torstai 13. syyskuuta 2018

Annamari Marttinen: Kuu huoneessa



Kun hän oli käynyt ensimmäistä kertaa ostamassa uusia ruokatavaroita, hän ei ollut voinut muuta kuin katsoa säälien muita asiakkaita, jotka olivat mättäneet kärryihinsä pelkkiä myrkkyjä. Hän oli vain yrittänyt kestää ja pitää kasvonsa ilmeettöminä, olla liiaksi vilkuilematta ja katsomatta alentuvasti ihmisten ostoskärryjä, kun he seisoivat kassajonossa hänen edessään.

Annamari Marttisen Kuu huoneessa teoksen päähenkilö Katja haahuilee kotona verkkareissa ja päivän tarkkuutta vaativin työ on tytön vieminen eskariin ja hakeminen sieltä pois. Työttömyysaika on vienyt kaiken puhdin pois, ja mieluiten hän nukkuisi vaan. Sitten hän saa samassa talossa asuvalta Sadulta lehtiä, joissa kerrotaan erilaisista luontaishoidoista. Kaikkea mahdollista tekee mieli kokeilla, jospa niistä olisi apua vetämättömään olotilaan.

Sadun antamassa lehdessä oli ollut sivukaupalla ilmoituksia erilaisista palveluista. Kuin lapsi karkkikaupassa hän oli valinnut  niistä astrologisen luonneanalyysin, astrologisen syntymäkartan, joka tehtäisiin tarkan syntymäajan perusteella. Hän veti paperinivaskan kuoresta ja vaipui lumoutuneena tuijottamaan syntymäkarttaansa. Kiehtovat merkit, viivat ja numerot sijoittuneina ympyränmuotoiseen karttaan olivat vaikuttava näky.

Katja uppoutuu vaihtoehtohoitojen maailmaan ja tutustuu alan hoitoihin ja saa uusia tuttavuuksia vaihtoehtohoidoista kiinnostuneista ihmisistä. Heihin kuuluu myös Erkka, jonka syli houkuttelee. Aviomies vain tuhahtelee hänelle, eikä ole tippaakaan kiinnostunut syömään vaivalla kasvatettuja ituja. Lapsetkin inhoavat niitä, samoin terveellistä ruokaa, jossa ei ole myrkkyjä.

Olin kiinnostunut nuorempana vaihtoehtohoidoista ja kävin erilaisissa hoidoissa mm. hermoratahierojalla, naprapaatilla, vyöhyketerapeutilla ja lymfahierojalla. Naprapaatti aukaisi fasettilukot niskasta, mutta lopetin siellä käynnit, kun tuttu fysioterapeutti opetti aukaisemaan itse lukossa olevat nikamat. Käyn kyllä edelleen tavallisella hierojalla. Rakastan sitä kun minua hierotaan ja lukkiutuneet paikat aukeavat. Syön edelleen maitohappobakteereja, D-vitamiinia, magnesiumia ja kalsiumia. Olen vähentänyt sokerin minimiin ja yritän syödä runsaasti marjoja, kasviksia ja hedelmiä.

Katja yrittää etsiä huonolle ololleen ja vetämättömyydelle apua vaihtoehtohoidoista, mutta ei onnistu siinä. Hän tarvitsee kipeästi apua jostakin muualta kuin kaupan luontaistuotteista, iduista ja astrologisesta kartasta, sillä ahdistus vain kasvaa ja paniikkikohtaukset pahenevat. Annamari Marttinen on kirjoittanut viihdyttävän psykologisen tarinan Katjan seikkailuista uskomushoitojen maailmassa.

Annamari Marttinen, Kuu huoneessa ***
Tammi 2009
s. 294

Annamari Marttinen: Korsetti 
Annamari Marttinen: Vapaa
Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla 
Annamari Marttinen: Törmäys
 

4 kommenttia:

  1. Mai, tämä kirja on hyvä! Eikä vain siksi, että Kuu huoneessa oli blogini ensimmäinen todellinen lukijasuosikki. Tähän tarinaan voi niin moni samaistua.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tämä kirja olisi varmaan sopinut paremmin silloin, kun olin vaihtoehtohoidoista kiinnostunut. Koin kirjan vähän koomisena kokeiluna. Vaihtoehtohoidoista kiinnostuneita kuvattiin hassahtaneina tyyppeinä, joita he eivät todellakaan ole. Enkä minäkään ollut hassahtanut, kun kävin erilaisissa hoidoissa. Kaikista oli apua. Kosketus auttaa.

      Poista
    2. Minullekin tämä tuli myöhään, sillä nuorempana kokeilin kaiken joogasta yrtteihin ja mitä niiden väliin mahtuu. Jooga on kyllä aina hyvästä eli aikanaan auttoi tylelämän stresseissä ja nytkin vielä otan muistin varalta sieltä välillä apua. Ei me olla hassahtaneita, eikä olla oltu!

      Poista
    3. Jooga ei sopinut minulle, siis kokeilin sitäkin. Lihakset kramppaavat kylmillä lattioilla. Minulle sopisi varmasti lämpöjooga. Ehkä joskus kokeilen sitä <3

      ♥♥♥

      Poista