maanantai 26. maaliskuuta 2018

Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatu ja Patu päiväkodissa


Tatu ja Patu ovat veljekset, jotka käyttäytyvät välillä vähän kummallisesti. He ovatkin kotoisin Outolasta, jossa asiat tehdään eri tavalla kuin meillä.

Tatu ja Patu päiväkodissa on Aino Havukaisen ja Sami Toivosen lastenkirjasarjan toinen kirja, josta bloggaan. Kirjasarja on ollut erittäin suosittu Suomessa ja maailmalla, sillä se on käännetty yli 20 maahan. Ruotsin kielellä sarjan mainiot henkilöhahmot ovat nimeltään Sixten och Blixten. Kirjasarjasta löytyy kahdeksantoista kirjaa ja ensimmäinen kirja Tatu ja Patu Helsingissä julkaistiin vuonna 2003. Tatun ja Patun Suomi voitti vuonna 2007 Junior Finlandia – palkinnon. Sarjasta on tehty näytelmiä ja elokuva Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu sai ensi-iltansa vuonna 2016. Tatu ja Patu seikkailivat ennen omaa kirjasarjaa kirjoittajaparin Veera-sarjassa. Tatu ja Patu hyppäsivät siis ulos toisesta kirjasarjasta ja lähtivät valloittamaan maailmaa. Onneksi kävi niin, sillä nämä vauhdikkaat ja hauskat veljekset ovat todellisia ilopillereitä.

Tällä kertaa Tatu ja Patu vierailevat päiväkodissa ja vierailevana tähtenä kirjassa keikkuu herra Apinamies. Veljekset ovat menossa kylpylä Vesikkoon, sillä he ovat voittaneet arpajaisista hemmottelupäivän. Tatu ja Patu menevät vahingossa Esikko nimiseen päiväkotiin. Vesikko ja Esikko, riimipari. Sattuuhan sitä paremmissakin piireissä.

Tatu ja Patu pukevat uimahousut ja kylpytakit päälle ja laittavat snorkkelit nenälle ja menevät aamupuurojonoon. Puuronsyönnin jälkeen on aamupiiri ja sen jälkeen leikitään laululeikkejä ja kerrotaan satuja ja ulkoillaan. Päiväunien jälkeen suunnitellaan kevätjuhlanäytelmää. Tatun ja Patun kysyessä, että milloin mennään uimaan lapset vastaavat, että myöhemmin keväällä. Tatu ja Patu kummastelevat, että onpa tämä outo kylpylä.

Satuhetken jälkeen on ulkoilun vuoro. Heidi auttaa poikia pukemaan kuravaatteet. ”Vihdoinkin alkaa tapahtua! Meille puetaan tällaiset kumiset erikoishousut ja tiiviit käsineet”, Tatu ilahtuu. ”Nämä liittyvät takuulla johonkin terveyshoitoon.”

Pääsivätkö Tatu ja Patu kylpylään vai eivät ja oliko heillä hauskaa? Lue ihmeessä Tatun ja Patun iloisesta päivästä, johon kuului mm. kuntosaliliikuntaa ja uima-altaalla polskuttelua, vai oliko se sittenkään totta?

Aino Havukainen ja Sami Toivonen, Tatu ja Patu päiväkodissa *****
Otava 2017, 19. painos
s. 35
Ensimmäinen painos 2004

4 kommenttia:

  1. Ai miten kiva että teit Tatu ja Patu - postauksen. En ole vielä lukenut yhtäkään vaikka nimi tulee vastaan yhtenään. Sixten och Blixten - hih, hauskaa 😀 Kanelia kainaloon kuulostaa vetävältä 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt kannattaa tutustua tähän parivaljakkoon. Minä ihastuin, suorastaan rakastuin Tatuun ja Patuun.
      Iloisia ja huumorintajuisia kirjoja 😀
      Kuvitus on aivan loistavaa 😀

      Poista
  2. Tatut ja Patut ovat meillä lasten suosiossa ja näitä on minustakin hauska lukea lapsille. Tatu ja Patu ovat mainioita! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin viimeksi tänään lapsille tämän kirjan ja silmät loistivat ja kuvat olivat niin kiinnostavia, että niitä piti esitellä heille koko ajan.
      Olen samaa mieltä että Tatu ja Patu ovat mainioita :D

      Poista