perjantai 1. joulukuuta 2017

Joulukalenteri 2017

Perinteinen Kirjabloggaajien joulukalenteri avaa ensimmäisen luukkunsa tänä päivänä eli joulukuun ensimmäisenä päivänä. Vielä ei ole lunta maassa ainakaan meillä täällä Turussa, joten joulumieltä pitää hakea jostakin muusta kuin ihanan valkeasta lumesta. Ajattelinkin listata joitakin asioita, joista saisin joulumielen, ja kiinni ajatuksenpäästä, että ihan totta, joulu kolkuttelee pian meidänkin ovelle. Jotta en jäisi mukavasta joulunvietosta ihan paitsi, taidan tarvita tonttujen apua tähän hommaan, ai niin tänä vuonna ne ovat hiiriä (katso kuva).

1. Valkea joulu on se mistä ensimmäiseksi saisin kiinni joulufiiliksestä. Oikeaa lunta odotellessa voin leikata perinteisiä paperisia lumihiutaleita ikkunaan. Ja samalla laulelen Katri-Helenan tunnetuksi tekemää laulua Vain valkeata joulua…

2. Joululeivonnaiset maistuvat hyvälle näin joulua odotellessa, ja pipareiden ja torttujen leipominen on tehty helpoksi valmistaikinoilla, ei voi mennä pieleen. Kun leivoin ensimmäisen taikinakilon joulutorttuja, mies sanoi, että liian vähän. Pitää hillitä itseä ja mieskultaa, että tortut maistuvat vielä joulunakin.

3. Jouluglögin kanssa kävi heikosti, sillä olin tullut allergiseksi glögille, mitä olemme juoneet joka vuosi. En kerro tarkemmin, jätän vain kauhukuvia allergiaoireista leijailemaan ilmaan. Ei auta kuin kokeilla jotakin toista valmistetta. Ja niitähän on ihan pelottavan paljon kaupoissa. Mutta sen sanon, että glögiä kuluu litroittain, kunhan se oikea löytyy. Enkä tykkää rusinoista ja manteleista glögissä, mutta sen on oltava tulista ja maukasta.

4. Joulukukkia pitää olla ja vaihtelu virkistää, sillä kukkia on niin paljon. Yhtenä jouluna oli telkkarissa kukkakauppojen mainos, jossa pikkuhiljaa huone tuli ihan täyteen joulukukka-asetelmia. Tykkään juuri sellaisesta. Yksi kukka on yksinäinen. Nyt pöydällä aukoo kukkiaan valkoinen joulukaktus. Ikkunapöydällä yrittää kukkia viimevuotinen amaryllis. Se oli kaunis kuin mikä ja teki valtavasti kukkia. Ostin sen pienenä kitukasvuisena rääpäleenä, mutta sehän ihastui meihin ja aloitti kukintansa, jota kesti monta kuukautta. Sen piti olla valkoinen, mutta se oli yllätys yllätys vaaleanpunaisenvalkoisenkirjava. Otin siitä aika monta valokuvaa.

5. Läheisten muistaminen. Erittäin tärkeä projekti, joka vaatii aikaa, vaivaa, listoja ja tietysti rahaakin. Aloitan miettimällä minkälaiset joulukortit lähetän tänä vuonna. Taidan olla niitä muinaisjäännöksiä, jotka tekevät ja lähettävät kortteja aina vain. Lähetin elokuussa Roomasta kortteja Suomeen ja matka kesti kaksi kuukautta, että ne olivat perillä. Mikä tätä yleismaailmallista postin alasajoa vaivaa??? Minä rakastan kortteja ja niiden lähettämistä. Ja sitten ne lahjat. Mutta niistä juttelen tarkemmin tonttujen kanssa.

6. Joulusiivous. Mälsä aihe, vaihdan seuraavaan. Ehkä annan eräille läheisille lahjaksi siivouspalvelun, minusta se on hyvä lahjaidea kenelle vaan, paitsi himosiivoojille. Minussa ei ole pikkurillin kynnen vertaa siivousmieltä edes jouluna. Ei nyt muistella niitä viimekesän raivaussiivouksia saaressa! Saarikoti on eri maailma, siellä on ollut pakko raivata ja siivota!

