukseni vastaavanlaisesta äidistä on hyvin samankaltainen. Tullessaan meille yökylään hän toi viinipullonsa mukanaan ja humaltui ällöttäväksi ja ilkeäksi ämmäksi, jota vihasin. Laimentelin toisinaan viinipullot vedellä, mutta se vain nauratti äitiäni. Isäni tullessa kotiini hän saattoi laittaa viinalastinsa keittiön tiskipöydälle, mutta kun ensimmäisen kerran tyhjensin koko lastin keittiön altaasta alas, ei viinapulloja tuotu silmieni eteen. Äitini tiesi myös, että oli parempi pitää pullot piilossa minulta.

Inhosin ja vihasin sitä viinanjuontia ja humalassa örveltämistä, joka päätyi joka kerta riitelyksi. Isä oli myös äitiä kohtaan väkivaltainen. Kerran hän kuristi silmieni edessä äitiä ja huusi, että nyt hän tappaa. Onneksi mieheni pelasti äidin. Lapsenlapset olivat hiljaa olohuoneessa ja katsoivat telkkaria. Puhuin hoitoon menemisestä ja väkivallan lopettamisesta, kun he olivat selvin päin. Tuossakin tilanteessa olisi pitänyt soittaa poliisit paikalle, luultavasti olin ihan shokissa, enkä tajunnut mikä olisi parasta. Minulle vanhempieni kuolemat oli helpotus. Isän kuoleman jälkeen äidistä tuli se mukava mummu, mutta joka joi edelleen liikaa ja joka ei voinut tulla kylään ilman viinipulloa, jonka hän yksin tyhjensi. Ihme, että me lapset olemme selvinneet kuta kuinkin järkevinä alkoholiperheen traumoista. Tosin vanhin veljeni on jatkanut samanlaista humalahakuista juomista koko ikänsä.

Minulle kirja oli vertaistukikirja, mutta ikinä en anna vanhemmilleni anteeksi törkeää käytöstä ja toivon, että miettisit ennemmin omia lapsiasi kuin viinanhimoasi. Lapset pitäisi olla etusijalla ja heidän hyvinvointinsa.

Alex Schulman, Unohda minut *****
Suom. Raija Rintamäki
Nemo 2017
s. 183
Glöm mig 2016
Elämäkerta

Osallistun kirjalla Tuijatan Taiteilijaromaani-haasteeseen ja Suketuksen Mielenterveysviikon haasteeseen. 

10 kommenttia:

  1. Voi Mai, avautumisesi veti aivan hiljaiseksi. Alkoholistin läheisiin kertyy hirvittävä ahdistus ja pelko, etenkin lapsiin sillä eiväthän he ymmärrä eivätkä pääse pois. Meillä ei juotu, naapurissa kyllä. Isän veli oli alkoholisti, mutta hänellä ei ollut lapsia - onneksi. Kohta se joulu tulee, ja pienten lasten iloinen juhla. Hirveää ajatellakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta <3
      Nämä kirjat avaavat aina tunnelukkoja. Pystyin samaistumaan Alexiin täysin. Asioista on helpompi kirjoittaa kuin puhua.
      Kun olen joskus laivalla ja näen lasten näkevän vanhempien örvellyksen ja yrittävän olla jotenkin mukana, niin pahalta näyttää. En ymmärrä miksi vanhemmat eivät tajua sitä, että heidän muka ilonsa humalassa on kaikkea muuta.
      Niinpä kohta se joulu tulee kilisevine kasseineen.

      Poista
  2. Voi, tekstisi salpasi henkeni! Kirjan aihe jo sinällään on raju, mutta että toiti mukaan oman kokemuksesi teki siitä enemmän. Tämä on ollut niin monen tosi, mutta ei sekään auta, sen tietäminen. Minulla oli niin raitis koti, että isäni oli absolutisti ja äitini saattoi maistaa joskus tilkan sherryä tms. En ole ikinä nähnyt vanhempiani humalassa. Toisin oli erään lapsuudenystäväni kotona, jossa ovestakin pidettiin aivan aina pois, kun isäntä oli ryypyksissä. Minulla oli oma koputus, että pääsin sisään...Monta kertaa ystäväni joutui jäämään kotiin hollaamaan isäänsä, kun äiti lähti töihin, mutta silti hän kirjoitti ylioppilaaksi ja jatkoi yliopistossa. Isänsä kuoli näkemättä tätä enää.

    Alkoholi on tavallaan myös tabu, sillä katsotaan liian usein, että se ei kuulu muille. Kyllä se kuuluu, sillä siitä kärsivät omaiset, naapurit, lemmikit ja se maksaa yhteiskunnalle. Eiköhän tätä kirjaa lueta...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun vanhempani joivat ystävättäreni vanhemmat pahoinpitelivät lapsia, kaikkea pahaa tapahtuu perheissä.
      Alkoholiveron laskeminen aiheutti räjähdysmäisen lasten huostaanoton, jonka vahingot näkyvät lasten käyttäytymishäiriöiden suurena kasvuna.

      Kiitos Leena

      <3

      Poista
  3. Kiitos Mai tästä upeasta postauksesta. Kirjan esittely oli hyvä ja sitä täydensi omat kokemuksesi. Ei ole helppoa avata tuollaisia asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli <3
      Avautumisesta tuli helpompaa, kun molemmat vanhemmat olivat kuolleita. Onneksi minulla oli niitä turvallisia aikuisia myös läheisyydessä. Se että vein omat lapseni katsomaan sitä juomista, sitä kadun aina, niin kauan kuin elän. Pidin kyllä taukoja tapaamisissa, mutta ei se ole lasten elämää. Se jättää traumat ja muistot.

      Poista
  4. Täytyypä lukea tämä. Itse olen antanut kaiken anteeksi, koska elämä ei muillekaan aina ole helppoa. (molemmat vanhempani ovat alkoholisteja ja edelleen elossa ja kaikesta huolimatta rakastan heitä ja toivon heille kaikkea hyvää)

    Minulla on normaali suhde alkoholiin, en ole alkoholisti enkä absolutisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mikä vanhempani veti juomaan. Molemmat tulivat uskovaisista perheistä, joten sitä kautta eivät saaneet esimerkkiä.
      Hienoa, että pystyt antamaan anteeksi, minä en. Eikä sillä ole edes merkitystä, kun heitä ei ole enää.

      Minä olen aina se kuski <3

      Poista