torstai 10. tammikuuta 2019

Raili Mikkanen: Ei ole minulle suvannot!


Siinä hän istui työtuolinsa sametilla ruskeassa hameessaan ja näytti leveine hihoineen lentoon lähtövalmiilta perhoselta. Tumma tukka teki kuperalle otsalle syvän kielekkeen ja antoi pyöreähköille kasvoille selvän sydämen muodon. Pieni täyteläinen suu oli tyytymättömästi mutrulla.

Raili Mikkanen on kirjoittanut hienon nuortenkirjan Ei ole minulle suvannot! Aino Kallaksen nuoruusvuosista. Teos perustuu Aino Kallaksen julkaistuihin päiväkirjoihin, kahteen varhaiseen runoteokseen sekä hänen omaelämäkerralliseen romaaniinsa Katinka Rabe (Otava 1920). Aineistona on käytetty myös Aino Krohnin kirjeenvaihtoa Ilona Jalavan ja Helmi Krohnin sekä muiden omaisten kanssa. Kirjan kansikuvassa on Aino Krohnista maalattu A. Boubongin pastellimaalaus vuodelta 1899. Kirja sai Finlandia Juniorin vuonna 2002.

Aino Kallas os. Krohn, kirjailijanimi Aino Suonio (1878-1956) julkaisi ensimmäisen runoteoksensa vuonna 1897, josta lähti hänen hieno uransa käyntiin. Aino Krohn tahtoi jo nuorena kirjailijaksi. Hänen isänsä oli runoilija, professori Julius Krohn ja äiti Maria Lindroos, joka myös julkaisi runoja ja kertomuksia, jota ei tässä kirjassa mainittu. Isä oli Ainolle tärkeä, mutta isä kuoli, kun Aino oli vasta tyttönen. Äiti jäi ehkä vieraammaksi, koska oli sairaalloinen ja masentunut isän kuoleman jälkeen. Ainolla oli isän aiemmasta liitosta kolme sisarpuolta, jotka myös harrastivat kirjoittamista. Ainon Aune-siskosta tuli myös kirjailija ja suomentaja. Aino oli ja halusi olla perheen tähti. Kirjassa tätä perheen tähteä ihailee taloudenhoitaja Liisa, joka oli hoitanut Ainoa ja Aunea vauvasta asti. Kirjan näkökulma on siis kirjoitettu Liisan näkökulmasta.

Kirja antaa näkökulman Ainon nuoruuteen ja siihen mistä varsinkin ensimmäiset runot kumpusivat, rakkaudesta. Aino ihastui helposti ja koska hän oli kaunis, hänellä oli runsaasti ihailijoita. Nuoret miehet suorastaan parveilivat Ainon ympärillä ja palvoivat häntä. Aino vaihtoi heilaa kuin muut paitaa, mutta kyllä hän sai itsekin kokea rakkaussuruja vastaavanlaisen nuoren miehen puolesta. Ainon terveydestä oltiin myös huolissaan, jota hän kävi hoidattamassa ulkomailla. Juhlintaa, nuoria miehiä, rakkautta, runoja, aika kepeää ja iloista elämää, mutta jotakin uupui elämästä. Ainon aikuistuessa aito rakkaus nousi elämässä korkeimmalle sijalle, ja sellainen rakkaus löytyi yllättävältä suunnalta. Kirja on herkkä nuoruudenkuvaus tyttökirjojen tyyliin Aino Kallaksesta.

Raili Mikkanen, Ei ole minulle suvannot! ****
Tammi 2002
s. 270

Sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin 1, 5, 13,18, 40, 43, 45

9 kommenttia:

  1. Viehättävä kuva. Ei ihme että hänen ympärillään parveili ihailijoita.

    Kuulostaa mukavalta lukemistolta, sellaiselta josta saa kuvan entisaikojen elämästä.

    Hienoa kun niin monet kirjoittajat saavat aikaan muun tuotantonsa ohessa päiväkirjoja jälkipolville tutkittaviksi.

    Hyvää uutta vuotta sinulle, Mai ! Bloggaamisiin 🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo pastellimaalauksen osa kasvoista on viehättävä. Kaunis tyttö ja heiloja riitti. Kyllä hänen luonteensakin on ollut ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen. Tykkään tällaisista autobiografeista. Faktatietoa tulee opittua romaanin ohessa.
      Hyvää uutta lukuvuotta Rita <3

      Poista
  2. Tämä on todella viehättävä kirja niin sisällöltään kuin kansiltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä Aino, viehättävä kirja. En tunne Aino Kallaksen tuotantoa, mutta innostuin tämän kirjan ansiosta lainaamaan ensimmäisen Aino Kallaksen teoksen. Kirja vie kirjan luo, hienoa.

      Poista
  3. Vaikka en ole tätä kirjaa lukenutkaan, niin uskon Railin olevan juuri oikeaääninen kirjoittaja tälle teokselle. Minulla kävi Kallaksen päiväkirjojen kanssa niin, että ensimmäinen synnytykseni oli alkanut. Luin Kallaksen päiväkirjoja auringossa edesmenneen anoppini puuttarhassa. Hän hätäili kera lapsen isän, että pitää lähteä...Minä siihen, että 'en lähde mihinkään kesken tämän viimeisen päiväkirjan lopun!' No, olin oikeassa, sillä esikoinen tuli maailmaan vasta seuraavana päivänä 14.08 eli meni vielä vuorokausi. Yksi syy tämäkin olla unohtamatta Aino Kallasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli Leena ihana kirja Ainon nuoruudesta, vaikka kyllä hänen elämässään oli niitä synkeimpiäkin aikoja, kun hän sairasteli. Isä oli kuollut ja äiti masentunut. Jostakin hän ne voimansa ammensi kirjailijan uralla. Kiinnostuin kovasti Ainosta ja varasin hänen kirjan kirjastosta. Ajattele, luin ensin Histamiinista ja kun luin Raili Mikkasen tietoja netistä, huomasin tämän Ainosta kertovan teoksen.

      Sinulla on kauniit muistot Aino Kallaksen päiväkirjoista <3

      Poista
    2. Mai, Raili on erinomainen kirjoittaja ja löytää kiehtovia aiheita. Aino Kallas kiinnostaa minua eniten aikuisena naisena, sillä hänhän eli aistillista, vahvaa elämää.

      No ainakin muistan aina Kallaksen päiväkirjat ja esikoisen syntymän kirjallisen sivujuonteen:)

      ♥♥

      Poista
  4. Hauskaa, että Ainosta kertova kirja herää näin pitkästä aikaa hetkeksi eloon. Hänen kirjansa Suden morsian sopii kaiken ikäisille. Kiitos, Mai Laskso!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raili <3
      Löysin Histamiini rakentaa lautan teoksen syksyllä, kun kävin lasten kanssa kirjastossa. Histamiinista tuli monet muistot mieleen. Bloggaus löytyy joulukuulta. Blogista löytyy myös Iivari-tonttu karkuteillä. Kun kirjoitin ihanasta Histamiinista, katselin tietojasi wikistä ja huomasin tämän Ainosta kertovan teoksen ja pistin sen heti varaukseen. Histamiini johdatti Ainon luo ja Aino johdatti Marokkoon :)
      Minusta on ihana kulkea seikkailemalla kirjamaailmassa.
      Ps. Histamiinista voisi ottaa uudet kuvakirjapainokset. Lukijoita kyllä löytyy :)

      Poista