7. Joulukoristeista tykkään ja uusimmat hankinnat ovat nuo jouluhiiret. Ihana pariskunta. Joulukoristeista tuli mieleen yksi joulu, kun olin laittanut kaikki lasten tekemät joulukoristeet olohuoneen pöydälle ja silloinen koiramme söi ne kaikki. Meillä oli silloin kultainen noutaja, samanlainen kuin se, joka telkkarimainoksessa syö nuoren naisen silmälasit. Koirat ovat ihania kullannuppusia. Eikä elämä ole tylsää, kun on mukava lemmikkieläin, kenen kanssa jutella ja käydä lenkillä säässä kuin säässä.

8. Jouluvalot pihalla ja kuistilla kynttilälyhdyt tuovat mukavaa tunnelmaa. Minun on pitänyt opetella tykkäämään jouluvaloista vesisateessa. Ensimmäinen joulu Turussa oli sateinen ja myrskyinen ja sen jälkeen kaikki joulut ovat olleet samanlaisia. Olen kuin Muumimamma myrskyisällä merellä. Tuulta päin kumisaappaat ja villasukat jalassa, sadetakki päällä ja sateenvarjo kädessä, kun lähden lenkille koiran kanssa.

9. Joulukuusi on sellainen lapsuudesta asti lähtenyt perinne, josta pidän joka joulu kiinni. Koska poikani olivat allergisia ja astmaattisia, meidän piti hankkia muovinen joulukuusi, joka on edelleen joka joulu pystyssä ja koristeltuna aivan ihanan upean näköinen. Tykkään sellaisista puisista käsinmaalatuista joulukelloista, joten kuusenoksilla on niitä, sinisiä joulupalloja ja enkeleitä ja tietysti kuusenkynttilät. Muistan mummolan joulukuusen ja aidot kuusenkynttilät, joita piti varoa. Rakastan kynttilöitä ja kynttilän valoa. Lapista löytyy kauneimmat kynttilät.

10. Joulu on tällaiselle herkuttelijalle ihanaa aikaa. Söimme juuri piparkakkusuklaata (Fazer) ja voin kertoa, että se oli  hyvää. Minusta Leonidaksen suklaa on aivan syntisen hyvää. Tammikuu on sitten karkiton ja suklaaton ja kahvileivätön kuukausi. Ainoa on jäätelö, joka sallitaan, mutta se ei oikein maistu talvella. Mutta ei mennä vielä sinne asti, vaan nautitaan suklaasta. Valkea suklaa, missä on mustikkaa sisällä, ah! Maitosuklaata mansikoiden päällä. Marjat ja suklaa on kyllä lyömätön yhdistelmä. Teen ehkä itsenäisyyspäiväksi netistä löytämäni kakkuohjeen mukaan kakun 100-vuotiaalle Suomelle. Siihen tulee päälle valkosuklaata ja sisälle mustikkaa ja päälle marjoja. Nam!



Joululista näyttää valmiilta, vai mitä. Tästä on hyvä jatkaa joulukuun viettämistä. Mukavia joulukuun päiviä myös sinulle. Huomenna Joulukalenterin avaa Amma omassa Amman lukuhetki-blogissaaan.

t. Mai

Lukuiloa!

