sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Elly Griffiths: Käärmeen kirous


Ruumis makaa jalat koukussa kyljellään. Miltei sikiöasennossa. Ruth koskettaa kättä. Se on vielä lämmin. Tuntuuko pulssia? Ei, mutta Ruthin omat kädet ovat yhtäkkiä hiestä liukkaat, eikä hän edes oikein tiedä, mitä on etsimässä. Miksi hän ei käynyt ensiapukurssia? Ruth tajuaa pidättävänsä henkeä ja pakottautuu hengittämään ulos, sisään ja ulos, nenän ja suun kautta. Hän ei voi auttaa ketään, jos pökertyy itse lattialle. Hän kääntää ruumiin varovasti ja järkyttyy näkemästään niin rajusti, että on taas lakata hengittämästä.

Arkeologi Ruth Galloway on jälleen elementissään Elly Griffithsin uusimmassa dekkarisuomennoksessa Käärmeen kirous. Tämä dekkari oli tälle vuodelle neljäs Griffithsin sarjan dekkari, jonka olen lukenut ja vieläkin tykkään Ruthista. Keväällä sitten ilmestyy seuraava suomennos eli Korppikuningas. Tykkään kirjan nimistä, joista heti käy ilmi, että kyseessä on dekkari.

Ruthilla on vuoden vanha tyttö ja hänen syntymäpäiviä vietetään marraskuun ensimmäisenä päivänä, joten kirja sopii hyvin luettavaksi tähän aikaan, kun juhlitaan sekä Halloweenia että pyhimyksiä. Ruth pääsee osallistumaan työnsä vuoksi kaikenlaisiin kissanristiäisiin, ja nyt olisi tiedossa keskiaikaisen piispan arkun avaamispippalot Smith-museossa, mutta juuri ennen pippaloita museosta löytyy ruumis. Ja viikon sisällä löytyy toinenkin ruumis ja Ruthin ihastuksesta tulee melkein ruumis.

Kaikenlaista yliluonnollista löytyy siis ilmasta tässä tarinassa. En niin kamalan hyvin ole ihastunut yliluonnollisiin juttuihin, mutta niillekin annetaan jonkinlainen järkeen käypä selostus tässä kirjassa. Hyvä niin, vaikka huonompi niille, jotka joutuivat niiden uhriksi. Tykkään tosi paljon Ruthista, joka ei onneksi joudu kovin vakaviin tilanteisiin kirjan juonikuvioissa, vaan tällä kertaa pyöritykseen joutuu Nelsonia tuuraava Judy. Joitakin juonikuvioita en ymmärtänyt esim. Janet Meadowsia ja hänen osuutta juonenkulkuun. Enkä tykkää yhtään käärmeistä, joita tässä dekkarissa oli ihan riittämiin.

Ruth säikähtää. Hän ei ole seurustellut niin pitkään aikaan, ettei muista, miten pariskunnilla on tapana käyttäytyä. Pitelevätkö he todella toisiaan kädestä tällä tavalla? Tuntuu aika oudolta, mutta melkein mitä tahansa voi kokeilla yhden kerran.

Elly Griffiths, Käärmeen kirous ***
Suom. Anna Lönnroth
Tammi 2018
s. 329
A Room Full of Bones 2012

Griffiths Elly: Risteyskohdat  
Griffiths Elly: Januksen kivi  
Griffiths Elly: Jyrkänteen reunalla 

8 kommenttia:

  1. Nämä ovat tosi kiinnostavia, mutta minulla jäi muiden teosten takia kai kolmanteen tms. Voin lukea myöhemmin.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on vasta neljäs teos, joten et ole kovin kauas jäänyt sarjassa. Ainahan sitä voi myöhemminkin jatkaa sarjan parissa. Ruth on tosi symppis päähenkilö.

      Poista
  2. Musta tuntuu aina vaan enemmän, että mun pitää tarttua näihin. Semmonen kutina, että tykkäisin näistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu olen samaa mieltä, kantsii lukea ja varmasti tykkäät. Ruth on symppis ja juonenkoukeroita on mukavasti koko kirjalle varattuna. Ja Nelson on ihqu <3

      Poista
  3. Voi, sinä ehdit ensin! Aloitin tämän pari päivää sitten, mutta muitakin kirjoja on kesken, joten jonkun aikaa menee vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että sinäkin olet Ruthin seurassa. Minullekin on kertynyt pino luettavaa tuohon yöpöydälle. Kivoja kirjoja. Toivottavasti myös sinulla :)

      Poista
  4. Varsinaisestit paranormaalit ilmiöt, vaikka luennotkin on tullut a.D. kuunneltua eivät iske meikätyttöönkään, mutta tilkka mystiikka ja magia ryydittää kivasti elämää. Tämä oli luonteva ja positiivisesti ilmaisten helppo dekkari, jonka parissa juuri pitkälti ihan tavallisen Ruthin ansiosta viihtyi kippuroimatta. Juu: ihqu on:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle uppoaa kaikki mahdollinen fantasiakirjoissa, kuten Harry Pottereissa ja MikkoKamulan kirjoissa, mutta dekkareissa kaikki henkimaailman hommelit ovat vähän liikaa ja epäuskottavia.

      Poista