28 kommenttia:

  1. Listasi on varmasti monen kanssa samaa linjaa, omaani siellä on myös. Joulu on odotusta ja hyvääoloa, yhdessäoloa myös tämä joulunodotusaika. Lunta odottelen sillä se antaa minullekin sen kaivatun fiiliksen ja glogiä maistellaan ainakin joskus. Nuo suklaat jotka mainitsit, onneksi meilläkin noita on tosin eri firman, mutta ne ovat hyviä! Herkutellaan ja tunnelmoidaan, nautitaan olosta ja luetaan hyviä kirjoja! Hyvää joulukuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Esther Helmiä <3
      Kinkuista en puhunut mitään, sillä meillä syö mies kinkkuja ja kaksi kinkkurullaa on jo kadonnut marraskuun aikana parempiin suihin.
      Ajattelin kokeilla myös reseptiä, jonka näin eilen. Siinä valmistorttutainalevyt leikataan kahdeksi ja sisälle laitetaan kylmäsavuporosta, leipäjuustopaloista ja kylmäsavuporojuustosta tehtyä sekoitusta. Laitetaan reunat kiinni ja voidellaan ja paistetaan. Välillä suolainen leivonnainen maistuu kivalta.
      Herkutellaan ja tunnelmoidaan.
      Luntakin vähän ripsuttelee, sulaa kun ehtii maahan asti.
      Hyvää joulukuuta sinulle <3

      Poista
  2. Löysin listastasi paljon samaa kuin mitä omasta vastaavasta, jos sellaisen tekisin. En ole mikään siivousihminen ja rakastan suklaata, näin pari esimerkkiä mainitakseni! :D Vältän joulusiivouksen, koska parin viimeisen vuoden aikana olen viettänyt joulun perheeni kanssa maaseudulla ja vanhempani ovat yleensä hoitaneet suurimmat siivoamiset ennen joululomaa. :P On kyllä ihanaa mennä sinne, kun pääsee tunnelmoimaan villasukat jalassa takkatulen ääreen. <3

    Hyvää joulun odotusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ihana mies, joka suit sait siivoaa ja se kelpaa minulle :) Villasukat ja takkatuli ovat lyömätön yhdistelmä. Saaressa on parikin takkaa, mutta siellä on liian kylmää talvella. Ehkä sitten, kun uusi ulkoverhous on saatu paikoilleen, siellä on lämpimämpää.

      <3

      Poista
    2. Hyvää joulun odotusta myös sinulle Hande <3

      Poista
  3. Ihan mahtava idea tuo sun kuva, jossa Naondelin kannessa sanotaan hyssh! Eipä vielä monia asioita kerrota, vaan pidetään salaisuutena. Siinäkin on oma taikansa.

    Hyvää joulunodotusta Mai!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Omppu <3
      Naondelin kirja on joulunajan kirjapinossa ja mallailin niistä kuvaa, mutta sitten vain tuo Naondelin kuva kiehtoi ja sopi juuri tähän aikaan, hyssh!
      Salaisuuksia, salaisuuksia, tosin olen saanut jo lahjatoivomuksia, ihan sellaisia järkeviä kalsaritoivomuksia. Sinne kalsarien sisälle voisi keksiä jotain salaista. Joulutaikoja <3

      Hyvää joulunodotusta Omppu <3

      Poista
  4. Tässä tapauksessa tunnelmiin virittelevä kuvasi pitää sisällään kaiken oleellisen sekä alkavasta adeventtiajasta että joulun vietosta:) Myhäilevät hiirulaiset, herkut, kynttilänvalo ja hyss-hyss... Kymmenen kohdan listasi tuntuu omanoloiselta: EI, ei todellaakaan enää raivata kaikkia kaappeja eikä vaihdeta hyllypapereita; hulluuksia, joihin nykyisin tyystin käsittämättömistä syistä aikoinaan yötä pitkin sorruttiin...
    Suslaatia suuhun, rauhallisesti hyvillä mielin asia kerrallaan sekä glögikattila käyttövalmiudessa; sillä mennään. Hyvää alkavaa adventtiaikaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka <3

      Minun äiti oli ihan mmahdoton siivoamaan, ja olen näkevinäni tytössäni samoja piirteitä. Ne siivousgeenit hyppäsivät korkealle, kun näkivät minut. Minulla on nimittäin herkkä ja allerginen iho. Olen allerginen pesuaineille, testit on tehty. Äiti puunasi aina ja kaikki oli tiptop. Äiti varmaan pyörähtäisi haudassa, jos tietäisi, että en siivoa saarimökkiä syksyllä, kun lähdemme sieltä. Hiiret sotkevat kuitenkin joka paikan.
      Valion tumma glögi oli oikein tulisen maukasta, ihan sopivaa minulle, jos en aamulla herää silmät ummessa. Tänään oli vain pikkuisen suklaata tarjolla, makustellen.

      Mukavaa joulukuun alkua <3

      Poista
  5. Kuulostaa niin joululta, niin joululta <3 Kaikki muu sama siivousinnottomuus mukaan lukien paitsi minulle ei maistu glögi vaan Glühwein ja allergioists huolimatta meillä on oikea kuusi.

    Mun joulukaupat on nyt sitten käyty: R. lupasi hoitaa loput minulle joululahjaksi, sillä pyysin muuta kuin tavaralahjaa. Ja kuitenkin tiedän, että vävy, R. ja paras ystävä tuovat minulle kaikki valkoiset amaryllikset, joten ei huolta.

    Ja nyt onkin sitten teehetkii kera joulutorttujen. Mukavaa viikonloppua, Mai<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena <3

      Tänä iltana maisteltiin Valion tummaa glögiä. Siinä oli mausteena inkivääriä, kardemummaa, kanelia ja muskottikukkaa. Olipas makutäräys, todella maukasta.
      Kukkaset vain lisääntyvät meilläkin, kunhan niitä ilmestyy enemmän kauppoihin. Viime joulunalusviikolla olimme Lapissa ja tulimme aattoiltana kotiin. Nyt ei vielä olla päätetty joulunajasta ja vierailuista.
      Valkoiset amaryllikset ovat ihania.

      Mukavaa viikonloppua ja joulukuun alkua Leena <3

      Poista
  6. Me saatiin rutkasti lunta tänään, ihanaa kun maisema valostui. Kynttilöitä polttelen, mutta vielä en ole miettinyt joulua. Juhlakausi alkaa itsenäisyyspäivänä - siivousinspis pitäisi jostain löytää. Lohdullista lukea että on muitakin ao. hommaa vierastavia. Meillä on vain minipieni kinkkurulla isännälle, muuten kaloja. Ja tietysti konvehteja & suklaita minulle - paljon!

    Ihan jo innostuin näistä jouluajatuksista - kiitos! Ja tunnelmallista joulun odotusta sinulle & perheellesi Mai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta <3

      Mekin saatiin iltapäivällä maa valkeaksi, ihanaa kävellä pimeässä koiran kanssa, kun valkoinen lumi hohtaa valoa. Kynttilöitä tietenkin ja suklaatia nam. Ja pahimmat villakoirat voi nostella suoraan roskiin.

      Tunnelmallista joulunodotusta sinulle Riitta ja perheellesi ja kaikille lemmikeille <3

      Poista
  7. Hyvä lista jouluisia asioita. Ihanaa, että alkoi joulukuu. Marraskuussa oli synkeitä päiviä tänä vuonna mutta selvisihän noista niistäkin :) Nyt joulunodotusta! Lapsikin leikkinyt jo koko päivän joulupukkia XD!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Bleue <3

      Jo oli aikakin marraskuun mennä, hus pois. Onneksi siihen on pitkä aika, kun tulee takaisin. Minullekin marraskuu on surkeinta aikaa vuodessa. Selvittiin, jippii. Ja nyt todellakin ihana joulukuu. Sulla on oma joulupukki <3

      Mukavaa joulunodotusta Bleue <3

      Poista
  8. Ihaninta on kynttilän valo, lämpö ja hiljaisuus. Läheiset ihmiset ja hyvä ruoka.

    Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katriina <3
      Sinulla on hyviä ajatuksia joulusta. Olen samaa mieltä.
      Kynttilöitä tulee polteltua pitkin syksyä. Aloitan joskus elokuun pimeällä, sillä saareen tulee hämärä aikaisin.

      Mukavaa joulunodotusta Katriina <3

      Poista
  9. Ihana luukku, tuli jo jouluinen fiilis tätä lukiessa. <3 Minä olen aloittanut tortut tuunatuilla täytteillä, eli kokeilin omena-kaneli- ja mustikkamarmeladia luumun sijasta. Hyvin toimii. :) Mukavaa ja leppoisaa joulunodotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika <3
      Eräs tuttuni oli laittanut vihreitä kuulia torttuihin ja ne muistuttivat enemmän Halloween-tortuilta. tuo omena-kaneli-mustikkamarmeladi kuulostaaa hyvälle :)

      Mukavaa joulunodotusta sinulle Marika <3

      Poista
  10. Olipa ihanasti jouluun virittävä kirjoitus. Muuten en olekaan joulua vielä valmistellut tai maistellut, mutta ehkä nyt adventiksi sytyttelen valoja. Lunta tuprusi tänään reilummalla kädellä tänne Etelä-Hämeeseen, itse asiassa koko iltapäivän, ja töistä lähtiessä sai auton katolta huiskia kinoksi pois.

    Mukavan tunnelmallista joulunodotusaikaa, Mai!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula <3
      Tännekin satoi iltapäivällä lunta, toivottavasti se pysyy ainakin huomisen päivän. Lumi antaa valoa ja se on niin ihanaa katsella eläinten ja lintujen jälkiä lumihangelta.

      Mukavaa joulunalusaikaa sinullekin Paula <3

      Poista
  11. Kiva postaus, mukava lista jouluun virittäytymistä varten. Minulle on joulussa tärkeintä saada lapset ja lastenlapset tänne meille Joensuuhun. Nyt tänä jouluna porukasta puuttuu rakas lukutoukkamme Krista. - Myös valkoinen maa on tervetullutta joulun aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä kulkee omaa latuaan pitkin. Taakse jäävät monet rakkaat ja itsellekin on se pysähtymispaikka määrätty. Joulusta kannattaa iloita, jos on lapsia ja lapsenlapsia, mutta voi siitä kehitellä merkityksellisen, vaikka olisi yksinkin.
      Kiva kun saat lapset ja lapsenlapset Joensuuhun. Valkoinen maa on kyllä ihana, meillä kesti tasan vuorokauden lumi maassa ja nyt jälleen sataa.

      Poista
  12. Hellyttävät jouluhiiret! Joulua en paljon puuhaa, mutta kortteja lähetän edelleen, vielä toistaiseksi. Helsingissä tuli eilen upeasti lunta, mutta huomenna kuulemma jo satelee vettä - kivaa ja outoa oli katsella valkoista maisemaa edes hetken. Hyvää joulukuuta, Mai!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulupuuhailut vaihtelevat vuosien mukaan. Nyt on jouluvalot pihalla ja ikkunoissa ja eilen ne näyttivät kivalta, kun oli lunta, mutta illasta lähtien on satanut vettä ja lumi katosi myyrien iloksi maanrakoihin.

      Hyvää joulukuuta Arja <3

      Poista
  13. Ihana kirjoitus :) Valkea joulu on minullekin ehdottomasti se eniten joulumieltä nostattava asia, mutta täällä on ollut niin monta mustaa joulua peräkkäin, että lumettomuuteenkin alkaa jo tottua. Meiltäkin löytyy muovinen joulukuusi, se ajaa asiansa ihan hyvin ja on toisaalta helpompi, kun se ei ravistele havuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia <3
      Se on hyvä jos tottuu siihen lumettomuuteen ja pimeään aikaan. Itse en ole tottunut. Sitten pyrähdys pohjoiseen tuo joulumielen.
      Olen ajatellut, että nyt on säästynyt yli 20 kuusta metsiin, kun tuo muovikuusi pysyy aina vain yhtä kauniina. Koirien kanssa saa olla tarkkana, sillä ne pissaisivat yhtä mielellään muovikuusen juurelle kuin aidonkin :D

      <3

      Poista
    2. Tervetuloa Piia Kirjasähkökäyrän lukijaksi <3

      Poista